Miksi neuvola ahdistaa? Voiko kesää suunnitella ja muut viikon mietteet

Perjantaita ihmiset! Kylläpä karisi unihiekat silmistä, kun lumisateessa pyöräili kohti koulua ja päiväkotia. Hyrrrr! Ja nämä postauksen kuvat otettiin puolestaan viime perjantaina. Olihan tuo vesi suht hyistä, mutta aurinko lämmitti jo niin upeasti!

Olen käynyt tällä viikolla niin pitkiä keskusteluja teidän kanssa Instagrammini inboksissa, että täytyy jakaa niistä virinneitä ajatuksia tähän perjantaipostaukseen. Siis mitä tällä viikolla on ollut mielessä?

Saako neuvolasta apua? Miksi vaihdoin neuvolaa?

Tästä kirjoittelin useamman kanssa, kun käytin kuopuksen 5-vuotisneuvolassa tällä viikolla. Meillä on jäljellä tässä perheessä yksi neuvolakäynti. Yksi! Se tuntuu ihan tosi haikealta ja todella helpottavalta yhtä aikaa.

Kun aloin odottaa kuopusta, tutustuin maailman ihanimpaan terveydenhoitajaan Pispalassa. Olin ihan hukassa ja hän jaksoi kuunnella ja lohduttaa ja kertoa kivoja esimerkkejä, kun minua pelotti. Raskauden puolivälissä muutimme ja tietenkin neuvolakin vaihtui. Uuden terveydenhoitajan kanssa emme löytäneet ollenkaan yhteistä säveltä, eikä hän ollut ns. keskustelijatyyppiä, vaan hoiti mittaamiset ja tuntui jotenkin, että hänestä oli vaikeaa koskeakin mahaani. Ahdisti. Oli niin paljon vielä mielen päällä.

Neuvolakin oli homeessa ja muutti sitten niin kauas, että auto jäi ainoaksi välineeksi päästä sinne. Kun minulla oli ensimmäinen vauva, alkoi vakiterkkamme olla aina pois. Oli vapaita ja sairauksia ja mitä milloinkin. Joka kerta tapasin jonkun uuden opiskelijan. Samalla päälle rämähti hometalokeissimme, jouduimme muuttamaan pois kotoa, vauva valvoi ja ajattelin, ettemme selviä ikinä. Olin todella yksin miehen ollessa päivät töissä ja olimme molemmat todella uupuneita. Neuvolat olivat suorastaan henkireikiä minulle ja aina petyin, kun vastassa oli eri ihminen kuin viimeksi, joka ehdotteli että voisivatko isovanhemmat auttaa arjessa pieniä aikoja. Selitin viidennelle ihmiselle, että eivät voi, kun asuvat niin kaukana ja ovat työelämässä, etteivät voi olla arjessa läsnä. Turhautti. Lakkasin puhumasta. Soitin jopa sinne Pispalan neuvolaan, että auta minua. Ei hän osannut auttaa, kun en ollut enää hänen alueellaan. Neuvolasta kai muuten tullaan myös käymään kotona ensimmäisen lapsen kohdalla, mutta ei meillä kukaan ehtinyt käydä.

Miksi vaihdoin neuvolaa?

Aloin itse sitten hoitaa itselleni apua. Kävin kahdesti juttelemassa neuvolapsykologilla, mutta hän keskittyi vain täysillä lapsen kasvatukseen, mikä ei varsinaisesti ollut se ongelma. Ongelma oli korttitalon sortuminen, eli kodin ja rahojen menetys, valtava väsymys ja uupuminen. Kahden kerran jälkeen soitin, etten tule enää.

Neuvolasta tuli lopulta ahdistuksen paikka. Se, mitä niin hartaasti odotin, että saisin puhua jollekin aikuiselle, joka ehkä keksisi ne oikeat sanat muuttui joka kerta pettymykseen. Kun tilanne alkoi helpottaa, muutimme takaisin kotiin ja lapsesta tuli taapero, oli käyntejäkin harvemmin ja pystyin jo ajattelemaan, etten odota käynneiltä mitään. Katsotaan se pituus ja paino, en aio avata suutani.

Kun pikkusisko ilmoitti tulostaan ja oli selvä, että käymme taas useammin neuvolassa, kaivoin netistä meitä fyysisesti lähimpänä olevan neuvolan tiedot, soitin ja sanoin, että voitteko ottaa minut teille. Löysimme ihanan terveydenhoitajan, neuvolaa sai vaihtaa ja ensimmäistä kertaa koin, että siellä on kivaa käydä. Kävimme kyseisellä terveydenhoitajalla viisi vuotta, kunnes hän eläköityi. Hän oppi tuntemaan minut ja molemmat lapset ja meillä oli hyviä jutteluhetkiä. Mutta jossain takaraivossa piili se kamala ahdistus siitä, miltä tuntui ensimmäisen lapsen kanssa. Olisinpa tuolloin älynnyt vaihtaa neuvolaa! En tiennyt että niin saa tehdä.

Ruokaboksi

Ahdistuksesta ja neuvolasta sitten asiaan nimeltä Ruokaboksi. Soittelivat sieltä minulle useamman kerran ja lopulta myönnyin sellaisen tilaamaan, ekasta boksista sai 10 euroa alennusta. Teistä tosi moni viestien perusteella tilaa sitä! Muksuboksi kuulosti tylsältä, perusboksissa on aina lihaa, joten päädyin tilaamaan vegeboksin. Se saapui kello 21 maanantaina, mikä oli vähän kurja, kun aineksina on iso kasa kasviksia ja maanantai on jo ns. menetetty.

Kolme ruokaa kokattu ja lehtikaali alkoi kellastua jo tiistaina, sitruunakin vaikutti vähän entiseltä keskiviikkona. Eli kasvisten säilyvyys epäilytti, mutta saimme kaikki ruoat tehtyä ja olivathan ne vaihtelua. Tosin kohtuu mausteisia, chiliä ja inkivääriä paljon, eli ei kyllä lasten lemppariruokia. En ole tilannut boksia, koska yksikään vaihtoehdoista ei toimi koko perheelle ja niin kävi nytkin. Mutta vege pad thaita teen varmasti uudelleen, nam!

Ja tiedättekö mitä muuta meille kävi? Torstaina totesimme, että kaurahiutaleet, jogurtti, maito, kaikki aamupala-asiat on loppu, kun emme käyneet boksin vuoksi kaupassa. Vähän nauratti. Emme siis ole vieläkään mitään ruokahommien mestarisuunnittelijoita ja käymme useamman kerran viikossa kaupassa. Siinä tulee hoidettua maidot yms. samalla, mutta nyt ne pääsivät loppumaan kun kaupassa ei periaatteessa tarvinnut käydä. Onko sinulla kokemuksia Ruokabokseista?

Asun ikä

Todella mielenkiintoinen haaste, vähän sama kuin tämä 25 kasvista viikossa-haaste. Kirjaa ylös asusi ikä. Jokaisesta käyttövuodesta saa yhden pisteen ja lisäpisteen, jos asu hankittu kirpparilta. Sain talven käytetyimmästä asusta aika kovat pisteet, lautakengistä rosahtaa 26 pistettä ja toppahousuistakin 11. Mutta entäs nyt päälläni oleva paita? 1 piste. Kulutus on edelleen liian kovaa ja luonnonvarat eivät sitä kestä, joten tämä motivoi tähtäämään kyllä siihen, että muistakin asuista saisi yli 40 pistettä kuin lautakamoista. Kannattaa miettiä!

Paluu jumppiin

Minulla oli salijäsenyys kuukauden tauolla ja se palasi lauantaina. Olin niin innolla menossa jumppiin tällä viikolla, mutta siellä on nyt rytissyt altistuksia enkä ole uskaltanut. Kotitreenit ovat maailman tylsimpiä ja juoksu alkaa maistua puulta, kun ei enää muuta tee. Inhottavaa arpoa, onko liian suuri riski mennä eniten rakastamaansa harrastukseen! En halua vastuulleni esimerkiksi sitä, että sairastutan perheeni.

Lisa Jewell – Joka askel jonka otat

Olen kiskonut joka ikisen Lisa Jewellin kirjan todella nopeasti. Tämän uutuuden kohdalla taisin tehdä ennätykset. Varasin sen syksyllä, odottelin yli puoli vuotta ja sain käsiini keskiviikkona. Torstaina se oli luettu. Mikä näissä kiehtoo? Teksti on helppolukuista ja vauhdilla etenevää ja sopii kärsimättömälle luonteelleni. Kaikki kirjat sijoittuvat Englantiin ja siellä asuneena minua kiehtoo kuvailut kaduista, maisemista sekä asunnoista. Kaikki ovat psykologisia trillereitä, jotka tempaavat mukaansa ja ratkaisu on pakko saada tietää, vaikkakin jokainen kirja on vähän epäuskottava. Juonet menevät vähän ns. liian pitkälle. Mutta nämä teokset rempaisevat irti arjesta tunneiksi ja se on niin parasta. Aivan parasta. Vitsi rakastan tällaisia teoksia, joita ei vaan voi laskea käsistään! Tämän vuoden Jewelliä olen jonottanut nyt kolme kuukautta ja olen jonossa sijalla 82. Odotan innolla! Ja heittäkää ihmeessä kirjasuosituksia kehiin!

Voiko kesää suunnitella?

Olen jotenkin todella orientoitunut siihen, ettei mitään uskalla suunnitella. On karanteeneja, perumisia, lapsi valittaa kurkkukipua, on ohjelman muutoksia ja niin edelleen. Kesä on pelottavan tyhjä (tällä viittaan lähinnä taloudelliseen puoleen, muuten saakin olla tyhjä). Äitini sitten soitti ja vinkkasi, että Scandicilla on kesätarjous, huone Helsingin keskutasta irtoaa 79 eurolla (normihinta Simonkentässä 180 euroa). Että jos tarvitsette sinne Apulannan stadionkeikalle. Ajattelin asiaa. Junamatka Helsinkiin, tuhansia, kymmeniä tuhansia ihmisiä stadionilla muutaman kuukauden kuluttua. Tuntui todella kaukaiselta. Aivan mahdottomalta toteutuakseen. Mutta varasin huoneen, koska tuolloin on meidän hääpäivä, käydään sitten juhlimassa siellä huoneessa tai jotain.

Mutta kesäkerhoihin piti jo varata paikka. Kesäloman paikka pitäisi päättää. Lapsilla on valtavan pitkä 2,5 kk lomaa ja en tiedä yhtään, miten järjestelemme kesän. Pyydänkö, saisivatko mennä viikoksi mummilaan? Mutta onko minulla töitäkään. Äh. Tämä koronan ja yrittäjyyden tauoton epävarmuus saa kyllä välillä korttitalon tutisemaan. Huhtikuun puolivälissä tuntuu niin kovin, kovin kaukaiselta miettiä kesäkuuta, vaikka ymmärrän että päiväkotien yms. täytyy ajoissa henkilökunta järjestellä.


mekko FARM RIO/ korvikset IHAN PIHKASSA/ takki ONLY/ kengät MY WEAR/ aurinkolasit H&M

Arvontavoittaja ja uusin Elivon arvonta

Silverjunglen arvonnassa arpaonni suosi nimimerkkiä Kukka ja olen hänet tavoittanut. Nyt arvonnassa on aivan ihana Elivon paketti, vielä viikonlopun ajan ehtii osallistua tähän arvontaan!

Siinä päällimmäiset mietteet sen lisäksi, että olen taas ikävöinyt ihan hirveästi muun muassa mummoa. Tulipas kamalasti asiaa! Mitä omaan viikkoosi kuului?

Lapsuuden muistot ja Silverjunglen kevätuutuudet (mukana alekoodi ja arvonta!)

Kaupallinen yhteistyö Silverjungle

Muistatteko vielä sen tunteen lapsuudesta, kun aurinko alkoi keväisin lämmittää, välitunnilla sai alkaa heittää takkia pois ja mielessä alkoi välähdellä upean pitkä kesäloma ja huolettomuus? Kun ensimmäistä kertaa oli niin lämmin, että pärjäsi ilman takkia ja käveli lähikioskille ostamaan jäätelöä? Istuskeli siinä kioskin edessä lämmössä sen syömässä. Se tunne on edelleenkin itselläni käsinkosketeltavissa kun mietin lapsuuden keväitä, ihanan huoletonta aikaa. Muistan kun kerran kävelin 1-vuotias veljeni rattaissa Leenan kioskille (meidän lähikioskimme lapsuudessa) ja hän sanoi veljeni olevan niin söpö, että haluaa antaa tälle ilmaisen pienen irtojäden! Saako? Hmm vastasin. No joo kai. Työnsin veljen takaisin kotiin, hän söi rattaissa sitä varmasti elämänsä ensimmäistä jätskiä ja minä omaani. Kotipihassa käännyin katsomaan miten kävi ja palautin äidille erittäin yltä päältä jädessä olleet kärryt ja lapsen. Ihania muistoja!

Kevätuutuuksia Silverjunglelta äidille ja lapsille

Se fiilis oli jotenkin mukana viime viikonloppuna. Aurinko paistoi ja lapset olisivat halunneet kulkea tyyliin t-paidoissa, samaan aikaan tuuli oli vielä kylmä ja lumipenkkojakin jäljellä. Haettiin kevään ekat ulkojätskit kaupasta ja esikoinen laski, kuinka pitkään on vielä koulua jäljellä ja sitten on piiiiitkä loma. Pihassamme ruoho vihertää jo paikka paikoin ja yhtäkkiä huomaa, että se kohta missä täysillä hiihteli maaliskuussa, on täysin lumeton ja keväinen. Sieltä se kesä tulee!

Oli hauskaa, että samalla viikolla vedin täysissä toppavaatteissa Rukalla ja loppuviikossa tennareissa ja kevätvaatteissa Tampereella. Vetäisimme päälle viikonloppuna Silverjunglen uutuustunikat, joiden kukkakuosi on ihastuttava. Huput kiehtovat meitä kaikkia kolmea, istun todella useasti koneen äärellä huppu päässä kotona. Samoin tunikan taskut viehättivät itseäni kovasti. Mekon kuosi muistuttaa minua toisesta Silverjunglen mekosta, joka on ollut vuosia suosikkini. Muistatteko tämän upean keltaisen maksin? On varmaan edelleen yhdet lempikuvistani ikinä. Tuo iltapäivä patsaspuistossa oli muutenkin todella hauska!

Tämä tunika (tai käytän ihan mekkona sukkisten kanssa) on ollut päällä joka päivä viikon ajan. Meni heittämällä lemppareihin, tytötkin tykkäsivät omistaan. Koska ekaluokkalainen ei suostu enää juurikaan mekkoihin, hänellä on vähän lyhyempänä oma versionsa, tunikaan suostuu. Minun tunikani on kokoa S (olen 172cm pitkä), esikoisen kokoa 134/140 (hän on noin 138cm pitkä) ja kuopuksen tunika kokoa 110/116cm (lapsen pituus noin 108cm). Näistä saatte ehkä osviittaa kokoihin, jos innostutte tilaamaan!

Mikä on Silverjungle? Alekoodi ja arvonta!

Onko Silverjungle uusi merkki sinulle? Täältä, täältä ja täältä näet muun muassa aiempia kirjoituksiani ja mallistoja. Tuntuupa hullulta, että olen kirjoittanut tuossa keskimmäisessä jutussa koon 110/116cm olevan esikoiselle reilu. Minusta nuo kuvat otettiin vasta äsken!

Silverjungle on siis myös kotikutsuilta ponnistanut merkki, jolta meillä on ollut vaikka mitä kivoja käyttövaatteita tunikoista maksimekkoihin, hameisiin, toppeihin, neuleisiin ja kaksi jumpsuitiakin minulla on heiltä! Tuotteiden suunnittelu, mitoitus ja kaavoitus tapahtuu Suomessa. Tuotteet valmistetaan pääosin Portugalissa. Kaikki tuotteet ovat joko Global Organic Textiles -standardit täyttäviä tai/ja Ökotex-sertifioituja. Itse toimipaikka sijaitsee Hyvinkäällä. Näissä vaatteissa on mukavaa olla, mutta silti ne ovat todella tyylikkäitä. Muistatteko tämän kotiäidin pikkumustan? Edelleen yksi kesän suosikkivaatteita! Sanoisin siis, että pitkäikäisiä ja ajattomia vaatteita Silverjunglelta saa ja tytötkin ovat aina niistä tykänneet.

Täältä löytyy tuo päällämme oleva tunika lasten koossa ja täällä naisten versio. Kevään uutuudet löydät täältä. Jos vaatekaappisi kaipaa kevätpiristystä tai lapset ovat venyneet omista vaatteistaan ulos, nyt kannattaa tilata, sillä koodilla KATJA15 saat 15% alennusta kaikista normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa aina 9.5.21 asti.

JA! Saan myös arpoa teille yhden vapaavalintaisen tuotteen! Mukaan arvontaan pääset, kun kerrot minkä tuotteen valitsisit Silverjunglen sivuilta! Saa siis olla naisten tai lasten, ihan mikä vain! Arvonta on auki aina tiistaihin 20.4.21 klo 12 asti.

Ollaanko siellä ihan kevätfiiliksissä? Onnea arvontaan kaikille!

Rohkea minä?

Sunnuntaita ystävät! Minulla on jäänyt pitkästä aikaa blogi ihan ”unholaan” monestakin syystä. Luulin jo saaneeni loppuviikosta oksennustaudin, kunnes se muuttui flunssaksi ja äänen menetykseksi. Kuulin apteekissa käydessäni, että tätä on liikkeellä, pahasta olosta alkavaa flunssaa. Taistelin loppuviikon siis karmeassa olossa ja makasin kyydissä, kun suuntasimme Disney on Iceen perjantaina. Viikonlopun ajan meillä on ollut veljeni perhe sekä isovanhemmat kylässä ja aika on mennyt perheen kesken. Apua mikä vauvakuume on iskenyt veljen nyyttiä katsellessa! Ja samalla surettanut, että kuopuksen vauvavuosi meni niin vauhdilla ja esikoisen kanssa puuhatessa, etten saa oikein palautettua mieliin aikaa, kun hän oli viisikuinen!

No, mutta täältä lenssun keskeltä ponnistan nyt virtuaaliääntä kuuluviin, kun oma ääni lähtee. En ole muuten vuoteen sairastanut flunssaa, tämä olotila on ihan uusi! Ja aina kun sairastan, olen äänetön – siitä lienee kiittäminen sitä, että minulta puuttuu sekä kita- että nielurisat. Ja tiedättekö, olemme varmaan vuoden puhuneet myös miehen kanssa, että pitäisi mennä leffaan, mutta aina se kääntyy juoksulenkiksi, jos yhteistä aikaa tulee. Flunssan se vaati, että leffaliput saatiin varattua!

Mutta virtuaaliäänellä minun piti tulla kiittämään teitä lukuisista viesteistä, jotka sain koskien Changen yhteistyötä. Te sanoitte kuvien olevan kauniita (kiitos rakas mieheni!) ja minun olevan rohkea. Eilen pyyhin jopa kyyneleitä, kun liikutuin niin viesteistänne Instagrammin puolella. Kiitos ihmiset. Kerroinkin teille Instassa ja olen monesti aiemminkin avannut elämääni sen suhteen, miten vaikeaa itseni hyväksyminen on minulle. Olen ollut koulukiusattu ylipainosta ja jopa terveydenhoitaja lähetti kotiin lapun, että painoa pitäisi tarkkailla ja sitä on liikaa. Olin tuolloin 8-vuotias. Muistan painon ja pituuden tuosta lapusta edelleen. Minut jätettiin ekaluokkalaisena käytävään istumaan, kun läskiä ei päästetty luokkaan. Kasvoin kiinni ajatukseen, että olen vääränlainen ja lihava. Olen omissani silmissäni edelleen huono ja vartaloni jollain tapaa aina se läski.

Olen opetellut kovasti sitä, että tykkäisin itsestäni. Esimerkiksi urheiluun liittyvät suoritukset tuovat onnistumisen oloa ja kasvattavat sitä, että tykkään itsestäni. Työnhaku puolestaan ei kasvata sitä, sätin itseäni siitä, että olen höpöhöpömaisteri enkä ole edennyt urallani, enkä kelpaa mihinkään. Äitiyden myötä olen lopettanut joka aamuisen vaa’alla käynnin, painon kyttäämisen niin neuroottisesti ja opetellut olemaan reippaasti esimerkiksi alasti uimahalleissa. Haluan kasvattaa tytöistäni mahdollisimman iloisesti ja lempeästi itseensä suhtautuvia tyttöjä, enkä siirtää omia traumojani heille. Mutta myönnän, että nyt flunssan aikana on todella vaikeaa syödä, kun ei voi liikkua.


paita LEVIS/ farkut ja neuletakki ONLY/ takki VILA/ kengät PALMROTH (saatu) / korvikset CORUU (saatu)/ huivi ja pipo SILVERJUNGLE

Te sanoitte, että olen rohkea, kun poseerasin alusvaatekuvissa. Viestien määrä yllätti minut, sillä monesti olen hyppelehtinyt kuvissa bikineissä – onko se jotenkin neutraalimpaa, sillä silloin viestejä ei ole sadellut. Enkä tiedä oliko siinä mitään rohkeaa, mutta itselleni se oli suurempi teko, kuin mitä ehkä ulospäin näkyy. Opettelen niin paljon hyväksymään oman vartaloni ja näkemään siinä hyviä puolia. Pakotan itseni heittäytymään ja yritän unohtaa epävarmuuteeni itseni suhteen. Itkin, kun joku sanoi minulla olevan täydellinen vartalo – se on kaukana täydellisestä, mutta sen pitäisi olla ystävä eikä vihollinen, kuten monesti sen koen olevan. Se jaksaa, se on antanut kaksi upeaa lasta ja se on osa minua. Niin kovin vaikeaa on muuttaa identiteettiä, kun on kasvanut ajatukseen huonommuudesta ja läski-haukkumisista.

Siksi tuo edellinen postaus itketti, nostatti hikikarpaloita ja jännitti. Kiitos hirveästi viesteistänne, ne merkitsivät minulle paljon. Muistetaan rakastaa itseämme. Onko sinun vaikeaa hyväksyä itsesi?

Leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille!