Kyllähän se on fakta, että pienet lapset sairastelevat. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Ja niin kauan kun kyseessä ei ole vakavat taudit, saa olla onnellinen.
Meillä on tehty tänä syksynä sairasteluennätys. Luulin, että 8 korvatulehdusta samana vuonna on iso juttu tai että toissavuonna, kun helmikuu oli vuoden ainoa kuukausi kun meillä EI oksennettu oli jo joku ennätys. Mutta arki onkin näyttänyt ihan uudet kasvonsa, nyt kun molempien pitäisi olla töissä, sairastelu on loputonta ja tukiverkkoja ei ole. Arki on ollut koko syksyn jotenkin stressaava ja sekava palapeli ja suurimpana stressinä on välillä tietenkin ollut se, mikä lapsia vaivaa. Selittämätön kuume oli lääkärin uusin tyhjentävä diagnoosi.
Liekö syynä se, että meillä on ensimmäinen syksy, kun esikoinen on hoidossa viitenä päivänä viikossa eskarin myötä? Olemmeko aiemmin kotona vältelleet paremmin pöpöjä? Toisaalta on meilä paljon sairastettukin.
Tämän syksyn putki alkoi jo elokuun vikoina päivinä, kun esikoiselle nousi kova kuume ja veljeni häät menivät hänen osaltaan aika plörinäksi. Se kuume otti ja kestikin sitten 10 päivää ja oli jo alkava keuhkokuume, joka talttui lääkekuurilla. Lääkärissä kävin neljästi, kun en uskonut siihen, että homma pitäisi vain kotona sairastaa ja lapsen olo paheni koko ajan.
Syyskuun loppu menikin helpommalla, lokakuussa iski ensiksi esikoiseen parvorokko (tämä oli onneksi helppo tauti eikä lapsikaan siitä ollut kovin pahoillaan). Sitten alkoi kuopus kuumeilla, oikeastaan ilman mitään muita oireita. Pienellä nuhalla, kovalla kuumeella mentiin viisi päivää. Hän ehti olla yhden päivän päiväkodissa, kun esikoinen kaatui sohvalle 39 asteen kuumeessa. Kun hänen olonsa ei neljäntenä päivänä yhtään lähtenyt helpottamaan, olimme taas lääkärissä. Tuloksena korvatulehdus ja lääkekuuri. Kun lauantaina esikoinen söi viimeistä päivää lääkekuuria, alkoi kuopus täristä ja kuume nousi. Vain 10 päivää edellisen jälkeen.
Eniten minua tällä kertaa huolestutti juuri tuo kova yli 39 asteen kuume, joka tuli ilman muita oireita. Siksi kävimme aika pian lääkärissä, joka ei löytänyt vikaa. Passitti verikokeisiin ja kun löydöksenä oli bakteeritulehdukseen viittavien arvojen nousu (leukosyytit, crp yms), ilman että missään on ns. vikaa laitettiin seurantaan ja seuraavana päivänä takaisin lääkäriin. Olen istunut viimeisen kolmen päivän aikana 8 tuntia lääkäreissä jonottamassa. Diagnoosi on nyt selittämätön kuume. Vaikka influenssan ei pitäisi nostaa bakteeriarvoja, ei sekään vielä ole poissuljettu. Pelkään nyt siis, että minä ja mies kaadumme vielä influenssan kourissa johonkin, toivottavasti ei ole sitä! Olemme aina rokottaneet koko perheen tautia vastaan ja nyt olen odotellut, että meille tulee terve pätkä, jotta päästään ottamaan rokotukset, mutta ehkä tässä on nyt järkevämpää käydä yksi kerrallaan rokottamassa ne, jotka ovat terveitä.
Päivä kerrallaan on siis eletty pitkään, enkä ole uskaltanut ostaa valmiiksi junalippuja Helsinkiin tai muutakaan. Eilen lapseni nukkuessa sylissäni tulikuumana aloin jo itkeä pelosta, mikä tämä selittämätön kuume on. Kuinka paljon toivoisin hänen olevan terve, kuinka voimaton sitä on vanhempana tautien edessä. Lääkärilaskumme viime päiviltä labrojen kanssa on satoja satoja euroja, mutta koska (onneksi) on vakuutukset, on menty yksityiselle sen takia, ettei tarvitsisi jonottaa. Kävimme myös Taysin lastenpäivystyksessä ja täytyy kehua erinomaista palvelua, mutta saihan siellä lähes kolme tuntia odotella. Sairaanhoitajana ollut Mika sanoi potilasta tutkiessaan, että ”hän on aika ihana, ette ole varmaan eri mieltä”. Mitä tyyppejä siellä työtä tekeekään! Juu ei olla!
Särkylääke, pinkit pyjamat, pystyssä oleva tukka, kuumemittari ja loputtomat piirretyt ovat olleet meidän viime kuukauden juttu. Olen itsekin katsonut kaksi kertaa Tianaa, Pienen merenneidon, Leijonakuninkaan, ties mitä mutta hei! Katsottiin myös Paddington 2 ja se oli ihan hulvattoman hyvä! Suosittelenpa siis tähän perään, upposi täysillä myös eri ikäisiin lapsiin ja itse hihitin monta kertaa.
Nyt siis toivon sormet ristissä, että kuopus lähtisi paranemaan, eikä kyseessä olisi esimerkiksi influenssa. On niin raastavaa kun pieni itkee huonoa oloa eikä välineitä auttaa enää oikein ole. Voin vain hatarasti kuvitella, millaista on perheissä joissa sairastetaan vakavasti, sillä nämä perussairaudetkin järjestävät arjen, yöt ja työt uusiksi.
Lämpöisiä ajatuksia kaikille sairastaville, nyt taidetaan mennä jo aikamoista huippua syksyn sairasteluissa!