Blogeihin kirjoitellaan enää hyvin harvoin ihan perinteisiä kuulumisia. Sellaisia postauksia, jotka olivat arkipäivää vielä vuonna 2015. En tiedä moniko niitä lukee ja Instagram syöttää palasia kaikkien elämästä stooreissa koko ajan. Tykkään itse nykyään enemmän tehdä sellaisia postauksia, mistä on ihmisille ”hyötyä”. Siis liittyen ravintoloihin, matkailuun tai vaikka kirjavinkkeihin. Vertaistuki on arvokasta, ainakin itse odotusaikana luin paljon vauva-aiheisia blogeja. Koen pudonneeni vähän sellaiseen elämänvaiheeseen, etten osaa enää juuri kertoa arjesta. Toki työstä olisi hauskaa höpistä, sillä hyvin harva tietää mitä kaikkea teen, mutta kiinnostaako se ketään?. Lapset ovat ihmeellisen tasaisessa vaiheessa, takana ovat pikkulapsiajat, vielä edessä teinivuodet. Toki omia haasteita on ja monia asioita, mitä haluaisi jakaa, mutta usein ne ovat sellaisia, että jäävät kertomatta julkisesti.

Miehen kanssa meillä tulee yhdessäolon vuosia kahden viikon kuluttua täyteen 21 kappaletta ja… Taloasioita en jaksa enää kertoa, ne ottavat niin päähän edelleen, lähes 10 vuotta on kulunut.

Joten on tullut kynnys kirjoittaa mitään ns. oikeita kuulumisia, mutta tuli tarve kirjoittaa ihan yhden viikon aikana tapahtuneista jutuista. Heräsin nimittäin viime viikonloppuna siihen, miten hurjan hektinen kevät on ollut. Joka viikonloppu oltu vähintään rinteessä. Muutaman päivän kuluttua minun oli tarkoitus suunnata Kreetalle kirjoittamaan, mutta nyt tuntuu ihan kivalta, että reissu siirtyi elokuulle. Siis toukokuun alun kuulumisia!

Lautailukauden päätös Himoksessa ja 40 v kemut

Laskukausi oli upea. Siis kerta kaikkiaan. Olimme rinteessä joulukuun ekalla viikolla 2021 ja siitä joka viikko aina vappuun asti. Lähes viisi tauotonta kuukautta lautailua ja asumme näinkin etelässä! Tästä olen hyvin iloinen.

Vappuaattona oli tiedossa miehen pitkäaikaisimman ystävän (ovat tunteneet vuodesta 1982) nelikymppiset Jyväskylässä. Matkalla pysähdyimme Himoksessa, jossa oli kauden viimeinen laskupäivä. Rinteet olivat huippukunnossa! Iltapäivästä avattiin ns.vesimäki, jossa piti luisua lammikon yli. Mies ja ystävänsä menivät monta kertaa siitä, jopa käsi kädessä ja lapset halusivat perässä. Vannotin, että siihen täytyy ottaa kova vauhti ja kuopus ottikin, mutta painon ollessa liikaa edessä lasku päättyi uimareissuun. Mies juoksutti hänet vaihtamaan vaatteita ja tyttöä nauratti. Hän totesi itse, että vaihtoi kautta lautailusta uimiseen. Olipa hauska päivä!

Kuvankaappaus videosta, siksi surkea kuvanlaatu.

Iltapäivällä siirryimme juhliin, olemme juhlineet viimeksi kyseisten ystävien luona pitkän kaavan mukaan kolmekymppisiä. Oli ihanaa nähdä tuttuja, jutella, tehdä kaikkea vähemmän viisasta, kuunnella mitä kaikki kertovat sankarista ja.. Nähdä ihmisiä! Ekat kunnon kotibileet vuosiin! Olisikohan meitä ollut paikalla reilut parikymmentä. Ihana ilta, yö ja aamu, ei muuten saanut takseja vappuyönä! Ja homma pysyi yllärinä, sankari ei arvannut mitään. Mahtavaa!

Maikkarin haastattelu ja ristiäisiä

Ex tempore lähdin huhtikuun vikoina päivinä keskustaan Maikkarin haastatteluun, kun pyydettiin. Tuuli repi tukkaa ja kysymyksiä en tiennyt eteenpäin, mutta toukokuun alussa julkaistusta haastattelusta tuli ihan kiva. Tuon haastattelun ja videon voi katsoa täältä. Hauskaa, että olen otsikossa jyväskyläläinen, vaikka olen ollut pidempään tamperelainen kuin jyppiläinen ja alkujani helsinkiläinen.

Parin viikon sisään meillä oli myös kahdet ristiäiset. Molemmat veljeni saivat vauvat ja heidät kastettiin juuri, toinen viime sunnuntaina äitienpäivänä. Paikalla oli muun muassa vanhempani, molemmat mummoni (joista toinen täyttää jo 96 vuotta kesällä) ja tietenkin esimerkiksi veljeni perheineen. Ihan käsittämätöntä! Milloin olemme olleet saman katon alla kaikki yhtä aikaa. Emme vuosiin. Ja että mummotkin jaksoivat ja oli vielä äitienpäivä. Ihanaa, harvinaista ja erittäin mieleenpainuvaa!

Tallinna ja lakkohommia

Toki oli myös viikon lakko toukokuun alussa, joka toi omat haasteensa. Vanhempani hoitivat yhden päivän, kun olin Tallinnassa, lapset olivat paljon kavereillaan ja maanantain tällä viikolla olin HopLopin synttärihuoneessa tekemässä töitä. Oli ehkä viikon kiireisin työpäivä ja kuopus päätti jäädä jumittamaan tulivuoren huipulle ja huusi siellä. Minä mietin kuumeisesti, miten saan hänet alas. Ennen on tullut mukisematta. Juuri kun sain lapsen alas ja kaappasin itkevät neidin syliin soi puhelin sovitun työpuhelun merkeissä. Selvittiin siitäkin! Ihan hauska mahdollisuus nuo synttärihuoneet työntekoon, mutta oli siellä aika meteli silti ja penkit synttärihuoneessa aivan kamalia vs. pöydän korkeus. Toki lapsille suunniteltu.

Tällä viikolla ehtikin olla yksi päikkypäivä, sitten kuopus jäi loppuviikoksi kotiin terveyssyistä. Kikkailua siis, mutta hyvin olemme selvinneet. Tänään leipastiin muun muassa teeleipiä, ihan hauska paluu kotiäitivuosiin.

Uusia ja vanhoja töitä

Olen ilokseni saanut pari uutta toimeksiantoa, olen aina jokaisesta ihan hurjan onnellinen. On myös niitä vanhoja jo vuosia olleita töitä ja olen edelleen älyttömän iloinen jokaisesta lehtiartikkelista, jonka saan tehdä.

Ensimmäisenä lakkopäivänä, eli 3.5. lähdin tekemään iltapäivästä galluphaastattelua keskustaan. Kun pääsin perille, kuvaaja soitti, että on itsekin lakon takia jumissa ja pääsee myöhemmin. Hän oli soitellut aiemmin, mutta olin lyönyt luurin korvaan. Mietin ihmeissäni tätä asiaa, että kuinka niin löin, kunnes tajusin. Kuopus oli katsonut Disney-kanavaa puhelimestani hetken ja sujuvasti lyönyt luurin korvaan soittajalle ja minä en ollut tästä tietoinen.

No, gallup saatiin tehtyä ja kirjoittelin siitä tämän jutun seuraavana aamuna kuudelta. Tallinnaan tuli lähteä jo 5.45 starttaavalla junalla ja junassa oli aikaa kirjoittaa. Rakastan rakastan kohdata ihmisiä ja kirjoittaa!

Aika haipakkaa on siis ollut. Huomenna olisi vielä kaksi isompaa työjuttua, lisäksi pitäisi tehdä ruokaa valmiiksi viikonloppua varten ja ladata kaikki laitteet. Lauantaina odottaa nimittäin Helsingissä puolimaraton, jonne menen nyt aivan nollavalmisteluilla. Pelottaa, mutta yritän ottaa pitkän lenkin kannalta. Sen verran vauhdikas kevät on ollut. Ihan rehellisesti sanottuna nyt väsyttää ihan kamalasti. Garmin näyttää viimekin yölle 9,5h unta ja silmä luppaa silti.

Mutta aivan myös ainutlaatuinen! Olen nähnyt parissa viikossa enemmän ihmisiä kuin vuosiin! Sukua! Ystäviä! Sellaisia ystäviä, keitä en ole nähnyt 10 vuoteen! Se on ollut jotain niin arvokasta, ettei pää oikein pysy mukana tässä kaikessa. Kaikesta hurjan kiitollinen ja iloinen. Kuvia on kertynyt muistoksi valtavasti.

Mies juuri kyseli, mitä meillä on suunnitelmissa toukokuun lopuille viikonlopuille ja leukansa loksahti, kun sanoin, että ei mitään. Suunnitelee jotain pyöräreissujaan siis. Kyllä, toukokuun kaksi seuraavaa viikonloppua ovat näillä näkymin kotoilua, pihan laittoa ja peruselämä. Tosin meidät tuntien… Saas nähdä!

Onko itselläsi ollut vauhdikas kevät? Innostavatko tällaiset kuulumispostaukset enää?

*juoksukuvan Haltin Pallas-takki saatu