Kintulammi on unelmien retkikohde varsinkin lapsiperheille

Ei se paljoa tarvitse, tuli sanottua useamman kerran lauantaina ollessamme muutaman tunnin metsässä. Lapset rakastavat metsäretkiä, mutta viikonloput menivät pitkälti rinteessä tai hiihtäessä talven ajan. Nyt kun oli mahdollisuus mennä sulaan metsään viikonloppuna niin lähdimme heti! Kintulammilla mies ja esikoinen ovat yöpyneet ensi kerran kesällä 2018 ja viime vuonna se valittiin vuoden retkikohteeksi, jolloin porukan määrä lisääntyi aika hurjasti. Jännitti mikä tilanne on nyt ja yritimmekin suunnata metsään heti aamusta, ettei ruuhkaa olisi. Ei siellä kyllä lähtiessäkään ollut ruuhkaa, suht täynnä parkkipaikka oli, muttei viime kevään muotoista yleisöryntäystä kuitenkaan!

Kortejärven tila ja parkkipaikka

Me ajoimme tutulle Kortejärven tilan vieressä olevalle parkkipaikalle tälläkin kertaa, sinne ajelee vajaan puoli tuntia Tampereelta. Olemme muuten kaksi kesää sitten käyneet saunomassakin Kortejärven rantasaunassa, siellä oli joku avointen ovien päivän ja olimme illalla viimeisinä paikalla perheemme kesken. Ihana muisto! Paikan saa varata ryhmille ja sauna on ihana! Tähän väliin muuten pakko kommentoida, että onko millään retkeilypaikalla noin kauniit ja upeasti toteutetut nettisivut kuin Kintulammilla? Pistää ihan silmään!

No mutta, lauantaihin. Me kävelimme saman reitin kuin aiemminkin kerran, eli suuntasimme Kaukaloistenkallion laavulle. Todella kaunis paikka syödä eväitä. Lapset varmasti jaksaisivat pidemmänkin reitin, mutta energiaa palaa aika paljon, kun jokainen kivi pitää kiivetä, jokaisen juurakon yli hypätä ja aikaa menee muun muassa muurahaisten tutkimiseen. He hokivat ”täällä on tosi kivaa” ja me olimme iloisia, ei se paljon vaadi, että lapset ovat hurjan innoissaan ja nauttivat. Polut ovat heille kunnon parkour-ratoja ja metsä ihanan vehreä jo siinä missä kaupungissa on vielä aika harmaata ja pölyistä. Aurinko siivilöityi upeasti puiden välistä ja linnut sirkuttivat kilpaa.

Kaukaloistenkallion laavu

Eväät maistuivat Kaukaloistenkalliolla, missä mies ja esikoinen muutama kesä sitten yöpyivätkin. Yksi porukka oli suunnannut paikalle rattaidenkin kanssa, eli silläkin pelillä näköjään reitin pääsee kiertämään. Vähän haasteellista se kyllä näytti olevan, mutta parkkipaikalta Kirkkokivelle kulkee esteetön reitti.

Meiltä reittiä kyseli laavun jälkeen ihastuttava vanhempi rouva ja käveli kanssamme hetken kohti Kirkkokiveä. Totesi, että lapsemme vaikuttavat aika vilkkailta ja tytöt yrittivätkin saada rouvaa kinkkaamaan yhdellä jalalla pitkin pitkospuita. Ei hän innostunut, mutta minua nauratti kauempana lasten touhotus valtavasti.

Parkkipaikalta kurvasimme vielä tutkimaan Kortejärven tilaa, kilpajuoksulla edeten tietenkin. Pienimmälle annettiin viisi sekuntia tasoitusta ja esikoiselle kolme sekuntia. Siellä sitten ryntäili tuo kolmikko pitkin metsää. Aika yllättävää, että kotimatkalla kuopuksemme näytti olevan erittäin sikeässä unessa.

Todella kiva kohde perheen kanssa, muutama tunti metsässä antaa kyllä valtavasti virtaa ja piristää. Kintulammi on suuresta määrästä kävijöitä huolimatta säilynyt todella siistinä ja puhtaana (mahtavaa että ihmiset ovat huolehtineet roskansa!) ja on kivan lähellä Tamperetta. Ehdottoman suositeltava päiväkohde niin perheille kuin muillekin.

Suunnatessamme kotiin automme alkoi ensimmäisellä kilometrillä kolista aika pahasti ja mietimme, että tulikohan pidempikin reissu metsään, mutta pääsimme valuttelemaan rauhaisaa tahtia kotiin asti. Onneksi hajosi suht lähellä kotia!

Mitä retkeilypaikkaa suosittelisit itse Pirkanmaalla tai sen lähistöllä? Muun muassa Seitsemisessä ja Isojärvellä olemme aiemmin käyneet. Kerro vinkkisi!

P.S. Pidetäänhän huolta jatkossakin, että metsä pysyy siistinä, viedään roskat takaisin kotiin autolla, ei poimita mitään mukaan ja kuljetaan merkityillä reiteillä! <3

Sympaattinen Konttainen – loistava kohde lasten kanssa Rukalla!

Terveisiä Rukalta! Täällä on hämmentävästi muutaman päivän aikana niin hiihdetty, lautailtu ja lasketeltu kuin pyöräilty ja retkeilty! Todellinen vuodenaikojen murroshetki, lunta on luvattu jo loppuviikosta, mutta vielä on ollut lämmin. Totesimme viikonloppuna parin auki olevan rinteen olevan Rukalla niin jäisessä/loskaisessa kunnossa, että yksi laskupäivä sai riittää. Kuopus pyysi, että pääsisi metsäretkelle eväiden kanssa ja mietimme, mikä olisi paras kohde. Kesällä kävimme Kiutakönkäällä sekä Myllykoskella ja mies pyöräili Valtavaaralle. Sitä suositteli kovasti, mutta matka Valtavaaran huipulle ja takaisin on noin kuusi kilometriä ja epäilin kuinka kuopus jaksaisi tuota matkaa. Päädyimme siis valitsemaan päivän retkikohteeksi Konttaisen ja oli ihan paras valinta!

Konttaisen kuhas  – hetkessä huipulle

Konttaisen parkkipaikalle ajaa Rukalta kymmenisen minuuttia ja heti parkkipaikalta lähtee ylämäki. Kyllä, heti aletaan painamaan nousua. Parkkipaikallekin saa hetken ajaa ylämäkeen, eli korkeutta on alusta asti mukana menossa. Ihan huipulle on matkaa noin kilometrin verran ja toinen samanmoinen tulee alas, eli kiertämämme Konttaisen kuhaus on noin kahden kilometrin mittainen reitti. Retkiluokituksessa Konttainen on merkitty vaativaksi, mutta mitään hätää ei ollut nelivuotiaankaan kanssa. Reitti on juurikkoinen ja niljakas, mutta pieni lapsihan pomppi innolla juurien yli. Huipulta on myös pystysuora pudotus alas, eli tarkka saa olla, etteivät lapset mene ihan reunalle. Hetkessä pääset kiipeämään aika korkealle ja maisemat ovat mielettömät. Tosin siitä saimme vain pintaraapaisun, sillä sumu oli mieletön eilen mennessämme, kiipesimme aivan pilven keskellä. Mutta ei haitannut mitään, metsä oli mielettömän taianomainen ja kaunis ja kun pilvi rakoili, tajusimme maisemankin upeuden! Hyvin rauhallisesti kierrettyyn reittiin eväineen meillä meni kaksi tuntia aikaa ja ihanaa oli!

Kuukkeli – pohjoisen metsien kaveri

Täällä etelän ihmiset tunnustaa, että kuukkelijuttu oli meille ihan uutta! Kun eväitä alkoi huipulla kaivaa esiin, pöllähti paikalle neljä lintua. Hyssss sanoin tytöille, nyt ei säikytetä niitä, ovatpa kauniita! Hetken päästä tajusimme, että kyseessä ovat kuukkelit, jotka eivät todellakaan säiky. Kun nelivuotias istui syömään leipää kalliolle, tuli kuukkeli viereen osingoille. En oikeasti tiennyt, että ovat niin kesyjä ja uteliaita kavereita! Kun googletin asiaa, opin, että ovat metsämiehen kavereita ja muinaisten uskomusten mukaan metsämiehen henki siirtyi kuukkeliin kuoleman jälkeen. Ennen kuukkeleita oli etelässäkin, mutta metsien hakkuun myötä nyt pohjoisemmassa. Ihana kaveri ja pieneksi varislinnuksi komea lento!

Kuusamon monet metsäreitit – älä jätä väliin

Konttainen on itse asiassa osa Karhunkierrosta ja niitä kylttejä katsellessa tuli mietittyä, miten huikeaa olisi päästä joskus kiertämään koko kierros! Maisema on upean jylhää, puolukat ja variksenmarjat upposivat suuhumme matkalla ja Suomen luonnon kauneus yllätti jälleen kerran. Älä jätä väliin näitä paikkoja, jos tulet Kuusamoon! Konttaisella ei ole laavua tai tulentekopaikkaa, mikä on ehkä positiivista – mitään roskia emme nähneet kuten kesällä Myllykoskella. Omat eväät oli helppo syödä kalliolla istuskellen. Ruuhkaa ei ollut, muutaman porukan näimme, mutta turvavälitkin oli helppo säilyttää joka hetkellä.

Todella lämmin suositus varsinkin lapsiperheiden kohteeksi, kyllä ne pomppivat vaativankin reitin läpi! Onko Konttainen sinulle tuttu? Ja mitä noille lapsille tapahtuu, kun pääsevät metsään? Se tappeleva tyttöpari muuttuu iloiseksi, pulputtavaksi kaksikoksi, joka jaksaa loputtomiin kävellä ja syödä marjoja matkalla.

On meillä aivan mielettömän upea luonto. Ollaan siitä ylpeitä ja ennen kaikkea, pidetään huolta!

Isojärvi oli parasta aikoihin!

Aurinko siivilöityi upeasti puiden läpi, lintujen sirkutus oli käsittämättömän kovaäänistä ja lapset mennä juoksivat, kun olimme eilen retkellä Isojärven kansallispuistossa. Siinä tallustaessani eteenpäin en voinut olla miettimättä, miksemme järjestä tällaista useammin? Emme ole ikinä vielä tehneet isovanhempien kanssa kansallispuistoretkeä, vaikka vanhempani retkeilevät paljon ja mekin rakastamme ulkoilua. Kaikkea ne poikkeusolot teettävät!

Eilen lähdimme kohti Isojärveä, se valikoitui paikaksi, koska on aika tasan puolivälissä Tampere-Jyväskylä matkaa. Sinne olisi molemmista suunnista noin tunnin ajo. Olemme käyneet puistossa miehen kanssa kerran, olisiko ollut noin vuonna 2007. On siitäkin hetki! Treffit oli sovittu Heretyn parkkipaikalle. Heretyn infopisteessä on normaalisti myös majoitusta, kuulemma todella kiva kahvila ja saunakin löytyy. Ihanaa, sinne täytyy vielä joskus päästä, nyt kaikki paikat olivat ymmärrettävästi kiinni.

Olimme jännittäneet, onko paikassa hirveästi ihmisiä, kun artikkeleita siitä, että kansallispuistot ja laavupaikat täyttyvät on näkynyt. Siksi meillä oli mukana valmiiksi keitetyt teet ja kahvit ja emme ottaneet esimerkiksi lasten pyytämiä vaahtokarkkeja mukaan, jos kävisi niin, ettei nuotiopaikalle pääsisi.

Reitiksi valitsimme 3,9 kilometriä pitkän luontopolun, jonka ajattelimme olevan lapsille sopiva. He ryntäsivät sellaisella innolla metsään ettei paremmasta väliä. Ihastelivat luonnon kauneutta ja muurahaisten määrää ja juoksivat edes takaisin. Montakohan askelta heille kertyi reissussa? Maasto tuolla reitillä on suhteellisen vaikeakulkuista tai jalkoihinsa saa katsoa, sillä juurakkoa, kiviä ja kaatuneita puita riittää. Sen sijaan kuraa tai märkää ei ollut oikeastaan ollenkaan, mitä olin pelännyt. Ja niitä ihmisiä? No ei kyllä. Mihin lie levittäytyivät metsässä, sillä parkkiksella oli yli 10 autoa kyllä.

Kerran piti pitää evästauko matkalla ja näin tytötkin jaksoivat loppuun asti, eli hyvin lähellä parkkipaikkaa olevalle Kannuslahden nuotiopaikalle. Yllätyimme saapuessamme sinne – olimme ainoita paikalla! Nuotiopaikka oli todella siisti ja uudehkon oloinen, oli kahvipannut, makkaratikut, nuotiopuut ja kirveet tarjolla. Siispä pilkkomaan puita ja tekemään makkaratulia. Juuri kun omamme alkoivat olla valmiita, tuli paikalle kaksi muutakin pariskuntaa. Eipä ollut ongelmaa, ihmiset odottivat ulkopuolella ja kun me siirryimme kauemmas syömään nuotiopaikalta, pääsivät seuraavat laittamaan makkaroitaan tulille. Ei siis todellakaan ryysistä tai kylkeen pakkautuvaa porukkaa, vaan muutamia pariskuntia, joista kaikki tuntuivat käyttäytyvän juuri tilanteen vaatimalla tavalla. Mahtavaa! Ainoa mikä harmitti, oli lukea vieraskirjasta joidenkin viedeen pois muiden roskia. Jos ne asiat jaksetaan sinne metsään kantaa, niin pidetäänhän huolta, että kannetaan omat roskat poiskin, jooko!

Me olimme liikenteessä tietenkin turvavälein, omin eväin varustautuneina ja käsidesit repuissa keikkuen, mutta myös ajatuksella, ettemme käy vessoissa sen enempää matkalla kuin puistossa. Nappasimme siis potankin auton perään lapsia varten, jotka syystä tai toisesta vihaavat puskapissahommia. Näin reissun kontaktit jäivät aika nolliin.

Vaikka meillä on ollut isovanhempien kanssa videopuheluita, eivät lapset jaksa niihin hirveän pitkäksi aikaa keskittyä. Tuli juteltua ihan eri asioita luonnossa kävellessä ja mieltä lämmitti nähdä kuinka isäni nauroi ääneen kuopuksen touhotukselle ja jutuille. Oli helpottavaa, kun metsä oli tyhjä, siellä oli tilaa olla ja hengittää. Kuunnella puiden narinaa toisiaan vasten, lintujen ääntelyä, lasten kiljahtelua ja jutella vanhempiensa kanssa niitä näitä. Oli ehkä parasta mitä olemme tehneet viikkoihin. Aivan ihana puisto, hyvässä kunnossa, kivan haastavilla maastoilla ja upeilla maisemilla. Täytyy tehdä tämä uusiksi, oli poikkeusolot tai ei! Mies huomasi siellä risteilevät maastopyöräreitit ja innostui välittömästi ja pyysi, että lähtisin kanssaan pyöräilemään niitä, kun olot normalisoituvat (eli voimme pyytää jonkun lapsenvahdiksi tytöille ja karata testaamaan noita pyöräreittejä).

Olipa hurjan kiva päivä! Ja olin ylpeä, että lapset jaksoivat kolme tuntia juosta pusikoissa, kyllä oli muuten hiljainen kaksikko kotimatkalla. Lähinnä kuorsaus kuului. <3

Näistä tunnelmista on hyvä aloittaa uusi viikko, ihanan lämpöistä on luvattu! Iloista alkanutta viikkoa!

*kuvien SIGG-tuotteet saatu