Uutuuksia keväthangille Synsamista

Keväthanget ovat tällä viikolla kimmeltäneet upeasti kylmästä huolimatta, eikö totta? Aurinkolaseja on kaipaillut useamman kerran päähänsä ja uudet RayBanit olivat täydellinen veto torstaille, kun aurinko häikäisi Helsingin pakkasessa.

rayban+synsam

Mutta mistä nuo RayBanit ovat kotoisin? Itiksen uudesta Synsamista, joka avattiin torstaina. Toki Synsam on sieltä aiemminkin löytynyt, mutta nyt myymälä oli vaihtanut paikkaa ja uudistunut. Tutustuimme liikkeen uudistuksiin ja aurinkolasimallistoon Espresso Housen tarjoaman aamiaisen voimin. Oli ihana määrä tuttuja ja jopa suloinen Namu-koira tutustumassa aurinkolasiasioihin!

synsam+laskettelu aamiaisleipä+espressohouse smoothie+espressohouse synsam+namu

Totuushan on, että itse tarvitsisin kaikkein eniten laseja tällä hetkellä juoksuun ja hiihtoon, oma aurinkolasivalikoimani on vähän enemmän rantatyyliä, eivätkä mitkään lasini sovellu juoksuun. Silmiä toki tulisi suojata niin hiihtohangilla kuin rinteessä. Synsamilla onkin nyt Suomen laajin valikoima urheilulaseja tarjolla ja sovittelin niitä puolimaratoni mielessäni. Yllättäen ihan parhaalla tavalla päähäni istuivat Rudy Projectin juoksulasit! Yllättäen siksi, etten ole eläessäni kuullut kyseisestä merkistä, kun ympärillä oli Adidaksen, Oakleyn ja muiden tuttujen laseja. Nämä menevät siis hankintalistalle, kevät tulee ja juostua tulee varmasti useammin. Itselläni ovat vielä hyvin herkät silmät, jotka vuotavat kuin Niagarat pienestäkin häikäisystä tai tuulesta. Selkeästi peritty ongelma, huomasin kun katselin tällä viikolla silmiään pyyhkivää isääni ja hänen äitiään eli mummoani.

Synsamin urheilulasimallisto on tarjolla kaikissa Synsamin liikkeissä ympäri maan. Kehyksiä voi myös muun muassa säätää liikuntamuodon mukaan ja optimoida ne juoksua tai pyöräilyä ajatellen, kertoi toimitusjohtaja Vesa Mars.

synsam+rudyproject synsam+itis synsam+beachhousekitchen synsam+sunglasses

Synsamilla on myös mielenkiintoinen Synsam-sopimus tarjolla, jonka avulla voit vuokrata kolmet tai useammat lasit. Joka vuosi voi vaihtaa yhdet laseista niin, että saa uusinta uutta tilalle. Kun näkö muuttuu, kaikkiin laseihin vaihdetaan linssit sopimuksen myötä. Aika hyvä etu, varsinkin jos silmälaseja käyttää!

Oli kivaa päästä tutkimaan uusia aurinkolaseja ja nähdä paljon tuttuja. Aamun aikana sovitettiin (ja kuvattiin) iso läjä erilaisia silmä- ja aurinkolaseja, ehdin napata Helin sovituksista kuvan. Ihastuin myös suuresti alla oleviin Tom Fordin suuriin violettisankaisiin aurinkolaseihin. Näillä suojaisi puoli naamaa kesällä, eivätkö ole hienot?

synsam+tomford synsam+silmälasisopimus

Onko sinulla kevään ja kesän aurinkolasit kunnossa? Entä löytyykö urheilulaseja erikseen? Aurinkoista sunnuntaita!

*Raybanit saatu 

Kullanhohto auringossa ja asussa

Heipä hei kevätaurinko! Hohtavat hanget, lämmittävä päivänpaiste ja katolta tippuvat vesipisarat. Me olemme kaivanneet sinua! Tämän valoilmiön myötä tuli paniikki etsiä aurinkolasit naftaliinista, ulkonahan häikäisee! Tämä entinen Thaimaan asukki suunnilleen maata mätkähti hankeen ottamaan aurinkoa, niin ihanalta tuo aurinko tauon jälkeen tuntuu!
 

 

Kevätaurinko kuitenkin hämää. Siinä missä se pistää juoksemaan liian vähissä vaatteissa pihalla, eikä sitten lämmitäkään niin paljon kuin luulet ja talvitakkia tulee äkkiä ikävä. Kylmä tuuli viimeistelee fiiliksen, kyllä nyt on vielä talvi.

 

Vaaleat farkut ja kullan sävyt kuuluvat kevääseen. Saanko muuten purnata noista housuista? En MILLÄÄN löydä istuvia farkkuja. Nämäkin olivat aivan täydelliset aluksi ja vielä sanoin myyjälle, että eiväthän vaan löpsähdä. Juu ei, otat niin kireät että juuri menevät päälle. Niin tein ja eipä aikaakaan, kun sain olla niitä nykimässä ja venähtivät joka puolelta. ÄRSYTTÄÄ!!! Objectin farkut ovat ainoat mitkä pysyvät hyvinä, ehkä en sitten enää ikinä osta mitään muuta.

valkoinen toppi & farkut Vero Moda/printtipaita Zara/kengät Marco Tozzi/

aurinkolasit Rayban/takki Desigual/

huivi Becksöndergaard/kello Guess/korvakorut Mango/laukku Ois

Nämä kuvat napattiin viime viikolla lyhyessä hetkessä, kun tuli ihan hätä saada auringonpaiste vangittua kuviin. Itse vierastan sitä, että kaikissa asukuvissa on aurinkolasit päässä, mutta yritäpä ottaa ne pois – silmät vuotavat vettä ja ilme on lievästi sanottuna irvistys. Itse olen niitä ihmisiä, joilla vuotaa silmät välittömästi auringossa ja tuulessa ja ripsarit lentelevät pitkin poskia. Tiedättekö tunteen?

Ihana ihana aurinko, unohtuu housuharmituskin välittömästi. Kummallisen väritön asu muuten minulle, kevät teki tepposet?

Aurinkoista torstaita! Hyviä farkkuvinkkejä otetaan ilolla vastaan! :)

Hyppimispaikassa ystävänpäivänä

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Ystävänpäivänä syödään sydänleivoksia ja pukeudutaan pinkkiin, eikö niin? Meidän ohjelmassa oli mennä hyppimispaikkaan, kuten taapero sanoi. Sinne suuntasimmekin heti aamupalan jälkeen.

Iltapäivän leivokset haettiin Pella’s cafesta ja nautittiin päikkäriaikaan. Varsinkin tuo suklaaversio oli ihanaa ja maistui ihan Brunbergin mansikkasuukolta,kun taas mansikka-shamppanja meni vähän turhan äiteläksi.
Aamun asuvaatimuksena oli siis mukavat vaatteet, joilla voi tarpeen mukaan kiipeillä ja laskea mäkeä. Mukana rakkauspäivään sopivaa pinkkiä. Hiuksia ei tarvinnut miettiä, ne täytyy laittaa kiinni hyppimispaikkaan mennessä ja ystävänpäivänä ponnari oli tietenkin pinkki. Kuvat otettiin Särkänniemen edustalla, valitettavasti keli on ollut tänään aika harmaa. Ja katsokaa, mies taikoi mulle kruununkin päähän vaihtamalla vähän kuvausasentoa! Wau! Housut ovat oikeasti hempeän vaaleanpunaiset, valoa lisätessä ne muuttuivat vähän turhan pinkiksi.

housut ja toppi Vero Moda/jakku Gina Tricot/tennarit Guess/arskat Rayban/korvikset Herkkusuukorut

Päivään sopii kuin nenä päähän tuo pieni Minna Parikan sydänlaukku, tosin tajusin, että paljastan tämän kuvan myötä ulkonäköni häpeäpilkun, käteni. Kuivat ja halkeilleet, kynnet pureksitut jajaja. Mutta halusin ojentaa teille sydämen!

Niin se hyppimispaikka. No sehän oli HopLop. Olin siellä ensimmäistä kertaa ikinä viikonloppuna ja voin todeta, että menen jatkossakin mahdollisuuksien mukaan arkena. Mikä hulina! Taapero pääsi hyppimään ja laskemaan, minä aloitin hyppimisen pomppaamalla alas kuvausalustaltani.

Miten olette viettäneet ystävänpäivää? Sydämellistä ystävänpäivän jatkoa ja rentouttavaa viikonloppua!