Valloittava meksikolainen makumaailma Lost Tacosissa

* ruoat saatu

Ensinnäkin. Kun asuimme vuosia Armonkalliolla, ei siellä ollut ravintoloita. Emme koskaan menneet ns. naapuriin syömään, vaan suuntasimme aina keskustaan. Toisin on nyt ja Tampellan alueella on jo useampi ravintola ja eilen pääsin testaamaan yhtä uusimmista. Lost Tacos oli valloittava, lue pidemmälle niin kerron miksi!

Ja sitten toisekseen. Kuinka moni oppi lapsena, että taco tarkoittaa sitä kovaa maissikuorta, josta jauheliha lenteli ysärillä sataan suuntaan? Sisään ei mahtunut juuri mitään ja ne vähätkin sai syödä haarukalla lautaselta. Aito meksikolainen taco on kuitenkin jotain aivan muuta!

Lost Tacos Tampella – muikkua ja juuriselleriä tacoissa

Kaverukset Joonas Mantila ja Lauri Närhi perustivat ensimmäinen Los Tacosin viime vuonna Leville. He kertoivat eilen halunneensa ravintolan, jossa voi syödä rennosti, mutta hyvin. Jakaa annoksia ja juoda hyviä drinkkejä samalla. Tuota kaikkea Lost Tacos kyllä todellakin on. Tacoja on monenlaisia ja täytteenä on esimerkiksi kanaa ja ananasta, jättikatkarapuja ja kaktussalsaa tai… muikkuja! Saimme eilen maistaa muikkuja, punakaalia ja tyrni-jalapenovinegrettiä sisältävää tacoa, joka oli aivan lempparini. Toisena tacona maistelimme juuriselleriä ja sieniä sisältänyttä tacoa, olipa jännä kombo! Ja tacot ovat tosiaan aitoja meksikolaisia pehmeitä tacoja, joista ei aivan kaikki lennä haukatessa lautaselle.

Söin myös ehkä elämäni parasta mustekalaa eilen. Valkosipuli-chipotlevoissa paistettu mustekala oli erittäin onnistunut. Lisukkeina saimme maistella juustoista maissia sekä mustapapumuhennosta. Näistä olimme yhtä mieltä siitä, että lisukkeet olivat aika isoja! Saimme tehdä töitä jaksaaksemme kaiken.

Jälkkärinä nautittu churro oli erinomainen ja vahvan kanelin. Sen kanssa saimme suklaakastikkeen lisäksi chipotle-kookoskaramelli kastiketta. Oli muuten huikea kombo, kannattaa testata! Kanelin ja chilin liitto oli jotain aivan uutta!

Hinnatkin ovat minusta suht maltilliset – tacojen hinnat ovat 5,70 eurosta 7,70 euroon ja tilattavaksi suositellaan vähintään kolmea tacoa.

Täydellä sydämellä luotu Lost Tacos

On aina ihanaa tavata ihmisiä ravintoloiden takana. Joonaksesta ja Laurista näki, kuinka täydestä sydämestä he seisovat ravintolansa takana ja haluavat sitä kehittää. Kaikki oli sisustettu ja mietitty viimeisen päälle. Musiikkina soi rock-musiikki, mistä minulta saa aina pisteet – en ole mikään pianomusan ystävä. Juomatkin olivat mietitty loppuun asti, eikä esillä ollut esimerkiksi limsahanoja. Limpparitkin olivat meksikolaistyylisiä ja hieman erikoisempia.

Jopa vessa oli niin vimpan päälle sisustettu, että jäin sinne tuijottelemaan kaikkea. Toivoisin todella, että ravintola menestyy, sillä tämän tyylinen ravintola Tampereen ruokaskenestä oikeastaan puuttuu. Lost Tacos jää hieman ”kulman taakse”, jos lähtee keskustaan syömään, jää hyvin herkästi pyörimään Hämeenkadun ja Koskipuiston ympärille. Montaa minuuttia Tampellaan ei keskustasta kävele ja ravintola on Komediateatterin takana, eli sen voisi hyvin yhdistää teatterielämykseen.

Limet, jalapenot, suuta raikastavat retiisit, ihanat juomat, herkulliset ja yllättävät makuyhdistelmät… Siinäpä jo aika monta syytä käydä testaamassa Lost Tacos!

Ihastuttava ravintola Myllärit

Tunnustan. En ole koskaan käynyt aiemmin Myllärit ravintolassa, vaikka ohi on tullut mentyä lukemattomia kertoja. En osaa edes sanoa miksi ei ole tullut mentyä, se on vain aina jotenkin jäänyt. Eilen kävimme miehen kanssa juhlimassa hääpäivää näin jälkikäteen hyvän ruoan ja erinomaisen teatterin myötä. Vitsi meillä on Tampereella laadukkaita teatteriesityksiä ja ruokaa!

Myllärit

Ravintola löytyy Åkerlundinkadulta ihanasta vanhasta punatiilisestä rakennuksesta. Paikalla on toiminut ravintola aina vuodesta 1987 asti ja nykyiset omistajat ovat pyörittäneet ravintolaa vuodesta 2006 lähtien. Miljöö on todella kutsuvan tunnelmallinen, tykkäsin kovasti! Menimme ravintolaan kello 17 arki-iltana ja olimme ensimmäisen tunnin ajan ainoat asiakkaat. Se oli muuten todella kivaa ja sai puhua todella rauhassa. Kiinnitin huomiota musiikkiin, jota ei monesti metelissä edes kuule. Aivan parhaat ysäribiisit soivat koko ajan! Tästä kiitos, tykkäsin!

Tarjoilija otti meidät heti huomaansa ja oli äärimmäisen ystävällinen. Viinisuositukset menivät nappiin ja saimme maistaa toistakin vaihtoehtoa. Kaiken kaikkiaan hyvin rento, mukava ja välitön fiilis.

Mylläreiden ruoka – munakoiso vei kielen mennessään

Entä sitten ruokapuoli? Kaikki kuulosti hyvältä ja päädyimme jakamaan aluksi etanat puoliksi. Aivan mielettömän maukkaita, harvoin olen syönyt näin hyviä etanoita! Pääruoaksi mies valitsi kalastajan saaliin, joka oli tällä kertaa siikaa. Seurana ollut rapukastike vei kielen mennessään ja katsokaa, miten kaunis annos oli!

Itse valitsin munakoison, joka saattaa olla mielettömän hyvää tai mennä täysin metsään. Tämä yksilö oli täydellinen. Päällä ollut maukas tomaattihilloke oli piste i:in päälle puhumattakaan ihanista osterivinokkaista. Annos oli niin hyvä kasvisruoka kuin olla voi. Täynnä makuja ja erilaisia suutuntumia, aivan ihastuttava.

Tykkäsin paikasta todella paljon (jos sitä ei jo huomannut näistä ylistyssanoista), eikä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi täällä. Yleensä aina jää jotain huomautettavaa, mutta tällä kertaa ei yhtään mitään. Kaikki meni täydellisesti ja se oma rauha oli jotain, mitä arvostin myös kovasti. Tämä meni heittämällä parhaiksi ravintolakokemuksikseni Mansessa!

Onko Myllärit sinulle tuttu ravintola?