Mitä vitamiineja kannattaa tankata? Ja miksi?

*yhteistyössä Nordic Glow, linkit affiliate-linkkejä

Vitamiiniviidakko. Siihen olen itse eksynyt niin monen monta kertaa. On multivitoja, on rasvoja, eri kirjaimia, magnesiumia, sinkkiä, rautaa ja ties mitä. Mitä ihmettä sitten kenenkin kuuluisi syödä vai tarvitseeko vitamiineja tai lisäravinteita ollenkaan? Saako ihminen monipuolisesta ravinnosta kaiken tarvitsemansa? Mihin koulukuntaan sinä kuulut?

Minä olen aina syönyt jotain vitamiinia, vähän vaihdellen. Luin, ettei esimerkiksi multivitoja tulisi syödä jatkuvasti, sillä sinkkiä ei pitäisi saada koko ajan. Flunssakuurina olen ottanut niitä. Lisäksi olen syönyt 1990-luvulta asti B-vitamiinia jossain muodossa ja nyt neljääkymppiä lähestyessä mittautin elämäni ensimmäistä kertaa ne B-vitamiinitasoni, jotka olivat kolminkertaiset! Tässä se nähdään, että on vaikeaa tietää päällepäin, mitä vitamiinia tarvitsisi, eikä minulta näköjään ainakaan sitä puutu vaikka punainen liha ruokavaliosta puuttuukin.

Magnesiumia olen ottanut iltaisin kovaa treenatessa, se on parantanut unta ja palautumista. Mutta. Sekä sinkki että magnesium taas haittaavat sen raudan imeytymistä, mistä minulla tuntuu olevan koko ajan pulaa. Apua! Multivitoissa on juurikin vähän se haitta, että vaikka niistä ajattelee saavansa ”vaikka mitä”, on täysin eri asia, mitä niistä elimistö oikeasti pystyy käyttämään hyväkseen, kun vitamiinit haittaavat toistensa imeytymistä. Siksi onkin järkevintä monesti ottaa puhtaita vitamiineja, jossa on tasan sitä yhtä ainetta. Näin niitä on helpompi jakaakin iltaan ja aamun ja maksimoida imeytyminen.

Nyt kun omat vitamiiniarvot on testattu, sitä tietää paremmin, mitä vitamiinia kannattaisi syödä. Se D-vitamiinihan oli itselläni alhaalla ja konsultoimani lääkärin mukaan näin on lähes jokaisella suomalaisella. Etelän maissa ja auringossa asuvilla ihmisillä D-vitamiinitaso on kuulemma helposti 100-200, kun minimiksi suositellaan arvoa 75. Suomalaiset tarvitsevat lisäravinteena D-vitamiinia, syötänhän sitä lapsillekin päivittäin, miksi en itse muista syödä! D-vitamiinin puutoksella on todettu olevan jopa yhteyksiä moniin sairauksiin kuten diabetekseen.

Tähän ongelmaani tuli ratkaisu kuin tilauksesta, kun Nordic Glow kysyi, haluanko testata heidän vitamiinejaan. Yrityksen takana toimii pieni suomalainen tiimi ja he ovat tuoneet markkinoille puhtaita vitamiineja, jotka sisältävät sitä mitä lupaavat, eivät täyteaineita tai muuta ylimääräistä. Testaukseeni saapui sitä D-vitamiinia, joka on heillä täysin kasviperäinen D3-vitamiini. Moni D-vitamiinihan on eläinperäinen, eli tämä sopii hyvin kasvisyöjille tai vegaaneille. Päiväannoksessa on 50 mikrogrammaa vitamiinia, joka on suhteellisen hyvänkokoinen annos. Monesti vitamiinitaso yhdessä tabletissa on vain 25 mikrogrammaa. Mielenkiintoista nähdä, kun verikokeesta otetaan seurantana vitamiinitasot, kuinka hyvin saan sen tällä nousemaan. Toki aurinkokin tulossa koko ajan enemmän apuun! Tiedättekö muuten, minä kerran ostin kollageenia, joka on lehmäperäistä, enkä kykene syömään sitä sittenkään! Meni niin sanotusti jauhot suuhun parinkymmenen vegevuoden jälkeen.

Lisäksi olen syönyt maitohappobakteeria. Nordic Glow maitohappo sisältää myös sinkkiä (älä siis miksaa raudan kanssa!), joten yhdessä maitohappo ja sinkki ovat tehokuuri esimerkiksi flunssaa vastaan. Sinkin syöminen lyhentää todistetusti flunssan kestoa ja maitohappo pitää suoliston kunnossa. Sanotaan, että hyvinvointi lähtee vatsasta. Jos suolisto on kunnossa, ihminen voi kokonaisvaltaisesti paremmin. Tässä maitohapossa on neljää eri bakteeria ja se tehostaa vastustuskykyä. Täydellinen flunssapilleri siis, tällä hetkellä tuntuu että meidänkin lähipiiristä kaikki ovat tai ovat juuri olleet kipeänä!

Kolmas käyttämäni Nordic Glow tuote on Omega 3, eli kalaöljy. Kuka muistaa hirveän kalanmaksaöljyn maun lapsuudesta? No, tätä pilleriä nielaistessa ei mitään maista, mutta hyödyt saa. Öljyllä on Friends of the sea-sertifikaatti, jonka saa vain, kun käyttää niiden vesien kaloja, joita ei liikakalasteta. Öljyä tarvitaan muun muassa nivelten ja verenkiertoelimistön hyvinvointiin. Myös aivot ja muisti rakastavat kalaöljyä! Ja sanoisin itse, että ihokin rakastaa öljyä.

Kannattaako vitamiien syöminen? Sanoisin, että kyllä. Vietän itse suhteellisen aktiivista (tai jopa todella aktiivista, olette mm. Instassa kommentoineet) elämää. Urheilen, puuhaan lasten kanssa ja pyyhin erittäin usein nuhaneniä. Tästä huolimatta meni yli vuosi ilman flunssaa. Vaikka altistusta on lasten taholta aika lailla koko ajan. Minä uskon, että tämä johtuu monipuolisesta ruoasta, sen tukemisesta vitamiineilla ja urheilusta sekä ulkoilusta. Tietenkin myös riittävä lepo on tarpeen!

Näiden vitamiinien hankkiminen on tehty superhelpoksi, sillä seuraajilleni on varattu alennus, jonka löydät linkkien takaa ja ohkaiseksi tehty purkki mahtuu postiluukusta sisään, eli postireissua erikseen ei tarvita. Lisäksi ei sitoudu ostamaan kuin sen yhden kerran, kuinka monelle on tuputettu puhelimessa niitä jatkuvia tilauksia D-vitamiinista? Minäkin tilasin kerran sellaisen ja niitä D-vitskuja tippui sitten vielä väärään osoitteeseen kun muutimme, mutta laskut löysivät uuteen osoitteeseen. Raivostuttavaa. Tässä ei käy niin, jos tuote ei ole mieluinen, sitä ei kolahtele koko ajan luukusta. Tuotteet toimitetaan kotiin ilmaiseksi – kätsää, kun näitä ruuhkavuosia viedään itse kullakin!

Olen ihan älyttömän monta kertaa kuullut kysymyksen, mistä saan kaiken virtani. Se on varmastikin monen asian kombo, mutta monipuolinen syöminen ja liikunta ovat avaimeni hyvinvointiin. Ja verikoe sekä testit kertoivat omaa kieltänsä, en ihan kaikkea tarvitsemaani saa ravinnosta, joten lisäravinteet ovat siihen hyvä tuki, mutta eivät tietenkään korvaa monipuolisen ravinnon merkitystä. Hyvinvointi on niin monen asian kombo, mutta siitä kannattaa pitää huoli!

Mitä lisäravinteita itse syöt? Tai mitkä ovat avaimesi hyvinvointiin? Pirteää viikonloppua!

Opettavainen sairaalareissu

Tiistaita jokaiselle! Minä täällä kirjoittelen ihan hirveän nälän kourissa – torstain jälkeen ei mikään ole suostunut pysymään sisällä. Nälkä ja uupumus siis vaivaavat ja konetta en ole aukaissut pariin päivään voinnin vuoksi. Instagrammista olettekin voineet bongata, että eilen haettiin vauhtia jo ensiavusta. Siksi siis postaukset ovat saaneet odottaa ja arvonnat ovat hoitamatta. En vain jaksa, mutta palaan niihin mahdollisimman pian!

Niinhän se menee, että koskaan ei ole hyvä aika sairastua, kuka nyt sille olisi varannut aikaa. Erityisen vaikeaa sairastaminen on nyt, kun kotihoidossa on pienet lapset, sitä ”tilaisuutta” sairastaa ei vain oikein ole. Ensimmäinen sairaspäiväni perjantaina yksin lasten kanssa oli hirveä, mutta hengissä ollaan kaikki. Pelkäsin vähän koko kevään, että saan juuri ennen puolimaratonia jonkun lastentaudin. Vatsatauteja meillä on ollut viidesti tänä keväänä ja lakkasin jo vähän pelkäämästä – kunnes sitten sain sen hirveän rajuna versiona pari viikkoa ennen juoksua.

No, itse asiassa vatsatauti ei ollutkaan se juttu, mikä minua ensiavussa yllätti, vaan verenkuvasta paljastunut huono hemoglobiini. 20 pykälää alempi kuin viimeksi mitattuna (pari vuotta sitten) ja koskaan hemoglobiinini ei ole ollut kovin hyvä. Hämmästyin tätä suuresti ja lääkäri tenttasi suurista verenvuodoista (no ei kyllä yhtään mitään). Kun aloin asiaa tutkia enemmän kotona, huomasin, että monen naispuolisen paljon treenaavan (nimen omaan monen juoksijan!) ongelma on hemoglobiini. Ilmeisesti rankka laji pilkkoo punasoluja niin, että saa olla tarkka, että niitä saa palautettua. Kun höpisin asiasta Instagramin storiesissa, sain useamman viestin samasta ongelmasta. Nimen omaan naisilla, jotka harrastavat paljon juoksua!

En ole ikinä kuullut tällaisesta, että juoksu tai kova treeni alentaa hemoglobiinia. Mielestäni syön kuitenkin kohtuullisen monipuolisesti ja arvo on pysynyt ihan ok-tasolla koko aikuisikäni, kakkosraskaudessakaan en joutunut lisäämään rautaa, ekassa kyllä. Mutta nyt kun asiaa tutki, tämä onkin yllättävän monen ongelma! Lisäksi törmäsin tietoon, että tee heikentää raudan imeytymistä ja sitähän juon päivät pitkät. Apua, pitääkö teenjuontia rajoittaa.

Siis kamalista kamalin vatsatauti paljasti toisen ongelman, jonka olemassaolosta en tiennyt, mutta jota pystyn nyt lähtemään korjaamaan. Pieni onni onnettomuudessa. Kun lääkäri sanoi, että tällaisten arvojen pitäisi jo väsyttää, mietin, että onhan minua väsyttänyt. Mutta kun öisin heräillään, on kaksi pientä kotona, teen sataa asiaa päivisin, treenaan – olen ajatellut, että kai se nyt väsyttää. Ja lenkit ovat kulkeneet ihan hyvin. Ehkä enemmän olen huomannut ongelman sykkeen noustessa korkealle esim. spurttien aikana, silloin on tuntunut ihmeellisesti että henki salpautuu. Pk-lenkeillä en ole huomannut ongelmaa olevan. Mies tosin sanoi, että olen usein valittanut olevani jotenkin voimaton ja väsynyt ja patistanut minua lääkäriin (olen ilmeisesti sulkenut korvani tältä), mutta minä olen laittanut homman aktiivisen elämän ja lasten piikkiin.


pörrötakki GINA TRICOT/ takki ONLY/ housut LINDEX/ tennarit ADIDAS/ korvikset CORUU JEWELRY (saatu)

Sairaalareissu oli siis hyvin opettavainen ja sain tärkeää tietoa omaa hyvinvointia ajatellen. Selvää on, että jos pystyn juoksemaan HRC:ssa, en paranna aikaani, sillä jo huonot veriarvot laskevat suorituskykyä. Eri asia on, meinaanko edes yrittää vai jäänkö suosiolla kannustusjoukkoihin.

Asukuvat ovat puolestaan otettu kirppispäivänä parisen viikkoa sitten. Nythän olisi ollut viikonloppuna upeita kuvauskelejä ja piti kuvata teille äitienpäiväarvontakin, mutta kaikki jäi. Onneksi on saatu silti nauttia, eilen oli Tampereella mittarissa +22! Mieletöntä! 

Onko sinulle tuttua tällainen treenaajien ongelma? Millä olet itse paukaissut hemoglobiineja ylös? Maltoferit kävin ostamassa, parempaa oloa kohti siis!

Hyvinvoinnin musta perjantai

Hyvinvointi. Siinäpä varmasti olotila, johon moni pyrkii. Hyvinvointiin vaikuttavat niin hirmuisen monet asiat, puhutaan sitten henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Ja nehän kulkevat myös tiiviisti käsi kädessä.

Itselleni hyvinvoinnin peruspilarit fyysisellä puolella ovat uni, ruoka ja liikunta. Kun joku näistä jää tai menee huonolle tolalle, tiedän sen heti olossani ja varsinkin siinä henkisessä mielentilassa. Marraskuu on ollut täälläkin vähän normaalia kovempi kuukausi, kyllä se pimeä vain väsyttää vaikka kuinka asennoituisit positiivisesti. Siksi olenkin yrittänyt tsempata tämän pyhän kolminaisuuden, liikunnan, unen ja ravinnon suhteen, jotta jaksaisin.

Tänään vietetään Jenkkilästä meille rantautunutta Black Friday-päivää, joka saa kauppojen myynnit pilviin. Todella hyviä ja tarpeellisia tarjouksia on mukana (huomasitte, miten iloinen olin Changen tarjouksesta eilen Instassa!), mutta varmasti myös tarjouksista tulee herkästi hankittua turhaa tavaraa, joka ei lisää hyvinvointia. Siksi ajattelinkin ehdottaa, mitä jos ottaisit itsellesi hyvinvointi-teemaisen mustan perjantain ja tarkistaisit, kuinka paljon eri värejä löytyy lautaselta? Voisiko niitä lisätä? Kannattaisiko miettiä jotain lisäravinnetta tuulen ja tuiskun sekä pimeyden kestämisen tueksi?

Minä keräsin tähän postaukseen suosikkejani, jos käytettäisiin osa tarjouksista oman hyvinvoinnin parantamiseen pimeyden keskellä!

mustikka+avokado slimmixdetox

Viime viikolla sain kaverilta viestin, jossa hän kyseli käyttämiäni lisäravinteita. Yllätyin kysymyksestä ja tajusin, miten vaikeaa lopulta olikaan vastata tuohon viestiin, sillä vitamiinilisäni vaihtelevat fiilisten ja vuodenaikojen mukaan. Kuten aiemmin jossain postauksessa mainitsin, mukana on aina vahva B-vitamiini, erityisesti B12-vitamiini, sillä se jää vajaaksi lihan karttamisen takia ja vaikuttaa selkeästi vireyteen, muistiin ja jaksamiseen. Söisin ensi kädessä B-vitamiinilisää tähän mustaan aikaan, huomaan sillä omaan olooni olevan iso vaikutus. Ja halkeileviin suupieliin.

Puhdistamon MSM-jauhetta on meistä mies käyttänyt ahkerammin, minä aina kun muistan. Se vaikuttaa niveliin (vähentää esimerkiksi kipua nivelissä treenin jälkeen) sekä ihoon ja on muuten valittu pari vuotta sitten vuoden urheiluravinteeksi! Puhdistamon tuotteessa erityinen plussa on mukana oleva limemehu, joten sen voi sekoittaa suoraan veteen. Tämän makuun täytyy nimittäin hieman tottua, lime auttaa huomattavasti!

Lisäksi minulla menee kuluu päivittäin sinkkiä, magnesiumia ja biotiinia. Vahva sinkki on paras lenssujen torjuja, jota aloin syömään keväällä, kun halusin pysyä puolimaratonille terveenä. Lokakuun lopussa oloni oli vähän nuhju, kelloja siirrettiin, väsytti, pimeä lisääntyi ja popsin ehkä vähän liikaa kaikkea synttärijämiä. Olo oli turvonnut ja väsynyt. Tiedätte, kun maha on kuin ilmapallo, se vaikuttaa omaan oloon ja vireyteen. Bongasin silloin blogikirjoituksen kehonpuhdistuskuuri Slimmixista. Nimi on vähän hämäävä, en minä ainakaan pyri mitenkään slimmiksi sen avulla, vaan pyrin olemaan virkeämpi ja antamaan huutia kuonalle kropasta. Tuotteen luvataan toimivan aineenvaihdunnan hyväksi ja auttavan uupumukseen, samalla kun vahvistuu muutenkin, niin pystyy torjumaan niitä lenssujakin paremmin! Tilasin saman tien tuon kuurin Hyvinvoinnin.fi-kaupasta ja lisänä pakettiin lähti läjä Voimaruoan 360 Wholefood-sekoituksia, joista olen aiemmin kirjoittanutkin. Mainio pohja smoothielle ja paljon hyviä ainesosia kertaheitolla. Ja tiedättekö, paketti tuotiin kotiovelle, kun tietty summa ylittyy!

slimmix+detoxkuuri slimmix+puhdistuskuuri

Slimmix-kuuria on viikko takana ja sanoisin, että olo on kevyempi. Energisempi. Pelkäsin kauheasti, joudunko ravaamaan vessassa aivan tauotta ja itse asiassa kaksi ensimmäistä päivää jouduin käymään paljon useammin, lisäksi oli koko ajan jano. Selkeästi joku lähti liikkeelle kropassa. Ensimmäisenä iltana oli vaikeaa nukahtaa, kun mahani piti niin kovaa meteliä, mutta sitten homma tasoittui. Yhdestä pullosta piisaa 10 päivän kuuriin, eli vielä on joitakin päiviä edessä. Aine sekoitetaan puoleen litraan vettä ja nautitaan päivän aikana (öh, minun kohdalla siis kipataan puolet aamulla ja puolet illalla). Se maistuu etäisesti luumulta, mutta on hyvin mieto tuote, makunsa puolesta menee siis helposti alas.

Tällaisen detox-kuurin aikana olisi varmaan parasta olla syömisissäkin tosi tiukka, jos haluaa oikeasti kehon puhtaaksi, mutta minä olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt liialle nillittämiselle. Pala joulusuklaata siis uppoaa teen kanssa kuurista huolimatta, mutta tästä huolimatta pirteyttä on riittänyt.

Tärkeintähän olisi saada vitamiinit ja vastaavat ravinnosta, mutta aina se ei onnistu. Lehtikaali ja avokado ovat muuten pari asiaa, joiden nimeen vannon hyvinvoinnissa. Yksin kuureihin tai lisäravinteisiin en luottaisi, mutta yhdessä hyvän syömisen kanssa puoltavat ehdottomasti paikkansa. Näillä komboilla olen pystynyt karttamaan koko syksyn kaikki lenssut, huolimatta siitä, että molemmat lapsetkin ovat viime aikoina sairastaneet (tätä ei ehkä pitäisi sanoa ääneen, napsahtaako ensi viikolla oma nakki).

slimmixdetox slimmix+detox+kuuri

Kurkkaa siis tavaratarjousten lomassa Hyvinvoinnin.fi Black Friday-tarjoukset, siellä on paljon omiakin suosikkeja mukana! 500 nopeinta tilaajaa saa muuten paketin melatoniinia matkaan, kuka vannoo sen nimeen? Minä olen jo pitkään parantanut sillä unettomuuttani, mutta miksi melatoniinin syöminen on jotenkin ”nolompaa” kuin vitamiinien? Muilla tätä fiilistä?

Onko itselläsi kokemusta Slimmixistä? Minkä lisäravinteen nimeen vannot? Tai mikä oli ihan ykköstarjous Black Fridayssa, vinkkaa! Mies muuten löysi talvirenkaat hyvästä mustan perjantain alesta, kaikkea mahdollista sitä onkin alessa!

Hyvinvointia ja hyviä tarjousbongailuja perjantaihisi!

*linkit mainoslinkkejä