Rautainfuusio – miten sinne pääsee, miten toimenpide meni ja miltä tuntui jälkikäteen?

Palaan vielä kerran tähän aiheeseen, sillä se koskettaa ja kiinnostaa niin monia. Lupaan, etten horise enää infuusiosta tämän jälkeen, seuraavaksi edessä on verikoe maaliskuussa, jolloin saan tietää, missä arvoissa mennään. Toki voin sitä silloin sivuta, mutta ettei blogi olisi pelkkää anemiaa niin jatketaan tämän jälkeen muilla aiheilla!

Koko viikon ennen perjantain toimenpidettä olin pessyt käsiäni entistä vimmatummin, välttänyt kontakteja ja syönyt mahani kipeäksi sinkistä, etten vaan tulisi kipeäksi ja menettäisi tilaisuuttani tähän toimenpiteeseen, jota olen toivonut vuosia ja ajattellut, etten ikinä pääse. Edellinen yö ennen perjantain toimenpidettä menee jännittäen, olenko minä yksi niistä harvoista, joka saa rajumman reaktion toimenpiteestä? Saadaanko se vietyä maaliin? Herään perjantaiaamuna terveenä ja huokaisen – nyt ainakin se jännitys on ohi.

Miten rautainfuusioon pääsee?

Reittejä on varmaan monia, mutta ensimmäisen kerran kysyin infuusiota Terveystalon sisätautilääkäriltä toukokuussa 2018, kun arvoni olivat hb 90 ja ferritiini eli varastorauta arvossa 3. Hän naurahti minulle ääneen ja kertoi, että infuusion saavat munuaispotilaat tai syöpäpotilaat tai muuten pitkäaikaissairaat, eivät tällaiset tavalliset nuoret, jotka voivat mennä kotiin syömään rautatabletteja. Hävetti. Yritin selittää jotain siitä, ettei mahani kestä enää rautaa, mutta käynti oli siinä. Korvat punoittaen häivyin paikalta.

Kun viime kesänä totesin olevani vahvasti anemian puolella taas ja pelkkä laimea rautamehukin aiheutti päivän vatsakivut, ajattelin, että haen apua. Ei huvittanut mennä mihinkään lääkäriin ja mielessä oli vahvasti edellinen käynti. Eräs bloggaajakollega vinkkasi sitten, että Mehiläisen Jyrki Taurio on erikoistunut paljon näihin rauta-asioihin ja varasin hänelle sisuuntuneena huonosta olostani ajan. Kolmen viikon päähän sain ensimmäisen vapaan ajan ja joulukuussa painelin jännittyneenä vastaanotolle. Verikokeessa kävin myös ennen sitä, että oli näyttää viikon vanha tieto siitä, missä rauta-arvoni menevät.

Keskustelimme hetken tilanteestani, monelta vuodelta näkyvistä onnettomista rauta-arvoista (tarkemmin näyttöä on jo 1990-luvulta), miksi minulla on anemia ja miksi se aina tulee ja keskustelimme myös uudesta Sideral-rautavalmisteesta. Lopulta olimme samaa mieltä siitä, että näin huonoilla arvoilla infuusio olisi hyvä tapa nostaa arvot ylös kerralla ja sitten jatkaa miedompien rautavalmisteiden kanssa ylläpitoa. Sain lähetteen Taysiin ja jäin odottamaan kutsua toimenpiteeseen. Varaduin siihen, että saan odottaa pitkään kun korona vie resursseja, mutta viikko käynnin jälkeen postilaatikkoon tuli jo kutsu tammikuulle. Yllätyin todella!

Mikä on rautainfuusio ja miten se tehdään?

Rautainfuusio on suonensisäinen rautahoito. Se on itse asiassa hyvin nopea toimenpide, eikä vaadi mitään valmistautumista (eli ei tarvitse esimerkiksi olla ravinnotta tms.).

Perjantaina kävelin kohti sisätautien osastoa, laitoin ulkona maskin kasvoille ja ilmoittauduin etälaitteella Kela-kortillani. Ehdin viitisen minuuttia odotella käytävällä, kun minut kutsuttiin infuusiohuoneeseen. Puhelias mieshoitaja otti minut vastaan ja ehdin höpötellä puoli elämääni hänelle. Mitä enemmän jännittää, sitä enemmän puhun. Huoneessa pötkötti useampi ihminen ja heille tippui eri lääkkeitä. Jälkeenpäin mietin, että kaikki kuulivat tauottoman höpötykseni ja kukaan muu ei puhunut mitään, mutta kun tekstiä tulee niin minkäs teet!

Sain valita makaanko vai istunko. Päätin maata, sillä jännitin kanyylia kovasti. Minulla on ollut se usein, mutta viimeksi synnytyksestä suonet menivät puhki ja sitä kaivettiin paikalle monesti ja se oli vielä kirkkaana mielessä. Sanoin ihan ääneen tämän, että jännitän ja hoitaja teki todella perusteellisen työn sen jälkeen etsiessään hyvän suonen. Kiitos. Kerralla meni paikalleen siististi kanyyli ja osa jännityksestä oli ohi!

Sitten mitattiin lämpö ja verenpaine. Paineeni olivat 123/84 ja syke 49, eli alapaine kieli jännityksestäni siinä missä syke pysyi alhaalla. Rautainfuusio voi aiheuttaa kuumeen tai lämmönnousun, joten siksi sitäkin seurattiin. Ensiksi tippui hetken aikaa keittosuolaa ja kun kaikki oli ok, laitettiin rautavalmiste (Monofer) tippumaan. Se kirveli jonkin verran, mutta on kuulemma ihan normaalia. Siinä sitten pötköttelin ja lueskelin sähköposteja kännykästä noin vartin verran, kun lääke tippui suoneen. Välillä hoitaja kysyi, onko olo edelleen ihan normaali. Lopuksi taas keittosuolaa ja kanyyli pois. Mitattiin verenpaineet uudestaan (117/72, näkyi jännityksen laukeaminen) sekä lämpö, joka ei ollut noussut. Lääkkeen tippumisen jälkeen oloa tarkkailtiin puolisen tuntia ja kun oli ihan normaali olo, sain lähteä.

Oli hullu olo kun astuin ulos. Tässä se nyt sitten oli, se asia mistä olen haaveillut vuosia. Vartissa noin vain hujahti ja meni ohi. Henkilökunta oli ihan mielettömän ystävällistä ja hoitaja teititteli jatkuvasti, mikä hämmensi. ISO KIITOS siis perjantaina vuorossa olleet kaksi hoitajaa Hatanpään infuusio-osastolla! <3

Millainen olo oli rautainfuusion jälkeen?

Kotona olin ihan tiloissani. Siis oikeasti olin niin jännittänyt ja odottanut hommaa, että teki mieli hyppiä kotona tasajalkaa ja kiljua. SE SAATIIN TEHTYÄ! Samalla oli hirvittävä väsymys, mikä varmasti osaltaan johtui jännityksen laukeamisesta ja jatkuvista huonoista öistä. Kättä särki jonkin verran samoin kuin päätä. Elin ihan normaalisti päivän ja illan ja kävimme vielä pulkkamäessä perheen kanssa, mutta illalla alkoivat lihasäryt ja palelu. Kuumetta ei ollut, mutta olo oli sellainen, että käärin peitot ympärille. Nukahdin ihan järkyttävän raskaassa ja ahdistavassa olossa, sellaisessa uupumustilassa, etten ole kokenut ennen. Vaikka olisin riekkunut festareilla, valvonut vauvan kanssa tai maannut sairaalassa denguekuumeessa, tämä olo oli uutta.

Lauantaina heräsin lähes 10 tunnin unien jälkeen. Yritin nousta, jalat olivat raskaat eivätkä kantaneet, rinnan päällä oli paino. Olo oli käsittämättömän uupunut. Yritin tulla aamiaiselle, mutta päädyin takaisin sänkyyn makaamaan. Telkkarissa pauhaavat piirretyt olivat liikaa, ruoka ei maistunut ja tuntui, etten jaksa liikuttaa raajojani. Samalla pää ei ollut väsynyt, eli nukkumaan en pystynyt. Pikkuhiljaa pääsin liikkeelle ja lauantain aikana olin aika sumussa. Unohtelin asioita, laitoin lapselle väärän kypärän luisteluun päähän ja ihmettelin mitä hän mutisee. Makaaminen tuntui ahdistavammalta kuin seisominen, luulin välillä että tukehdun. Niin raskas oli paino rinnan päällä. Olin lopen uupunut.

Suoraan sanottuna pelästyin olotilaani ja sitä sumua ja sekavuutta. Olin ajatellut, että voin olla väsynyt, mutta ei, ei nukuttanut yhtään, mutta raajat olivat lyijyä ja pää ei pelannut normaalisti. Kauhistutti kauanko tämä olotila mahtaa kestää, onko kyse päivästä, viikoista vai pidemmästä?

Nyt infuusiosta on kulunut kolme päivää ja eilen se hirvein paino rinnassa helpotti vähän. Kävin tunnin kävelemässä, juokseminen ei tunnu vielä hyvältä ajatukselta. Tänään ovat raajat edelleen raskaat, muttei mitään sekavaa oloa kuten lauantaina. Älykelloni antoi unen määräksi viime yönä lähes 9 tuntia, 0 minuuttia hereillä ja 2h 50 min syvää unta. Aivan käsittämättömät luvut tällä unettomalla yökukkujalla. Nyt on olo, että selviän onneksi normaalielämästä, mutta en tiedä kuinka pian voin palata kovien treenien ja esimerkiksi pidempien juoksulenkkien pariin.

Mitä pidempään ollut anemia, sitä huonompi olo tulee

Näin luin etukäteen – mitä pidempi rautavajaus, sitä rajumpi reaktio saattaa tulla ja jännitin, että sitten nukun koko viikonlopun, kun aneeminen olen ollut 25 vuotta. Se olo, mikä tuli oli aikamoinen yllätys. Kehoni on selkeästi aivan ihmeissään mitä sinne on tungettu ja tekee töitä rauta varastoidessaan. Siksi verikoekin on vasta maaliskuussa, noin kaksi kuukautta infuusion jälkeen. Keho tarvitsee aikaa miettiessään, kuinka käyttää tämä rautamäärä hyväksi ja laittaa sitä varastoonkin. Nyt siis ei auta kuin mennä päivä kerrallaan oloaan kuulostellen, mikäänhän tekeminen ei ole kielletty, eli oman jaksamisen mukaan mennään.

Jo nyt, vaikka muutamassa päivässä ei pitäisi ihmeitä tapahtua, olen löytänyt jonkun ihmeellisen rauhan olossani. Ehkä se on henkistä, kun on niin pitkään tuskannut olonsa kanssa, että nyt ajattelee vain, että tästä mennään parempaan. Aamulla herätessäni ensimmäisenä on mielessä ottaa rautamehu tyhjään mahaan ja hymyilyttää, kun tajuaa ettei saa, rautavalmisteet täytyy infuusion jälkeen lopettaa siihen asti, että pääsee kontrolliverikokeeseen. Kuinka helpottavaa, suoraan aamupalalle!

Olen hyvin kiitollinen siitä, että tämän vihdoin sain ja uskon vahvasti, että oloni tästä paranee päivä päivältä ja uupumuskin hellittää joku päivä kehosta ja lihaksista. Usko on kova ja pelkkä rauha sen jälkeen, kun homma on vihdoin totta.

Palaan asiaan sitten parin kuukauden päästä, niin voin kertoa mihin arvot nousivat. Nyt jatketaan muilla aiheilla! Olisi kivaa kuulla muidenkin kokemuksia infuusiosta ja kuinka pian olette esimerkiksi päässeet lenkille ja jaksaneet urheilla homman jälkeen?

Mukavaa alkanutta, upean lumista viikkoa! Kiitos kun olette jaksaneet loputtomia rautahöpötyksiäni!

Lue myös muita kirjoituksiani anemiasta ja sen syistä täältä, täältä sekä täältä.

Rautainfuusio – päivä on täällä. Miksi pelottaa niin?

On suorastaan hullua pysähtyä ajattelemaan, että olen ollut yli puolet elämästäni enemmän tai vähemmän sairas. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta raudanpuute ilman anemiaa (=matala ferritiini eli varastorauta) ei ole virallisesti sairaus, sen sijaan anemia (eli alhainen hemoglobiini) on verisairaus. Olin 14-vuotias, kun se ensi kerran bongattiin. Söin kuurin rautaa, verikoe ja siinä se. Kärsin valtavan runsaista kuukautisista ja kukaan ei sen koommin kiinnittänyt hemoglobiiniini huomiota. Ei ikinä. Vaikka lähtöarvo oli ollut hb 90.

Olen oppinut, että tällainen minä olen. Tämä paha olo ja sumu ja kiristyvä pinna ovat vain luonteeni ja miettinyt usein, olisinpa leppoisampi. Raskausaikana vuonna 2012, ollessani 30-vuotias hemoglobiini tietenkin mitattiin. ”Onko se aina näin alhainen?” kysyi terveydenhoitaja ja pisti rautakuurille raskausviikolla 8, jolloin rautojen ei pitäisi vielä romahtaa. Uskon, että olin ollut aneeminen aina, eikä se liittynyt niinkään raskauteen. Pohjamudissa menin taas vuonna 2018, kun arvoikseni mitattiin hb 90 ja ferritiini 3.

Oli kyse sitten anemiasta, kilpirauhasoireista tai monesta muusta asiasta, on tietenkin aivan mahdoton laittaa kaikkea selkeästi anemian piikkiin. Mutta kun vuoden 2018 jälkeen toivuin hetkellisesti anemiasta, tajusin miten hirveästi se on vaikuttanut olooni. Olen oppinut paremmin tunnistamaan miksi minusta tuntuu näin pahalta ja monesti paniikin kivutessa rintaan olen pystynyt pääni sisällä sanomaan, että se on anemia joka siellä ahdistaa, et tälläkään kertaa tukehdu. Luota siihen, että henki kulkee. Ja näin olen kerta toisensa jälkeen rauhoittunut.

Anemia ja sen oireet

Viime kesäkuussa huomasin, että olo alkaa huonontua. Oireet, mitkä minulle tulevat hemoglobiini tippuessa ovat seuraavia, näistä olen pahentuvassa määrin kärsinyt viimeiset kolme kuukautta:

  • Jatkuva hengenahdistus, paino rinnan päällä. Kuin olisi sairastunut masennukseen (tai mistä tiedän, mutta voin kuvitella, ainoa miten osaan kuvata olotilaa on sanoa ääneen että mua ahdistaa!).
  • Hiustenlähtö. Kesäkuussa pahentunut olo alkoi näkyä puoli vuotta myöhemmin tukassa, joka kirjaimellisesti jäi käsiin, aivan kuten vuonna 2018. Se on iso merkki pahasta anemiasta, kun hiukset irtoavat, ainakin omassa tapauksessa.
  • Happi loppuu lenkillä. Kun syke alkaa nousta, se ei nousekaan enää niihin lukemiin kuin ennen, vaan jo aiemmissa lukemissa tulee vastaan olo, ettei henki kulje.
  • Paniikkiolot. Liittyy siihen hengenahdistukseen, painoon rinnan päällä, siihen, kun välillä hengästyn kodin portaissa niin, että pakko ottaa yläkerrassa seinästä tukea.
  • Unettomuus ja levottomat jalat, sydän joka hakkaa korvissa öisin kun uni ei tule.
  • Voimaton olo. Ei väsynyt, ei sellainen, että haluaisin nukkua tauotta, vaan voimaton. Voimat ovat lihaksista poissa.
  • Lyhentynyt pinna. Sellainen aivosumu, joka saa pinnan kiristymään.
  • Kohina korvissa. Tätä on oikeasti vaikeaa selittää, mutta välillä veri kohisee korvissa kun pyörryttää ja en kuule kunnolla. Olo tasaantuu istumalla yleensä. Teen edelleen usein sen virheen, että pomppaan vauhdilla ylös esimerkiksi makuuasennosta.
  • Alakulo. Vaikka kuinka ajattelen ja tunnen, että olen hirveän onnellinen ja koen onnenhetkiä liikkuessa sekä perheen parissa, mieli vetää alas. Siinä ei ole mitään järkeä, kun ei ole oikeasti alakulo päällä! Mutta onko ihme, jos rinnan päällä istuu virtahepo ja kunnon unta ei ole ollut puoleen vuoteen, jos pukkaa sen alakulonkin päälle?
  • Palelu. Ei sellainen vähän kylmä pakkasessa, vaan ajoittain iskevä tärinä, jota ei saa loppumaan, iskee erityisesti iltaisin ja yritän ostaa aina vain paksumpia peittoja, mennä villasukat jalassa kahden peiton alle miehen kainaloon nukkumaan.
  • Mielialanvaihtelut. Tämäkin asia, mitä on vaikeaa panna yhden asian piikkiin, mutta itkuherkkyys on kova!

Anemia ei saa estää elämästä

Nyt tunnustan. Kesäkuussa, kun tajusin juoksulenkillä miten huonolta tuntuu hengityksessä ajattelin, etten sano esimerkiksi miehelle mitään. Kyllä minä tämän selvitän, kippaan rautaa ja kyllä se siitä. Mutta kun maha ei kestä enää rautaa ja homma ei korjaannu ilman sitä. Halusin ensimmäisenä kieltää asian – ei taas, onko tämä luonani aina ja ikuisesti, miksei koskaan voi olla hyvä olo! Aika pian tunnustin miehelle, että tiedän olevani anemian puolella ja hommalle täytyisi tehdä jotain.

Koska on tuntunut siltä, ettei vaiva ikinä poistu ja olotilani nyt on tämä mikä on, en ole halunnut niin sanotusti lakata elämästä. Rakastan liikkua, rakastan puuhailla ja mennä ja touhuta. Välillä se vaan on täytynyt tehdä aikamoisen ahdistuksen tai huonon olon kanssa, mutta olen silti tehnyt. Sillä tämä vaiva ei poistu esimerkiksi nukkumalla – päinvastoin, mitä pahempi anemia, sitä pahempi unettomuus. Siksi harmittaa, kun usein saan neuvoksi että nuku ja lepää. Ei se verisairaus siellä peiton alla poistu vaikka toki on totta, että esimerkiksi kestävyysurheilu syö rautavarastoja.

Siksi olen mennyt ja touhunnut ja päivittäin mielessä vilahtaa, miltä se tuntuisi ilman anemiaa? Juosta ilman painoa rinnassa? Nukkua sikeästi? Voida oikeasti hyvin? Kun sairaus ei juurikaan näy päällepäin, on mahdotonta selittää miksi olen välillä niin poissaoleva tai hermostuin vähästä.

Rautainfuusion aika on tänään – miksi se pelottaa?

Taisteltuani yli puolet elämästäni näiden olotilojeni kanssa sain vihdoin lähetteen rautainfuusioon. Alkaa kuulemma olla näyttöä aika pitkältä ajalta vaivasta. Itkin ilosta, sillä toivon todella sen auttavan. Samalla valvoin yön pelosta. Se ei ole oikotie onneen ja rauta-arvoja on pidettävä yllä jatkossakin ja toivon vatsani kestävän jotain rautavalmistetta, se ärsyyntyi jopa siitä uudesta kehutusta Sideralista.

Lisäksi olen lukenut, että jos anemiasta on kärsinyt pitkään, voi infuusio tuoda mukanaan valtavan, jopa invalidisoivan väsymyksen, joka kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Apua! Miten käy yrittäjän, jos olen jossain hirveän väsymyksen kourissa kuukausia? Ja tietenkin on mahdollista, että saan allergisen reaktion ja homma täytyy keskeyttää, eikä siitä tule ikinä toivomaani apua.

Ja jos rehellisesti sanon, viimeksi kanyylia laitettaessa pari kertaa puhkotut suonet ja se pelkkä neulan laittaminenkin jättivät kammon.

Ei auta siis kuin toivoa, että homma menee hyvin.


mekko PAPU DESIGN/ korvikset UHANA DESIGN/ takki PBO/ kengät DR. MARTENS (second hand)

Koska viime vuoden otsikoissa oli vain korona, minä mietin, etten todellakaan kehtaa alkaa puhumaan mistään anemiasta ja sen aiheuttamasta pahasta olosta. Loppuvuodesta sisuunnuin, että nyt riittää tämä olo ja menin vihdoin lääkäriin. Ei ole mikään vakava sairaus, eikä tarkoitus ole valittaa, vaan kertoa, että mitä kaikkea siihen saattaa liittyä. Miten huonossa olossa se reipas ihminen meneekään oikeasti. Ja jos voit huonosti, hae apua! <3

Sitten mennään. Koska olen tällainen jännittäjä-ihminen, mies lupasi ystävällisesti heittää minut, etten hermoa parkkipaikkaa etsiessäni vaan saan rauhassa mennä. Kohta olen viisaampi, miten hommassa kävi ja saatiinko se tehtyä.

Aiempia kirjoituksiani anemiasta löydät mm. täältä, täältä sekä täältä.

Mistä raudanpuute johtuu? Miten olen sitä yrittänyt korjata? Ovatko anemia ja ferritiinitjutut muotisairauksia?

Aika ajoin kirjoitan aiheesta nimeltään anemia. Nyt olen taas yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni sen hoitamisen suhteen ja jos mainitsen sanallakaan anemiaa Instassa, saan ihan hirveästi yksityisviestejä. Mistä se johtuu? Mitä rautaa syön? Olenko kokeillut tätä? Onko kilpirauhasarvoni katsottu? Miten jaksan urheilla? Eikö rautainfuusion saa, sen kuin kävelee yksityiselle ja maksaa? Muun muassa näitä kysymyksiä satelee tasaisesti yksityisviestein ja siksi päätin taas kirjoittaa laajemmin aiheesta, joka niin monia koskettaa. Koska siitähän viestien määrä pitkälti kertoo, että aihe kiinnostaa monia ja koskettaa monia. En tiedä lukuja moniko nainen kärsii rautavajeesta, osalla on anemia, osalla taas raudanpuutos ilman anemiaa (eli matala ferritiiniarvo), mutta paljon meitä varmaan on. Oma anemiani analysoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1997 (hb oli tuolloin 90, ferreistä ei puhuttu silloin), eli kirjoitan tasan omien kokemusten pohjalta, mikään lääkäri en tietenkään ole.

Mistä anemia ja raudanpuute johtuu omalla kohdallani?

Osahan tästä on arvailua, sillä mitään kiveen hakattua totuutta ei ole lääkäri kertonut, mutta aika selvältä kaava osaltani vaikuttaa. Kun anemia analysoitiin 14-vuotiaana ensi kertaa, oli syynä raju verenvuoto. En selvinnyt yläasteella yhdestä 45 minuutin oppitunnista ilman vessareissua, eli määrä oli kuukausittain varmasti aika iso.

15-vuotiaana lopetin punaisen lihan syönnin, eli ruokavaliosta tippui rautaa paljon pois. Olisi varmaan pitänyt jo tuolloin ottaa rautalisä heti käyttöön. Söin kyllä rautaa anemiaan ja maha kesti sitä ihan hyvin tuolloin teini-iässä, mutta söin sen 3kk:n kuurin ja siinä se.

Homma pysyi suhteellisen hyvin kurissa mm. syödessäni ehkäisypillereitä, mutta tietenkin raskaudet ja imetykset heittivät homman toiseen suuntaan. Raskauksissa rautatasoni pysyivät ihan ok tasoilla, keskimäärin hemoglobiini oli 117. Sen laskiessa arvoon 110 otin rautalisän käyttöön. Raskaana ollessa. Kun vauva oli maailmassa, molemmilla kerroilla, ei kukaan enää testannut äidin veriarvoja, eikä kukaan neuvonut, että imettäessä ja raskauden jälkeenkin kannataisi varmasti jatkaa rautakuuria. Kuopuksen vauvavuonna olin päivät kahden pienen kotiäitinä, eli aktiivisuus oli huipussaan, urheilin, aloitin juoksuharrastuksen ja imetin. Ja en syö sitä punaista lihaa. Siinä on sellainen kombo, että kuopuksen ollessa 1,5-vuotias juoksu alkoi tökkiä. Ahdisti, en saanut unta. Miehen mielestä olin urheillut liikaa ja en palaudu. En itsekään saanut kiinni, mistä olo johtuu.

Kestävyysurheilu syö rautavarastoja, eli rakastamani juokseminen pahentaa osaltaan anemiaa ja naispuolisilla juoksuharrastajilla sitä tavataan paljon. Siinä siis minun komboni, ruokavalio, raskaudet ja imetykset, juoksuharrastus sekä endometrioosi ja runsas verenvuoto sen myötä. Ja koska tätä usein kysytään, kyllä minulla on testattu mm. kilpirauhasarvot sekä keliakia, jotka aiheuttavat usein sitä, ettei rauta imeydy ja anemia ei parane.

Millaiset ovat oireet raudanpuutoksessa?

Kuten aiemmin mainitsin, pohjakosketus olossa alkoi tulla keväällä 2018 kuopuksen ollessa parivuotias. Veriarvoni testattiin ihan muun sairauden ohella ja tulos oli hb 90 ja ferrit 3. Olin todella, todella aneeminen. Viime viikon arvoni oli hb 115 ja ferritiini alle 12 (eivät mittaa Mehiläisessä tarkemmin), eli anemian puolella ollaan ja rautavarastot tyhjinä, muttei niin pahasti kuin pari vuotta sitten.

Oireita on aikamoinen kirjo ja on mahdoton osasta sanoa, ovatko juuri raudanpuutteen aiheuttamia, mutta tässä omaa listaani:

  • Kun hb oli 90 minulla alkoi ns. pinna katkeilla ja aloin kärsiä pahasta unettomuudesta ja levottomuudesta yrittäessäni nukkua. Luulin olevani ylikierroksilla ja yliväsynyt, kun uni ei vaan tullut.
  • Nyt kun anemia ei ole niin paha, uni yleensä tulee, mutta nukun koiranunta ja sydän hakkaa öisin.
  • Pyörryttää aina kun nousen sohvalta ja tartun jostain kiinni (en tiedä onko syynä kovin alhainen verenpaine, anemia vai ne yhdessä).
  • Hiukseni katkevat ja irtoavat rajusti.
  • Jos urheilen kovaa, en saa sykettä enää nousemaan niin ylös kuin se nousee paremmilla rauta-arvoilla. Se aiheuttaa sen, että vaikka kroppa jaksaisi ja jalkoja ei väsytä, en saa happea ja tuntuu kuin tukehtuisin.
  • Tukehtuminen ja paniikkitunteet tulevat myös välillä arkisissa tilanteissa. Rinnan päällä on paino, luulin kärsiväni aiemmin paniikkihäiriöstä, nyt tiedän, että se on raudanpuute joka siellä huutelee.
  • Eräänlainen aivosumu ja keskittymisen puute. Voin olla paikalla ja periaatteessa jutella, mutta aivoni eivät monesti ota vastaan varsinkaan iltaisin, mitä toinen juttelee.
  • Unohtelu. En unohda ikinä mitään päivämääriä, työjuttuja tms., mutta jos teen illalla paljon kropan ollessa väsynyt, en välttämättä muista aamulla tehneeni. Väsyneenä en todellakaan ota mitään enää vastaan, vaikka olisin kirjoittanut ihan järkeviä juttuja illalla.
  • Alakuloisuus sekä itkuisuus. Olen kyllä herkkä, mutta aneemisena en saa yhtään itkua hallintaan. Tämä on muuten asia, joka olisi pitänyt huomata teininä, kaikki laitetaan aina vain sen murrosiän piikkiin! Olin hirveän alakuloinen ja onneton yläasteella, no tietenkin, kun olin 14v. Ei, olin pahasti aneeminen. Minusta tämä pitäisi ottaa huomioon kasvavilla teineillä!

Väsyttääkö anemia ja raudanpuute aina?

Ei. Sen sijaan EN koe olevani valtavan väsynyt ja uupunut, mikä yleensä anemiaan liitetään. Päinvastoin, kroppani käy vähän kierroksilla, uni jää huonoksi ja sydän paukuttaa vähän liikaa. Tosin aivoni ovat välillä todella väsyneet enkä oikein jaksa keskittyä, mutta onko se rautojen vika vai joku muu, vaikeaa sanoa.

Tunnen myös, että alhaiset rautavarastot eli ferritiinit eivät vaivaa niin paljoa kuin huono hemoglobiini. Jaksan kyllä hyvin urheilla tyhjillä varastoilla, mutta en jos hb putoaa. Toiset sanovat tuntevansa heti huonot ferritiinitkin. Oireet ovat hyvin moninaisia ja ihmiset erilaisia ja sanon, että osaltani taisteltuani kaksi vuosikymmentä anemian kanssa, olen myös jollain tapaa tottunut oloon, jonka se aiheuttaa – se on normitilani! Raudanpuutos voi oireilla niin monella ei tavalla.

Miten hoitaa anemiaa ja raudanpuutosta?

Tietenkin syömällä rautaa vai mitä? Olen pyrkinyt ottamaan ruokavaliossa huomioon rautaa sisältäviä aineita parsakaalista katkarapuihin ja punajuuresta papuihin. Miettinyt, etten söisi maitotuotteita niiden kanssa (tällöin esim. täytyy poistaa salaateista rakastamani juusto, se on usein heikko kohtani!) . Maitotuotteiden lisäksi mm. tee, kofeiini (eli Pepsi Max), sinkin syönti ja monet muut estävät raudan imeytymistä. Ruokailu on välillä ihme puljaamista. Nythän markkinoilla on tuote SiderAL, jonka kanssa ruoilla ei pitäisi olla merkitystä, on vielä minulta testaamatta.

Rautalisistä olen syönyt muun muassa Ferronolia, Maltoferia, Obsidania sekä suun kautta suihkutettavaa Nordic Healhtia. Olen yrittänyt lääkärin määräyksestä verenvuotoa vähentäviä lääkkeitä. Kun aloin hoitaa anemiaa vuonna 2018 oli hyvin pian selvä, että perinteiset rautatabletit ns. lentävät läpi. Yritin laimeammalla mehulla eli Ferronolilla ja otin satsin tyhjään mahaan aamuisin ja toisen iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Tällä sain arvoni nousemaan kolmessa kuukaudessa arvoista hb 90 ja ferrit 3 arvoihin hb 127 ja ferrit 39. En olisi ikinä uskonut, että kolmessa kuukaudessa voin päästä noin paljon ylös ns. laimealla mehulla!

Kun olin vuoden päivät tankannut rautaa (sanotaan muuten, että paras tulos tulee kun ottaa joka toinen päivä!), maha sanoutui irti. Aamulla otettu rauta paisutti mahan kipeäksi palloksi, johon sattui iltaan asti. Ruoka ei maistunut, kun maha oli niin kipeä ja oli vaikeaa olla. Aloin taas kokeilla eri valmisteita läpi, mutta ei. Maha ei halua enää. Tiedättekö miten kävi kun olin ilman? Ei kauaa mennyt kun putosin anemian puolelle takaisin.


mekko LINDEX/ kengät DR.MARTEN (second hand)/ takki PBO/ korvikset UHANA DESIGN (saatu)

Auttaako rautainfuusio anemiassa?

Kiistelty kapula nimeltään rautainfuusio! Minulta on kysytty viimeksi tällä viikolla, eikö sen vain saa kun pyytää? Ei, ei saa. Kun anemia oli pahimmillaan ja olin vähän hädissäni, kuinka jaksan kahden pienen kotiäitinä painaa täysillä, kysyin Terveystalosta infuusiosta. Arvoni olivat ne hb 90 ja ferrit 3. Sisätautilääkäri naurahti ja katsoi minua ”syö nainen rautaa, infuusioita annetaan syöpä- ja munuaispotilaille!”. Voi että hävetti kun olin kysynyt. Luikin häntä koipien välissä kotiin syömään sitä rautaa.

Miksei niitä sitten vain saa? Tämä ei ole fakta, mutta mitä olen ymmärtänyt lääkäreiden puheista, on suuri syy niiden aiheuttamat sivuoireet. Infuusio ei ole ihan vaaraton toimenpide ja olen kuullut hurjistakin sivuoireista. Kova kuume on noussut, jalat ovat sähköttäneet omiaan. Rautainfuusiossa siis tiputetaan rautaa suoraan suoneen ja allergiset reaktiot voivat olla rajujakin.

Lisäksi infuusio ei ole mikään oikotie onneen. Että kun se saa, se oli siinä. Yhtä lailla ne varastot alkavat huveta, eli rautaa pitäisi syödä ainakin ajoittain jatkossakin. Ja, rautainfuusio on kallis, noin 600-700 euroa ja se ei esimerkiksi mene omaan sairaskuluvakuutukseeni, koska on lisäravinne.

Itse toivoisin saavani infuusion, sillä olen niin nollissa esimerkiksi varastojen suhteen, että toivoisin sen olevan potku parempaan oloon, jota voisin sitten ylläpitää esimerkiksi pari kertaa viikossa otettavalla rautavalmisteella. Sen vuoksi lähdin nyt taas kokeilemaan kuinka naisen käy. Labrat otettiin viime viikolla, tänään on lääkärin vuoro. Pelkään tosissani mennä sinne. Pelkään, että minulle taas nauretaan selittäessäni, että ahdistaa ja tukka irtoaa. Pelkään, että saankin lähetteen rautainfuusioon ja se ei menekään hyvin. Jännittää ja pelottaa koko homma, mutta haluan yrittää tehdä sille taas jotain, sillä kyllähän tämä olo hallitsee elämää vähän koko ajan.

Toivottavasti tästä avauksesta oli apua jollekin! Näitä todella paljon kysellään ja näistä näkee vaikka minkälaisia kirjoituksia. Nyt minä lähden kohti pelottavaa päivää! Kärsitkö itse anemiasta?