Tampereen kaunein pyöräreitti?

Onkohan tästä nyt ihan noloa kirjoittaa? Onko reitti kaikille ihan itsestäänselvyys ja pyöräilty ja juostu moneen kertaan? Ehkäpä, mutta 19 Tampere-vuoden jälkeen en ollut itse kokenut upean kaunista Pyhäjärven pyöräreittiä. Miksi? No, en pyöräile koskaan ns. huvikseni tai treenatakseni, vaan pyöräilen aina vain hyötymatkoja. Miehellä ei jalka kestä vieläkään juoksua (on kärsinyt pitkään polven kipuilusta, mutta pyörälyä se kestää). Siitä se ajatus sitten lähti!

Rajasalmensilta+pyöräily+maisema

19 vuotta yhdessä, 19 vuotta Tampereella, ensimmäinen pyörälenkki

Emme siis ole koskaan käyneet yhdessä kunnon pyörälenkillä. Eilen meidän piti olla koko perheen Kyproksen koneessa, mutta olimmekin Tampereella. Lapset hoidossa ja miehellä lomautuspäivä. Meillä 19 vuotispäivä. Mietin, miten sitä juhlistaisimme ja ehdotin, että mennään pyöräilemään. Olen itse arka lähtemään Pyhäjärven ympäri, sillä olen varma, että eksyisin matkalla. Mutta ajattelin, että miehelle reitti on tuttu ja päästään helposti. No, itse asiassa poljimme sellaista reittiä, että se oli hänellekin uusi ja jouduimme turvaamaan naviin. Pistäydyimme Pirkkalassa viemässä lastenvaatteita ja näin teimme pienen koukeron reittiin, mutta muuten meni näppärästi parilla navigointipysäytyksellä.

Pyhäjärven reitti – kolme eri kuntaa matkalla

Niin, oikeastaanhan ei voida ehkä puhua Tampereen upeimmasta pyöräreitistä, vaan ehkä kehua koko Pirkanmaata. Reittihän kulkee myös Pirkkalan ja Nokian puolella, joten ehdimme olla kolmen eri kunnan alueella. Lähdimme ensin kohti Pirkkalaa, josta reitti jatkui Nokialla ja Rajasalmen sillalle, joka on huikean kaunis paikka. Niin monesti siitä vain päästänyt autolla läpi, mutten koskaan pyörällä tai jalan ihaillen maisemia! Pikkuhiljaa suuntasimme Villilään poluille, jotka olivat paikka paikoin aika kapeita ja maastopyörän vaativia. Mies on aiemmin pyöräillyt reittiä vain maantiepyörällä asfalttia suosien, nyt oli ensi kosketus polkureittiin. Oli valtavan kaunista! Miten upeita maisemia Tampereella onkaan!

Kohti Pispalaa ja Pyynikin mäkiä

Villilästä matka jatkui kohti Pispalaa ja tuttuja entisiä kotimaisemia, joita tuli valtavasti koiran kanssa talsittua. Siinäkin saa ajaa pitkän matkaa rannassa, kun päästelee rantaraittia Pispalasta ja Tahmelasta kohti Pyynikkiä. Siellä odottaakin ihanat ylämäet reitin päätteeksi! Pyynikillä oli pakko ottaa maisematauko, jonka jälkeen ajoimme Pyynikin kesäteatterin ohi ja suuntasimme Laukontorille, josta nappasimme Sanna’s Cafesta salaatit matkaamme. 33 kilometrin kohdalla totesimme molemmat, että homman kruunaisi hyvät salaatit. Ja se toteutettiin! Sanna’s Cafe oli aiemmin vakkaripaikkoja, jossa

Pyöräilykipinä syttyi

39 kilometriä myöhemmin olimme kotona ja nautimme auringossa salaatit. Sanoin miehelle, että mihin poljettaisiin huomenna. No, ei mihinkään kun on työpäivä ja illalla ei pääse kaksin, mutta miten kivaa olikaan! Uudet maisemat piristävät aina ja oli ihanaa urheilla kaksin. Pyöräily, joka minusta on ollut hurjan tylsää ei ollutkaan ollenkaan tylsää kaksin ja jutellen. Voi milloinkohan päästään taas! Juosta voi musiikin kanssa hyvin yksinkin, mutta pyöräillessä en uskalla kyllä kuunnella musaa. Siksi seura oli niin kiva! Ja nyt uskaltaisin ehkä lähteä yksinkin taittamaan tuota reittiä, kun tiedän miten se kulkee. On siellä matkalla ajoittain Pyhä-kylttejä, mutta aika ujosti, en kyllä ehkä niillä pääsisi reittiä ympäri.

Oli siis niin meidän näköinen juhlapäivä! Nyt sitten 20. vuotta yhdessä aloittelemme, niin Tampereen kuin miehen kanssa. Mitäköhän siistiä täältä seuraavaksi löydämme?

Ja hei mun pyörä! Se keräsi eilen Instagrammissa kommentteja, selkeästi uusia seuraajia kehissä. Sehän oli yksi miehen projekteista, joka on nyt ajossa toista kesää. Täällä lisää pyörästä ja sen tuunaamisesta!

Ja kierroksesta innostuneille, kurkatkaa tämä linkki, siellä on hyvät kartat ja ohjeet reitille! Tervetuloa pyöräilemään Manseen!

Onko Pyhäjärven kierros sinulle tuttu? Mikä on omasta mielestäsi paras pyöräreitti Tampereella tai sen lähistöllä? Tai suosikkisi kotikaupungissa, voihan sitä pyöräillä muuallakin kesän aikana!

Kun aikuinen fanityttö pyörän sai

En usko, että ruudun takana on enää ketään, joka ei tietäisi miten kauheasti olen tykännyt tai tykkään Apulannasta. Vai onko? Parhaita fanitusvuosia olivat ne vuodet 1990-luvun puolivälissä, kun pojat päästivät faneja takahuoneeseen, vastasivat fanikirjeisiin ja ennen keikkoja sai ottaa heidän kanssaan kuvia tai kiivetä lavalle Tonin syliin keikan jälkeen. Siis oikeasti, eikö tunnu nyt hullulta! Keikkalippu maksoi 10 markkaa ja pojat kiittivät, kun olimme tulleet heidän keikalleen. Meitä ei ollut vuonna 1995 monta. Sinä vuonna tilasin myös Apulanta-fanipaidan, en muista mistä sain puhelinnumeron mihin soittaa, mutta soitin ja pyysin lähettämään sähkönsinisen Apis-paidan. Ai että, se päällä istuin sitten Tonin syliin keikan jälkeen.

Rakkaus bändiin on säilynyt siis yli 20 vuoden ajan, edelleen keikoilla saa suurimmat hepulit niistä ysärihiteistä. Olen miettinyt, olisinko kuunnellut bändiä niin uskollisesti sen kasvaessa ilman tuota alkutaipaletta ja sitä, miten mahtavasti kohtelivat fanejaan ja selkeästi olivat innoissan, kun heitä kuunneltiin? Tiedä häntä.

Mutta siis, nykypäivään, aikaan, jossa olen ollut 14 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka on pakko tehdä käsillään jotain. Aina on joku projekti, joko harrastusprojekti tai joku talonkorjausjuttu. Käsillä tekeminen on mahtavaa vastapainoa toimistotyölle ja arvostan hänen taitojaan suuresti, sillä itse olen ihan urvelo mitä tulee mihinkään tuunaushommiin. Suorastaan pelkään, jos pitäisi yrittää edes askarrella.

No, mies tarvitsi sitten projektin talveksi ja halusi hajottaa pyöräni palasiksi ja maalata sen. Olin vähän hämmentynyt ja minulta tietysti kyseltiin väristä. Saimme suorastaan tappelun aikaiseksi, kun mies ehdotteli ihmeellisiä liukuvärjäyksiä ja kuvioita, jotka saivat lähinnä oman pääni särkemään. Mutten osannut ehdottaa mitään parempaa. Lopulta, matkalla Apulannan Areena-keikalle helmikuussa tokaisin, että eikö se voisi olla vain pinkki? En tiedä pettyikö mies ettei saa taiteilla enempää, mutta pinkkiin päädyttiin. Heitin oikeasti ihan vitsillä, että sitten vielä Apulannan yhdestä lempibiisistä, Maanantaista sanat siihen kylkeen ja avot.

Huhtikuussa ajoin ensimmäistä kertaa maalatulla pyörälläni ja minua kyllä hihitytti. Siinäpä on nyt sitten nelikymppisen perheenäidin pyörä, karkkipinkki pyörä, jossa on päällä vielä glitterilakka, eli se kimmeltää auringossa aika villinä. Ja kyllä, ne sanatkin löytyy molemmin puolin runkoa, eri pätkät, sama biisi. Ne sai tulostaa tarrakoneella puolestaan kälyni, mies pisti siskonsakin hommiin pyöräprojektissaan.

Onhan se täysin hämmentävää, että hän osaa pistää pyörän palasiksi ja koota sen takaisin. Takarengaskin kuulemma vaihtui (arvatkaa olisinko huomannut) ja kaikenlaisia yksityiskohtia hän väänsi tarroja ja maalauksia myöten. Kysyin vinkkejä tekemiseen, jos joku innostuu pyöränmaalailusta, tässäpä pari yleistä, vinkkejä olisi tullut vaikka kuinka, mutta meni jo itselläni yli hilseen.

Ennen maalausta pyörä hiottiin, jotta vanha maali irtoaisi. Maalit hommaan tilattiin spraybikesta, jossa myydään erityisesti tähän hommaan tarkoitettuja maaleja. Kuulemma vahva suositus, jos meinaa pyörää maalailla vs. että ostaisi vain jonkun maalin Motonetistä. Fluorovärit olivat omaan silmään parhaita, joskin niillä voi olla haastavinta saada tasainen lopputulos aikaiseksi. Kuulemma perusvärit ovat helppoja, fluorot vaativat vähän enemmän ravistelemista, mutta lopputuloksena on kauniin kiiltävä väri. Omaan pyörääni tarvittiin kaksi purkkia. Sen jälkeen kun oman pyöräni värit valittiin, on valikoimiin tullut mahtavia metallivärejä, kuinka hienoja nekin ovat! Ehdottomasti mies suositteli myös hommaamaan kunnon suojat kasvoille, maali on aika tiukan hajuista. Hän osti kasvosuojan sekä suoja-asun parilla kympillä Motonetistä. Suositteli maalaamaan pihalla jos mahdollista, mutta jos yhtään tuulee ja roskaa lentää niin tiedätte… Hän maalasi varastotiloissa suojavaruisteissaan ja meinasin saada hepulin, kun näin että kaikki lumilaudasta lautakenkiin ovat myös pinkkinä. Mutta se oli vain pölyä, joka lähti ulkotiloissa ilman sen kummempia toimenpiteitä. Huh!

Ilmeisesti vähän kuumottelemaan jäi, että lastenkin pyörien pitäisi vaihtaa väriä. Minä tykkään ihan hirveästi pyöräni uudesta ilmeestä, mutta samalla mietin viikonloppuna keskustassa pyöräilessäni, että apua, nolottaakohan samalla vähän. Saahan sitä edelleen tykätä pinkistä, glitteristä ja erityisesti Apiksesta? Olisin itkenyt onnesta yläasteella tällaisesta fanipyörästä, kannatti siis ehkä toteuttaa haaveitaan, vaikka siihen meni 20 vuotta. Kiitos mieheni!

Mitä pidätte? Onko innostusta alkaa tuunailemaan omaa pyörää?

Bike with Mike

Palataan vielä kerran Kööpenhaminan reissullemme ja pieneen vinkkiin sinne reissaaville! Vaikka reissu oli viime kuussa, tuntuvat nämä kuvat, joissa hytisin lämpöisessä takissa jotenkin kaukaisilta! Sitä on niin tottunut lämpöön, mutta nythän sitä riittää Tanskassakin. Viime kesänä heilläkin oli sama tilanne kuin meillä, eli 0 hellepäivää kertyi.

Mikäpä olisi tanskalaisempaa, kuin hypätä pyörän päälle Kööpenhaminassa reissatessaan? Pyöriä saa vuokrata monesta paikasta ja harkitsimme pelkkää pyörän vuokrausta. Siinä ei kuitenkaan välttämättä hoksaa monia juttuja kaupungista, joten päädyimme varaamaan opastetun pyöräkierroksen, Bike with Mike. Pyöräreissu alkoi kello 10 aamulla ja sen luvattiin kestävän kolmisen tuntia. Vaikka mittarissa oli +10 astetta, mitä enemmän tuuli, sitä enemmän kyllä hytisin turneella, onneksi lämpötila nousi koko ajan mitä lähemmäksi keskipäivä tuli.

Mies nimen takana, Mike, osoittautui varsinaiseksi sanasiepoksi. Hän puhui ja puhui ja puhui. Reilu 60-vuotias Mike oli sairastunut syöpään ja päättänyt vaihtaa toimistohommat johonkin muuhun ja kymmenisen vuotta oli nyt pyörittänyt pyöräkiekkoja. Hänen tyylinsä ja asenteensa oli todella kivaa ja englantinsa hyvää, joten sen puolesta reissu toimi hyvin! Hän jakoi pyörät kaikille ja hei, me kaksi olimme ainoita, jotka halusivat kypärät päähän! Tätä ihmettelen kovasti, etteivät paikallisetkaan näytä käyttävän kypärää, sillä 80% kööpenhaminalaisista pyöräilee joka päivä. Kai onnettomuuksiakin joskus sattuu? Lapsetkin näyttivät olevan kypärättä.

Niin me tunnolliset kypäräpäiset suomalaiset sitten poljimme letkan viimeisenä, koska siellä pystyi pysähtelemään kameran kanssa. Ihan hirveästi kuvia ei ehtinyt ottaa, jottei hukannut letkaa. Me pyöräilimme lopulta lähes 4 tuntia ja noin 15 kilometriä, eli se kertoo vauhdista. Pysähdyimme todella monesti ja Mike kertoi ihan valtavan määrän faktoja Tanskasta ja Kööpenhaminasta aina kansantaloudesta kuninkaallisiin asti. Hän kertoi historiaa ja isä Tanskan tarinaa, esitteli rakennuksia ja arkkitehtuuria ja reissusta sai todella paljon irti, jos jaksoi kuunnella koko neljä tuntia (itse meinasin välillä herpaantua).

Mielenkiintoisinta oli minusta pyöräillä läpi vapaakaupungin, Christianian. En ole koskaan sillä alueella käynyt ja asumismuodot ja alue oli kyllä hämmentävä pläjäys hippikulttuuria! Olisin halunnut pyöriä ja tutkia siellä lisääkin, hevoset hirnuivat ja ihmiset vaelsivat, mutta jatkoimme aika nopeasti matkaa.

Kuningashuoneen eteen pysähdyimme juuri vahdinvaihdon aikaan, eli kyllä Mikella oli aikataulu hanskassa. Siinä hän kertoi, että Tanskan prinssi Frederik on ainoa kuninkaallinen, joka on suorittanut iron manin. Prinssi myöskin ”mainosti” Kööpenhaminan maratonia ja kehotti ihmisiä juoksemaan siellä. Paikalle odotettiin noin 10 000 juoksijaa, mutta prinssin kehoituksen myötä tulossa oli 100 000! Mikä vaikutus! Monikohan siellä lopulta juoksi, maraton juostiin mielestäni pari viikkoa sitten?

Kiekka lopetettiin perinteisiin tanskalaisiin snapseihin ja kipitimme sisälle lämmittelemään. Aivan hurjan kiva kierros ja näin kaupungista sai mielestäni paljon enemmän irti, kuin kaksin pyöräillessä, eli suosittelen lämpimästi! Hintaa kierroksella oli 45 euroa.

Miltä kuulostaa, innostaisiko pyöräturnee? Oletko osallistunut jossain pyöräilymatkalle?

P.S. Otin tuon siltakuvan lentokoneesta, mutta ymppäsin tähän kun oli niin hauska!