On varmasti paistanut monesta jutusta, että minä olen aikamoinen suorittajatyyppi. Liiallisen suorittamisen ja hyvän määrän suorittamisen raja on minusta hyvin häilyvä. Rakastan tehdä asioita ja rakastan paljon niitä asioita joita ”suoritan”. Ehkä tässä ei voikaan puhua suorittamisesta, sillä liikunta, lasten kanssa puuhailu, blogitouhut ja muut ovat vain ilo, jota haluan tehdä. Tykkään myös hirveästi nähdä ihmisiä ja yritän järjestää mahdollisuuksien mukaan meille seuraa. Tykkään reissata, järjestää juhlia ja kutsuja, pyöräillä jumppaan ja juosta kauniissa syysilmassa.
Sitten on läjä niitä asioita, joita täytyy tehdä ja jotka eivät niin innosta. Ne monesti stressaavat ihmeen paljon ja ihan turhan takia. Yritän aina ajatella, mitä tapahtuisi, jos ne hommat jäävät tekemättä? Loppukesästä intoni pihan laittoon hiipui ja rikkaruohoja sekä nokkosia piisaa. Pihapuu kasvaa talon päälle ja sitä pitäisi leikata. Terassikalusteetkin pitäisi kai ottaa sisälle. Eilen sain sentään aikaiseksi imuroida ja mies leikkeli pitkän tovin sitä puuta. Hirveä huojennus tuli kun sekin homma on tehty, mutta miksi? Mitään kamalaa ei olisi tapahtunut, vaikka puu olisi jäänyt leikkaamatta tai viikkoimurointi tekemättä. Ehkä suorittamisen raja menee juuri tässä, että mikään asia ei saa jäädä tekemättä tai puolitiehen. Haluaisin tällä hetkellä tehdä valokuvakirjan kesän kuvista ja tein sellaisen viime syksynä. Missä ihmeen välissä? Nyt tuntuu, että teen koko ajan jotain, mutta mistä ihmeen välistä irrottaisin tunteja valokuvakirjaan? Tiedän, että se jää tekemättä, jos ei sitä nyt syksyn aikana tee. Jos jää tekemättä, niin jää.
Lauantaina sainkin kiinni itseni ihan ihmeellisestä ajatuksesta. Kurkku tuntui vähän karhealta, joten urheilut olivat pannassa. Esikoinen leikki täysillä kavereiden kanssa, kuopus oli unilla ja mies pyöräili Tour de Tampereella pitkin metsiä. Minulla oli siis periaatteessa aikaa yksin. Mietin blogijuttuja, sitä valokuvakirjaa, siivoilua, kaikkea. Istahdin sohvalle ja katsoin kaksi jaksoa Handmaid’s talea, sarjaa, jonka aloitin toukokuussa ja pääsin jaksoon numero 5. Nyt se vasta alkoi lähteä paremmin käyntiin ja Elisakin tarjosi hetkeksi ilmaiseksi HBO:n, joten oli mahdollisuuksiakin katsella sitä. Illalla leivoin piirakkaa ja mietiskelin, kuinka ihanaa oli vain olla, saunoa perheen kanssa ja katsella ihanaa syyssadetta ulkona. Mietin, että mikä menisi pieleen, jos en jatkuvasti kiikuta tavaroita oikeille paikoilleen tai höyryä jotakin. Ei mikään.
Osasin siis yhtenä päivänä pysähtyä ja se teki hyvää. Silti olin hirmuisen onnellinen, kun eilen poljin taas jumppaan ja saatiin vähän kotitöitä tehtyä. Eikä olo ollut yhtään kuormittunut, kun kotona oli kaksi aikuista niitä tekemässä. Mutta hirveän herkästi homma lähtee laukalle ja sitä väsyy niin, ettei palaudukaan pelkällä yöunella. Silloin on paikallaan urheiluvapaa, kynttilöiden polttaminen, sauna, hyvä ruoka ja rehellinen laiskottelu. Se kyllä palautti ihan eri tavalla.
paita VILA/ hame ANNA FIELD/ tennarit ADIDAS/ rannekoru DESIGNER*S MARKET/ aurinkolasit RAYBAN (saatu)
Kuvat ovat ihanan aurinkoisesta Porvoosta, ilmeisesti vähän kesäisemmät asut ovat tällä viikolla ihan ajankohtaisia, hurjia lämpöjä luvataan näin syyskuulle! Porvoossa on jotain hirveän valloittavaa, kuin olisi ulkomailla kun siellä piipahtaa. Mehän siis ajoimme vahingossa liian pitkälle kun olisi pitänyt kääntyä Haikkoon, joten napattiin kuvat ja kurvattiin sitten hääpaikalle.
Onko itselläsi taipumusta suorittamiseen ja stressaamiseen? Millä palaudut? Aurinkoista syyskuun ekaa viikkoa!
