Itse olen välttynyt karmeimmilta kommenteilta ja minun saamani ikävät kommentit ovat jääneet vaatteiden haukkumiseen. Silti nuo parikin ikävää kommenttia ovat saaneet miettimään homman järkevyyttä. Kiitänkin siitä teitä jokaista, että olen saanut pääasiassa ihania ja kannustavia kommentteja. Kampanjassa on mukana yli 100 blogia, jotka ovat postauksen lopussa listattuna. Me ja varmasti moni muukin toivomme hyvän mielen kommentointia blogeihin.
Toiset tuntuvat ajattelevan, että jos laittaa asunsa ja naamansa nettiin, niitä saakin haukkua. Kyllähän siinä tietoisen riskin ottaa ja kuten Uuden kuun Emilia kirjoitti viime viikolla eräässä postauksessaan, hän kokee bloggauksen olevan benji-hyppyä. Usein julkaise-napin painallus tarkoittaa pelottavaa hyppyä ja anonyymi-kommentin kilahtaessa sähköpostiin jännittää, onko se nimetön solvaus. Toivotaan, että näin ei jatkossa olisi!
Postauksen kuvat otin viikonloppuna vanhempieni pihalla, minulla tuli niistä tähän kampanjaan sopiva lause mieleen ”antaa kaikkien kukkien kukkia vaan”. Eikö niin?
Arvosteletko kaupan kassajonossa muiden ruokaostoksia ja ulkonäköä? Kommentoitko leikkipuistossa vanhemmalle, miltä tämän lapsi näyttää? Kerrotko kanssaihmisille, kuinka rumia, ällöttäviä ja vastenmielisiä he ovat? Kehotatko ostarilla pyörivää nuorta tekemään itsemurhan? Alla muutamia esimerkki blogeihin tulleista kommenteista.
”Kateelliset muuta keksi.” väitätkö että joku olisi sinulle kateellinen? :D sinun elämässäsi ei ole mitään kadehdittavaa tai ihanteellista. Ruma, Läski, loismatonen joka kuluttaa yhteiskunnan rahoja.”
”sun muodoillas et oo voinu sairastaa anoreksiaa, oot säälittävä huomio***** jolla ei ole yhtään ystävää ja joka baarissa istuu yksin nurkassa turpa kiinni”
”Mietin kuvia katsoessa, kuinka Eve on tosi pullukka. Olet kertonut syömis ongelmista hänen kanssaan. Ei hän kyllä näytä yhtään siltä ettei ruoka maistu. No, tietty jos annat makeita välipaloja asia saa toisen näkökannan. Silloinhan ruoka ei enää maistu ja lihominen on taattu. Eikö neuvolassa jo puututa asiaan? Ylipainoinen lapsi noin varhaan on kyllä lihava nuori/aikuinen.” (Kyseessä on normaalipainoinen vauva.)
”Usein sanotaan, että geenien sekoittaminen tuottaa terveitä jälkeläisiä. Aina se ei kuitenkaan näy sattuvan kohdalle.” (Kirjoittajan lapsen vammaisuudesta.)
”****u oot nolo tapa ittes”
Ilkeät kommentit loukkaavat myös netissä. Me toivomme asiallista kommentointia blogeihin.
Mukana kampanjassa:A girl with too many pictures – Ai karkkii! – Aiatar – Aikuistumiskipuja – All hearts are wonderful – Am I Invited – Annun elämä uusiksi – Arkilove – By Tinja Katariina – Elämänilon alkulähteillä – Elämää pyörätuolista käsin – Emilia Christine – Enni Heidi – Ennin kengissä – Essi Maaninka – Fifty Way – Haaveilen kaikesta – Haaveita ja oikeeta elämää – Harmaa ja muut iloiset värit – HeioonJenna – Hulivilini – Ida Parviainen – Ihanan karmea – Ikimuistoista – Inku-chan – Inspiration – Jemppuu – Jenni’s Lullaby – Kaaosta ja kukkamekkoja – Kadun aurinkoisella puolella – KIDULT – Kitujainen.com – Kotiäidin elämää – Kouluta Ite Paremmin – Kun äiti kelaa – Kuvastin – Käenpesä – Lady of The Mess – Leveämmin hymyilevä perhe – Chasing Happiness – Life à la Annika – Life is an illusion – Lifestyle by Maiju Kristiina – Love yourself first – Loyal Companion – Maalia kohti – Mammalaiffii – Mansikkatilan mailla – Marjukka Katariina – Meidän Pieni Ryyni – Mieleni on maalaus – Minäkö keski-ikäinen? – Moonika Kristiina – Munakoisoni ja minä – My life, with love Alesya – Nani – Be yourself – Napsahduksia – Natalia – Never Give Up – Nightwish Diamonds – Nuori ajattelija – On my way – Operaatio Äiti – Optimismia ja energiaa – Outi’s life – paint my house BLACK – Paiqo – Perhosia masussa – Pieni Lintu – Pikku Bambin Blogi – Pinkit korkokengät – Privaattikamaa – Rakkaudella Hannele – Reborn Beast – Rouva Y – Ruusumäki – Saijis – Smagatsoff – Something different by Emilia – Spread your wings – Syvältä – Tassuttelijan päiväkirja – Teijan Kauneus Blogi – The Blind Leap – The Diary of Mariella Elisabeth – The World According to Jani – Thrill Me Tonight – Tipulassa – Touch the sky – Tuulanneli – Unelmia jahdaten – Unelmiin tai sinne päin – Vilhelmiina Lyydia – Waldgeistory – Weekend Chic – XL elämää – Zeninan – Äiti ja melukylän lapset – Äiti on vihannes – Äiti yrittää
Mieti vielä hetki ennen ikävän kommentin lähettämistä, kannattaako se todella? Hyvää mieltä uuteen viikkoon ihan jokaiselle!Kotelomekko ja bloggaajan itsetunto
Tässä tulevat nyt asukuvat, jotka ovat täysin päinvastaiset noitahousuissa ja räjähtäneissä tennareissa pomppimiselle. Oli päivä, kun sain (vai jouduin) pukeutumaan asiallisesti, joten päälleni löysi Vilan mukava kotelomekko. Näytän kuvissa hieman kärsivältä, koska aurinkolasit jäivät kotiin ja aamuaurinko paistoi kirkkaasti suoraan silmiin.
Aloin noiden noitahousujen myötä pohtimaan myös sitä, miksi teen tätä hommaa, jota bloggaukseksi kutsutaan. Näen vaivaa kuvien eteen, etsin paikan missä on kiva tausta ja tuon oman (usein kummallisen) asuni kaikkien halukkaiden katseltavaksi ja kommentoitavaksi. Aina kun julkaisen asukuvia nielaisen – kuinka moni anonyymi teilaa tämän asun? Pahoitanko mieleni? Vaikka menisin samoissa hörhöhousuissa kadulla, harva tulee huutelemaan kamalista housuista. Netissä ilkeily on helppoa. Milloin on rusetti vinossa piposta, milloin ovat vaatteet rypyssä, kengät kamalat tai vaatteet tavallisia ja tylsiä. Sanoisitko kadulla vieraalle ihmiselle, että sinulla on kamalat kengät tai tylsät vaatteet? Et.
Tätähän bloggaus on. Ja sen riskin ottaa, kun tähän leikkiin ryhtyy. Huomautettavaa tulee löytymään _aina_, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen. Olisikin mielenkiintoista tietää miten isompien blogien pitäjät, joille ikäviä kommentteja tulee useammankin, käsittelevät tämän. Juu tiedän että ”älä välitä” on hyvä suhtautuminen, mutta onko jollain oikeasti niin kova kuori, ettei yhtään hetkauta, kun vaatteita tai persoonaa haukutaan?Minä olin itse arka lapsi, joka sai koulukiusausta osakseen. ”Ei päästetä läskiä luokkaan” huudettiin ja jätettiin minut yksin käytävään istumaan. Olin 7 -vuotias pikkutyttö ja pyysin aikuiselta erityisopelta apua. Hän sanoi, ettei halua sotkeentua, odota omaa opettajaa. Yksikään kaveri ei puolustanut. Läski-huutelut jatkuivat, herkästi punastuminen aiheutti kommentteja liikennevaloista, paloautosta ja muusta vastaavasta. Yläasteen alussa saadut telaketjut hampaissa toivat vertauksia erinäisiin työkoneisiin. Lyhyt poikatukka aiheutti sekaannusta ja minua luultiin pojaksi useamman kerran.
Miten reagoin? Yritin muuttua näkymättömäksi. Kulutin aikaa loputtomasti kirjastossa, luin ja haaveilin, piirtelin paljon yksinäni. Toin kotiin kiitettäviä arvosanoja ja sain aina palautetta siitä, etten ole tunnilla aktiivinen, koska en viittaa. En uskaltanut, koska pelkäsin että punastun.
Murrosikä, kyllästyminen näkymättömyyteen vai jokin kolmas syy, en osaa sanoa. Jotain kävi ja minä otin enemmänkin ”hällä väliä” asenteen. Laitan päälleni mitä lystään, puren hammasta jos joku huutelee, värjään hiukseni paloautonpunaiseksi ja pyydän kampaajaa tekemään niihin entistä revitymmän mallin. Meni niin sanotusti hermot. Kyllästyin olemaan pullea, punainen ja huono, ainoa missä koin olevani hyvä olivat kouluarvosanat. 12-vuotiaana uskalsin vihdoin avata suuni, kun hyvä luokkakaveri nauroi ”Katja sä olet ihan punainen”. Karjaisin, että luuletko etten tunne sitä ja luuletko, että olisin punainen jos voisin sen estää? Kukaan kavereista ei ikinä enää sanonut punastumisestani. Miksen avannut suutani aikaisemmin?
Tästä päästään siihen, että ylitin jonkun kynnyksen, joka esti minua elämästä. Olen pohjimmiltani herkkä ja usein edelleen koen arvottomuuden tunnetta, eivät kiusaamisen arvet kokonaan parane koskaan. Minä päätin näyttää, että olen vähintään yhtä hyvä kuin muutkin ja minähän tulen pärjäämään elämässä. Mutta kyllä herkkä sisus ottaa itseensä ikävistä kommenteista, siksi arveluttaa joka ikinen kerta, kun painan asukuvien yhteydessä julkaise-nappulaa.Miksi minä tätä teen? Siksi, että jokainen kommentti, jossa kerrotaan minun piristävän jonkun päivää, tuovan energiaa tai hymyn huulille on erävoitto. Jos pystyn jonkun tekemään iloiseksi, tämä on sen arvoista. Livenä olen saanut kavereilta ihania palautteita; joku on mennyt suosituksestani kasvohoitoon, moni Cafe Pispalan brunssille. Ovat kiitelleet vinkistä ja tykänneet. Paikalliset yrittäjät ovat saaneet uusia asiakkaita. Tästä tulee hyvä mieli. Olen saanut uusia tuttavuuksia blogin kautta, jokainen uusi ystävyyssuhde aikuisiällä on kultaakin kalliimpi. Siksi minä tätä teen.
takki & kengät H&M/huivi Becksöndergaard/mekko Vila/neule Object/kaulakoru ja rannekoru Designer’s market/laukku Ois/korvikset Kalevala koruTunnustan, että olen pari kertaa tirauttanut kyyneliä tai voivotellut ikävää kommenttia illalla kotona miehelleni, joka on kannustanut eteenpäin. Kun tiistaiaamuna unenpöpperössä raotin silmiäni ja näin kuinka taapero kiipesi viereeni, hymyili ja sanoi ”äiti minä lakastan sinua” tajusin taas, mikä tässä elämässä on oikeasti tärkeää. Minkä takia sitä kannattaa kyyneleitä vuodattaa ja taistella.Uskokaa itseenne. Älkää lannistuko. Meistä jokainen on hyvä ja kehujen arvoinen, vaikkei aina tunnu siltä. Niin ja mitä tulee kotelomekkoon: kyllä siitä ja koroista itsevarmuutta sai. Mutta niin saa siitäkin, että on pokkaa lähteä kaupungille noitahousuissa.Kertokaa omia fiiliksiänne blogikommenteista, koulukiusaamisesta, mitä ajatuksia tekstini teissä nyt herättääkin. Luen ja jaan näitä juttuja mielelläni! Niin ja saa sitä asuakin kommentoida. ;)Snapshots @Copenhagen
Viimeinen kuvapläjäys Köpiksestä! Selvisi, että ne eiliset pienet söpöiset talot ovat alun perin laivaston taloja ja niiden väri tunnettu Tanskassa Nyboder yellowna. Oh! Niillähän oli ihan tarina!Kuinka turistilta sitä voikaan tuntua, kun ajelee riksalla Disney Storen kassi kyydissä (minulla on tähän tekoon hyvä selitys, mutta jätetään toiseen kertaan). Vaikka reissusta ei ole kahtakaan viikkoa, näihin on jo ihan toisenlainen fiilis palata. Tuntuu kuin tuosta olisi paljon kauemmin. Katselimme joutsenia, olimme kanavaristeilyllä, nautimme kevätauringosta, hiljennyimme hetken Marmorikirkossa. Rakensimme omat legotukot Lego Storessa, kiipesimme Rundetårniin, kuuntelimme livemusaa keikalla ja tutkimme pieniä kivoja kauppoja. Kaikki oli kivaa sekä uutta ja naurua riitti.Näitä kuvia katsellessa mietin, kuinka tärkeää on välillä olla pari päivää kaksin. Meillä ei ole ollut lähiaikoina ihan helppoa (ehkä joskus avaan tätä enemmän), mutta kuvia katsoessa muistin taas, miksi olemme olleet 14 vuotta yhdessä. Muistin, kuinka tuo matka- sekä elämänkumppani istui painekammion takana huolestunut ilme kasvoillaan kun sairastuin sukeltajantautiin tai katsoi kanssani viikon Simpsoneita sairaalassa ollessani denguekuumeessa. Seisoi yöllä vieressä kun opettelin imettämistä ja kantoi rahkapurkkeja, kun valitin että on koko ajan nälkä. Kuinka hän eilen heräsi taaperon kanssa kuudelta ja herätti minut kaksi tuntia myöhemmin valmiin puuron ja haudutetun teen äärelle. Kuinka hän piti kädestäni kiinni 10 vuotta sitten, katsoi silmiini ja sanoi painokkaalla äänellä tahdon. Miksi minä unohdan väsyneenä ja paineen alla kaiken sen hyvän? Voin kuulkaa tunnustaa, etten ole ollut kovin kummoinen vaimo koettelemusten ja väsymyksen keskellä, mutta silti toisella riittää tahtoa, uskoa ja jaksamista keittää minulle aamutee ja varjella untani.
Tämä ei nyt liittynyt mitenkään Kööpenhaminaan, tulin vain niin onnelliseksi näistä kuvista ja istuskelin yksin miettimässä. Ihana kaupunki, ihana parin päivän irtiotto. Kiitos joululahjasta, olen edelleen varma että luet nämä kaikki. ;)Ihanaa ja onnellista viikonloppua kaikille.