Piparkakkutalomme vuonna 2020 – samanlaista ei tule vastaan!

Kylläpä on ollut aikamoista piparihulluutta kulunut viikko! Leivoimme koko viime lauantain pipareita ja lapset koristelivat niitä superinnoissaan. Sunnuntaina mies totesi, että vielä on tämän vuoden talo tekemättä, pitäisikö..? Totesin, että anna mennä, minullahan ei siis ole minkäänlaista kärsivällisyyttä piparitaloja kohtaan, enkä ole ikinä yhtään kasannut. Mies on jaksanut niiden kanssa väkästellä joka vuosi. Lapsi oli vähän flunssainen ja olimme koko päivän kotona, niin mitäs sitä muutakaan!

Tuntia myöhemmin katselin, kun esikoinen isänsä kanssa nyhräsi tietokoneella jotain ja kysyin, mitä puuhaavat. ”Suunnitellaan piparitaloa” vastasivat. Siis mitä? Kyllä, suunnittelu alkoi ns. nollista, eli arkkitehtinä toimi esikoinen.

Piparitalo 3D-mallinnuksena

Esikoinen piirsi talon, mikä olisi hänestä hieno. Ehdottomasti pyöreä ikkuna, kaksi tornia ja parveke! Parveke! Isänsä sitten tietokoneella 3D-mallinsi parhaansa mukaan piirustusta ja lopulta valmis talo pyöri koneella. Sitten alkoi kaavojen piirtäminen, missä vaiheessa esikoinen luovutti homman. Mies piirsi kaavat ja alkoi leipoa. Minä sentään hain taikinan kaupasta kuten koristeetkin, mutta onnistuin mokaamaan senkin. Ostin nimittäin vahingossa vegaanista taikinaa, josta puuttuu kananmuna! Se repeili aivan eri tavalla kuin ns. tavallinen taikina ja mies lähti sitten itse kauppaan hakemaan voilla leivottua taikinaa. Leipoi ja leipoi, osa osista meni pilalle ja keko kasvoi.

Illalla noin klo 20 alkoi talon kasaaminen. Perinteisesti sulatetulla sokerilla. Klo 22 mies luovutti, jonkinlainen talo alkoi olla pystyssä.

Piparitalo Frozen-hengessä

Mutta ei se taloon jäänyt! Mies innostui tekemään (kun sitä taikinaa riitti) ympärille seuraavana päivänä aidan. Sitten alkoi syntyä pieniä yksityiskohtia, kuten parvekkeen tukia, ikkunalautoja ja savupiippu. Siinä missä minä olen ”kaikki valmiiksi heti”-henkinen, miehellä ei ollut mikään kiire. Huomenna jatkuu, lupaan että ensi viikonloppuna on valmis hän totesi.

Koristelu oli suht hidasta sekin, sillä mies halusi tehdä tiilet englanninlakuista. Ne piti paloitella ja liimata pala kerrallaan. Kauhean hidasta hommaa, huih! Mutta kyllä se valmistui ja eteni koko ajan.

Eilen oltiin lopulta vaiheessa, mihin minä halusin osallistua – laitoin talon asukeiksi tyttöjen legoprinsessoja ja päälle tomusokeria! Hurja panos! Kuviin halusin valoköynnöksen mukaan, mutta siitä oli johto rikki. Mies sitten vielä meni autotalliin ja juotti johdon uusiksi ja tadaa – pääsin kuvaamaan.

Valmis on! Ja mikä tunnearvo, kun on lapsen piirustuksesta herätetty henkiin. Eihän tätä kukaan ehkä koskaan syö, mutta voi miten ihanaa on katsella sitä ruokapöydällä. Mieletöntä sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä toisilla on, ei voi tällainen täpisijä käsittää.

Mitä pidätte esikoisen ja isänsä luomuksesta? Onko teillä tehty piparitaloa?

Mies piparihommissa

Me olemme miehen kanssa yhtä aikaa samanlaisia ja sitten aivan toistemme vastakohtia. Olemme samanlaisia innostujia, ex tempore-tyyppejä, tykkäämme samanlaisista ohjelmista, leffoista ja ruoista, mutta se mitä tulee suurpiireisyyteen ja tarkkuuteen, menee meillä aivan ristiin. Kun mies alkaa tehdä jotain, hän tekee supertarkasti kaiken alusta loppuun. Harvoin menee pieleen ja laatu on sitten hyvää, mutta minä kärsimätön häivyn jo paikalta. Tämä pätee esimerkiksi pakkaamiseen – kerran vielä ennen lapsia olimme Kreikassa ja mies totesi, että tämä on helpompaa, jos menet rannalle siksi aikaa kun hän pakkaa. Hahhah, tuli mieleen kun isäni katseli eilen Jyväskylässä pakkaamistani sanoen ”sä vaan tunget ne asiat laukkuun”. Niinpä. Minä viilaan pilkkua asiateksteissä, mutta käytännön tekemisissä olen hyvin paljon suurpiirteisempi.

Luulin, ettei tänä vuonna ehditä perinteistä piparitaloa tehdä, mutta se syntyikin sitten mummilassa. Mies piirsi niin pieteetillä pelkkiä talon kaavoja, että olimme jo muut häipyneet paikalta. Sitten hän kaulitsi ja leipoi sinnikkäästi anopin keittiössä ja vaikutti vielä hyvin tyytyväiseltä puuhailuunsa. Lopulta innostui niin, että teki kahden talon osat.

Me lasten kanssa pääasiassa koristelimme, vailla suunnitelmaa lätkien karkkeja seiniin ja katolle. Mies sitten kasasi talon, joka oli… No, villin mutta tekijöidensä näköinen. Minulla loppuu usko talohommiin viimeistään tuossa sulatetun sokerin vaiheessa, se on niin petolista ja polttavaa kamaa!

Lapsetkin jo nukutettiin välissä, mutta piparitouhu jatkoi. Mies kasasi talon ja alkoi sitä koristelemaan leikaten englanninlakuja tiiliksi. Ne loppuivat kesken ja muut karkit mitä yritin ehdottaa olivat vääränlaisia. ”Sä olet ostanut liian moliskoja karkkeja” oli kommentti. Ai jaha. Siinä sitten katselin, kun hän asetteli nonparelleja mutisten, että olisipa pinsetit että saisi siistimmin. Oikeasti? En voi lakata hämmästelemästä tätä asiaa.

Meidän karkkikomeus jäi mummilaan ja miehen minimalistinen versio matkasi mukanamme Tampereelle. Nyt on kaikki jouluasiat kohdillaan, kun on jouluvalot, piparitalot ja kalenterit, tänään saatiin ensimmäinen joulukorttikin!

Minä laitoin talosta kuvan Instagrammiin, sillä tänäkin vuonna Dr. Oetker lahjoittaa jokaisesta #piparikoti -tunnisteella olevasta kuvasta euron SOS-lapsikylälle. Aika kiva tapa mielestäni tehdä pieni juttu hyväntekeväisyyteen näin joulun alla. Oletko itse osallistunut?

Ei tuo mieheni lakkaa hämmästyttämästä, vaikka lähes 20 vuotta olen katsonut hänen touhujaan. Millä tarkkuudella vääntää niin kurpitsalyhdyt kuin talot. Minä sentään autoin paistamisessa!

Onko itselläsi intoa vääntää piparitaloa? Kuuluuko se kenties itsenäisyyspäivän perinteisiin?