Sitten tuli viikonloppu, opiskelutehtävät tuli palautettua, stressi helpotti ja löysin monen monta aihetta mistä olla iloinen. Ihan just nyt.
1. Äiti
Totta kai sitä on tullut erityisesti tänään mietittyä. Olen onnekas saadessani olla äiti, olen myös hyvin onnellinen että minulla on ihana äiti, jonka ainoa tytär olen. Äidin kanssa voi tapella ja nauraa, äidille voi soittaa mitä ihmeellisimmissä tilanteissa, äitiin voi aina luottaa. Minä pidin 10 vuotta sitten itsestään selvänä, että äiti tulee mukaan mm. polttareihini, jota taas moni kaveri ihmetteli. Hyvin hän siellä joukossa meni, äiti nyt vaan kuului mukaan tärkeisiin juttuihin. Ei ole juuri asioita, mitä äiti ei tietäisi, kaikki teini-iänkin jutut olen nyt paljastanut, kun ”rikokset ovat vanhentuneet”. Buah. :D Lisäksi olen onnellinen, että minulla on kaksi isoäitiä, joille molemmille olen ainoa pojan/tyttärentytär (eli suomennettuna olenkohan ollut vähän hemmoteltu?). Arvostan mummoja todella paljon ja minusta on ihanaa, että he ovat näkemässä lapsenlapsenlapsensa kasvun. Omasta äitiydestä tulisi romaanin verran pohdintaa, mutta totean vain, että olen ylpeä ja onnellinen roolistani ja nautin siitä koko ajan enemmän.


2. Mies
Ihminen joka tuntee sinut, ei aina silti ymmärrä, mutta tuntee. Tietää mistä pidät, tekee asioita vain tehdäkseen toisen onnelliseksi. Mies, joka tiesi, että tämä äiti ei arvosta sokerikakkua tai aamupalaa sängyssä, joten hän oli leiponut savulohella täytettyjä rahkamuffinsseja valmiiksi, surautti smoothien seuraksi ja keitti teet. Iltapäivällä kuulin yläkerrasta imuroinnin ääntä ja mietin, miten mahtavaa on, että hän imuroi pyytämättä. Hiivin kameran kanssa ottamaan kuvaa salaa tätä postausta varten, mutta huomasi mokoma ja sain silmienpyörittelyä osakseni. Ups. Mies joka on ihana isä tyttärelleen ja jaksaa minun pöhköt juttuni. Kysyin onko hän ajatellut asukuvia ottaessaan miten idioottia touhua se oikeastaan onkaan. Hän vastasi hyvin korrektisti ”no, toiset kuvaa kukkia tai autoja”. Ihana vastaus.

3. Yhdessä tekeminen
Istutimme tänään kesäkukat ja kylvimme kasvimaalle mm. pinaattia ja porkkanaa. Ensimmäistä kertaa minulla oli pikkuapuri, joka toi niitä asioita mitä pyysin, huusi ”auttaa äitiä” joka välissä ja kuunteli tarkkaan ohjeita, kun laitoimme herneitä maahan. Mahtavaa mikä innostus ja ilo, tuli todella hyvä mieli. Ulkoilu, aurinko ja perhe sekä yhdessä tekeminen, siinäpä vasta ihana kombo!


4. Puhdas koti
Toiset sanovat, että on tärkeämpää käyttää aikaa johonkin muuhun kuin siivoamiseen. Ehkä, mutta minä kärsin kun viikkosiivous jäi tekemättä viime viikonloppuna. Nyt on ihanaa, kun sängyssä on puhtaat lakanat, murut ovat poissa lattialta ja pölyt pyyhitty. Sanoin, että eikös äitienpäivänä saa tehdä sitä mistä nauttii ja minä nautin siivoamisesta (en imuroinnista!) sekä puhtaasta kodista.

5. Ulkona kuivuva pyykki
Lakanat pihalla kuivumassa, sitä ei kai tarvitse enempää avata? Näytti olevan pyykit pihalla kahdella naapurillakin, kesä tulee! Pieni miinus että alkoi sataa, mutta pääsinpähän fiilistelemään.

6. Lukeminen ja kirjoittaminen
Rakastan lukemista ja asuin pienenä kirjastossa. Äidinkielen tunnit olivat koulussa aivan parasta. Osallistuin vuonna 1997 Keskisuomalaisen järjestämään reportaasikilpailuun ja sijoituin. Päätin silloin, että haluan kirjoittaa työkseni. Kun Sami Sykkö opetti meitä kirjoittamaan reportaasia perjantaina, olin todella innoissani. Voi kun saisin tehdä tätä elääkseni! Olen nyt luvannut itselleni, että luen joka ilta edes vähän, niin ihanaa se on ja kehittää myös kirjoitettua kieltä. Nesbon Isänsä poika on koukuttanut minut tällä hetkellä täysin!

7. Onnistuminen
Siitä tulee hyvä mieli, kun saa jotain onnistumaan, vaikka kyse olisi ihan pienestä asiasta. Tänään ihastelin istuttamiani kesäkukkia sekä syksyllä maahan laittamiani sipulikukkia. Sieltä ne nousevat, wau! I did it!

8. Inspiroivat ihmiset
Sain eilen kuunnella Karita Tykän ajatuksia Anskun blogisynttäreillä ja mietin, että toiset ihmiset ovat uskomattoman inspiroivia. Karita on sydämellinen ja aito persoona, jota oli ihana kuunnella. Tuli lämmin ja hyvä fiilis tiukan viikon päätteeksi! Paikalla oli muitakin ihania persoonia, tässä Maiju, upean aurinkoinen tyyppi!

9. Ystävät
Nehän ovat tärkeitä. On ihanaa, että olen nyt nähnyt rakasta ystävää kerran kuussa Helsingin reissuilla. On myös upeaa, jos löytää uusia ystäviä. Kun Ansku eilen kyseli minun ja Misorellan tutustumisesta, sanoi Misorella siihen ”sieltähän me toisemme löysimme” viitaten opinahjoomme. Ihanasti sanottu. Löysimme toisemme. Tuli lämmin olo. En oikeasti tajunnut, kuinka tärkeää on sekin, että on joku ystävä joka myös bloggaa. Näitä(kin) asioita on kivempi tehdä, kun niitä voi jakaa jonkun kanssa. Puhumattakaan siitä, että Misorella on yksi empaattisimpia ihmisiä, ketä olen koskaan tavannut.

10. Grillikauden avaus
on nyt tehty. Homejuustolla täytettyjä sieniä, grillattua halloumia salaatissa, grillattua nieriää. Mies oli ostanut ihanaa oliiviöljyäkin. Ihana äitienpäivän ateria.

Kyllähän niitä löytyi! Elämästä löytyy aina paljon hyvää, kun siihen vain keskittyy. Kertoisivatko Jenna, Misorella, Katja ja Outi elämänsä tällä hetkellä kivoimmat jutut?
Toivottavasti kaikilla oli onnistunut äitienpäivä, miten sitä vietit?
P.S. Kuvat ovat nyt tekstin kanssa saman levyisiä, joka on minusta tyylitellymmän näköistä, mutta samalla kuvat kasvoivat jonkun verran. Tuliko niistä liian isoja, tökkiikö? Pystykuvat ovat hurjan isoja, alanko kuvaamaan vain vaakaan vai palaanko vanhaan…?