Tampereen paras (?) brunssi ja kesäkeidas

Voi wau, miten elokuu alkoi! Mieletön aurinko, tyyni järvi ja todellinen kesäpäivä. Suosittelen olemaan kesäpäivänä early bird – lähdimme polkemaan kohti keskustaa puoli kympiltä ja fiilis oli mieletön, kun aurinko paahtoi ja kuopus polki ihan yksin Laukontorin siltaa. Kannattaa kokeilla! Yleensä siinä täytyy taluttaa pyörää kovassa ruuhkassa.

Viime viikko oli yllättävä, sillä kävimme kahdesti Viikinsaaressa. Ja täysin päinvastaisissa keleissä! Tiistaina menimme kaatosateesa kolmistaan lasten kanssa katsomaan Tatua ja Patua kesäteatteriin ja lauantaina suuntasimme uudelleen saareen ihan mielettömässä kelissä. Oman mausteensa toi vielä käynnissä ollut Pirkan soutu, näyttipä hauskalta laivasta käsin ne lukuisat veneet!

Viikinsaari on oikea kesäkeidas

Sen lisäksi, että Laukontorin sillalla sai pyöräillä yksin, kannattaa Viikinsaareen suunnata päivän ensimmäisellä laivalla, joka lähtee kymmeneltä. Sielläkin saimme olla aika keskenämme. Takaisin tulimme 12.30 laivalla ja taas, tyhjää oli. Sen sijaan se massa, joka painoi kello 13 lähtevään lauttaan…! Suosittelen siis olemaan ajoissa, jos kyseessä on aurinkoinen kesäpäivä!

Onko Viikinsaari sinulle tuttu? Reilun vartin laivamatkan päässä Tampereen Laukontorilta löytyy ihana kesäkeidas, jossa tänä kesänä sinut vastaanottavat lehmät Ruka ja Romanssi. On iso leikkipuisto, luontopolku, minigolfia, kesäteatteri ja ihana ravintola. Lapset viihtyivät leikkipuistossa niin hyvin, että suunniteltu luontopolku jäi kiertämättä! Lisäksi Viikinsaaressa on uimaranta ja yleinen sauna, jossa pääsee torstaisin sekä sunnuntaisin saunomaan. Sen voi myös varata tilauskäyttöön, saunan edessä on hauska iglusauna sekä palju. Me testasimme saunan toissakesänä miehen osallistuessa Viikinsaaren ympäriuintiin, iso sauna ja pehmeä löyly, suosittelen lämmöllä!

Viikinsaaren brunssi – Tampereen parhaita makuja

Halusimme näyttää yövieraillemme Viikinsaaren brunssin, jossa kävimme kerran viime kesänä. Brunssi katetaan lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11.30-16. Soitin pöytävarausta varten ravintolaan ja kävikin niin, että saaressa oli lauantaina häät ja brunssi katettiin paviljonkiin, joka on pienempi kuin ravintola ja oli aivan täynnä. Terassilla oli kuitenkin tilaa ja koska olimme saaressa jo aamukympiltä, olimme ekoina kärkkymässä brunssia. Ihana keli ja saimme olla keskenämme terassilla, ei ollut ruuhkaa!

Ravintolassa häärii ihana Anette Mellin, johon sain tutustua alkuvuodesta, kun testasimme Pikkubistro Kattilaa. Jos ruokaa voi tehdä sydämellä, tämä nainen tekee ja minusta sen maistaa. Puhtaita ja raikkaita makuja, lähiruokaa ja Ahlmanin juustoja. Ihania salaatteja, hyvää lohta ja erityistä ihastusta aiheuttanut munakas! Se oli niin samettista ja suussa sulavaa, etten voi sanoin kuvailla. Lapset kyselivät, voidaanko käydä pyytämässä kyseiseen munakkaaseen reseptiä ja kummastelivat, kun sanoin, että se on varmasti salainen. ”No jos ne kertoo vaan meille, ei kerrota kenellekään?”. Oli siis todella hyvää. Toinen pöytäseurueemme suosikki oli jälkkäripöydän pannari. Kuten käly sitä kuvaili, se oli vähän kuin mannapuuroa taiottuna pannariksi. Mielettömän hyvää. Sanoisin, että Viikinsaaren brunssilla nautitaan kyllä yhtä Tampereen parhaista brunsseista upeissa puitteissa! Kannattaa testata (ja kannattaa tehdä se pöytävaraus!).

Pari tuntia meni saaressa kuin siivillä ja lopulta kipitimme laivaan, kun veljeni totesi parkkiajan Laukontorilla alkavan loppua. Mahat olivat todella täynnä ja mieli iloinen, kun aurinkoisessa kelissä matkasimme takaisin Tampereelle. Paikka oli täynnä kesäisenä lauantaina ja häät aiheuttivat selkeästi paljon puuhaa ja kiirettä, mutta henkilökunta hymyili ja palvelu oli hyvin ystävällistä, kuten viimekin kesänä.

Käy testaamassa! Onko Viikinsaari sinulle tuttu paikka?