Näitä ”päivä kanssani”-postauksia on ehtinyt kertyä jo läjä ja mielestäni ne ovat olleet aina aika tykättyjä. Tämä viikko on ollut aika haipakkaa ja koska harrastuksia ei ole ollut, olemme olleet joka päivä kylässä tai meillä on käynyt joku. Blogia en ole hirveästi ehtinyt miettiä. Tai olen, mutta erinäiset murheet ovat vetäneet mieltä alas ja vieneet unta ja voimat on täytynyt keskittää olennaiseen eli urheiluun ja perheeseen. Täältä näet yhden päivämme, joka on kuvattu 4 päivää ennen kuopuksen syntymää (hei vähänkö tuo maha oli pieni!) ja siellä on listattu muitakin päiviä. Viimeisin päivä kanssamme postausta taitaa olla täällä, kesäkuun päivänä kuvattu. Huh kun aika rientää!

Oli miten oli, eilen heräsin pitkästä, oikeasti pitkästä aikaa niin, että olin tosissani nukkunut. Se oli kuin olisi vetänyt kourallisen onnellisuuspillereitä huonoon yöhön verrattuna, olin iloinen ja täynnä tarmoa. Siispä päätin, että jos en muita kuvausaiheita ehdi toteuttaa, niin tällaisen päivä kanssamme-jutun varmasti. Meillä loppiainen oli aika tavallinen arkipäivä miehen ollessa töissä, mutta niin monella vapaapäivä, että se oli jäänyt kyläilyjutuilla täyttämättä. Tulkaa siis mukaan meidän eiliseen päiväämme! Pahoitteluni keltaisista kuvista, kädet ovat niin täynnä, etten todellakaan ehdi säätää asetuksia kameran kanssa. Tiedättekö kuinka kadehdin niitä monien blogien arkikuvia, valkoisia, harmonisia, täydellisellä valolla kuvattuja otoksia? Minä ehdin vain räpsimään, mutta nyt mennään!

7.30 kolmas yö alimman kerroksemme sohvalla päättyi, kun koko perhe hiippaili pimeässä herättämään minua. Olin nukkunut pitkästä, todella pitkästä aikaa kunnolla ja esikoinen julisti rakkautta ja ihanaa äitiä, mikäs siinä oli noustessa. Aloin puuronkeittoon, mies kantoi petivaatteita ulos pakkaseen ja esikoinen katsoi Pikku Kakkosta. Sanoin lukeneeni artikkelin, että pölypunkkeja ei enää ole, mutta käytetään nyt silti pakkasta hyväksemme. Mies totesi, että taitaa olla laiskan nykyihmisen keksintö, onhan pölyä kuitenkin. Ehkä se on oikeasti tieteellisesti todistettu ettei pölypunkkeja enää ole, mutta huvittavin juttu tässä oli se, että argumentoin asiasta täsmälleen noilla sanoilla kaverille toissapäivänä. Vedetään siis ainakin miehen kanssa samaa linjaa! Mies hyppäsi pyörän selkään ja suuntasi töihin.

8.00 esikoinen lapioi puuron yllättävän reippaasti, mutta kuopus karjui. Yleensä hän syö niin nätisti, nyt meni kaksi lusikallista ja jatkuva huuto alkoi. Hampaita on rytissyt, liekö se syynä, mutta hän sitten puljasi puuron sijaan talk muruilla ja joi hirmu määrän maitoa. Minä kauhoin oman puuroni ja mietin, mitä tekisimme. -22 astetta ulkona, mies töissä, lapset täynnä energiaa. Pärjäisinkö uimahallissa kahden kanssa?

Kiitos hei!

8-9.30 erinäinen määrä vessareissuja, vitamiinit, pukemista, uimakamojen pakkaamista, auto lämpiämään, roskikset ulos, toppavaatteet kaikille ja ensimmäinen erävoitto, likat autossa! Luovuimme jouluna kaukalosta ja kuopus siirtyi esikoisen istuimeen ja esikoiselle ostettiin uusi isompi istuin, jossa hän on auton vöillä kiinni. Jessus miten paljon helpompaa! En enää vihaa autolla kulkemista tämän muutoksen ansiosta!

Tästä kuvasta tuli pala kurkkuun, kuka tuo iso tyttö on? Missä minun toinen vauva?

10.05 uimahall maksettu, olin iloinen kuin maksoi vain minulta. Riisumaan ja suihkuun, suihkussa huomasin että bikineistäni puuttuu yläosa. Kauhu iski, unohdinko? Jätin esikoisen seisomaan suihkun alle ja hilppasin takaisin vauva kainalossa. Huh, kassista löytyi! Naureskelin niitä pukiessani, kun tajusin, että olen ekaa kertaa uimassa jouluna päättyneen imetyksen jälkeen. Hmm, tarvitsen pienemmän yläosan… :D

Kysyin kerran vauvauinnissa toiselta äidiltä miten tämä hiustenkuivaaja toimii, kun ei ole mitään nappeja tms. Käski mennä vaan alle seisomaan. Ahhah, blondi olo, mutta nytpähän osaan!

11.30 olimme jo taas pukeissa. Voittajafiilis, uimme, saunoimme, kaikki hyvillä mielin. Juttelin ummet ja lammet jonkun tädin kanssa pukkarissa (mikä siinäkin on, että minä ja tyttäreni puhumme aina ja kaikille?) ja ainoa ”katastrofi” oli pissat takillani, kun en ehtinyt pukea kaikkia tarpeeksi nopeasti. No, hylkivä takki oli helppo huuhtoa ja suurin osa meni pyyhkeeseen. Nälkä oli hirveä!

12.00 suuntasimme lounaalle. Kuopus nukahti autoon eikä herännyt, kun nostin hänet autosta. Ei herännyt, kun tilasin lasten lihapullat ja otin itselleni lounassalaatin. Roikkui käsipuolessa nukkuvana. Mietin mihin laitan hänet, lopulta hän nukkui hetken ravintolan lattialla toppavaatteissaan kun söimme ja syötin hänet sitten. Kylläpä nuupahti!

14.00 kotona laitoimme uimakamat kuivamaan ja pyyhkeet koneeseen. Juttelimme ja luimme Erkkiä ja hiutalepoikaa päiväunisaduksi. Tytöt tankkasivat maitoa. Esikoinen jäi unille sänkyynsä ja puin kuopukselle toppavaatteet ja nukutin kuistille kärryihin. Kyllä, luit oikein, kuistimme on niin kylmä näillä keleillä, että hän voi nukkua siellä toppavaatteissa, kun -20 asteeseen ulos ei viitsi laittaa. Esikoinen sanoi koko maailman näyttävän auringonvalossa pinkiltä ja oli siitä innoissaan. Kyseli myös, miten aurinko voi paistaa kun on talvi?

14.30 mallailin tilaamiani joulukuvia vauvakirjoihin, keitin teetä (Tefalin teepannu on niin maailman paras!) ja oli pakko saada makeaa. Mikä siinäkin on, että uidessa alkaa tehdä mieli makeaa, aina? Kaivelin siis laatikosta konvehdin, sain jouluna yhden suklaarasian, josta voi sitten ajoittain ottaa tuon yhden herkun. Istahdin koneelle tekemään tätä postausta. Purin tähän mennessä kertyneet kuvat kamerasta, 159 kappaletta. MITÄ?

15.15 ensimmäinen päiväunityttö heräsi ja vaati, että kaikki tytöt laittavat vaaleanpunaisen hameen synttärikutsuille ja isi vaaleanpunaisen paidan. Kuopuksen nukkuessa odottelimme isiä töistä ja teimme kiharoita tukkaan. Ihana hetki ja kiharoistaan ihan älyttömän ylpeä tyttö. <3

16.00 mies saapui töistä, kuopus sai sen vaaleanpunaisen hameen päälleen myös, pakattiin ruokaa pienimmälle mukaan, etsittiin lahja jajaja… Ja suunnattiin lastensynttärikutsuille. Oli herkkuja vaikka millä mitalla ja Frozen-lahjoja! Ja kaikki emännän tekemiä, ihmettelen kyllä toistamiseen kuinka hän jaksaa vääntää niin montaa sorttia!

20.00 saavuimme kotiin kutsuilta kolmisin, mies oli lähtenyt taittamaan 13 kilometrin matkaa juosten (hyrrr) ja olimme kotona viiden minuutin erolla. Mikä ajoitus! Keiteltiin iltakaurapuurot luumusoseella, otettiin ne hyiset peitot sekä tyynyt sisään ja laitettiin puhtaat lakanat koko perheen voimin, hoidettiin hammaspesut ja minä siirryin lukemaan esikoiselle iltasatua, mies nukutti pienempää.

”Mahankorjauspuurot” herkkujen jälkeen. Kuopuskin söi kaiken, mikä se aamun puurohuuto oli…?

21.00 oli kello tasan, kun huikkasin esikoiselle hyvät yöt. Painelin suorilta sappisaippuoimaan hamettani, joka oli mennyt kutsuilla ruokaan. Vain käsinpesu siinä sanottiin, mutta en jaksanut. Heitin muiden sappisaippuoitavien kanssa hienopesuun ja koneen päälle. Pari kynttilää palamaan ja telkkari auki, siellä meni juuri viimeinen biisi Voice of Finlandista. Naputtelin postauksen loppuun ja haluaisin katsoa vielä Elossa. En juurikaan katso telkkaria, mutta Areenasta tuli katsottua Sorjonen ja nyt olen tällä viikolla katsonut sieltä jokaisen Elossa-jakson. Realistinen sarja tavallisista ihmisistä sekä äärimmäisen tärkeää työtä tekevistä ammattilaisista. Ei sellainen mässäilevä ja skandaalihakuinen, vaan realistinen. Minä tykkään! Kuka muu on katsonut?

Loppiainen ei meillä kyllä näyttänyt yhtään loppiaiselta, mietin pitäisikö koristeet korjata pois ja joulukortit laittaa piiloon, mutta totesin, että ehkä viikonloppuna. En halua vielä! Päätän siis postauksen kun pesukone vielä pyörii, pitäkää peukkuja että hame kesti pesun ja tahrat irtosivat…!

Mitä sinä puuhasit loppiaisena? Entä mitä pidät tällaisista postauksista? Hyvää viikonloppua!