Sanoja ystävyydestä, vauvakirja ja alekoodi

Minulla on ystävä, joka on ollut tukena monessa käänteessä. Meillä on aika samanlainen elämäntilanne ja olemme parhaamme mukaan toimineet toistemme vertaistukena. Lapsemme ovat viihtyneet keskenään. Tuo ystävä hoiti niin omat lapsensa kuin minun esikoiseni, kun jouduin helmikuussa sairaalaan makaamaan. Hän toi ruokaa kaappiin, kun makasimme vatsataudissa. Kun odotin esikoistani harmittelin ääneen, että minulla ei ole ketään, joka järjestäisi babyshowerit, ne vaikuttavat niin ihanilta juhlilta. No, tämä ystävä, joka ei tuntenut muuten vielä tuolloin ystäväpiiriäni otti ja järjesti. Kysyi mieheltäni ketä sinne voisi pyytää. <3 Useasti minulla on tunne, että hän on auttanut niin juttelemalla kuin konkreettisilla teoilla ja välillä olisi minun vuoro toimia tukena.

Sainkin kutsun kyseisen ystävän babyshowereille, sillä hän saa pian kolmannen lapsensa. Pohtiessani millä tavalla haluaisin häntä muistaa (kun leluille ja vauvanvaatteille ei taida olla tarvetta) tuli mieleeni heti Oot niin ihana-vauvakirja. Neuvolakorttikuorista jo kirjoitinkin ja vauvakirjaan tutustuin ensimmäisen kerran Mansen blogikirppiksellä lokakuun alussa. Tämä 40 sivua käsittävä vauvakirja on suunniteltu ja painettu Suomessa ja siitä saa tehdä täysin omannäköisensä. Sivuilla on mm. puhekuplia joihin täyttää lapsensa sanoja ja kirjassa on runsaasti tilaa kuville.

ihanavauvakirja1 ihanavauvakirja10

Ystäväni tykkää mustavalkoisista jutuista, joten ajattelin, että kirjan tyylikäs grafiikka olisi ihan hänen näköistään. Sen lisäksi hän on henkeen ja vereen askarteluihminen (siis sellainen, joka valvoo yöt askarrellen ja tuo lapseni synttäreille kolme itsetehtyä korttia, minunlaisteni vastakohta tässä asiassa). Oot niin ihana-vauvakirja on upea ihan kenelle tahansa täytettäväksi, mutta ihmiselle joka valvoo öitänsä askarrellen… Täydellinen! Netistä voi tulostaa lisäsivuja, voi lisätä muovitaskuja kierrekansioon ja valkoinen laatikko, josta kirja löytyy säilöö sisäänsä pieniä vauva-ajan aarteita. Koin, että tuo vauvakirja sopii kuin nenä päähän juuri tälle ystävälle.

vauvakirja1 vauvakirja2 ihanavauvakirja4 ihanavauvakirja5

Vein viikonloppuna kirjan lahjaksi babyshowereille ja se herätti kyllä naisjoukossa sen verran ihastusta, että jos sinulla on oma vauva vailla vauvakirjaa tai mietit esimerkiksi joululahjoja, suosittelen lämpimästi tutustumista tähän. Babyshowereilla oli muutenkin ihana ja välitön tunnelma. Teimme käsihoitoja, söimme hurjan määrän herkkuja ja vauvanikin viihtyi. Yksi parhaimmista herkuista oli muuten kuivakakulta näyttänyt juustokakku, joka oli tehty kakkuvuokaan ja kumottu paistamisen jälkeen niin, että pohja oli päällimmäisenä. Hurjan hyvää, kannattaa napata tämäkin idea!

ihanavauvakirja9 ihanavauvakirja6 ihanavauvakirja7 ihanavauvakirja8

Ystäväni oli ehdottomasti syksyn pimeydessä ansainnut nämä juhlansa ja rentotumisen, nyt sitten vain odottelemme milloin tapaamme heidän uuden perheenjäsenensä, jota kirja on odottamassa!

Jos tilaat tällaisen kirjan tai muita Oot niin ihana-tuotteita, niin nappaahan tästä matkaasi vielä alekoodi! Syöttämällä koodiksi IHANAAENERGIAA kassalla saat -10% alennusta tilauksen loppusummasta. Koodi on voimassa marraskuun loppuun eli 30.11.2016 asti.

Onko itselläsi babyshowereita näköpiirissä? Kiitos juuri sinä, että saan olla ystäväsi ja sain olla juhlissa mukana!

*vauvakirja saatu blogin kautta

Oot niin ihana (sisältää arvonnan!)

Jokainen haluaa varmasti säilyttää lapsilleen muistoja vauva- ja lapsiajasta. Ensimmäiset kengät, ristiäismekon, hiuskiehkuran, valokuvia ja juttuja vauvakirjaan. Kun itse odotin esikoistani, oli hauskaa verrata omaa äitiyskorttiaan äitini vastaavaan – menevätkö raskautemme yhtään samalla tavalla? Yksi muisto, joka vauva-ajasta jää on neuvolakortti. Hassu jäänne sinänsä, kun kaikki on nykyään sähköistä. Kuopuksen neuvolakorttiin on liimattu joka kerralla vielä erilainen tarra ja sinne kirjoitetaan myös seuraava neuvola-aika käsin ylös (itse kyllä merkkaan sen samalla hetkellä kännykkään).

ootihana1ootihana4

Koska neuvolakorttiin kertyy muistoja kasvusta ja kehityksestä, on se ainakin meillä muisto, jonka haluan lapsilleni säilöä. Jotta neuvolakortti kulkee siististi mukana ja säilyy jatkossakin hyvänä, on se kivaa piilottaa kauniiseen neuvolakorttikoteloon. Meillä kortit kulkivat neuvolasta saaduissa peruskuorissa, kunnes tutustuin uuteen Oot niin ihana-neuvolakorttiin sekä vauvakirjaan. Tuon vauvakirjan olisin niin halunnut meillekin täytettäväksi, mutta olin jo ehtinyt niin pitkälle täytellä puolivuotiaan kirjaa, etten enää vaihtanut. Neuvolakorttikotelot sen sijaan laitoin molempien korttiin. Tuo teksti ”oot niin ihana” korostaa jotenkin niiden sisällä olevaa muistoa. Olet tyttäreni ihana, nyt ja aina. Muistathan sen sitten joskus vanhempanakin, kun palaat tutkimaan neuvolakorttiasi ja vauvavuottasi. Olet ihana ja ainutlaatuinen.

ootihana5 ootihana2

Jos toivoisit oman lapsesi neuvolakorttiin tällaiset simppelin tyylikkäät kuoret erityisellä sanomalla, niin nyt sinulla on mahdollisuus voittaa sellaiset itsellesi! Saan arpoa kahdelle lukijalleni nämä kuoret. Tämä on mielestäni myös kiva lahja esimerkiksi babyshowereihin odottajalle!

Arvontaan pääset osallistumaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kerro, oletko kuullut Oot niin ihana-tuotteista aikaisemmin?

Yksi arpa tulee kommentilla, kaksi jos tykkäilet lisäksi facebookissa. Huikkaa myös oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla!

Arvonta alkaa nyt ja on auki tiistaihin 15.11.2016 klo 20 saakka. Onnea kaikille matkaan!

ootihana3

*neuvolakortit saatu blogin kautta