Joskus telkkarisarjoja mainostetaan joka bussipysäkillä ja naistenlehdessä, joskus uutuudet menevät ihan ohi. Seuraamamme OITNB:n uuden kauden alkamisen äkkäsin muistaakseni Nooran Instastoriesista. Uuden kauden Isänmaan puolesta sarjaa-tajusin Me Naisten pienestä kommentista. Ja taisinpa kyseisestä lehdestä bongata tiedon siitäkin, että viime sunnuntaina jatkui Yle TV1-kanavalla klo 22 ruotsalainen sarja Nousuvesi toisen kauden jaksoilla. Kuka seurasi ensimmäistä kautta? Ajattelin vinkata tästä toisesta heti, sillä kärryille pääsee kyllä, kun vasta yksi jakso on tullut ja se löytyy Areenasta tarvittaessa.
Nousuvesi (Springfloden) perustuu Cilla ja Rolf Börjlindin rikosromaaneihin. Ensimmäinen kausi esitettiin Suomessa kaksi vuotta sitten, syksyllä 2016. Poliisiopiskelija Olivia Rönning saa kotitehtäväkseen selvittää murhia, joita hänen edesmennyt isänsä aikoinaan tutki. Tapahtumat lähtevät vauhdilla liikenteeseen ja koukkuja riittää ihan viimeiseen jaksoon asti.
Toinen kausi alkoi sunnuntaina ja vaikka olen nähnyt siitä vasta yhden jakson, voin heti sanoa, että se on syksyn pakko katsoa-sarja. Toki jo ykköskausi vakuutti, mutta jo ensimmäinen jakso vei mennessään. Jännitti ja koukutti. Olivia törmäsi heti alkumetreillä murhaan palatessaan takaisin Ruotsiin Meksikosta. Jaksossa käytiin myös Ranskassa ja heitettiin monta koukkua heti alkumetreillä ilmoille.
Tykkään pohjoismaisissa televisiosarjoissa siitä samasta asiasta kuin pohjoismaisissa kirjoissakin: niihin on helppo samaistua, maisemiin, sääoloihin ja ihmisiin on helpompi samaistua kun tapahtumat ovat lähellä. Tukholman ja saariston maisemia on kuvattu useassa käänteessä hienosti! Voin siis lämpimästi suositella tätä sarjaa jännärien ja hyvän pohjoismaisen viihteen ystäville.
Popparit ja teemukit matkaan ja sohvannurkkaan pimeinä syysiltoina, vai mitä? Mikä on oma television suosikkisi?