Oltiin kaksistaan koko joululoma!

Juu-u. Minä olin hirveän iloinen eilen viedessäni lapsia eskariin ja päiväkotiin – heillä oli molemmilla kova into mennä ja ikävä kavereita, hyvällä tuulella lähtivät molemmat. Vaikka meillä ei nukuta koskaan kovin pitkään (ennätys tehtiin joulun aikaan, puoli ysiin asti!), niin kyllä seiskan jälkeen herääminen meinasi ottaa voimille. Mummilan viikonloppu oli selkeästi vienyt energiat, ainahan se on jännää olla ilman vanhempia. Esikoinen oli unissakävellyt niin, että hukkasi peittonsakin ja sitä sitten etsivät yöllä mummin kanssa! Olivat käyneet metsäretkellä, uimahallissa ja pitäneet kummitädin kanssa leffaillan. Sen verran touhua, että olivat nukkuneet lähes 11 tuntia eilen siihen mennessä, kun heitä herättelin.

No, minä sitten kovin iloisena mietin, että mahtuipas pariin viikkoon paljon juttuja. Ja paljon perheenkin yhteistä aikaa, vaikka mies oli toisen viikon jo töissä. Käytiin nelistään Triplassa katsomassa ennakkoon Frozen 2. Oli joulu Jyväskylässä, hiihtoa ja pulkkailua ja paljua siellä. Käytiin nelistään kiipeilemässä, parina päivänä meillä oli rakas päikkykaveri kylässä, joka valitettavasti on eri eskarissa. Tytöt olivat superinnoissaan kun saivat olla yhdessä! Nähtiin ystäviä, kävin vapaaehtoisperehdytyksessä, ehdittiin viettää miehen kanssa parin päivän loma kaksin. Katsottiin leffoja leffapesässä nelistään sellaisessa mytyssä maaten, että veikkasin nukahtavani kesken. Ja niinhän siinä kävi, äiti heräteltiin loppumusien aikaan. Koottiin Frozen-legolinnaa nelistään. Tungettiin mummin kuivuneet jalat täyteen avokadoa. Oli kaverisynttärit, joille molemmat tytöt oli kutsuttu. Ja muuta pientä, kivaa ja hassua.

Eilen aamulla suorastaan pelotti hiljaisuus, joka kotona oli. Kuulostelin sitä korvat höröllä ihan ihmeissäni. Kun ei ole yksin yli kahteen viikkoon, hiljaisuus on hurjan kuuloista sen jälkeen. Ihanaakin toki ja olin hirveän innoissani käymässä töiden kimppuun. Vähän taas meinasi tökkiä erilaiset tietotekniikkaongelmat ja aamun aloitin jonottamalla puhelinpalveluun, mutta kyllä se taas tästä lähtee. Ja vapaapäiviäkin on, sillä kuopushan ei ole aina tarhassa ja sain taas kikkailla minä ihmeen päivinä ns. pystyn pitämään kotipäivät. Välillä niin säätöä, että täytyisi laskea kuinka paljon tässä säästää oikeasti.


paita UHANA DESIGN/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ sukkikset KAIKO/ korvikset LINDEX/ rannekoru OXXO

No mutta. Siis hyvin tyytyväisenä monipuolisesta ja onnistuneesta joululomasta oli allekirjoittanut arjen alkaessa. Että tuli tehtyä ja oltua yhdessä.  Niin vein iloisen 3-vuotiaan päiväkotiin, jossa hän naama hymyssä kertoi, että kädessään olevan Annan toi joulupukki (oli edellispäivän tuliainen Tallinnasta) ja että he olivat ihan koko joululoman kaksin siskon kanssa mummilassa ja äiti ja isi muualla.

Sanotaanko sitä niin, että lasten suusta totuus tulee? Öh. Mutta siis hyvä loma kuulemma oli ja mummilassa on kivaa, hih.

Mikäs teillä jäi mieleen lomasta?