Maanantaina tärähtivät ruutuihin uudenlaiset Muumit Muumilaakso-sarjan muodossa. Alle 7-vuotiailta kielletyt 3D-Muumit ja tunnussävelmäkin pärähti soimaan englanniksi. Esitysaika oli kello 20.00 illalla. Mikä tämä on, auttakaa! Mitä ihmettä Muumeille on menty tekemään? Oma someni tuntui olevan täynnä ainakin sen hehkutusta, että sarja on katsottu, mielipiteitä tyylistä ja jaksosta en ole sen sijaan nähnyt. Itse nieleskelin tyhjää, olen vähän muutosvastarintainen ja yllätyin, miten tunteisiin uudet Muumit menivät!
Kerron tähän väliin oman ”suhteeni” Muumeihin. Ne jotenkin kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan ja kotiin siinä missä Aalto-vaasitkin. Kummastakaan en oikein alkujaan tiennyt tykätäkö vaiko eikö, mutta kyllä meillä on kotona niin häälahjaksi saatu vaasi kuin muumipyyhkeitä sekä -laseja. Mukeja ei sen sijaan ole eikä tule! No miksi on sitten pyyhkeitä ja laseja. No koska. Ne nyt vaan jotenkin kuuluvat suomalaiseen kotiin. Ymmärrätte varmasti.
Yläasteella tein pitkän, perinpohjaisen tutkielman Tove Janssonista ja tuolloin alkoi tarina Muumien takana selvitä. Kun Muumit lähtivät pyörimään ensi kerran televisiossa 1990-luvun alussa, muistan olleeni niille jotenkin vähän yli-ikäinen. Kaverit eivät juuri niitä katsoneet, mutta koska minulla on 9 vuotta nuorempi pikkuveli, oli meillä kodissa muumifani, joka katsoi kaikki jaksot ja monta kertaa uudelleenkin videolta. Yli-ikäinen isosisko siinä sivussa tai näin ainakin sen puolustelin. Opin etu- ja takaperin ne jaksot, kaikki hahmot ja äänet. Osaan vieläkin jaksoja ulkoa.
Niinpä oli jo hienoinen järkytys katsella uudestaan äänitettyjä Muumeja omien lasten kanssa. Tarinat olivat tuttuja ja niitä, joista muistan joka ikisen käänteen (voisin lausua repliikkejä ulkoa), mutta voi – missä oli rakas Muumimammana ollut Ulla Tapaninen ja muut? On ollut hyvin vaikeaa tottua uusiin ääniin. Niin, uusiin ääniin vaikka muuten sarja oli sama. Entäs sitten ne 3D-tyypit ja ihan uudenlaiset jaksot?
Olen katsonut nyt kolmesti maanantaina tulleen jakson. Tykkään joka kerralla enemmän tunnarista, vaikka se englanniksi onkin. Sarja lähti aika rytinällä liikkeelle, ilman minkäänlaisia esittelyjä, eli oletus oli, että katsoja varmaankin tuntee hahmot jollain tapaa. Muumipeikko julisti jaksossa olevansa lähes aikuinen muumi eikä mikään lapsi enää. MITÄ! Ideana tässä suomalais-brittiläisessä tuotannossa on, että Muumeista tehdään enemmän koko perheen sarja. Ne tuodaan televisioon prime time-aikaan ja tuodaan esiin enemmän ja syvemmin niitä arvoja, joita Muumeissa on. Kuinka moni edes nykyään muistaa niitä? Tai on lukenut Toven kirjoja? Muumit yritetään saada eri näkökulmasta eri sukupolven vinkkeliin. Niin, että niitä katsoisi koko perhe. Aika kunnianhimoinen tavoite!
Mitä pidin? No kolme kertaa se piti katsoa, että pystyin jotain sanomaan. Alku oli shokki. Sitten aloin enemmän hymähdellä vitseille, joita oli selkeästi enemmän nyt myös aikuisille. Tykästyin Ville Haapsalon puhumaan Muumipappaan eriyisesti, sen sijaan Pikku Myyn ääni (Kiti Kokkonen) ei aukea tai putoa, ei sitten millään. Ei se voi olla tuollainen tavallinen! Pikku Myystä, lempparihahmostani kautta aikojen oli tullut jotenkin tiukkapipoinen tyttö, se hauskuus ja äänen narina oli poissa hahmosta. Uh! Muut hahmot olivat ihan ok, varsinkin kolmannella kerralla kun ääniin alkoi tottua, mutta Myy ei ole Myy vaan joku ärsyttävä toimistonainen. Sarja on visuaalisesti hieno ja tavoittaa varmasti ihan uutta yleisöä, mutta onko kysymys niistä oikeista Muumeista? Pystyvätkö brittiläiset käsikirjoittajat pureutumaan suomalaiseen sielunmaisemaan? Jotain ainakin ekasta jaksosta puuttui ja pahasti.
Entä ne alle 7-vuotiaat katselijat sitten? Niin, tuo 7 vuottahan on suositus, joka on joka vaikka missä piirretyssä, jopa kaikkien alle 7-vuotiaiden katsomassa Frozenissa. Luulen, ettei näissäkään jaksoissa ole mörköä kummempaa. Lapset olivat myös järkyttyneitä äänistä, samoin kuin englanninkielisestä alkutunnarista. Miksei sitä ole mahdettu suomentaa? Muuten uudet Muumit olivat kuulemma ihan kivoja, mutta ainakin yhden jakson jälkeen totesivat, että vanhat ovat parempia. Ja kuten äitiä, lapsiakin häiritsi eniten Pikku Myy. ”Toi on ihan vääränlainen!” kuului 5-vuotiaan kommentti. ”Vanhat on parempia”, totesi 2-vuotias lakonisesti.
Muumit tarjoavat pysyvyyttä. Muumit kunnioittavat luontoa ja pysyvät rauhallisina suurenkin katastrofin uhatessa, kuten Muumipeikko ja pyrstötähti-elokuvassa. Vaikka merenpohja kuivui, Muumit pysyivät yhdessä. Sarjan tuottaja Marika Makaroff toteaa Matkalla Muumilaaksoon-dokumentissa (kannattaa muuten ehdottomasti katsoa, Areenasta löytyy), että hän halusi tuoda esille aitoja arvoja, joita Muumeissa on. Ne auttavat vaikeiden aikojen yli. Samalla sarjan brittiläiset tuottajat ja käsikirjoittajat sanoivat hämmentyneessä käytyään Suomessa – Muumit ovat kuin osa suomalaisten DNA:ta. Se, minkälaiset verhot Niiskuneidillä on tai miten Nuuskamuikkusen kädet toimivat onkin isompi asia, kun he osasivat kuvitella. Onko sarja tehty ulkomaalaiseksi vai onko siinä säilytetty se vanha, suomalainen DNA?
Mitä sinä olet mieltä? Ihastuitko, vihastuitko, ovatko uudet Muumit ihan sama? Minä en pääse yli siitä Pikku Myystä, mutta vannon, että katson varmasti joka jakson. Nyt sen muuten kehtaa jo sanoa ääneen, 1990-luvun alussa katselin Muumeja ”salaa”, koska kavereista ne olivat lapsellisia. Mutta mitä kaikkia viisauksia ne kätkevätkään sisäänsä!
Kommentteja? Menikö muilla näin tunteisiin Muumilaakson uudet tuulet?