Avainsana-arkisto: moschino

Tervetuloa lempikuukauteni, vaikka oletkin vähän pelottava!

1.10.2020
Vastaa

Lokakuun eka! JEEEE! Kuulaat aamut, ehkä ensimmäiset jäätyneet lätäköt missä hyppiä. Syysloman odotus, synttärikuukauteni. Kuukausi, mikä on ollut täynnä kaikkea ihan älyttömän kivaa yleensä, yhtenä kohokohtana ovat olleet muun muassa I love me-messut. Hullarit ovat tuoneet väriä ja hulinaa harmaaseen katukuvaan lokakuussa. Lokakuu on toivoa täynnä, herään eloon kun se alkaa! Johtuuko oikeasti siitä, milloin on syntynyt? Että lapsuudessa on oppinut riemuitsemaan lokakuusta? Tällä kertaa kaikki on vähän toisin, lokakuu näyttäytyy vähän pelottavanakin. Oli se sitä muuten 26 vuotta sittenkin, kun eri mittaiset jalkani leikattiin synttäriviikolla. Silloin suurin pelko oli jäädä kotiin toipumaan ja kulkea monta viikkoa kepeillä, silloin putosi täysin kavereiden jutuista ulos. Muistan vieläkin sen ulkopuolisuuden tunteen, kun pääsin taas normaalisti kävelemään. Sairaalasta kotiin pääsin 12-vuotissyntymäpäivänäni. Lokakuuhun liittyy muistoja!

Lokakuun suunnitelmat: HCR huonoilla treeneillä

Tänä keväänä minun (meidän) piti juosta neljättä kertaa Helsinki City Run. Toukokuun tapahtuma siirrettiin keväällä tulevalle viikonlopulle. Johonkin hamaan tulevaisuuteen. Sanon ihan suoraan, että koronan ja kaikkien tapahtumien perumisen myötä motivaationi treenaamiseen laski kuin lehmänhäntä. Olen kyllä juossut kymmeniä kilometrejä viikossa, mutta kaikki tavoitteellisuus puuttuu. Lisäksi treenit ovat humpsahtaneet aivan liian yksipuoliseksi, syyskuussa uskalsin kolmesti käydä salilla ja jumpassa. Se ei riitä sitten mihinkään. Kesällä analysoity anemia ja maailmantilanne… Ajattelin, että en osallistu puolikkaalle. Mies totesi, ettei polvi anna periksi, sen verran alkoi vihoittelemaan alkuviikon pyöräilypäivästä.

Mutta sitten aloin ajattelemaan sitä fiilistä. Kun lennän pitkin Helsingin katuja ja ehkä pääsen maaliin, ehkä kontaten, sillä kroppa ei ole parhaassa tikissä. Mutta ajasta viis, se maaliin pääsyn euforia on jotain, mitä en ole saanut mistään muualta. Kysyin mieheltä, lähteekö mukaan vaikkei juokse. Että jos mennään omalla autolla ja josko hän vaikka olisi juomapullon kanssa kannustusjoukoissa, että olisi helpompi välttää ruuhkia. Pakko päästä! Veri vetää sinne ja samalla ajattelen, että olen hullu kun lähden. Kai siellä pohjalla joku peruskunto on, mutta ei se varmasti hyvältä tunnu, kun pitkät lenkit ovat olleet minimissään. Pakko vähän työntää itsensä yli rajojensa! Mutta jännittää siis aivan kamalasti, aivan kamalasti.

Ruka ja Karmiva karnevaali. Vai eikö sittenkään?

Ensi viikolla alkaa lasten ensimmäinen virallinen syysloma. Kyllä! Ensin oli kotiäitiaika, jolloin syysloma oli tyhmin viikko kaikista – perhekerhot ja muut olivat lomalla ja kaikissa harrastuspaikoissa, HopLopeissa ja uimahalleissa oli hirveästi ihmisiä. Odotin aina innolla, että viikko on ohi. Päikky- ja eskariaikoina minulla on aina ollut töitä kyseisellä viikolla ja tytöt ovat olleet osan viikosta hoidossa. Nyt edessä on ensimmäinen vapaa syysloma, ihan sellainen virallinen molemmilla! Tarkoitus olisi olla osa viikosta Rukalla, mutta pelottaa suunnitella mitään, kun voi olla hetken kysymys, että päätyy esimerkiksi karanteeniin. Samalla ei voi odottaa lähtöpäivään, vaan olisi hommattava uudet monot lapsille ja niin edespäin. Epävarmuus lapsiperheissä on sinällään tuttua, ainahan joku saattaa alkaa oksentaa tai jotain, mutta tämän laajuinen epävarmuus on kyllä aivan uutta.

Ja Karmiva Karnevaali Särkässä alkaa ensi viikolla myös! Minusta on hämmentävää, miten tarkkaan tytöt muistavat sen. Viime syksynä siellä oli kolmen vanha, joka selitti ihan into piukeana miten jännää on, kun Kantti X Kantti-autoissa istuu vieressä luuranko! Laitan muuten lippuarvontaa IGssa (optimismia_katja) huomenna kehiin tuonne Särkän syyslomatapahtumaan, olkaahan kuulolla!

Lokakuu, synttärikuukausi

Miksi sitä odottaa synttäreitään enää tämän ikäisenä? Sen täytyy olla joku lapsuudesta jäänyt juttu, sillä ikävuodet saisi nyt pikkuhiljaa hidastua. Kaiken maailman kolotuksia sitä onkin jo nelikymppisellä! Äitini kysyi tällä viikolla, miten aioin viettää juhlapäivääni? Mietin, että haluaisin ehdottomasti pitää jotkut juhlat, kutsua ystäviä, laittaa kynttilät palamaan, syödä kakkua, nauraa ja jutella, pelata jotain seurapeliä. Mutta ei se nyt käy. En halua itse mennä juhliin saman katon alle vieraaseen porukkaan, enkä uskalla sellaisia järjestää. Vanhuus kai se on, kun mikään pynttäytyminen tai ravintolaillallinen ei innosta, toiseksi eniten haluaisin mennä johonkin mökkiin ja saunoa illan pimeydessä. Mietin, että Varjolan tila ja sen savusauna olisivat kyllä ihan täydellinen vaihtoehto! Ehkä olen kotona ja halaan lapsia vain, sillä tuon saunan vuokra ei ole ihan pieni. Ehkä joku pieni vuokramökki saunoineen? Joka tapauksessa lokakuu tuntuu erityiseltä.


paita H&M/ housut KATRI NISKANEN/ takki VERO MODA/ korvikset MAMAKORU/ kengät PALMROTH (saatu)

Näissä fiiliksissä siis lokakuun ensimmäiseen päivään! Millä mielin siellä? Onko syksy ahdistavaa vai ihanaa aikaa?

P.S. Huomasitko eilisestä postauksesta, että saat koodilla Katja15 15% alennusta Palmrothin kengistä aina 11.10.20 asti? Verkkokaupan löydät täältä. 

Miksi viikko oli täysi napakymppi?

20.1.2019
4

Olen ollut tällä viikolla ihan hirveän onnellinen. Siihen on monta syytä. Ja pelkään sanoa tätä ääneen, sillä pelkään aina, että jos sanon olevani onnellinen tapahtuu jotain pahaa. Siis oikeasti, mistä tällainen ajatusmalli? Lipsautin sen nyt varovasti, olen ollut tällä viikolla onnellinen.

Mitä on sitten tapahtunut? Paljonkin, pieniä ja isoja asioita. Olen tsempannut treenien kanssa ja tehnyt muutakin kuin juossut. Eiliseen mennessä juoksukilsoja viikolla oli 24 kilometriä, hiihtoa 16 kilometriä ja mikä parasta yksi muokkausjumppa ja yksi bodybalance! Melkein itkin siellä balancessa, niin ihanalta tuntuu tasapainoilla, venyttää rankaa ja jalkoja auki ja niin ihana ohjaaja on GoGon Mirka, se hyvä olo toisista ihmisistä vaan tarttuu. Lupasin jo loppuvuodesta, että käyn balancessa kerran viikossa, mutta niin se aina vain jää. Miksi!

Tällä viikolla iltataistot uhmiksen kanssa ovat olleet aina hyvin hanskassa ja hän on ollut yleensä 21.15 mennessä unessa! Se tuntuu jo pitkältä illalta meille kaksin, jos taistelua ei tarvitse jatkaa yli kymmeneen. Hän on mennyt hienosti nukkumaan, mikä myös on onnenkyynelten paikka. Keskiviikko-torstai yönä tapahtui lisäksi jotain kummaa: molemmat tytöt nukkuivat täyden yön. Sitäkään ei tapahdu ikinä, eikä ole tapahtunut sen jälkeen. Seuraavana yönä kolmelta taas pieni kaivautui väliimme ja sama painajais- yms.meno jatkui, mutta yksi kokonainen yö tällä viikolla tuli. Tietysti se, kun itselläni kello soitti 5.30 kun ponkasin kohti Matkamessuja, muttei haitannut yhtään – olin nukkunut sikeästi siihen asti!

Yks kaks tällä viikolla puhelin soi usemmankin kerran ja moni työkuvio loksahti kohdilleen. Olen nyt hetkellisesti täystyöllistänyt itseni kaikella pienellä silpulla ja erilaisilla projekteilla. Tai no, täystyöllistänyt, tarhapäiviä on se 10 kuussa eli operoin niiden puitteissa, mutta esimerkiksi illat ja viikonloputkin menevät monesti työn touhussa. Olen täynnä iloa, intoa ja tarmoa ihan kaiken suhteen, vähänkö kivaa kokea olevansa ”haluttu”!

Kelitkin ovat pääasiassa olleet ihan hulppeat. Tampere olikin sitten torstaina se paikkakunta, joka sai eniten lunta Suomessa käyneessä lumipyryssä. Pyryssä, josta ei tullutkaan mitään kaaosta. Lunta on 15 cm enemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan ja hiihtoladut sekä luistinkentät ovat priimaa. Olen iloinnut ihan hurjasti siitä, että lapset hyppivät lauantaiaamuna tasajalkaa, kun olivat niin innoissaan lähdössä hiihtämään!

Sitten oli vielä historiallinen ilta eilen – palkkasimme lastenvahdin neljäksi tunniksi illaksi ja menimme kavereille syömään. Emme ole vuosiin käyneet ilman lapsia kavereilla kylässä. Kaikki lapsivapaa aika on vietetty lenkkipolulla tai käyty kaksin pyörähtämässä jossain. Viimeksi muistaakseni kävimme kaksin illalla jossain synttäreilläni lokakuussa. Varasimme lastenvahdin illaksi jo pari kuukautta etukäteen ja pessimistisesti mietin, että näinköhän ilta toteutuu. No, pienin olikin jo lauantaina nuhassa, mutta pari vuotta meillä käynyt hoitaja selviää kyllä nuhaisesta pienestä. Tuntuu ihan mielettömältä saada yksi ilta pitkästä pitkästä aikaa niin, ettei esimerkiksi hoida nukutusta tai stressaa, että kuinka pitkään miehen tarvitsee istua lastenhuoneen lattialla.


huppari HM X MOSCHINO/ farkut CUBUS/ takki H&M/ pipo ja kaulahuivi SILVERJUNGLE/ hanskat A+ MORE/ korvikset MAANANTAIMALLI/ kengät Prahasta

On siis ollut paljon iloisia hetkiä ja onnistumisia tällä viikolla ja toivon, että fiilis välittyy näistä kuvistakin. Minun piti oikeasti kirjoittaa teille arjen palapelistä ja siitä väännöstä, miten haastavaa on jakaa viidelle viikolle 10 tarhapäivää niin, että saan kaiken lupaamani hoidettua, kun tukiverkkoja Tampereella ei ole. Piti kertoa, miten joustamaton systeemi on ja miten hiihtoloman hoidontarve pitäisi jo päättää. Mutta istuessani alas minusta kumpusi vain ilo ja kiitollisuus tästä viikosta ja aloin sitten horisemaan siitä toivoen, että tartutan teihinkin iloa. Kyllä ne hommat taas jossain välissä hoidetaan ja hiihtolomakin lutviutuu varmasti. Ja jos tuo nuha pienellä menee taas korviin niin kuin joulukuussa, lääkäreitä on joka puolella. Kaikki selvinnee.

Mieleeni jäi pyörimään tällä viikolla myös perjantai-illan lausahdus, jälleen hierojani suusta, kun hän kysyi, olenko aina ollut tällainen. Ihmettelin, että millainen, johon hän vastasi että elohiiri. Aina tekemässä jotain. En osannut vastata, mutta kerroin mihin suuntiin äitini oli viikolla höyrynnyt, kerroin pikkuveljeni hiihtokuvista ja vauhdista töissä ja hän totesi, että taitaa olla geeneissä. Kysyi, mistä tuon energian saa ja mietin silloin, että näin on hyvä. Kun puuhailee sitä sun tätä, ehtii kaikkea. Olen myös ehtinyt ihastella niin auringonnousua – kuin laskua lasteni kanssa hiihtoladulla ja pysähtyä kirja kädessä sohvalle. Lämmin kiitollisuus tästä viikosta mielessä.

Toivon oikein paljon hyvää mieltä sunnuntaihisi!

Moschino. Ja aviomies vastaa vihdoin 31 kertaa

18.11.2018
Vastaa

Tähän postaukseen nähtiin paljon vaivaa. Lokakuussa luin monesta, monesta blogista haasteesta ”aviomies vastaa 33 kysymykseen”-juttuja ja ajattelin, että kuulostaisi hauskalta. Oma mies kuitenkin koki kysymykset liian henkilökohtaisiksi ja otti asiasta paineita, joten odottelin vastauksia muutaman viikon. Sanoin, että saa skipata kysymyksiä, mutta se ei helpottanut. Nyt sain kuitenkin ”parin” kyselyn jälkeen vastaukset koottua!

Ja asusta! Kun sähköpostini kertoi, että minulla on viimeistä päivää iso synttärialennus voimassa, päätin kurkata onko H&M Moschino-mallistoa jäljellä. Oli jäljellä ja oli juurikin rakastamaani Disney-kuosia ja toista rakastamaani asiaa – huppareita. Tilasin synttärialellla Disney-Moschinon ja ajattelin sen sopivan täydellisesti monta vuotta palvelleiden skin pantsien kanssa. Voitte uskoa, että tehtyäni tilauksen hymyilytti, kun luin kollegan postauksen. Oikeasti! Ja asukuvat julkaisimme näköjään samana päivänä. Tämä asu oli niin minua ja letti asuun sopiva, että nukuin se päässä kaksi yötä kampaajan jälkeen. Ihana huppari vai mitä? Ja sitten niihin kysymyksiin!

Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme? 
Ainakin muistan ajatelleeni että kaikkea sullekin ehtinyt tapahtua. (Olin silloin 18v)
Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua? 
Et. (Nauran todella harvoin millekään vitseille.)
Pidänkö halailusta?
Todellakin.
Haluanko pienet vai isot häät?
Halusit, isot ja kivaa oli.
Olenko koskaan rikkonut lakia?
(Tietääkseni) et ylinopeutta kummempaa.
Millainen on voileipäni?
Mieluiten hyvä sämpylä tai Stokkan herkkulimppu jolla juustoa, ohuelti rasvaa ja kurkkua. (Hymyilin kohdassa ohuelti <3 Ehdottomasti vähän rasvaa!)


Millaista musiikkia kuuntelen mieluiten?
Apulantaa ja ysäriä, joskus Kaija Koota.
Mitä pelkään?
Montaakin asiaa, lähinnä vakavat sairaudet tms.
Kestänkö stressiä?
Kyllä sikäli että saat stressin allakin asioita aikaan, mutta stressaat myös paljon monia asioita. (Tämä kuvasi niin täydellisesti elämääni)
Oudoin tapani?
Mitään tosi outoa ei tule mieleen, itse taisit pitää outona pizzan leikkaamista saksilla, mutta onko sekään niin kummallista. (Olen oppinut pizzan leikkaamisen saksilla kaverin äidiltä vuonna 1990 ja kyllä sitä joskus pidettiin outona! Mutta nykyään kaikki tekee niin?)
Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Sairaanhoitaja, ei neuloja, ei myöskään luokanopettajaksi. (Tämäkin oli aika yllättävä, olen kasvatustietelijä ja työskennellyt myös maahanmuuttajien opettajana)
Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävä, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?
Apulannan Toni tai Kurt Cobain. (Tiesin että tiedät! Tonin sylissä olen jo istunut, joten valitsisin Kurtin <3).
Voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Varmaan matkustaisit/matkustaisimme paljon ja ehkä talo jostain lämpimästä paikasta.
Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
Pinkki, tarvitseeko selittää.
Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä? 
Jos eivät kunnioita sovittua, kuten sovittuja tapaamisia.
Mikä on suosikki roskaruokani?
Joskus oli sipulirenkaat ja mozzarellatikut. Haikeana aamuna ehkä pizza. (En ole syönyt tikkuja edes haikeana aamuna 10 vuoteen, muistan kun söin mozzarellatikkuja vuonna 2005. Pizzaa kyllä olen syönyt tänä vuonna, mozzarellaan en pysty enää. Niin, siinä lukikin joskus!)
Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et? 
Ei niitä niin ole, joitain vähän outoja muttei mikään nouse niin mieleen.
Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan vai olenko mieluummin yksin kunnes paranen? 
Ainakin näin pienten lasten aikana, varmaan olisit yksin.
Kun riitelemme miten käyttäydyn?
Huudetaan ja sitten vähän mökötetään, ”hyväksi havaitulla” kaavalla kai jo mennään näillä vuosilla.
Menemme ravintolaan, mitä tilaan?
Valkkaria, salaatin jossa hyvää juustoa.
Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
Hyvä kirja, omat harrastukset tietty, ei taida tunti pitkälle riittää blogin kanssakaan. (Ei, mutta juoksuun riittää onneksi)
Mikä saa minut todella vihastumaan?
Ehkä sama kuin ärsyttää ja epäoikeudenmukaisuudet.
Entäs piristymään?
Liikunta. Yllättävät kauniit/hyvät teot. Lasten ilo.


paita HM x MOSCHINO/ housut KATRI NISKANEN/ kengät DR. MARTENS/ korvikset CORUU/

Millainen olen vaimona?
Hyvä. Ei jää epäilyä ettetkö haluaisi tehdä asioita yhdessä ja ylläpitää parisuhdetta yhteisillä tekemisillä kuten reissuilla.
Kumpi sanoin ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?
Varmaan minä… (Niin sanoit. Muistan vielä sen paikan ja päivän kesäkuussa 2001. Mutta muistit että sinä, ihana!  <3)
Mitä teen heti ekana aamulla? 
Jos mahdollista juot teetä.
Millaisia vaatteita käytän kotona?
Jos olet päivällä pukeutunut kaupungille pidät samoja iltaan asti, muuten ehkä trikoita ja hupparia.
Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa? 
Lampunvaihto. (Ruohonleikkuu, renkaanvaihto, yms…)
Kumpi määrää kaapin paikan?
Pienissä ja keskisuurissa sinä ja isoja asioita onkin vähemmän.
Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Ahkeruus ja tunnollisuus, pehmeämpänä sanon, että haluat lähimmäisille hyvää ja muistaa heitä kun vähänkin aihetta on.
Entä paras piirre ulkoisesti?
Urheilullisuus näkyy kivalla tavalla =)
Ihanin yhteinen muisto?  
Ehkä kuitenkin tyttöjen syntymät, kaiken jännityksen jälkeen molemmat terveinä.
<3

Tuliko uusia juttuja? Mitä pidätte yhteistyömallistosta?

Edit. Vasta luettuani muiden vastauksia tajusin, etten ole aikanani siirtänyt miehelle kaikkia kysymyksiä ja niitä onkin vain 31 kappaletta, joten otsikkoa muokattu.