Lahjaidea valmistuvalle tai muille kevään juhlijoille (sis. arvonnan!)!

Tällä viikolla vietetään monen valmistuvan juhlia ja lahjat tuottavat monesti päänvaivaa. Itse olen aina suosinut lahjoja joista ei kerry turhaa tavaraa nurkkiin. Teatteriliput, lahjakortti hierontaan ja esimerkiksi matkalahjakortti olisivat omia lemppareita, mutta tässäpä yksi idea lisää: kahvilahjakortti! Kävin viime viikolla vierailemassa Mokkamestareiden Verkatehtaankadun liikkeessä ja kahvikouluttaja Henna heitti idean ilmoille, miksei ostaa valmistujaislahjaksi kahvin tai teen ystävälle lahjakorttia? Siihen saa ladata haluamansa summan ja se toimii ns. pankkikorttina, eli sillä voi vaikka hakea aamukahvin matkaan niin pitkään kuin kortilla saldoa riittää.

Mokkamestareiden Verkatehtaankadun liike sijaitsee Tampereen ytimessä ja siitä on helppo napata kahvi mukaan tai istua hetkeksi nauttimaan kupillinen teetä tai kahvia. Kylkeen on tarjolla suolaisia sämpylöitä tai vaikkapa lähituotteena valmistuva käsintehty konvehti Suklaatilalta. Nyt kun aurinko alkaa lämmitää ja jätskihammasta kolottaa, saa Mokkamestareilta myös Jymy-jädeä kahvin seuraksi. Täysin luomutuotteista valmistettava Jymy-jätski myydään pikareissa ja hauska yksityiskohta on, että maitokahvijäätelö on valmistettu Mokkamestareiden kahvista.

Jos haluaisi ostaa kevään juhlijalle jonkin esineen lahjaksi, on Mokkamestareiden liikkeessä myynnissä mm. Aeropress-laitteita tai kahvikoneita, seuraksi voi ostaa mieleisen kahvilaadun. Valikoimaa kyllä piisaa!

Hauska yksityiskohta, harvassa paikassa soitetaan enää vinyylejä!

Itse tykkään siitä, että Mokkamestareilta saat varmasti asiantuntevaa palvelua, olet sitten kahvi- tai teeostoksilla. Kahvin saat papuina tai jauhettuna, teessä löytyy monia vaihtoehtoja. Kysellä saa, minäkään en ole mikään kahviasiantuntija mutta paljon olen oppinut kyselemällä Hennalta. Tällä hetkellä maistelussa meillä on Cup of excellence-kilpailun voittanut brasialainen kahvi, joka sai mieheltä tyytyväistä myhäilyä aikaiseksi. Tuota kyseistä Cup of excellence-kahvia valmistui 690 kilon erä, joka sitten huutokaupattiin ja tuotosta 80% menee suoraan tuottavalle tilalle, eli se on eettisempikin vaihtoehto. Mokkamestarit saivat 150 kiloa kyseisestä erästä, joten tätä kahvilaatua on vähän harvinaisempi tuttavuus. Minun oma teesuosikkini on tällä hetkellä yllättäen maustamaton luomutee Nilgiri Korakundah, niin hyvää mustan teen makua olen harvoin maistanut. Edellinen pussi tyhjeni nopeasti ja nyt on uusi jo korkattu.

Isot teekupit ovat ihan ehdoton juttu! Vettä saa santsata, tästä teemäärästä hauduttaa kyllä toisenkin kupillisen!

Onko tämä Verkatehtaankadun myymälä itsellesi tuttu? Jos lahjottavana on teen tai kahvin ystävä ja lahja vielä hommaamatta, niin pidä tämä vinkki mielessä!

Hyvää kahvia tai teetä kaipaavalle minulla on vielä ilouutinen: saan arpoa paketin Mokkamestareiden kahvi- ja teetuotteita yhdelle lukijalle. Siitä saa kivan lahjan tai hemmotteluhetken itselleen. Voit osallistua arvontaan seuraavasti:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, mikä on oma kahvi/teesuosikkisi! Saat yhden arvan.


2. Toinen arpa on sinun, jos tykkäät Optimismia ja energiaa-blogin fb-sivuista.


3. Kerro oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla ja anonyymi, jätä jokin yhteystieto!


Arvonta alkaa nyt ja on auki tämän viikon loppuun eli 5.6.2016 klo 18 asti! 


Aurinkoista tiistaita kaikille, ihania hellepäiviä taas saadaan alkuviikkoon!


*postaus yhteistyössä Mokkamestareiden kanssa

Nyt hifistellään Aeropressillä!

Ostin helmikuussa vahingossa miestä ilahduttaakseni kahvipapuja, kun tarkoitukseni oli ostaa suodatinjauhettua kahvia. Siitä se ajatus sitten lähti. Mieheni halusi ehdottomasti ostaa kahvimyllyn jolla saa jauhettua pavut ja samaan syssyyn innostui Aeropress-kahvinkeittimestä googletellessaan kahvijuttuja. Kaapissa oli jo maidonvaahdotin, joten kunnon aamukahvia saataisiin aikaiseksi, kun Aeropress-hommattaisiin. Se oli hänen synttärilahjatoiveensa (kyllä, myös mies juhli siihen samaan rytinään kun molemmat tyttömme) ja minähän toki sen halusin toteuttaa.

Muun muassa täältä voi lukea, mitä tuo OCR-merkintä tarkoittaa kahvissa!

En tiennyt Aeropress-laitteesta mitään ja olikin mahtavaa saada kädestä pitäen-opastusta kahvikouluttaja Henna Ahoselta Mokkamestareiden Ylöjärven paahtimolla. Aeropress-kahvilaitteella valmistaa 1-2 kupillista kahvia helposti ja sen voi ottaa esim. reissuun mukaan, mutta toisaalta se mahdollistaa aikamoisen hifistelynkin kahvin kanssa. Koska kahvi menee laitteessa suodatinpaperin läpi, haitallinen kafestoli jää suodattimeen eikä kahvi näin ollen vaikuta kolesteroliin kuten pannukahvi.

Selitin mahdollisimman tarkasti miehelle kahvihifistelyn vaiheet, kun hän naama loistaen alkoi puuhastaa laitteen parissa. Hän jauhoi ensimmäisenä pavut, olin saanut matkaani todella tummaa 5/5 paahteista indonesialaista kahvia, sillä meillä putoavat tummapaahtoiset kahvit. 

Seuraavaksi laitteeseen pannaan suodatinpaperi kiinni ja Henna suositteli lämmittämään sekä laitteen että alla olevan mukin kaatamalla vedenkeittimestä kuumaa vettä laitteen läpi. Seuraavaksi mitatataan laitteeseen 17-20g kahvia. Jos homman haluaa tehdä tarkasti, niin ihan vaa’an kanssa, sillä mitä tummapaahtoisempi kahvi, sitä kevyempi se on. Ihan uusi juttu meille! Laitteen mukana tulee mitta jota voi myös käyttää, mutta jos haluaa hifistellä niin vaaka avuksi.

Kahvin päälle laitetaan 30 grammaa kuumaa vettä, jonka annetaan kuplia 30 sekuntia. Tätä kutsutaan termillä blooming ja kahvista poistuu hiilidioksidia. Bloomingin myötä hiilidioksidi ei tule valmiiseen juomaan ja kahvin aromi maistuu paremmin. Puolen minuutin jälkeen säilö täytetään vedellä, sekoitetaan rauhallisesti muutaman kerran ja painetaan hitaasti mukiin (painamisen tulisi kestää n. 25-30 sekuntia). Ja näin, kahvi on suoraan mukissa!

Laitteen plussia on ehdottomasti se, että siitä saa mukillisen kahvia, eikä tarvitse keittää isompaa pannullista. Siitä ei myöskään lähde porinaa aamuhämärässä, jos toivoo keittävänsä kahvin hiljaisuudessa. Ohjeiden mukaan käytettävän veden tulisi olla n. 80 asteista, joten vedenkeittimen vesi on hieman liian kuumaa kiehuessaan, mutta meillä mentiin tuolla kiehuvalla vedellä. 

Mies kehui kahvin olevan maukkaampaa ja samaa sanoi isäni, väitti aromien tulevan paremmin esiin. Myös veljeni avovaimoineen sai maistiaiset ja he totesivat, että kahvista puuttuu kitkeryys täysin, se on maukkaampaa kuin perinteisesti keittimellä tehty. Jos tämän ottaa mukaan vaikka mökille, niin sen kuin mittaa pari mitallista kahvia laitteeseen ja kaataa kiehuvan veden perään – jokaista vaihetta ei siis ole pakko toteuttaa. Sekoitustikku ja mitta tulevat laitteen mukana. Kahvin tulisi olla suodatinjauhatusta, ei sen karkeampaa. Jos jauhaa pavut itse, on tässäkin tilaisuus hifistellä joka välissä.

Innokas pieni kakunkoristelija. 

Synttärisankari oli tyytyväinen ja on maistattanut kahvia vierailla. Synttäreitä juhlittiin ystävien kera tekemällä Mariannejuustokakku, joka on simppeli toteuttaa, mutta täyte ei muuten pudonnut yhteenkään lapseen! :D


Onko tällainen kahvikone itsellesi tuttu? Tuliko tässä uutta tietoa kahvista?

*kahvit saatu Mokkamestareilta

Parasta kahvia ja teetä Pirkanmaalta – Mokkamestarit (+arvonta!)

Minä olen lukuisia kertoja toitottanut blogissani rakkauttani teehen. Instagram-tiliäni seuraavat ovat myös varmasti huomanneet lokakuussa kehiin astuneet joulutee-kuvat, sillä Mokkamestareiden joulutee on varmasti parasta koskaan juomaani joulusekoitusta. Mies on puolestaan meillä se vannoutunut kahvinjuoja, jolle maistuu erityisesti tummapaahtoiset kahvit. Olen ostanut hänelle mm. Mokkamestareiden Etiopia-kahvia ja se on saanut ihastuneen vastaanoton.

Olinkin monesta syystä hyvin innoissani, kun sain tehdä yhteistyötä Mokkamestareiden kanssa. Ensinnäkin heidän tuotteensa on taloudessamme todettu hyviksi ja toisekseen, paikallisten yritysten kanssa on aina mukavaa toimia. Reija Paakkinen ja Mika Hannuniemi ovat perustaneet Mokkamestarit jo vuonna 1990, kuinka paljon kahvi- ja teekulttuuri onkaan kehittynyt noista ajoista! Tällä hetkellä valikoima käsittää reilut 50 kahvilaatua sekä yli 100 teetä.

Mokkamestareilla on myymälä-kahvila Tampereen keskustassa Verkatehtaankadulla ja Ylöjärveltä Teivon yrityspuistosta löytyy paahtimo, jossa on myös myymälä sekä koulutus- ja cuppingtilat. Kun saavuin Ylöjärvelle huumaavaan kahvintuoksuun, minut otti vastaan kahvikouluttaja sekä myyntikoordinaattori Henna Ahonen, joka kertoi laajasti yrityksen toiminnasta. Ylöjärven tilassa on mahdollista päästä osallistumaan kahvikoulutuksiin, joissa pienryhmissä saa opiskella baristan hommia ihan kädestä pitäen.

Suurimman vaikutuksen minuun teki työ, joka kahvin takana on. Sitä kuunnellessani ymmärsin, mikä kahvin kilohintaa nostaa. Kun kahvimarjat kerätään, tuo yksi marja sisältää kaksi kahvipapua. Kuvitelkaa paljonko noita marjoja täytyy kuoria, jotta saadaan edes yksi paketillinen kahvia? Pavut käsitellään kahvitilalla erilaisilla menetelmillä ennen kuin ne matkaavat maailmalle. Mokkamestareille paahdetaan kahvia päivittäin käsin kaikilla asteilla (asteikko on yhdestä viiteen) ja sitä tehdään tilausten mukaan, sillä näin taataan se, että asiakas saa aina tuoretta kahvia. Paahtamisen jälkeen kahvi maustetaan, jos se on makukahvia ja kaikki 200 grammaa isommat erät pakataan käsin. Myös tarrojen liimaus pusseihin on pitkälti käsityötä, lisäksi käytössä on tarroituskone, joka on tehostanut toimintaa tuotannossa. Aika monien käsien ja työvaiheiden läpi kahvi siis päätyy kuppeihimme.

Paahtomestari Hannu Paakkisen työhön tutustuminen oli mielenkiintoista, sillä hän tekee töitä kaikilla aisteilla, eikä liiku työpisteeltään kesken erän. Hän kuuntelee tarkasti kahvipapujen poksahduksia ja esimerkiksi paahtoasteen 4/5 pavut poksuvat jonkin aikaa, hiljenevät, alkavat poksua taas ja kun ne alkavat hiljentyä, on sekunteista kiinni saada ne ulos, jotta kahvin paahtoaste on oikea. Hannulla on korviensa lisäksi käytössä hajuaisti ja kello. Minulla ei ole ollut aavistustakaan, miten tarkkaa työtä kahvinpaahto on! Paahtokoneen lämpötilan ollessa 200 astetta, siinä oli aika ajoin hyvin lämmin ja Hannu teki paahtimen vieressä tarkkaa työtä monen vuoden kokemuksella, hänen intohimonsa kahvinpaahtoon oli todella mukavaa katsottavaa.

Teet tulevat Mokkamestareille valmiina ja ne pakataan pienempiin eriin käsin. Itse tykkään Mokkamestareiden teestä juurikin siitä syystä, että mustikan makuinen tee maistuu rehellisesti mustikalta ja granaattiomenatee omenalta. Maku tuleekin aidoista marjoista, hedelmistä ja luontaisista aromeista. Mokkamestarit ovat juuri uudistaneet kahvipakettinsa ulkonäön ja teepussitkin ovat kokeneet aikamoisen muodonmuutoksen. Molemmat paketit ovat nyt kansainvälisen näköisiä ja teet löytyvät jatkossa ”Teetaikurit”-nimikkeen takaa, joka ohjaa ehkä ihmisiä enemmän teen puoleen siinä missä Mokkamestari kahvipakettiin.

 

Mokkamestareiden kerrotaan olevan kahvipaahtimo, joka syntyi puhtaasti intohimosta ja rakkaudesta kahviin, rohkeudesta sekä seikkailumielestä haluaa välittää samaa intoa suomalaisille kahvinystäville. Tämä intohimo oli käsin kosketeltavissa Ylöjärvellä ja jokainen työntekijä tuntui tekevän täysillä ja täynnä intohimoa työtään kahvin ja teen parissa.

Ilokseni saan myös arpoa teille kolme erilaista pakettia kahvia/teetä. Koska joulusesonki on tulossa, näistä paketeista kaksi on jouluaiheisia ja yksi tavallista teetä. Arvon siis kolme voittajaa, joista kahdelle lähtee teetä ja yhdelle kahvisetti.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1. Jätä kommentti tähän postaukseen ja kerro, onko Mokkamestarit sinulle tuttu ja minkä paketin haluaisit ensisijaisesti sekä minkä toisena. Paketit ovat alla kuvattuna, paketti nro 1 sisältää kaksi erilaista teemakua, nro 2 kaksi erilaista kahvia ja nro 3 mustan ja vihreän jouluteen. Tällä kommentilla saat yhden arvan.

2. Toisen arvan saat, jos olet lukijani jonkin kanavan kautta (blogger, bloglovin, Facebook, blogit.fi, Instagram).

3. Kolmas arpa on sinun, jos jaat tämän arvonnan omassa blogissasi/facebook-sivullasi!

4. Huikkaa kommentissa haluamasi paketin lisäksi monellako arvalla olet mukana ja anonyymi, jätä jokin yhteystieto!

Arvonta on auki torstai-iltaan 19.11.2015 klo 18 asti. Onnea matkaan, ihanaa kun tällä kertaa saa lähettää paketit kolmelle onnekkaalle!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille, ollaan varovasti kun on perjantai 13.päivä!