Kaupallinen yhteistyö Kasain kanssa
Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää
Vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaan
Minä olen aina ollut jonkinlainen pärjääjä. En ainakaan lapsena ajatellut olevani suorittaja, mutta hirveän pienenä aloin jo jättää puhumatta mietteistäni kenellekään, sulkeuduin, mietiskelin ja päätin pärjätä. Tein listoja mitä kaikkea aion tehdä ja päätin, että olen vahva. Päätin, etten anna koulukiusaamisen musertaa minua, vaan teen täysillä töitä ja näytän, että pärjään elämässä.
En ole myöskään osannut pyytää apua oikein ikinä. En silloin, kun uuvuin lukioiässä ensi kertaa erinäisistä henkilökohtaisista syistä, en silloin, kun vauvavuotena meinasin musertua omaan unettomuuteen enkä nyt, kun yrittäjyyden paineet, se ettei osaa pitää kunnolla vapaapäiviä meinaavat uuvuttaa. Kyllä minä pärjään. Sitten tulee hetkiä, kun tuntuu että en pärjää. Tarvitsisin siis eniten apua siihen, miten tyhjentää pää? Miten sammuttaa kaikki laitteet ja pitää välillä ihan oikea vapaapäivä?
Mistä suorittajuus johtuu?
Tämä on kysymys, jota olen pohtinut ihan hirveästi. Olen sellainen perikuva esikoistytöstä, kiltistä ja hiljaisesta suorittajasta, arasta koululaisesta, joka teini-iässä alkoi oireilla ja kaikki panivat sen teini-iän piikkiin. En jaksanut nousta kouluun, arvosanat laskivat, lintsasin, karkasin ikkunasta, tein kaikkea tyhmää. Osa varmasti teini-iän juttuja, osa sitä, että olin väsynyt olemaan se kiltti kympin tyttö, jota kiusataan painosta ja punastelusta.
Aina piti vaan pärjätä, en osannut puhua kenellekään miten paha olo minulla oli ja aloin oireilla käyttäytymällä tyhmästi. Se johti siihen, että rehtori uhkasi erottaa minut koulusta ysiluokkalaisena (onkohan sellainen mahdollista, vieläkin pohdin asiaa?) ja siihen, että tajusin etten pääse lukioon näillä arvosanoilla. Itkien menin opettajien luo ja he näkivät, että olen voinut pahoin. Todella moni opettaja antoi minun tehdä muun muassa ylimääräisiä englannin aineita ja näin puurtamalla nostin arvosanojani ja pääsin siihen lukioon, mihin halusin.
Osaltaan suorittajuus johtuu siitä, että sitä haluaa tehdä kaikkea mahdollista koko ajan. Hoitaa kodin, harrastaa, tehdä lasten kanssa, hoitaa lasten juttuja, vaatehuoltoa, tehdä töitä, saada niitä tuhansia ideoitaan kuviksi ja teksteiksi, kirjoittaa, markkinoida yrityspalvelujaan. Mutta lopulta tekee sitten kaikkea vähän kuin vasemmalla kädellä. Ei ole oikein läsnä missään. Sen sijaan, että ottaisi ajan ja paikan kaikelle, myös sille vapaapäivälle, huitoo vähän kaikkea täysillä koko ajan. Se johtaa stressiin, huonoihin uniin, unohteluun, epämääräiseen läsnäoloon ja epäonnistumisen tunteisiin. Minä nautin töistäni mitä teen, minä rakastan lapsiani ja harrastamista, rakastan ulkoilua ja ruoanlaittoa. Mutta kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä joka päivä. Tarvitsen vapaapäivän töistä, tarvitsen lepopäivän urheilusta, pyykit odottavat huomiseen, tarvitsen välillä ns. vapaapäivän perheestäni ja aikaa yksin. Miksi se on niin mahdotonta ottaa sitä vapaata tällaiselle suorittajalle?
Itsemyötätunto, mielekäs elämä ja onnellisuus
Rukalla, jossa juuri olimme, olin maailman onnellisin, kun olin perheen kanssa rinteessä. 34 tuntia rinteessä. Ja minusta se oli ihanaa. Silti soimasin itseäni siitä, etten esimerkiksi hiihtänyt. Koin siitä ihan hirveän huonoa omatuntoa. MIKSI? Kuka minua käski hiihtämään? Ketä kiinnosti hiihdänkö? Miksi pilasin fiilistäni sillä, että kaikkien rinnetuntien ja lomalla tehtyjen töiden lisäksi minun olisi ollut pakko hiihtää?
Vaadin itseltäni aina enemmän. Koen todella usein olevani huono äiti, huono sisustaja, huono juoksija, huono yrittäjä. En näe itsessäni hyvää. Se on varmasti osa persoonaa ja sellaista kiltin tytön syndroomaa, osa juontaa varmasti siitä, että olen koulukiusattu, osa ehkä siitä, että elin vuosia parisuhteessa, jossa varsinkin henkinen väkivalta oli jatkuvaa. Ahdistuin enemmän kuin koskaan elämässäni, mutta puhuinko ikinä kenellekään? En. Minä päätin pärjätä ja samalla korjata toisenkin ihmisen. Pieleenhän se meni.
Myös korona on vaikuttanut asiaan, sillä ystävät ovat jääneet arjesta aivan kokonaan. Kävin 1,5 tunnin kävelylenkillä ystäväni kanssa maaliskuun alussa. Emme olleet nähneet yli vuoteen ja juttuja riitti aivan valtavasti. En katsonut puhelinta koko aikana, en ottanut yhtään kuvaa tai selfietä lenkistämme. Hän oli saanut tuon reilun vuoden aikana mm. vauvan. Huomasin, miten hirveän paljon paremmin voin tuon lenkin jälkeen. Pidin vapaata kaikesta ja juttelin jonkun kanssa ilman keskeytyksiä.
Ruuhkavuodet ja suorittaminen. Mistä apua siihen, että osaa levätä?
Inhoan sanaa ruuhkavuodet. Tuntuu, että kiire on tapa kertoa, että kyllä minua tarvitaan, kyllä minä olen tärkeä kun on näin kiire. Mutta kyllä minulla on tauottomat ruuhkavuodet päässäni. Yrittäjän arki ja työt ovat pirstaleisia ja monta eri juttua on koko ajan kesken. Tarvitsen miestäni usein kuvausavuksi ja joudun säätämään hänen kanssaan aikoja. On lasten koulu, päiväkoti ja läksyt ja on vielä niin pienet lapset, että äitinä ns. hoidan heidän ystävyyssuhteitaan ja kuljetamme kauempana oleville kavereille. On koko ajan pieneksi jäävät vaatteet, synttärijuhlat, Wilma-viestit. On hometalovelka ja stressi siitä, pärjäämmekö. Pääni on se, joka ei anna levätä, vaikka vääntyisin miten päin sohvalle hengähtämään. Minä olen se, jonka oletetaan muistavan kaikkien synttärit ja nimipäivät ja lähettävän kortteja ja kyllä aina muistankin, mutta jos kortti lähtee myöhässä niin kuin tällä viikolla kälyn synttärikortti, soimaan siitäkin itseäni.
En osaa pitää yrittäjyydestä oikein kunnolla vapaata. Ihailen teitä, jotka pistävät somen kiinni vaikka yhtenä päivänä viikossa. Minusta tuntuu, että joka puolelta saan inspistä ja ideoita ja ryntäilen kamera kädessä enkä osaa lopettaa. Mutta yhtä lailla kun täytyy pitää urheilusta lepopäiviä, täytyisi levätä töistään. Handlaan kohtalaisen hyvin hyvinvoinnin peruspilarit, levon, liikunnan, ulkoilun ja ravinnon, mutta henkisesti pidän itseäni liian kovilla.
Tarvitsen siis apua siihen, että löytäisin rennomman otteen elämään. Osaisin pitää vapaapäivän joskus. Olla vaan. Nauttia perheestä ja ulkoilusta ja hiljaisuudesta. Sen takia ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tarvitsen apua nelikymppisenä siihen, että vapaapäivä ja lepo eivät aiheuta minussa epäonnistumisen tunnetta. Tunnistatko tämän tunteen? Tässä minua auttaa ensi viikosta lähtien Ansku.
Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista – verkkokurssi avuksi
Ansku, eli virallisesti Anna-Maria Kasanen on itsekin kokenut burn outin suorittamisen myötä, eli hän tunnistaa varmasti ongelman, jonka kanssa itsekin painin. Tämä sai hänet vaihtamaan alaa. Jättämään entisen hoitotyönsä ja opiskelemaan muutosvalmentajaksi ja itsemyötätuntoon erikoistuvaksi personal traineriksi ja lyhytterapeutiksi.
Tutustuin Anskuun ensi kertaa vuonna 2014 livenä hänen järjestämänsä blogitapahtuman myötä. Anna-Maria vaikutti onnelliselta, itsevarmalta, menestyvältä ihmiseltä, joka hoiti uran, blogiharrastuksensa ja urheiluharrastuksensa täysillä. Tuo superkaunis, iloinen ja lempeä ihminen oli niin ihana, että halusin tulla samanlaiseksi. En minä tiennyt päällepäin, että hän todellakin teki kaiken täysillä sen myötä, että uupui ja joutui pysähtymään ja miettimään elämänsä uusiksi.
Mitä olen nyt seurannut Anskun elämää, olen taas pisteessä, kun haluan tulla samanlaiseksi. Hän ulkoilee, joogaa, ohjaa ihmisiä lempeämpään elämään ja on aina erittäin sydämellinen ja iloinen. Hän on selkeästi oppinut päästämään täydellisyyden tavoittelusta ja suorittamisesta irti ja osaa nauttia perheestään, vapaa-ajastaan yhtä lailla kuin työstään. Anna-Maria on miehensä kanssa perustanut uuden yrityksen Kasain, joka tarjoaa ensi viikolla alkavaa verkkokurssia Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista sellaisten ihmisten kuin minä avuksi, joilla suorittaminen jää päälle. Kurssi kestää 6 viikkoa ja on nyt tarjouksessa hintaan 39 euroa. Se sisältää tekstejä, audioita, videoita sekä pieniä harjoituksia. Mukana on myös yhteisiä livejä jolloin pääsee vuorovaikutukseen muiden kurssilaisten sekä valmentajan kanssa.
Voita paikka mukaan Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista-kurssille!
Minä siis toivon, että Anskun (olen oppinut tuntemaan hänet sillä lempinimellä ja hänen läsnäolonsa on niin vahvaa, että tuntuu etten voi käyttää koko nimeä) opein osaan pitää vapaapäiviä. Tai ottaa hetken sille mielen hyvinvoinnille kaiken myllerryksen keskellä. Ennen kaikkea toivon, että opin enemmän arvostamaan itseäni ja tekemisiäni. Siis itsemyötätuntoa.
Minusta usein ajatellaan, että arvostelen myös toisia, jos he eivät suorita koko ajan, mutta tämä on aivan väärä luulo – minä koen hyvin usein, että kaikki muut tekevät paremmin kuin minä ja ovat supertyyppejä. Miksi itse epäonnistun? Haluan oppia oikeasti pysähtymään, näkemään kaiken hyvän ympärilläni ja näkemään sen, että minussakin on hyviä asioita ja onnistun. Äitini sanoi minulle puhelimessa muutama päivä sitten, kun koin täydellisen romahduspäivän, että pää pystyyn ja uusia haasteita kohti, sähän olet saanut aikaan vaikka mitä! NO MITÄ MUKA? Mä en saa ikinä aikaan mitään ja olen huono kaikessa vastasin.
Sitä itsemyötätunnon oppimista varten tarvitsen apua. Tuntuu hullulta sanoa ääneen, että tarvitsen apua. Minä. Mutta kyllä. Anna-Maria toteaakin nettisivuillaan, ettei suorittaminen todennäköisesti katoa täysin, mutta sitä oppii hallitsemaan niin, että itsetunto paranee ja elämänilo kasvaa. Kuulostaa juuri siltä reseptiltä, mitä minä tarvitsen. Ja Anskun pitämään kädestä ja ohjaamaan minua siihen suuntaan, kun en selvästi osaa yksin.
Jos tunnistat nämä tunteet, päässä pyörivät ruuhkavuodet, itsensä väheksymisen, rentoutumisen mahdottomuuden ja muut kuvaamani jutut, lähde ihmeessä mukaan kurssille. Täältä pääset ostamaan kurssin tarjoushintaan, kurssi alkaa ensi perjantaina 16.4.21.
Ja tiedättekö mitä muuta ihanaa! Kahdelle teistä saan vielä arpoa paikan kurssille! Ajattelin tehdä niin, että arvon yhden voittajan Instagrammin puolella ja yhden täällä blogissa. Arvonta on auki 14.4.21 klo 12 asti. Osallistua voit toki sekä blogissa että IG:n puolella (@optimismia_katja) ja tuplaat mahdollisuutesi.
Arvonta suoritettu, onni suosi nimimerkkejä Susanna ja Marjo! Teille olen laittanut sähköpostia!
Onnea arvontaan ja kohti parempaa arkea sekä itsemyötätuntoa! Lempeätä sunnuntain jatkoa!
HEI! Ansku kertoi, että näkemiensä kommenttien myötä Instassa ja blogissa ajatteli, että onpa paljon ihmisiä, jotka kaipaisivat tällaista tukea. Siispä hän sanoi, että voin tarjota kurssin teille superedulliseen hintaan 39 euroa! Tästä klikkaamalla pääset suoraan tarjoushintaan!!