Aika muistaa opettajia – nappaa tästä ihanat ideat!

Kaupallinen yhteistyö Suklaapuoti

Ilmat ovat edelleen viileitä, mutta niin vain kesä on aivan nurkan takana. Tällä viikolla vietetään jo kuopuksen päiväkodissa kevätjuhlaa ja koulujen loppumiseen on alle kolme viikkoa. Kevät on mennyt hurjan äkkiä, on vaikeaa hahmottaa, että lasten kesäloma on aivan kohta! Perinteisesti muistamme opettajia näin lukuvuoden päätteeksi ja tällä kertaa meillä onkin hieman spesiaalimpi kevät tiedossa. Kuopus lopettaa päiväkodin ja sanomme heipat ihanille varhaiskasvattajille, varmastikin pala kurkussa. Kolme ihanaa naista saavat muistamisen ja lapsen itse tekemän kortin.

Myös esikoisella on tunteellinen hetki tiedossa, sillä heillä vaihtuu niin luokkajako kuin opettaja kolmoselle mennessä. Kahden ensimmäisen vuoden opettaja on ollut todella lempeä, ihana, kokenut ja ymmärtäväinen. Lapsi suree jo sitä, että hänestä täytyy nyt luopua. Onkin siis tunteellisia hetkiä luvassa, minne on ihanaa viedä muistamisia. Mutta mitä lahjaksi opettajille, se aiheuttaa usein päänvaivaa!

Suklaapuodin suklaasiskokset

Tallipihalta löytyvä Suklaapuoti on aivan ihana paikka miettiä lahjoja ja muistamisia. Toinen liike löytyy Kauppahallista, eli sieltäkin voi napata matkaansa muistamisia. Tällä hetkellä Suklaapuoti on vahvasti MM-huumassa mukana ja myynnissä on Kisaboxi, missä on vaikka millaisia herkkuja lätkästudioon. Suklaapuodin suklaasiskokset, Ulla Tuori sekä Hanne Tuori-Kalliokoski palvelevat ilolla ja auttavat lahjapähkäilyissä henkilökuntansa kanssa. Suklaapuodista löytyy monenlaisia valmiita pakkauksia lahjaksi ja ihana vaihtoehto on valita konvehteja lahjan saajaa ajatellen. Kuopus valitsi päiväkodin opettajalleen 8 konvehdin rasiaan erityisesti niitä konvehteja, joissa oli sydän mukana. Tulipa rasiaan matkaan yksi hasselpähkinän makuinen sammakkokin!

Vaikka et asuisi Tampereella, niin voit silti muistaa opettajaa herkkulähetyksellä. Monia tuotteita voi tilata verkosta, ainoastaan nuo irtokonvehdit eivät vielä ole verkkokaupassa.

Tryffelipussi tekstillä on mainio lahja

Suklaapuodin suosituin tuote ovat La Pralinen tryffelit, joita löytyy useassa eri maussa. Maistoin ensi kertaa minttua viime viikolla ja voi pojat, olipa hyvää! Vadelma ja merisuola ovat myös ihania, mutta minttu jyräsi nyt kyllä niiden rinnalle.

La Praline on sveitsiläisen miehen ja ruotsalaisen rouvan perheyritys Göteborgissa ja he ovat tehneet tryffeleitä 20 vuotta. Nyt näitä ihania, laadukkaita tryffeleitä on pakattu tekstillä varustettuihin pusseihin. Tekstit ovat suklaasiskosten kynästä. Lahja on kaunis, maistuva ja valmis annettavaksi. Samalla kun ostat Suklaapuodista tuotteita, tuet tamperelaisia naisyrittäjiä! Pusseja löytyy erilaisilla teksteillä, tästä linkistä löydät yhden mallin.

Kesän toivotus on myös todella kaunis lajitelma erilaisia hempeän värisiä suklaita kauniissa paketissa. Tämä lähtee myös yhdelle opettajista!

Jos tiedossa on, ettei suklaa käy lahjaksi, suosittelen lämmöllä näitä Klepper&Klepperin salmiakkeja. Niitä on suolaisia, makeita ja hunajaisia. Isäni söi suorastaan kaksin käsin tuota suolaista versiota, joka oli pöydällämme auki. Niin pehmeitä, niin hyviä!

Yksi kiva vaihtoehto on myös kerätä erilaisia juttuja herkkukassiin ja antaa ehkä yhteinen lahja esimerkiksi päiväkodin taukohuoneeseen. Monenlaisia valmiita pakkauksia löytyy ja muodoissa on näin keväällä perhosia, sydämiä, ruusuja ja sammakoita.

Ja muuten! Nyt aion edellisistä vuosista viisastuneena viedä päiväkodin muistamiset jo kevätjuhlaan tällä viikolla. On nimittäin käynyt pariin otteeseen niin, että jos vien muistamiset lapsen viimeisenä päivänä, osa opettajista on saattanutkin lähteä jo lomalle. Nyt ehtii vielä vaikka tilaamaan verkosta lasten opettajille muistamiset!

Tiedossa on siis varmasti kyyneliä, kun päiväkodin portti suljetaan viimeistä kertaa. Kuinka ikävä tulee noita upeita ihmisiä, joiden ansiosta lapsi on mennyt riemusta kiljuen aamuisin hoitoon. Vielä on tiedossa aamiainen pihalla ja muuta pientä kivaa, mitä he jaksavat aina järjestää.

Joudun nieleskelemään ankarasti myös esikoisen hakiessa todistusta, sillä se on ensimmäinen kerta, kun näen lapseni hakevan todistuksen. Viime keväänä vanhemmat eivät saaneet mennä koululle, nyt saamme.

Ihania, onnellisia ja haikeita tunnelmia. Opet ovat muistamisensa ja kiitoksensa ansainneet, he tekevät niin paljon töitä lastemme eteen.

Onko itselläsi haikeita kevätjuhlia tiedossa?

P.S. Täällä ideoita miten saada hauskat ja näyttävät tarjoilut juhliin Suklaapuodilta.

Mitä lahjaksi opettajalle tai muille juhlijoille? Kurkkaa Valkoinen Puu!

Nyt en malttanut olla kertomatta teille lahjaideaa, jonka itse asiassa itse bongasin somesta tällä viikolla. Tungen nyt siis kaksi postausta samalle päivälle, jos joku sattuu tällä hetkellä pähkäämään vimmatusti lahjaa opettajalle tai muulle viikonlopun juhlijalle. Pakkohan ei ole opettajiakaan millään muistaa, mutta minusta se on ihana tapa, joku pieni kiva juttu. Varsinkin, jos heidän kanssaan ei enää jatketa, niin kuin eskarimme tapauksessa ainakin käy.

Mitä lahjaksi opelle kouluun tai päiväkotiin?

Se teettää aina päänvaivaa. Varsinkin päiväkodissa, jos porukkaa vaihtuu ja on paljon sijaisia tms., olen aina ollut vähän pihalla siitä, kenelle kaikille viedä ja mitä. Sainkin Instagrammissa eilen paljon ideoita tähän liittyen: päiväkotiin on viety muun muassa yhdessä kerättyä herkkukoria, jossa on ollut kesän lämpöisille päiville opettajille vichyä ja muuta kivaa. Myös kannatusta sai saippuakuplat, joista on päiväkodin lapsille yhteistä iloa. Eniten innostuin, kun sain viestin joltain päiväkodin opettajalta – hän oli saanut jätskilahjakortin ja tykännyt paljon. No vien sellaisia! Olen suhtautunut lahjakortteihin vähän kaksijakoisesti, sillä hyvin pienelläkin summalla saattaa keksiä kivan jutun (tai osaa tehdä vaikka itse), mutta lahjakortista näkee aina sen summan. Jouluna vein korealaisia kasvonaamioita, joita ostin laivareissulta. Vitsi että pähkäsin sitäkin, eihän kukaan ota loukkauksena vaan ymmärtää, että ovat joulun hemmotteluhetkiä varten.

Yritin muuten etsiä tänään jätskilahjakortteja, mutta kioskista sanottiin, ettei myydä. Minetti kuulemma myy. Täytyykö vielä siis yrittää uudelleen!

Uutuskahvila Valkoinen Puu Keskustorilla

Valkoinen Puu on yrittäjäpariskunnan, Kirsin ja Markin luoma kahvila. Ensimmäinen kahvila on avannut Kauhajoelle vuonna 2011, seuraavana Seinäjoelle vuonna 2016 ja nyt on Tampereen vuoro. Lukekaa Kirsin ja Markin tarinaa täältä, sehän on kuin sadusta!

Kun vähän tyhjäpäisenä selasin Instagrammia alkuviikosta ja siellä Valkoinen Puu mainosti, että hommaa vaikka lahjakortti lahjaksi, he avaavat pian, lahjaidea opeille loksahti. No siinä! Olin aiemmin lukenut hehkutusta Valkoisen Puun tuotteista somesta, erityisesti niistä kakuista. Janica kehui niitä omassa Instagrammissaan kovasti! Lisäksi Valkoisesta Puusta saa ensi viikosta lähtien lounasta ja muun muassa suolaista piirakkaa ja salaatteja. Eskariopet saavat siis lahjakortit sinne, näin tuetaan yritystä ja uutta kahvilaa Tampereella ja tarjonta on kohtuu laaja, saavat opet sitten käyttää sen miten tykkäävät. Minähän olen esimerkiksi tunnettu teenlitkijä, mutten kestä Clipperin teetä, joita monesti ihmiset tuovat lahjaksi. Näin on helpompi antaa opettajien valita mieleistä, vaikka se summa siinä näkyykin, mitä vähän itse karsastan.

Entä ne Valkoisen Puun kakut?

Otin kotiin palan Britaa ja palan valkosuklaa-vadelma-oreojuustokakkua. Jälkimmäisestä tapeltiin. Katseltiin miehen kanssa hetki ihan hämmentyneinä lapsia, jotka suuttuivat toisilleen kun palat oli tarkoitus jakaa. On niin hyvää, onpa ihanaa! Ei niitä siis selkeästi ole turhaan kehuttu. Oreo-pohja oli mainio ja juustokakku jotenkin jytympää kuin Suomessa yleensä saamani, ehkä siellä maistui myös se amerikkalainen kosketus taustalla!

Ja hei ensi viikon ruokalista näytti todella hyvältä. Keitot kuulostivat täydellisiltä. Pakko päästä testamaan niitä pian! Ihastuin myös teekuppien kokoon – aivan täydellisen suuret!

Mutta sitä ennen, kertokaahan ideoitanne opettajien lahjoista? Laitan korvan taakse jatkoa ajatellen!

Valkoinen Puu
Aleksis Kiven katu 24