7 kuukautta rautainfuusiosta – miten voin nyt?

Voi miten ilahduin eilen, kun sain kysymyksen tähän alkuvuoden rautainfuusiosta kertovaan postaukseeni, jossa kysyttiin kuulumisiani nyt. Miten hyvältä se tuntuukaan, kun joku kysyy kuulumisia! Jotain alitajuntaista selkeästi tämä kysymys, sillä olin juuri eilen menossa verikokeisiin. Te olette kuulleet tästä anemiataistelustani ja paljon ja hakusanalla anemia on luettavissa vielä historiaakin blogista useamman postauksen verran, mutta kerrataan lyhyesti ja sitten kerron, missä mennään nyt!

Mistä anemia johtuu?

Tähän en ole saanut koskaan vastausta. Ensimmäisen kerran vuonna 1997 todettu anemia on varmasti liittynyt hyvin runsaisiin kuukautisiin ja tuona kesänä lakkasin syömästä punaista lihaa, joka varmasti vaikutti myös asiaan. Olen aina keikkunut suositusrajoilla hemoglobiinin kanssa  – 120 on suositeltu alaraja ja siihen olen hätinä päässyt. Raskausaikoina menin noin arvossa 110 ja kukaan ei kehottanut syömään rautaa imetysaikana tai raskauksien jälkeen, jota olisin varmasti tarvinnut.

Pahin notkahdus tuli juoksuharrastuksen ja alipainon myötä: vuonna 2018 olin aika paljon alipainon puolella, urheilin paljon, olin kahden pienen kotiäiti ja kevytyrittäjä (= arki on hyvin hektistä). Sieltähän se romahdus sitten tuli kahden viikon vatsataudin muodossa, jonka syitä tutkittiin, eikä saatu muuta vikaa ilmi kuin rauta-arvoni. Hemoglobiini oli 90 ja ferritiini 3. Silloin, keväällä 2018 kuulin ensi kertaa sanan ferritiini.

Aloitin juomaan rautamehua aamuin illoin ja hemoglobiini alkoikin siihen reagoimaan hyvin, ferritiini tietenkin hitaammin. Pääsin arvoihin hb 127 ja ferritiini 39 vain kolmessa kuukaudessa, mikä on minusta todella hyvin! Lääkärin määräyksestä vähensin myös juoksua ja pidin lenkit maksimissaan 10 kilometrin mittaisena. Juoksu kuluttaa (ja muukin pitkäkestoinen kestävyysurheilu) hyvin tehokkaasti rautavarastoja.

Mutta eiväthän ne arvot sitten pysyneet siellä ylhäällä, eivät millään jos en syönyt rautaa. Mahani alkoi vuoden jälkeen sanoa stopit kaikille rautavalmisteille ja lopulta viime vuonna luovutin kokonaan niiden syömisen. Minulta tutkittiin keliakiat ynnä muut, mutta mitään ei löytynyt. Endometrioosi, kasvispainotteinen ruoka ja kestävyysurheilu lienevät ne omat anemian aiheuttajat. Ehkä huono imeytyminen?

Miten oireilin anemiasta?

Tämänkin olen kertonut monesti, mutta tiivistetysti vielä: kampaaja huomasin hiusteni irtoavan, unettomuus oli rajua, kävin ns. ylikierroksilla tauotta sen sijaan, että olisin ollut loputtoman väsynyt. Pinna paloi helposti. Olin itkuinen. Lenkillä huomasin, etten jaksa enää juosta ylämäkeen. Minulta loppui happi. Sykemittarin lukeminen noustessa lähemmäksi lukemaa 170 minun oli pakko laittaa kävelyksi. Otti päähän, miksei kunto kehity! Mies, joka vielä silloin juoksi vierellä sanoi, että teen liikaa. En palaudu ja siksi en jaksa. En uskonut tähän. Tuntui todella pahalta, kun jossain vaiheessa olin saanut maksimisykkeeksi 196, että miten ihmeessä happi loppuu lukemassa 170!

Sain paniikkeja. Sydän lähti ns. ihan radaltaan pienimmästäkin stressistä ja ahdistelin ties mitä tilanteita jatkuvasti. En hallinnut hermojani yhtään, oli kyse hissimatkasta tai lentokoneesta.

Miten anemiaa hoidettiin?

Tuossa alussa linkkaamassani postauksessa onkin tieto siitä, miten lopulta vuosikausien taistelun jälkeen pääsin tammikuussa rautainfuusioon. Menin joulukuussa sitä yksityiselle kysymään, vielä kerran minulle suositellulle sisätautilääkärille. Hän sanoi, että nyt on kyllä sellainen näyttö anemiasta 20 vuoden ajalta, että kirjoittaa minulle lähetteen. Olin varautunut maksamaan homman itse yksityisellä, mutta yllätyksekseni sain lähetteen julkiselle ja minun tarvitsi maksaa vain muutama kymppi toimenpiteestä. Olin maailman kiitollisin sillä hetkellä ja pompin pois infuusiosta.

Kroppani, joka on ollut suurimman osan elämääni aneeminen oli kyllä shokissa. Viiden viikon ajan olin kipeä ja ensimmäinen viikko oli hurjin. Teki suunnilleen mieli kontata, olin niin väsynyt. Nukuin kuin huumattuna, en herännyt lasten itkuihin. Kroppaa särki ja söin ensi kertaa elämässäni 800mg Buranaa. Kipu oli kova. Selkeästi kehoni oli aivan ihmeissään tuosta rautamäärästä, mutta se toimi. Maaliskuussa otettiin seurantaverikokeet, jotka kertoivat, että hemoglobiini on 141 ja ferritiini 80. Ylös oltiin tultu ja paljon. Lääkäristä tuli kotiin kirje, jossa luki ”anemia hoidettu”. Jäin vähän hölmistyneenä tuijottamaan tuota lausetta. Ei siis mitään jatkoseurantaa? Mutta laskevatko arvot taas?

Mikä on olo nyt, kun 7 kuukautta rautainfuusiosta on kulunut?

Keväällä aloin vahvasti huomaamaan merkkejä siitä, että olen parantunut. Juoksin kuin vettä vaan ne ylämäet, missä aiemmin tuli stoppi vastaan. Happi ei loppunut mihinkään. Nukuin, unettomuus oli kadonnut. Kampaaja sanoi, että hiukseni voivat ihan todella paljon paremmin. Olin rauhallisempi ja jotenkin seesteisempi. Siinä missä aiemmin sain heti hepulin, pystyin rauhoittumaan. Tämän huomasin useamman kerran muun muassa lasten riidellessä. Kun lensimme Kyprokselle, mies ihmetteli kun en hepuloi koneessa kuten aiemmin.

Mutta eihän se perusminä mihinkään muutu. Sellainen stressiherkkä suorittaja, tiedätte. Siksi onkin ollut kesän aikana todella vaikeaa analysoida, mikä johtuu mistäkin. Huomasin pahasti aneemisena, että helteet tekivät pahaa, tänä kesänä vain nautin kuumasta. Mutta samalla tuli hirveä unettomuus mukanaan. Helle ja kuumuus, valoisat yöt, anemia, stressi, mikä? Mistä sitä aina tietää, mikä valvottaa?

Olen juossut kesällä ihan hurjan vähän ja samalla napsinut erilaisia rautavalmisteita ainakin kuukautisten jälkeen hommaa tasatakseni. Sideral on ollut eniten käytössä, se on vahva ja sen ei pitäisi ärsyttää vatsaa. Grilliin olen laittanut rapuja ja yrittänyt miettiä kesän mittaan, että rautaa tulisi.

Olin silti päättänyt, että loppukesästä tarkistan tilanteen, missä mennään, vaikka lääkärien mukaan anemia on hoidettu. Että saisin tilanteesta kiinni, ennen kuin se menee liian pahaksi. Täytin netissä terveysaseman yhteydenottopyyntölomakkeen, johon kirjoitin, että haluaisin labroihin. Seuraavana päivänä minulla oli lähete. Eilen kävin kokeessa ja tulokset ovat tulleet. Mielettömän hyvin ja nopeasti toimi julkinen puoli tässä asiassa!

Olen ollut hervottoman väsynyt viime aikoina, mutta toisaalta kesä oli hurjan hektinen ja aika uneton. Olen jo pelännyt anemiaa, mutta samalla huomasin jolkottavani helposti kympin ylämäkineen, eli ainakaan siellä se ei tuntunut. Kävin toissapäivänä bodycombatissa ja vaikka kuinka revin, hengästyin, mutta en huohottanut. Happi tuntuu riittävän. Kyproksen 38,5 astetta ei tuntunut ns. missään, ei ahdistanut lämpö yhtään, päinvastoin.


paita, shortsit ja kengät H&M/ laukku Ahvenanmaalta/ aurinkolasit Le specs/ korvikset PinjaPuu

Verikoe kertoi totuuden

Eilisen verikokeen tulokset olivat hämmentävät. Hemoglobiini on 130 (maaliskuussa 141, mutta viime viikon todella runsaat kuukautiset varmasti vaikuttavat) ja mikä oudointa, ferritiiniarvoksi pamahti 101. MITÄ! Maaliskuussa infuusion jälkeen arvo oli 80. Siis menty ylöspäin! Mahtaa tuo Sideral sitten toimia!

Eli siis väsymys on ihan väsymystä, ajoittaiset hermoromahdukset ja itkukohtaukset sitten hormoniperäisiä. En muuten tunnista itsessäni tuota hormonihommaa oltuani niin kauan aneeminen ja huonovointinen, en ymmärrä mikä PMS ja milloin saa syyttää hormoneja siitä kun vaan itkettää. Täytyy oikeasti ihan opetella tuntemaan itseään!

Mutta siis anemiaa täällä ei ole, eikä ilman anemiaa olevaa raudanpuutetta eikä mitään. Olen ihan todella todella helpottunut tästä ja on ehkä pakko kipaista lenkille, tulin niin iloiseksi!

Miten muut raudan kanssa taistelijat voivat?

Huono hemoglobiini ja tyhjät rautavarastot – miten tähän taas päädyttiin?

Kyllä harmitti. Olo oli lyöty pari päivää sitten, kun verikokeen tulokset tulivat. Vaikka olinhan minä sen tiennyt. Tunnistin jo olostani, lykkäsin menemistä verikokeisiin, ajattelin että kyllä se siitä korjaantuu. Oli kiire, oli paljon tehtävää, en nyt muka ehdi sinne verikokeisiin. Ja kun vihdoin päätin mennä miehen loman alkaessa, totuus oli silmieni edessä – olen taas pahasti aneeminen. Itketti. Lähinnä harmista, sillä raudan jatkuva syöminen on kamalaa. Itketti, kun tiesin, että on pakko, se korjaisi niin montaa asiaa. Itketti, kun haluaisin olla pitkäpinnaisempi ja elämäniloisempi, mutta välillä ei vaan pysty. Miksei? No tiesin jo vastauksen, toivoin, ettei ihan näin huonoilla arvoilla mentäisi.

Anemia 20 vuoden ajan

Tästä saattaa tulla aika pitkä postaus, ounastelen jo nyt. En hirveän mielelläni puhu ferritiineistä ja rauta-asioista, sillä siitä on tullut viime vuosina oikea ns. muotisairaus. Ja olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset kokevat sen eri tavalla. Hemoglobiini ollessa pari vuotta sitten 100 ja ferritiinien 3, olin lähdössä puolimaratonille. Olin tottunut oloon. Ennätykseni sen korjaamisessa on hemoglobiini 127 ja ferritiini 39 ja sillä arvolla olen jo ns. liekeissä.  Lisää taistostani alhaisia tasoja vastaan ja tekemistäni muutoksista löytää mm. täältä ja täältä.

Olin ensimmäisen kerran hemoglobiinissa 90 15-vuotiaana. Maha kesti ihan kohtalaisesti rautaa ja arvo nousi, mistään ferritiineistä ei ysärillä puhuttu. En tiedä sitten, missä arvoissa menin 2000-luvun, mutta raskausaikana jouduin taas rautakuureille. Kahden lapsen jälkeen mennä painoin täysillä juoksua ja olin menettänyt synnytyksissä verta, muttei kukaan tutkinut äitiä enää vauvojen ollessa maailmassa. Kävin valittamassa lääkärissä unettomuuttani ja… unilääkkeitä oli tarjolla. Kun vahingossa todettiin 2,5 vuotta, että rauta-arvoni ovat onnettomat ja kun sain ne nousemaan – tadaa! Unettomuus oli poissa ja nukuin todella hyvin. Miksei kukaan ollut kiinnostunut tarkistamaan niitä, kun puhuin etten nuku?

Anemian oireita

Näitä on varmasti ihmisillä lukuisia. Ajatellaan, että ihmiset ovat väsyneitä ja haukottelevat eivätkä jaksa tehdä. Minulla anemia ei oireile näin. Tämän kevään myötä uneni loppuivat. Syytin stressiä ja koronaa, mutta kun kesäkuussa korona-ahdistus helpotti ja elämä tuntui jo aika normaalilta ja samalla unet vain huononivat, aloin aavistella. Nukahdin hyvin, mutta heräsin jo tunnin päästä ja torkuin tuskaisesti aamuun asti koiraunta. Joka tietenkin teki sen, että aamulla en ole kovin virkeä ja pari ekaa tuntia menee vähän sumussa. Yöt ovat hirveitä, jos uni ei vain tule.

Elämänilo. Monet tosi kivatkin asiat kyllästyttivät tai kyllästyttävät. Ärsyttää itseänikin, olen innoissani, mutta samalla tympäisee. Mikä minua vaivaa? Tekisi mieli vain potkia kiviä ja äksyillä ihmisille, vaikka tiedostan samalla, että kaikki on ihan hyvin.

Helle ja ahdistus. Helteellä sen huomasi paremmin, ettei happi kulje. Ahdistaa. On koko ajan paino rinnan päällä ja pyörryttää. Juokseminen helteellä oli vaikeaa, kun viileällä se vielä kulki. Aloin olla varma, mikä minua vaivaa ja helteellä varasin lääkärin.

Kielen kärjen tunnottomuus. En oikeasti tiedä, onko tämä mikään oire anemiasta, mutta sykkeiden noustessa keväällä korkeaksi ylämäkeen juostessa kielenkärkeni pisteli ja puutui. Kun menin alamäkeen, tunne poistui. Mietin, että nyt on joku häikkä kropassa.

Paniikin tuntemukset. En varsinaisesti ole saanut mitään paniikkikohtauksia, mutta välillä tulee olo, että saan paniikin, koska en saa henkeä. Kun happi ei kulje kunnolla. Sitten pysähdyn hengittelemään ja huomaan, että se on vaan siitä ns. anemia-ahdistuksesta johtuvaa.

Mistä anemia johtuu?

No syitä on varmaan satoja. Kun kerroin Instassa, että huonoilla arvoilla mennään taas, sain ihan sata kyselyä, onko minulla keliakia. Eli keliakia voi ilmetä näin. Ei ole todettu, tutkittu kyllä on viimeksi viime vuonna. On tutkittu kilpirauhasjutut ja muut, eikä ole löydetty mitään yhtä oikeaa syytä anemialle. Olen ilmeisen taipuvainen, sillä jo lapsena/teininä siitä kärsin. Olen ollut 23 vuotta ilman punaista lihaa, voi että olen miettinyt, että pitäisi alkaa kiskoa verilettuja ja mustamakkaraa! Juoksen paljon ja se on sitten kuulkaa ihan parasta punasolujen pilkkomista. Tiesittekö? Tutkimuksissa sanotaan mm. näin:

Muita syitä mataliin rauta-arvoihin kestävyysurheilijoilla ovat mm. hien ja virtsan mukana menetetty rauta, alhainen raudansaanti, juoksussa tapahtuva jalkapohjan hemolyysi (punasolujen hajoaminen askelkontaktivaiheessa, tosin tästä tutkimus on hieman ristiriitaista).

Lisäksi kärsin jonkinasteisesta endometrioosista ja sen myötä rautatasojen vajenemisesta. Aika hyvä kombo vai mitä?

Yksi syy asialle on kulunut kevät. Olen juossut ja juossut. Kaikki punttitreenit ja bodybalancet salilla jäivät koronan myötä pois. Normaali arkirytmini jäi pois ja söin välillä todella huonosti, kun en jaksanut aina miettiä lapsille kelpaavaa ruokaa ja itselleni sopivaa (esimerkiksi pastasta tulee todella kipeä maha ja lapsilla taas se on lemppari). Oli niin täysi työ pitää työ, koti ja muu kombo pystyssä, että lakkasin ihan miettimästä itseäni ja omaa hyvinvointia. Oli huoli lapsesta, joka sysäsi omat verikokeet hamaan tulevaisuuteen. Ja lopputulos on… Huoh.

Miten korjata anemia?

Tämä on se kohta, joka minua masentaa. Kieriskelen tälläkin hetkellä mahakivuissa, mutta nyt on vain pakko kestää. Olen kokeillut ties mitkä rautavalmisteet läpi pillereistä kapseleihin, mehuihin ja suihkeisiin. Kaksi vuotta sitten sain todella hyvät tulokset Ferronol-mehulla, otin sitä aamuisin tyhjään mahaan ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Pidin huolta, etten syönyt tuntiin sen jälkeen aamulla tai tuntiin ennen illalla. Mietin jatkuvasti, että söin mahdollisimman rautapitoisia asioita ja välttelin kofeiinia (se Pepsi Max!), teetä ja maitotuotteita raudan yhteydessä. Mutta. Se on raskasta miettiä lopun elämäänsä näin. Sillä tuntuu, että jos lopetan, heti romahtaa. Tällä mehun ja ravinnon miettimisellä sain kuitenkin kuudessa viikossa hemoglobiinin nousemaan 25 pykälää ja ferritiinin yli 30 pykälää, että toimii!

Sain lisäksi verenvuotoa lopettavia lääkkeitä, eli jos sinulla on kovaa verenvuotoa kerran kuussa, tämäkin on mahdollista.

Sitten se kuuluisia rautainfuusio. Siis tippa käteen, josta tiputetaan rautaa suoraan suoneen. Jota olen jo kerran kysynyt sisätautilääkärillä, joka nauroi: sitä annetaan munuaispotilaille tai syöpäpotilaille, mene sinä terve nainen kotiin ja syö rautaa! Mutta samalla olen lukenut mm. Monnan tai Annan blogista, että infuusion ovat saaneet. Sanoin itsekin lääkärissä, että maksaisin itse, eli enkö saisi, olo on ollut niin pitkään huono ja maha räjähtää jatkuvasta raudasta. Ei vaikuta kuulemma. Ymmärrän kyllä, että infuusiossa on paljon riskejä ja moni saa siitä allergisia reaktioita, en tiedä onko se perimmäinen syy välttää sitä? Mutta nyt kun saisin aikaiseksi, etsisin käsiini uuden sisätautilääkärin Tampereelta, jolta ehkä saisin lähetteen infuusioon. Niitä kuitenkin paljon mm. Mehiläisessä tehdään.

Kuinka tästä eteenpäin? Voiko aneeminen juosta?

Tiistaina sain tulokseni. Rautavarastoni ovat tyhjät (ferritiini alle 10) ja hemoglobiini 110. Tiesin. Itketti hirveästi, sillä vaikkei tämä ole mikään kuolemantauti, ei tunnu mihinkään ikinä menevän. Olen todella väsynyt siihen, että mahani on aina kipeä ja olen myös väsynyt siihen, että aina äitini ollessani lähelläni kyttää että syön, koska rauta. Nyt kun mies sanoi, että minun ei pitäisi juosta meinasin ratketa täysin. Mutta tottahan se on, kovimmat treenit on parempi unohtaa, jotta keholla on paremmin aikaa toipua. Ja tiedän, että molemmat haluavat vain parastani.

Koska todella monella on kokemuksia huonoista raudoista, siihen saa myös ihan loputtomasti vinkkejä, mitä valmistetta kannattaa kokeilla ja mitä kannattaa tehdä. Ja ettei kannata juosta. No, viimeksikin sain arvot nousemaan vaikka juoksin, mutta mitään puolimaratoneja en alkanut repiä. Ja niin ironista kuin se onkin, nukun huonosti, saatan välillä olla arjessa kiukkuinen ja kulkea ns. aivosumussa unohdellen, mutta olen juossut kovempaa ja paremmin kuin aikoihin. Mikä ihme siinä on?

Toivon, että kun taas mietin tarkemmin mitä syön ja missä järjestyksessä, skippaan limpparit ja kiskon rautani ja saan sen vielä ehkä pysymään paremmin kyydissä (verenvuotoa vähentämällä!), saan myös tuloksia aikaan. Mutta oikotietä onneen ei ole ja mielialaa veti alaspäin tieto siitä, että taistelen homman kanssa ehkä (?) aina.


t-paita & hattu LINDEX/ caprit SOYA CONCEPT/ tennarit CONVERSE/ korvikset KATOKO

Tiedän tämän olevan monelle tuttu vaiva. Ihmiset oireilevat eri tavoin ja mielestäni rautatasojakaan ei voi täysin yksi yhteen vertailla, olemme kaikki yksilöitä. Suosittelen silti lämpimästi, että jos esimerkiksi uni ei maita tai helle ahdistaa rinnassa, tsekkaa rauta-arvosi. Aneeminen täällä taas hei, vitsi että harmittaa että on antanut sen tapahtua, ärrr! Tästä on tie vain ylöspäin!

Muita asiasta kärsiviä?