Eilen illalla leivoin lasteni kanssa sämpylöitä ja pysähdyin miettimään, miksi teen sitä niin harvoin. Ajanpuute ei ole vastaus. Enemmän vaakakupissa painaa ehkä se, että se tuntuu vaivalloiselta ajatukselta. Todellisuudessahan se ei sitä ole. Miksi sitten leivoin sämpylöitä juuri niinä päivinä, kun on eniten töitä koko syksynä? Ja leivoin juoksuvaatteissani tultuani suoraan 10 kilometrin juoksulenkiltä. Tämä kaava oli oikeastaan hauska huomata.
Aikatauluttomuus ei sovi minulle
Syyskuussa oli ns. liian vähän töitä. Ja aika paljon aikaa. Tuolla ajallahan mistä ei voi suoraan laskuttaa täytyy toki markkinoida ja myydä, ideoida, tehdä hakemuksia sekä erilaisia yrittäjyyden taustatöitä. Samalla voisi aivan hyvin jonain päivänä olla vaikka kaksi tuntia lenkillä. Käydä vaikka jumpassa. Sen sijaan sitä jämähtää lorvimaan ajatellen, että ”minulla on koko päivä aikaa”. Yhtäkkiä on iltapäivä, lapset palaavat koulusta ja olet saanut hyvin pieniä asioita aikaan.
Ihmiset ovat luonteeltaan erilaisia, mutta minulle sopii vähän täydempi kalenteri. Aamulähtö työtehtävävään piristää ja ainakin tulee pukeuduttua (unohdan sen usein, jos jään vain kotiin tekemään töitä). Kun olet saanut aamulla kello 10 tehtyä haastattelun, olet jo täynnä virtaa ja iloa. Siitä on kivaa lähteä kirjoittamaan. Saan hirveästi energiaa haastatteluista ja ihmisten kohtaamisesta!
Sen sijaan, jos aikatauluja ei ole, saatan vielä kello 10 pläräillä Instagrammia sekä lehteä ajatellen ”ei ole kiire”. En tarkoita, että aina tulisi olla kiire, mutta se, että on mielekästä tekemistä työpäivän ajan tekee omasta olosta ihan erilaisen. Siinä tulee aikataulutettua töiden lisäksi urheilu, kotihommat ja lasten harrastukset. Yhtäkkiä huomaat, että illassa on ihan hyvin aikaa leipomiselle ja hommatkin ovat edistyneet hyvin.
Yrittäjän on vaikeaa nauttia lorvailusta
Hieman provosoiva väliotsikko, tämäkin varmasti riippuu luonteesta, elämäntilanteesta ja monesta muusta asiasta. Kun hommia riittää, on aamulla selkeää, mikä on tehtävänä ensimmäisenä pois alta ja mihin siirryt seuraavaksi. Nautin ihan poikkeuksetta kaikesta, mitä saan tehdä. Kun saan tehdä sitä, mitä rakastan, tulen toki hyvälle mielelle. Se luo sellaista onnistumisen ja positiivisen olon kierrettä. Siinä flowssa menee sitten kotityöt ja urheilutkin vauhdilla. Enkä tarkoita, että aina tulisi olla kalenteri täynnä, levätäkin täytyy. Mutta liika luppoaika on liikaa.
Kun taas on niitä pidempiä hiljaisempia hetkiä, minulle iskee helposti epätoivo ja lamaantuminen. ”En kelpaa enää mihinkään” ”Rahat loppuvat, paniikki!”. Sen sijaan, että toteaisin – tänään näyttää olevan hiljainen päivä, käyn lenkillä ja siivoan kodin. Olen edelleen todella huono sietämään epävarmuutta ja varsinkin sitä tulojen epävarmuutta.
Tähän siis liittyy tuo väliotsikko. Jos on kuukauden päivät hiljaista, se alkaa ahdistaa. Siinä enemminkin laskee kauhuissaan rahojaan, kuin lähtee nauttimaan pitkästä lounaasta kahvilaan. Eri asia toki on, jos on tiedossa, että nyt kuukausi hiljaista ja sitten tiedossa hommia. Jos näyttää pitkään hiljaiselta, minä edelleen kolmen yrittäjävuoden jälkeen kauhistun. Asiaa ei toki auta, että joka puolelta toitotaan muun muassa omakotitalojen ahdinkoa sähkönhinnan noustessa ja…
Nyt siis otan suurella kiitollisuudella vastaan kaiken, mitä lokakuulle on osunut. Ihan hirvittävän kivoja hommia ja mikä parasta – kaikki niin erilaisia keskenään! Tapahtumatyötä, lehtityötä, sosiaalisen median juttuja… Ihanaa!
Ja ette usko, miten toivon, että positiivinen kierre jatkuisi ja töitä riittäisi loppuvuonnakin. Saitteko kiinni tästä, mitä ajoin takaa? Oletko yrittäjänä hyvä sietämään epävarmuutta?
Aurinkoista viikonloppua kaikille!