Avainsana-arkisto: metsä

Tänään tapahtuu jotain erityistä!

19.4.2020
10

Poikkeusolot ovat saaneet ihmiset tekemään uusia asioita sekä sellaisia asioita, joille ei ole muka koskaan aikaa. Lisäksi ainakin meillä on tehty myös ihan pöljiä asioita. Vai mitä sanotte, kello oli viime yönä yli puolenyön ja me puhalsimme kilpaa keittiövaakaan miehen kanssa. Kyllä. Pimeintä touhua hetkeen. Ja masentavaa, hän sai puhalluksellaan vaa’an käymään 70 grammassa, minä pääsin 25 grammaan. Tekniikkavika vai keuhkot? Mutta on kyllä pöljintä, mitä olen hetkeen tehnyt!

Lisäksi on osallistuttu Aamulehden liven kautta jo kahteen pubivisaan, lapset ovat tehneet vuodenaikajumppaa samaiselta taholta, jota rakastivat kovasti. On tullut siivottua vessan kaapista läjä vanhoja tai käyttämättömiä purkkeja pois (tosin mies sanoi ettei sitä edes huomaa, että kannoin pussillisen sieltä tavaraa pois), sulatettua jumissa ollut pakastin, tyhjennettyä vanhat asiat jääkaapista. Pieniä asioita joille ei arjessa ole aikaa.

Miehellä oli perjantaina ensimmäinen lomautuspäivä ja hän aloitti pihaprojektin, uudistaa sepelillä meidän pihatiemme sekä autopaikan. Pohjatyöt vievät vaan aika pitkän ajan, kun ne tekee huolella. Koko eilisen heilui niitä tekemässä ja iltaseiskalta saatiin ekaa polkua jo täyttää. Kyllä muuten ovat kipeät kädet, se sepeli painaa aika lailla kun sitä lapioi! Oma projektini pihalla on puolestaan ulko-oven maalaus. Ajattelin ”vain maalata” sen, mutta ohjeita sateli siitä, että sitä pitää hioa vielä lisää, kitata ruuvinreiät ja niin pois päin. Nyt olen jo teipannut ikkunat ja tehnyt pohjatyöt, ehkä seuraavaksi sitä maaliakin!

Tytöt ovat puolestaan olleet kuusikin tuntia päivässä pihalla, leikkien keppihevosilla. Naapuriin on ilmestynyt kepparitalli sekä hienoja esteitä. Miten niiden kanssa voikin viihtyä niin kauan!

Projekteja siis riittää. Ja sitten niitä hullumpia asioita, kuten vaakapuhaltelu. Tänään teemme jotain erityistä, sillä meinaamme ajaa vähän kauempana sijaitsevaan metsään ja tavata turvaetäisyydellä siellä metsässä isovanhemmat. Lapsilla on ollut kova ikävä emmekä tiedä, kauanko vielä menee, ennen kuin voimme mennä Jyväskylään ja mummilaan asti. Siispä autoon on pakattu eväiden lisäksi potta ja vessapaperia (kuopus kieltäytyi käymästä puskissa) ja paljon iloista mieltä. On ihanaa irrota vähän kotikorttelista ja nähdä uusia ulkoilumaisemia. Lapset ovat hyvin omaksuneet sen, ettei kosketa tai halata ketään, joten uskon että siinä ei ongelmia paitsi henkisen puolen suhteen. Milloin voin taas päästää heidät mummin syliin?


paita INCH/ farkut BY PIA’S/ tennarit CONVERSE/ takki ONLY/ korvikset MAANANTAIMALLI/ panta LINDEX/ aurinkolasit RAYBAN

Metsässä on ihanaa. Lapset viihtyvät siellä loputtomiin ja itsellänikin mieli lepää ulkona. On ihanaa jutella muutenkin kuin videopuhelulla. Eilen pihaprojektin yhteydessä tuli juteltua useamman naapurin kanssa pitkään, heidän työtilanteestaan, fiiliksistään tilanteen suhteen ja kesän peruuntuneista jutuista. Se lohdutti paljon, oli ihanaa puhua ihmisille ja samalla tuntea, että olemme tosiaan tässä yhdessä. Muillakin on vaikeaa.

Mutta tänään keskitytään hyvään ja nautitaan pitkästä metsäpäivästä! Iloista sunnuntaita! Mitä meinasit puuhata? MItä projekteja olet aloittanut?

*postauksen kuvat MR photo/ Marina Rotkus photography

Jälleen uusi kotoiluviikko edessä – kiva puuhavinkki perheille ulos!

6.4.2020
5

Jälleen alkaa uusi viikko kotiviihdytyksen parissa! Miten teillä jaksellaan, sujuuko kotoilu hyvin vai oletko töissä? Viime viikolla tuli tieto, että Tampereen kaupunki tekee ruoat lapsille, jotka voi hakea kotiin, sillä esimerkiksi eskarille kuuluu lounas arkisin. Arvoin mitä vastaan tulleeseen kyselyyn, sillä ruokaahan tarvitsee olla vähän koko ajan ja valmiit lounaat helpottaisivat kyllä niin työmäärää kuin rahan menon määrää, ruokaa kuluu nyt paljon. Mutta miten ne saadaan jaettua järkevästi, jos kymmenet tuhannet koululaiset valitsevat ruoan ja jakopisteitä ei ollut kovin montaa? Meneekö siinä tämän kotoilun idea kun käy niitä hakemassa pari kertaa viikossa? Onko muissa kaupungeissa tätä mahdollisuutta, miten olet ratkaissut asian?

Ruoasta niihin puuhavinkkeihin. Kuten ehkä muistatte, olemme käyneet iltarasteilla siitä asti, kun esikoinen oli vauva ja pomppi kantorepussa mukana. Viime vuonna esikoinen alkoi harrastaa suunnistuskoulua ja iltarasteilla käytiin satunnaisesti. Nehän perinteisesti alkavat näin keväällä ja erityisesti viime vuonna, kun Jukola oli Pirkanmaalla, tuntui rasteilijoita olevan ruuhkaksi asti ja parkkipaikat olivat välillä piukassa. Joten ymmärrettävistä syistä hommaa ei pyöri samalla tapaa tänä keväänä.

Mutta! Omatoimisesti pyöriikin! Itse asiassa todella kiva, ettei olekaan siihen maanantai-iltaan ja kellonaikaan sidottu homma. Tietenkin esimerkiksi ajanotto puuttuu, eli sen saa hoitaa itse, jos haluaa kelloa vastaan juosta. Iltarastit alkavat joka maanantai uudesta paikasta ja pysyvät paikallaan viikon ajan. Tuon viikon ajan paikalle voi mennä milloin itselleen sopii ja tulostaa kartan matkaansa netistä. 3 kilometrin lenkin kartta kustansi 3 euroa. Tällä viikolla rastit ovat Niihamassa, siellä on niin kivat ulkoilumaastot, että pakko mennä.

Eilen kiersimme Kangasalan rastit viikon viimeisenä päivänä ja olipa kiva metsäreissu! Vaikkakin lapset tykkäävät vielä enemmän kiivetä kiville ja hyppiä alas sekä mennä puiden alle piiloon, ei tuo haittaa mitään. On joku tietty reitti mikä kiertää, uusia polkuja ja paikkoja ja ehkä heille jää joku karttamerkkikin mieleen. Metsässä tulee niin valtava määrä liikuntaa, luonnon ihastelua ja kunnon metsäparkour, ettei mielestäni parempaa voi olla! Pari tuntia hujahtaa hetkessä perheen kanssa ulkoillessa.

Reppuun oli tehty leivät matkaan ja vesipullot oli mukana, niiden kanssa lapsetkin jaksoivat hyvin kiertää metsää. On kyllä kivaa puuhaa, vaikka joku pieni jännitys siitä ehkä jää puuttumaan (vanhempien mielestä), kun ei saa leimata emitiä ja tutkia sijoitustaan jälkikäteen netistä. Hahhah, pientä kilpailuhenkeä pukkaa. Mutta kyllä metsässä ulkoilu on parasta mitä voi tällä hetkellä perheen kanssa puuhata. Hieman muuten yllätti lumen määrä metsässä, kun Tampere on ollut niin lumeton. Olipa paljon, laskettiin jopa pyllymäkeä!

Siispä kohti uutta viikkoa, nyt onkin kaksi viikkoa putkeen, kun täytyy olla vain 4 päivää viikosta ainoa viihdyttäjä päivisin. Ajattelin, etten odota pääsiäistä tänä vuonna, mutta näköjään odotan ihan samalla tavalla miehen vapaapäiviä. Tosin tätäkin asiaa nimeltään työ arvostaa tällä hetkellä lomautusten edessä ihan eri tavalla. Onneksi eivät ole tällä hetkellä hirveän pitkiä, mutta ajat saattavat muuttua.

Siis, mennään metsään! Kuinka olen kiittänytkään joka päivä, että saadaan se tehdä! Onko siellä suunnistusintoilijoita?

Vuoden paras retkeilykohde ja talven parhaita päiviä!

1.3.2020
Vastaa

Joskus sitä tarvitsee hassun pienen töytäisyn asioihin. Tällä kertaa se oli messut, joilla olin perjantaina. Taustoitan asiaa: en tiedä mitään parempaa koko perheen yhdessä tekemistä kuin jonkinlainen liikunta. Oli leffassakin ihanaa käydä viikko sitten nelistään ja on ihan kivaa pelata lautapelejä (nyt pystymme jo kaikki Afrikan tähteen, ihanaa!), mutta en itse ole mikään lattialla istuja ja barbeilla leikkijä. Kun pääsemme nelistään ulos ja liikkumaan, kaikki ovat liekeissä. Tai ei tarvitse lähteä uloskaan, uiminenkin on ihanaa! Mutta metsä on paikka, missä lapset syttyvät eloon oikein tosissaan. Mummilassa pääsee takapihalta metsään ja tytöt viihtyvät siellä tuntikausia leikeissään, etsimässä mörkökiveä, keräämässä marjoja tai sienihommissa. Olen usein harmitellut, että meiltä tarvitsee aina erikseen lähteä metsään. Sitten se herkästi jää.

Niihama on ollut meidän vakiopaikka metsäilylle. Sen sijaan Teiskossa sijaitseva Kintulammi on paikka, missä perheemme on käynyt kahdesti. Mies ja esikoinen kävivät kesällä 2018 paikan avauduttua telttaretkellä ja olivat tuolloin yötäkin metsässä. Saivat muuten olla ihan kaksin (enkä muistanut tuota postauksessa olevaa kuvaa vasta kuin kotona jäkikäteen, istuin samassa kohdassa!). Kävimme samana kesänä vielä Kintulammilla saunomassa nelistään, mutta metsään ja poluille asti en ole koskaan vielä päässyt. Luin lehdestä että ruuhkaakin on ja mitä lie, pitäisi ajaa 20 kilometriä (mikä ei ole mikään matka) ja… No ei ole tullut sitten mentyä.

Perjantaina seisoin Helsinki Cityn Running Dayn pisteellä töissä Go Expo-tapahtumassa. Kuuntelin lavalta puhetta (en kuullut kuka siellä puhui, oletan että saattoi olla Kintulammin kunnostaja Petri Mäkelä) siitä, että Kintulammi on valittu vuoden retkikohteeksi 2020. Katselin kuvia power point-esityksestä, että tuollainen upea kohde on ihan naapurissa. Montako kertaa olen ajatellut, että mennään nelistään ja on vaan jäänyt. Ihania metsämaisemia, hienoja laavuja ja ihanaa ulkoilua. Mitä kuvia esityksessä olikaan! Lähetin miehelle viestin, että huomenna mennään Kintulammille retkelle! Selvä, hän vastasi.

Niinpä lauantaina pakkasimme reppuun sämpylöitä, makkaraa, kaakaota, irtoteetä, vettä ja kattilan (haha, kunnon teefani!) sekä kinuskilaskiaispullia. Kintulammille ajo kestää Tampereelta vain hetken ja lähelle pääsee jopa TKLn busseilla. Vähän nielaisin autojen määrää, joita ohitimme viimeisellä metsätiellä – olin kuullut ruuhkasta ja en usko, että perjantain valinta vuoden retkikohteeksi medianäkyvyys sen myötä ainakaan vähensi porukkaa.

Mutta huoli pois, hyvin sai auton parkkiin ja metsään ihmiset sitten jotenkin häviävät. Toki heitä näki ja tuttujakin näki, mutta mitään ruuhkaa ei ollut ja keskenämme kävelimme metsässä. Mutta mikä Kintulammissa vetää? Mieheni sanoin: kun olin 5-vuotiaan kanssa täällä yötä, patikoimme kilometrin. Sinä aikana tuli vastaan erilaisia maastoja, tiheää metsää, avaraa metsää, pitkospuut, silta ja kaksi laavua. Lyhyellä matkalla lapsi sai monen monta elämystä. Ekokumppanit Oy:n asiantuntijan Petri Mäkelän sanoin: Alueen ominaispiirteitä ovat luonnonmukaisuus ja kierrätys; opastetolpat on hiillytetty lahoamisen estämiseksi ja reittimerkinnät on tehty keltamullalla. Täysin roskaton alue on tavoittanut kahden vuoden aikana 80 000 kävijää.

Minun, joka ensi kertaa käveli Kintulammin metsissä sanoin: ihana paikka. Tähän aikaan vuodesta pätkä polkua oli aika jäistä, mutta pääasiassa kävelemään pääsi hyvin. Pienikin lapsi jaksoi kävellä maastossa hyvin ja siellä oli helppo tehdä kiva kierros, ei tarvinnut mennä edes takaisin. Laavut olivat moderneja, mutta samalla maastoon sopivia. Opastus mahtava. Maasto mielettömän kaunis.

Ja ne muut ihmiset? No laavulla oli useampia kun saavuimme, mutta sehän oli vain plussa: tapasimme ihastuttavan koiran, joka pyysi heittämään keppiä. Tytöt jaksoivat heittää loputtomiin keppiä ja koira jaksoi loputtomiin noutaa. Me saimme rauhassa lämmittää teet ja kuulla Espanjasta tuodun koiran tarinaa. Olisin istunut vaikka loppupäivän tuijottamassa maisemaa teemuki kädessä lasten juoksennellessa uuden koirakaverinsa kanssa. Tarjolla oli kuivien puiden, huussin ja istuinalustojen lisäksi mm. kahvipannu. Wau!

Lunta satoi hiljalleen. Kinuskilla täytetty laskiaispulla oli uusi ja hyvin toimiva tuttavuus. Sämpylä ja tee maistuivat taivaallisilta pienessä pakkasessa lumen leijaillessa. Lapset juoksivat metsässä ja söivät jäätyneitä puolukoita naama riemusta loistaen. Olin hyvin onnellinen.

Vitsi miksei ole käyty aiemmin? Joskus ei vain saa aikaiseksi. Eilen oli kyllä täydellinen keli ja upea päivä perheen kanssa. Kiitos Go Expo inspiksestä ja onnea onnea Kintulammi vuoden 2020 parhaan retkikohteen tittelistä!

Meidän perhe tulee niiin uudelleen, oli niin ihana päivä! Rakastan katsoa sitä, kun lapset juoksevat itsensä hikeen ja nauttivat luonnosta sekä liikkunnasta.

Kuinka moni on käynyt Kintulammilla?