Ajoiko aika kotikutsujen ohi?

Vielä vuosi tai puolitoista sitten sain joka kevät ja syksy monen monta lastenvaatekutsua, monesti niitä tuli samalle merkillekin päällekkäin. Oli uudet Pomp de Luxit, Noshit, Me&I:t, välillä joukkoon mahtui House of Lola tai Milk Copenhagen kutsuja. Itse olen pitänyt niin Pompeja, Miikkareita, Nosheja kuin Silverjungle-kutsuja.

Tänä talvena kävi jotain outoa. Syyskuun jälkeen en ole saanut kutsun kutsua mihinkään. Ne ihmiset, jotka aina niitä järkkäsivät eivät enää ehdi tai jaksa ja sama oli oma vastaukseni, kun Pomp de Luxin myyjä kyseli halukkuuttani pitää kutsut. En kerta kaikkiaan jaksa tämän kaiken muun häsellyksen keskellä.

Lisäksi oli aika, kun esimerkiksi Me&I-vaatteet olivat sellaisia, että tiettyjä kappaleita revittiin käsistä ja niistä sai kirpparilla enemmän kuin uusi oli maksanut. Vauvan torkkupeitosta pulitettiin herkästi 150 euroa, kun tällä viikolla katselin jonkun myyntiyritystä tuollaisesta kultakimpalepeitosta, oli kuvan alle kommentoitu, ettei niillä ole enää mitään arvoa. Mutta mitä tapahtui? Mihin se hurja hype katosi? Ihan mielenkiinnosta tätä pohdiskelin.

Olen aina tykännyt käydä vaatekutsuilla. Istuskella teellä vaihtamassa muutamat kuulumiset, ehkä tilaamassa jotain lapsille. Olen myös tykännyt kutsuja järjestää, tosin välillä kun lapsiakin on iso liuta matkassa, on meno jo vähän kuin pienimuotoisilla lastenkutsuilla. Emäntänä toimiessani olen huomannut, että vaatteiden katsominen on jäänyt täysin ja olen tilannut myöhään illalla jotain vähän vauhdilla ajattelen, että esittelijä varmaan jo haluaa kotiin kellon lähestyessä yhdeksää ja omatkin lapset pitäisi saada unille. Tuotteisiin pitäisi tutustua vielä tarkemmin kotona, jos toimii emäntänä.

Olen perinteisesti Pomp de Luxin kevään mallistosta löytänyt jotain kesävaatetta, jota ollaan käytetty sitten koko kesä, monia esimerkiksi hameita vielä seuraavakin kesä. Meillä on ollut heiltä kaikkea yöppäreistä ulkovaatteisiin ja pääsääntöisesti kaikesta on tykätty lukuun ottamatta huonosti kestäviä sukkiksia. Tyttömäinen tyyli ja yhteen soivat värit ovat ihastuttaneet meidän perheen naisia, omassakin kaapissa on vaatteita lastenmallistoista. Siksi halusinkin tutkia malliston itsekseni siitä huolimatta, etten päässyt kutsuille. Olin muutaman kerran yhteyksissä esittelijään ja kyselin esimerkiksi kokoasioita, oli yllättävän vaikeaa tilata sokkona! Päädyin nyt sitten ottamaan 124cm pitkälle esikoiselle kaiken koossa 134-140cm ja kuopukselle 92cm kaiken koossa 98-104cm. Ja oli ehdottoman oikea valinta, ovat hieman naftia kokoa ja kesäänkin vielä hetki aikaa. Meille kotiutuivat siis kuvissa näkyvät vaatteet ja tänään meinasimme juhlia synttärit noissa keltaisissa Fultondale-mekoissa. Mekkojen pitsit ovat tummansinisiä ja sinisenä päädyin valitsemaan myös neuleen sen ainaisen mustan sijaan!

Mutta mitä olette mieltä? Saitteko ennen paljon kutsuja vaatekutsuille? Tulivatko eteen ruuhkavuodet omassa ystäväpiirissä vai alkaako kotikutsuista mennä vähän hohto? Oletteko huomanneet tällaista? Miltä näyttää kevään uutuudet omaan silmääsi, tykkäätkö Pompin jutuista?

P.S. Kuvien kolmevuotiasta ei ole meikattu, hän kerkesi itse äidin meikkipussille eikä antanut poistaa kaikkea. 

Terveisiä puusta!

Oletteko olleet kovia kiipeämään puuhun? Onko se oikeasti niin, että tytöt kiipeävät vähemmän kuin pojat? Olen useasti kuunnellut mieheni lapsuusmuisteloita Tarzan-puusta ja sinne kiipeämisestä ja miettinyt, että taisin kerran lapsuudessa, tarkemmin 9-vuotiaana kammeta itseni puuhun. Siellä sitten tutisin ja funtsin, etten taida päästä alas.

Jotain ihanaa ajatuksessa puun oksalla istumisesta on. Istua siinä kesäpäivänä ja heilutella jalkoja lämpimässä säässä… No, nyt jouduttiin vähän oikaisemaan. Ensinnäkin, kiipesin puun oksalle, mistä yletti jalat maahan. Oikein sopivaa minulle! Toisekseen, tähän aikaan vuodesta minun piti pitää tätä mekkoa ilman sukkiksia, huivia ja takkia. Mutta mitä vielä, tuuli on niin kova ja kylmä koko ajan, että pakko topata vaatetta.

mekko Me&I/ huivi Pieces/ korvikset Poola Kataryna/ takki Gap/ tennarit Desigual/ kello Guess/ arskat KappAhl

Siinä me sitten istuimme, puussa. Tyttäreni halusi ehdottomasti olla joka kuvassa mukana, joten jätin edes yhden sellaisen mistä häntä ei ole rajattu pois. Kuvaushetken päätteeksi hän sanoi ”valmis, kiitos avusta!”, tarkoittaen varmaan kehua itseään. Sydämeni suli, käsittämättömän suloinen pieni tyttö.

Tämä mekko toimii hienosti kotiäidin univormuna (edelleen protestoin miksi sana uniformu on nykyään univormu!) ja piristyy huivilla kummasti. Minusta tuntuu, että olen aina farkuissa leikkipuistossa, niin oikein tsemppasin ja laitoin välillä mekon. Tosin mies kysyi meidät nähdessään haluanko blogiin asukuvia vai miksi istun puistossa hameessa. Buah! Eli selkeästi täytyy mekkoilla enemmän puistoreissuilla. :D Yksi samanlainen huivi muuten tuli vastaan Pikku Kakkosen puistossa!

Moni taitaakin karata tänään juhannuksen viettoon? Siis keskikesän? Käsittämätöntä. Ottakaahan varovasti mökeillä, kaupungissa ja liikenteessä, missä olettekaan, älkää kiivetkö liian korkealle puuhun!

Ihanaa jussia!

Hitti vai huti – noitapöksyissä

Minulla olisi viime viikolla arkistoissa niin kotelomekkokuvia kuin Disneyn trikoissa hypittyjä kuvia. Kaksi ihan ääripäätä, joista nyt päädyin tuomaan blogiin ensimmäisenä nuo trikookuvat, koska kyllä nämä pöksyt ja kuvat ovat jotenkin niin minua. Ja noitahousuthan sopii pääsiäisviikkoon kuin nenä päähän, eikö?

 

 

Inspiroijana toimi jälleen Nelliina. En ole oikeasti kenenkään muun blogista ottanut niin montaa vinkkiä talteen kuin Niinan! Hän innoitti minut Olivia Rougen mekkojen pariinkin vuosia sitten. Hänen blogissaan Black Milkin trikoot ovat vilahdelleet useamman kerran useamman vuoden ajan.

 

Tähän asti olen pystynyt niitä vastustamaan. Maaliskuun alussa päätin kuitenkin tilata Disneyn prinsessoilla koristellut leggarit. Leggarit, en edes ikinä käytä leggareita! Ajattelin, että niistähän tulee päheät jumppapökät. Kysyin mieheltäni, lähdetkö kanssani ovesta ulos, jos jalassani ovat Disneyn pökät. Vastaukseksi sain naurua (tiesin kyllä, että hän ei ottanut minua tosissaan).

 

 

Klikkailin pökät tilaukseen ja viime hetkellä hoksasin, etten voi tilata prinsessapökiä, sillä meillä asuu yksi suuren suuri prinsessafani, joka olisi varmasti vaatinut itselleen samanmoiset. Vaihdoinpa prinsessat siis Disneyn pahiksiin.

 

 

Leggarit saapuivat Australiasta (en muuten tajunnut, että niistä pitää maksaa 14 euroa tullia!) ja laitoin niistä kuvan Instaan, odotin liutaa ”what were you thinking?”-kommentteja. Kuvasta tuli hetkessä tykätyin Instagram-kuvani ja leggareiden alkuperää kyseltiin. HÄH?

 

 

Jalassa nämä ovat niin mukavat, että ekana päivänä menin näillä niin Hullareilla kuin salireissulla ja kylässäkin. Äitini sanoi näitä hirveiksi, joku toinen nainen pysäytti kadulla ja totesi ”onpa hienot housut”, salilla kommentoitiin että hauskat trikoot. Trikoo on näissä leggareissa ihanan paksua ja jämäkkää, nämä ovat aivan ihanat jalassa. Noidat toimivat juuri niin kuin ajattelin, taapero hokee ”äitillä noitahousut” ja irvistelee lempiprinsessansa, Arielin, kiusaajalle Ursulalle. Huh! Onneksi valitsin nämä!

 

takki Esprit/tennarit Anna Field/leggarit Black Milk/mekko Me&I/

huivi Global Accessories/arskat Le Specs (saatu blogin kautta)

 

Miehen kommentti oli ”MITÄ, sä oikeasti tilasit jotkut tollaiset?!”. Kyllä hän kanssani lähti ovesta ulos ja suostui jopa kuvia ottamaan.

 

Näissä pöksyissä kuulkaa naurattaa niin itseään kuin kanssakulkijaa, ei voi olla huono päivä kun nämä vetää jalkaan!

 

 Kerrankin kävi muuten tuuri kelin kanssa, näiden kuvien jälkeen Tampereella tuli vettä ja räntää ihan tosissaan, eikä kunnon paistetta ole moneen päivään näkynyt!
 

Mitä olet itse mieltä, lähtisitkö ikinä ihmisten ilmoille tällaisissa? Päheet or not? Livenä jää varmaan ne huonot kommentit kuulematta, eli katsotaan mitä täällä netissä saa osakseen kun tätä kysyy… :D