Ihanan maistuva ja ravintorikas linssimuhennos

Ihan ehdottomasti eniten taitaa Instan yksityisviesteihin tulla kommenttia ruoista. Alkuviikosta sain kommenttia siitä, että keksin aina niin kivoja ideoita. No, omasta mielestä taas tuntuu, että meillä kiertää aina samat ruoat, mutta tietenkin saattavat olla eri juttuja kuin muissa talouksissa. Uunimunakkaasta kysellään aina paljon! Tällä viikolla uunimunakkaaseen meni kirsikkatomaatteja, fetaa, lehtikaalta, kesäkurpitsaa ja ruohosipulia. Täällä on pari vuotta vanha kirjoitus meillä pyörineistä ruoista pienten lasten kanssa. Tällä viikolla olen uunimunakkaan lisäksi tehnyt mm. lohi-pinaattilasagnen, josta tuli kyllä herkkua! Arkiruoka on haastava aihe, kun ruokaa tarvitsee koko ajan ja ideat meinaavat usein loppua. Eilen tekemäni linssimuhennos oli ainakin omasta mielestäni todella hyvää, joten päätin pitkästä aikaa jakaa inspiraatiota ruokaideoihin, jos joku saisi tästä vakkarin omaan keittiöön!

Maukas linssimuhennos – resepti

Olen aika suurpiirteinen kokki, enkä monesti katso reseptejä, joten en eilenkään katsellut mitään grammamääriä, mutta tässä ei mielestäni ole suhteilla niin väliä. Suunnilleen näin ja maustaahan voi oman maun mukaan!

1 kesäkurpitsa
4 porkkanaa (laitoin kaksi keltaista ja kaksi oranssia)
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
5 perunaa
1 kukkakaali
1 kesäkurpitsa
pieni pala purjoa
purkki tomaattimurskaa
3 dl linssejä
tikka masala-maustetta
mustapippuria
suolaa
inkivääriä
1 limen mehu
noin 7 dl vettä

Päälle
vuohenjuustoa
persiljaa

Kuori ja pilko sipulit sekä valkosipulit, kuullota niitä hetki öljyssä (kasarissa tai kattilassa, mikä löytyy). Kuori ja pilko porkkanat ja perunat ja laita perään öljyyn porisemaan. Paloittele kukkakaali ja laita kattilaan, kuori ja pilko kesäkurpitsa ja laita kattilaan. Viimeisenä purjo matkaan.

Kun kasvikset ovat hetken paistuneet, laita kattilaan purkki tomaattimurskaa sekä huuhdellut linssit. Tässä vaiheessa raastoin mukaan pienen palan inkivääriä, olisin halunnut laittaa reilustikin, mutten lasten takia laittanut kuin pienen palan. Muutama teelusikallinen tikka masala-maustetta, suolaa, pippuria sekä yhden limen mehu. Vähitellen vielä perään noin 7 dl nestettä (on aika nesteistä ekalla syöntikerralla, enemmän muhennosta seuraavana päivänä). Annoin porista pienellä lämmöllä kannen alla melkein puoli tuntia, jotta kasvikset olivat tosissaan pehmeitä.

Ei muuta kuin lautaselle, päälle hieman vuohenjuustoa sekä persiljaa. Miten hyviä kasvikset voivatkaan olla!

Linssit – kasvissyöjän proteiini- ja kuitupommi!

Minulla jää aivan liian vähälle linssien syönti, sillä valitettavasti ne tuntuvat jonkin verran mahassa, mutta eivät niin paljon, että saisin niitä laittaa niin harvoin. Ne nimittäin sisältävät runsaasti (jopa 25g/100g) proteiinia, lisäksi niissä on kuituja, rautaa sekä kuparia (erittäin tärkeä hivenaine, jos on aneeminen kuten minä. Tarvitsee kuparia raudan lisäksi). Aivan liian usein unhoittamani ruoka-aines, joka taipuu muhennoksen lisäksi esimerkiksi perinteiseen linssikeittoon tai tällaiseen salaattiin, joka on yksi lemppareistani, kannattaa kokeilla! Pahoitteluni vanha postaus ja huonot kuvat, mutta resepti toimii!

Nyt taas tsemppaan ja puputan linssejä persiljan kera (siinäkin pienessä vihreässä on rautaa), josko auttaisi rauta-arvoihin linssitkin osaltaan! Mutta olipa mielestäni ihana muhennos, meneekö testiin?

Minkälaisia linssiohjeita sieltä löytyy? Mitä teillä tänään syödään?