Matkamessujen hittejä vuonna 2019: liukumäki, vastuullisuus ja laivakoira!

Eilen kävin pyörähtämässä viikonlopun ajan auki olevilla Matkamessuilla, jotka ovat aina yhtä lumoavat. Ne messuosastot, rekvisiitta, joka puolelta kuuluva eri kielien sekoitus, eri maiden ruokien tuoksu ja kauniit kuvat niin rantakohteista kuin upeista kaupunkimaisemista tempaavat täysin mukanaan. Sitä on ajatuksissaan käynyt jo vaikka missä, kun messuilla hetken pyörii! Minä pysyttelin eniten tällä kertaa kotimaan puolella, sillä Suomella on tarjota vaikka mitä ihanaa esimerkiksi ensi kesää ajatellen ja koen kotimaan matkailun tukevan myös kestävää matkailua. Olen varma, että Kaarinan pisteellä ollut 13-vuotias laivakoira Ninni oli messujen yksi kuvatuimpia tyyppejä! Mikä sydäntemurskaaja! Itselleni kävi sama, mikä on käynyt kerran aiemminkin messuilla – joku mies tuli morjenstelemaan enkä tunnistanut. Sama tyyppi moikkasi myös messuilla vuonna 2016 enkä tunnistanut. Kyseessä on siis Koiramäen joulupukki, joka on näin joulun jälkeen luopunut valkoisesta parrasta ja muuttunut täysin tunnistamattomaksi! Tapasin muutenkin paljon tuttuja ja inspiroiduin jo siitä – ihmiset ovat aina niin innostuneella ja hyvällä tuulella mukana messuilla!

Mitä Matkamessuilla kannattaa nähdä? Siellä kannattaa mielestäni inspiroitua ihan kaikista mahdollisista kohteista. Vaikka tietäisit olevasi matkalla Kuubaan, käy kuitenkin tutkimassa jotain ihan päinvastaistakin. Iloiset ihmiset kertovat sinulle mielellään kohteistaan ja kotimaan puolella sitä ihan hämmästyy, mitä kaikkea ihanaa Suomesta löytyykään. Itse ihastuin kovasti tammisaarelaisen Sonjan leipomuksiin ja toin niitä mukanani kotiinkin. Sonja pitää äitinsä kanssa herkkupuotia Tammisaaressa ja kaikki on lähiruokaa ja käsin tehtyä. Kannattaa käydä maistamassa ja hakemassa tuliaisia kotiin! Pari vuotta sitten bongasin messuilta kotimaisen viinitilan ja olipa kivaa ajella seuraavana kesänä sinne ja kertoa, että messuilta tämän äkkäsimme!

Kun saavut messuille, laske halliin ehdottomasti liukumäen kautta! Messukeskus täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja tällainen liukumäki on ollut messuilla vuonna 1919. Miksei aina! Oli ihan huippua hurauttaa paikalle liukumäkeä pitkin. Alleen saa laskumaton ja välissä on tasanne johon vauhdit loppuvat hetkeksi, eli meno ei ole niin hurjaa miltä mäki ehkä aluksi näyttää. Katsokaa kuvista Sastamalan kaupungin naisten heittäytymistä, he laskivat mäkeä Herra Hakkaraisen sekä Hämähäkki Heikin kanssa. Mahtavaa eläytymistä naiset! Itse taisin olla yksi ensimmäisistä laskijoista torstaiaamuna ennen kello kymmentä ja jännitti oma suoritukseni, sen verran kiinnostuneita silmäpareja ja kameroita nousi esiin, mutta selviydyin alas asti!

Minä kävin Inspiration Stagella kurkkimassa, kun Matkailutoimittajien Kilta palkitsi vuoden matkailuohjelman, matkailuyrityksen sekä matkailuhenkilön. Ohjelman palkinnon pokkasi Egenland, yrityspalkinnon SantaPark Arctic World ja henkilöpalkinnon Sulo Karjalainen. Tiedättehän kaikki 77-vuotiaan kuusamolaisen Sulon, joka puuhastaa karhujen kanssa omien sanojensa mukaan niin kauan, kun voi sulaa suussa? Hän ei valitettavasti itse päässyt paikalle, mutta mahtavaa työtä hän on tehnyt karhujen parissa jo 25 vuotta.

Inspiration Stagella on tänään yksi eritysen mielenkiintoinen puheenvuoro, kun Madventures-tyypit Riku Rantala ja Tunna Milonoff pääsevät ääneen kello 17.30. He puhuvat turvallisesta reissaamisesta ja tämä kaksikko onkin kokenut niin paljon kaikkea, että aiheesta varmasti riittää puhuttavaa. Mene kuuntelemaan, jos olet tänään messuilla! Ohjelmasta löytyy paljon asiaa myös vastuullisesta matkailusta, joka on näiden messujen yksi kantavia teemoja.

Messujen tiimellyksessä pääsin myös kierrokselle täysin uusittuun Pasilan Holiday Inn-Expo hotelliin. Pohjois-Euroopan hienoin tapahtumahotelli aukeaa 1.3.2019 ja työtä piisaa vielä, sen näimme rakennustyömaalle astuessamme. Paniikkia ei ilmassa kuitenkaan ollut, kun hotellinjohtaja Patrick Mitzner vei meidät katsomaan jo valmiina olevaa huonetta. Olimme muuten ensimmäisiä, jotka sen näkivät kello 11 eilen, aika kunnia! Hotelli on laitettu täysin uusiksi ja siihen on satsattu 25 miljoonaa. Huoneet on sisustettu messuteemoin ja joka kerroksessa on eri teema. Sängyt ovat suomalaista tekoa ja näyttivät hurjan kutsuvilta. Lisäksi käynti messuhalliin muuttuu ja hotellivieraat pääsevät nyt suoraan messuhalliin ala-aulasta, eikä yläkerran haastavaa käytävää pitkin kuten aiemmin.

Hotelliin tulee ylimpään kerrokseen lasiseinällä varustettu 80 neliön kuntosali, jota ei aiemmin ollut. Lisäksi hotelliin toteutetaan Open Lobby, johon toivotaan hotellimajoittujen lisäksi paikallisia kokoustamaan ja työskentelemään. Wifit ovat hotellissa nopeimmat mahdolliset ja huoneet varusteltu 50 tuumaisilla televisioilla. Mielenkiintoinen lisä messupäivään oli päästä kurkkaamaan tänne!

Messuilla kannattaa haistella ja maistella, jutella ja inspiroitua ja osallistua lukuisiin kilpailuihin. Ehkä onni osuu kohdallesi? Minä ihan tosissani jännitin eilen puoliltapäivin Turkish Airlinen arvontaa, sillä siinä arvottiin viikon matka Kuubaan heidän kesken, jotka olivat aamupäivän aikana jättäneet yhteystietonsa pisteelle. Tuossa vaiheessa joukko oli vielä aika pieni ja haaveissani upotin jalkojani hiekkaan Kuubassa, mutta meni sitten se voitto sivu suun. Kilpailuja on lähes joka pisteellä ja aina joku voittaa, joten kannattaa kokeilla! Inspiroivaa viikonloppua kaikille!

Kuka on suuntaamassa messuille viikonloppuna? Mitä meinasit ehdottomasti katsastaa?

*sisäänpääsy saatu

Pad thaita ja rovaniemeläistä suklaata

Terkkuja Matkamessuilta! Minä söin eilen ihanan autenttisen sekä tulisen pad thain, kiikuin rantakeinussa, maistelin Rovaniemellä käsintehtyä suklaata, inspiroiduin Namibiasta, juttelin innoissani Jyväskylän edustajien kanssa rakkaasta kaupungista ja sain uusia ideoita Kyprokselle. Monet kerrat olen osallistunut Matkamessuille, mutta nyt ensimmäistä kertaa onnistuin pääsemään paikalle ammattilaispäivänä ja tykkäsin kovasti. Mahdollisuuksia jutella ja verkostoitua oli ihan eri tavalla kuin tungosta ei ollut niin paljon. Verkostoituminen ja ajatusten vaihtaminen olikin yksi päivän parhaita juttuja. Nappasin paljon uusia blogeja seurantaan ja tapasin vanhoja tuttuja, kuten Marjon, Anna-Marian, Piritan ja Gian, jolla oli mukanaan viisiviikkoinen pikkuinen. Voi että, on sitä itsekin kiertänyt messuja pienen kanssa, tuntuu että siitä olisi jotenkin iäisyys!

matka2018+africa matka2018+stage matka2018+ilomantsi finnair+matka2018

Mitä Matkamessuilla kannattaa sitten tutkia? Toki hakea lisätietoa niistä kohteista, jotka kiinnostavat, mutta mennä ennakkoluulottomin mielin paikalle. Kohteita on niin paljon ja mahtavia ideoita ilmoilla, että inspiraatio saattaa yllättää. Kotimaan matkailukin on mielestäni hurjan mielenkiintoista, mietin mm. Hangon pisteellä kuvia katsellessani, että nyt vihdoin kyllä mennään sinne!

Kyproksen esitteitä keräsin kasan messuilta ja osallistuin moniin kisoihin. Haaveilin reissusta Rovaniemelle katsomaan revontulia ja tutkin innoissani taas tuon ruokapuolen. Pohdin pitkään, mitä söisin lounaaksi, mutta päädyin sitten ikävissäni pad thaihin, joka oli suosikkini Thaimaassa asuessa. Chiliä oli vähintäänkin tarpeeksi ja uusia matkabloggaajakasvoja kätellessäni syöksin vielä tulta suustani. Mutta niin se oli monesti sielläkin asuessa, että nenä aukesi ja hiki valui (ja jos pelästyit tulisuusjuttuani, sen saa myös ilman chiliä!).

padthai+matkamessut hedelmä+aurinkomatkat+matka2018 matka2018 morocco+matka2018

Tiedättekö muuten mitä? Hiuksiani kommentoitiin kolmesti. Jopa niin, että minun täytyy olla bloggari, kun tukka on tällainen. Hei mitä! Minulla on ollut tämä tukka kohta seitsemän vuotta, siis jo ennen blogia, mutta onko yksisarvistukat nykyään niin muotia, että tukkani on bloggaritukka? Hämmennyin.

Tiedättekö mitä muuta? Bongasin messuilta tutun kasvon, jonka olen viimeksi nähnyt vuonna 2002 (?), enkä tiennyt hänellä olevan blogi. Siis oliko vähän hauskaa tällaisen tauon jälkeen löytää hänet! Teijan blogi vaikutti kivalta, sen bongaa täältä.

Lisäksi luulin, että saisin enemmän ideoita siihen kevään kahdenkeskiseen viikonloppureissuun. Niin sainkin, mutta pää meni ihan pyörälle. Mondo hehkutti Liettuaa ja Vilnaa parhaana weekend getawayna. Siis vaihtoehdot vain lisääntyvät! Kuka on käynyt siellä, joo vai ei?

visittampere+matka2018 turkishairlines+matka2018 matkamessut2018 finnair+matkamessut

Inspiroidu, tempaudu, hämmästy, ihastu! Sitä ovat Matkamessut 2018. Finnairin ständi oli muuten hurjan hieno! Kuka on menossa viikonlopun aikana? Iloista talvista viikonloppua kaikille!

*sisäänpääsy saatu

Tempaudu Matkamessuilla!

Niin kuin viimekin tammikuussa, myös nyt pääsin matkamessubloggaajaksi. Lähdimme perjantaina tyttären kanssa katsastamaan tarjonnan (aamun juna oli vain 30 min myöhässä, jee!) ja nyt minulla on sitten jakaa teille miljoona vinkkiä, eikö?

Ainahan se on mielessä, reissuun pääseminen tai siitä haaveilu. Sitä kuumetta Matkamessut nostavat potenssiin 100 ja innostuin vielä tilaamaan pätkän ihanasta Mondo-lehdestä – se on samalla kertaa ihana lehti sekä hieman kidutuslehti, kun kohteita on niin paljon ja aikaa ja rahaa… Viime vuonna kiersin messut kohtalaisen tehokkaasti ollessani yksin liikenteessä, mutta nyt tuo varaamani 6 tuntia lapsen kanssa meni täysin siivillä ja tuntuu, etten ehtinyt juuri vinkkejä kerätä varastoon.

Matkamessuilla on menossa kampanja #Tempaudu ja sitä me teimme. Fiilistelimme kaikki lasta innostaneet jutut, joista ykkönen tuntui olevan Pärnun lähellä sijaitseva, vuoden 2014 Viron paras matkailukohde Lottemaa. Koirataloon piti päästä uudelleenkin. Kiljuttiin kun Oulun pisteen lähellä vastaan käveli dinosaurus tai kun jääkarhu halusi taputtaa päätä.

Perinteisesti jumiuduimme ruokaosastolle pitkäksi aikaa, ostin Forsmanin messuteet matkaan ja maistelimme juustoja sekä italialaisia suklaita. Koska en ole löytänyt kotimaista lehtikaalia mistään, olen innoissani aina kun ohitan Jungle Juice barin. Heillä sitä on, kotimaista kaalia, en uskalla ulkomaista odotusaikana syödä. Istuimme loungessa smoothieita nauttien ja tuttujen kanssa höpöttäen. Osallistuimme moneen moneen kilpailuun ja kuvautimme itsemme niin Eckerö linen bileristeilyllä kuin Veikkauksen pisteen New York-maisemissa. Yritimme treffata tuttuja pariinkin otteeseen Thaimaan pisteellä, muttei siellä ketään ollut? Katsoimme tanssiesitystä ja innostuimme muumitalosta. Allasbaarin altaaseen olisi kuulemma pitänyt päästä uimaan.

Treffasimme ulkomailla asuvaa kaveria ja vaihdoimme odotuskuulumisia hänen kanssaan. Etsin käsiini Gian, joka kirjoittaa Matkakuume-blogia ja sitä ennen Mustikkasmoothie-blogia. Olen lukenut Gian tuotoksia vuodesta 2012 ja oli kivaa nähdä hänet vihdoin livenä! Giahan oli juuri vuoden maailmalla ja jaoimme kokemuksen puhtaasta vedestä: sitä kyllä arvostaa kun ollut pidempään poissa Suomesta. Opin Thaimaassa asuessa mm. käymään suihkussa aina suu kiinni, tein sitä vielä pitkään Suomeen palattuamme. Toisia asioita sitä oppii arvostamaan enemmän, kun on pitkään poissa.

Kaikkein kummallisin tapahtuma messupäivässä koettiin heti kun pääsimme paikalle: vieras mies otti minua kädestä kiinni ja kyseli tyttären saamista joululahjoista. Menin täysin jumiin enkä saanut sanaa suustani, kunnes hän kertoi tunnistaneensa meidät Koiramäestä, hän oli siis pukkina siellä. En tunnistanut kyllä yhtään ja hämmennyin aivan totaalisesti tästä! Ihana joulupukki, kun muisti meidät vieläkin. :)

Sanoisin siis, että menkää vaeltelemaan ja fiilistelemään, paljon saa fiiliksiä irti, vaikkei mitään tiettyä matkaa olisi suunnitteilla. Me odottelemme nyt, jos jostain kisasta irtoaisi voitto. :D Niin kuin tytär kovaan ääneen ilmoitti lehdistökeskuksessa lähtiessämme, ”oli kivaa nähdä teitä, heippa!”. Niin oli, kivaa tavata monta tuttua!

Iloista lauantaita, onko se sinulla messupäivä? Mitkä ovat omat messutärppisi?