*aamiainen saatu Scandic Rukahovi
Mihin karkasi yli kuukausi taas elämästä sitten edellisen blogipäivityksen? Huhtikuu on ollut todella täynnä tapahtumia, mutta palataan ajassa hieman taaksepäin maaliskuun loppuun. Silloin suuntasimme perinteeksi muodostuneelle kevään laskulomalle Rukalle ja loma oli kyllä todella hauska ja onnistunut. Pelkästään se, että kaikki säilyivät ehjinä ja kukaan ei sairastellut on jo onnistuneen loman merkki! Puhumattakaan kaikista ihanista rinteistä ja kivasta rinnemajoituksesta.
Olimme toista kertaa tutun vuokraajan kautta Ruka Chalets-asunnoissa, jotka ovat todellakin aivan kiinni rinteissä Rukakylän puolella. Alkujaan löysin asunnon Tori.fin kautta, suosittelen sieltä katsomaan vuokranantajia. Varaus tehtiin elokuussa pääsiäisviikolle ja pääsiäisenä riittikin urakalla ohjelmaa ja bändejä terasseilla päiväaikaan.
Ihana aamiainen yllätyksineen
On useasti tullut todettua, että kun on aamusta iltaan rinteessä, on iltaisin mielessä sauna ja yöpuku. Ei laittautuminen ja ravintolaan lähteminen. Sen sijaan päivän paras ateria on mielestämme aamiainen, johon on kivaa lomalla panostaa. Scandic Rukahovi on suoraan Chalet-majoitusta vastapäätä ja ensimmäisenä loma-aamuna kävelimmekin pihan poikki sinne aamiaiselle. Lapsilla oli juuri ollut syntymäpäivä, esikoisella edellisenä päivänä, niin halusimme sitäkin muistaa.
Aamiaiselle ovat tervetulleita kaikki, vaikkei hotellissa majoittuisikaan. Se kustantaa 20,90 euroa ja takaan, että sillä pärjää pitkälle päivään. Aamiainen tarjoiltiin hotellin toisessa kerroksessa, joka tuntui lastenkin mielestä siltä, kuin olisimme olleet rinteessä syömässä. Luminen katto ja rinnemaisema olivat suoraan ikkunan takana.
Aamiaisella oli huomioitu lapsiväki kivoilla hiirilautasilla ja tytöt keräsivät kaikkea mahdollista niille, jota ei yleensä aamuisin saa pekonista croissanttiin ja Nutellaan. Minä puolestani ihastuin Kuusamon kalan kalatuotteen kalaherkkuun sekä tuorepuuroon. Söimme aamiaista, kun näimme silmäkulmasta, että työntekijät kantavat valtavaa kakkua kynttilöineen. Meni hetki älytä, että wau, sehän tulee meitä kohti! Laulun kanssa yllätyskakku saapui pöytään ja oli kyllä huikea aloitus lomalle. Luksusta heti alkuun!
Yhtenä aamuna ajelimme toiselle puolelle tunturia Rukan Campin aamiaiselle, joka sekin oli todellista lomaluksusta!
Uusi Suomen nopein tuolihissi Masto Express
Kahdeksan päivää meni pääasiassa rinteissä, yhden hiihtolenkin saimme aikaiseksi nelistään, mies kävi pari aamuhiihtoa yksin. Hiihto ei kuitenkaan saanut lapsia innostumaan, joten luovutimme sen kohdalla yhden päivän jälkeen. Voin kyllä suositella Talvijärven jäätä lasten kanssa hiihtämiseen, siellä on ainakin tasainen lenkki kivoilla maisemilla, yhden kierroksen pituus on parisen kilometriä.
Ensimmäisenä rinteissä testasimme uuden Maston alueen ja tuolihissi veti väkeä kyllä upeasti pääsiäisen ruuhkissakin. Reunimmainen rinne, joka oli ainakaan vähän sellainen hidden treasure oli kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Mastolle oli tullut paljon helppoa laskettavaa ja alkuviikosta olimmekin paljon siellä. Pääsiäisen aikaan se oli vähän liian tukossa.
Loppuviikosta suuntasimme enemmän Saaruan rinteille ja täytyy todeta, että onhan tuolihisseissä aivan hurja ero vuosien varrella tapahtunut. Miten valtavan mukavat Masto Expressin penkitkin ovat verrattuna esimerkiksi Saaruan vanhempaan hissiin.
Kaikki rinteet tulimme alas, minä tosin vain kerran Rukan Pizzerian vieressä olevan Kelo-rinteen ja senkin osaksi pyllymäkeä. Oli liikaa. Lapset hakivat tauotta metsäreittejä ja näinhän siinä monella käy, että äidillä on vaikeuksia pysyä perässä.
Pääsiäisen ohjelma Rukalla
Emme alkujaan halunneet lähteä pääsiäisenä matkaan, sillä yleensä se tarkoittaa ruuhkia. Yllättävän vähän niitä lopulta rinteessä oli, enemmän pääsiäisruuhka näkyi Talvijärven parkkipaikalla ja ravintoloiden täyttöasteessa. Elokuussa tuo viikko näytti kuitenkin ainoalta mahdolliselta ja kun suunnitelmat muuttuivat, emme muistaneet vaihtaa viikkoa toiseen ajankohtaan.
Toisaalta Rukan pääsiäinen tarjosi valtavasti ohjelmaa. Bändit soittivat jo kello 11 alkaen terasseilla ja osallistuimme esimerkiksi Ski Bistron bingoon. Siellä suurimman osan palkinnoista vei sama lapsi, miten hyvä bingolappu hänelle osuikaan! Mutta kolmesta voittajasta mies oli yksi ja sai niin istuinalusen kuin purkkapussin. Kannatti, heh!
Tubingissa kävimme laskemassa kerran, enemmän lapsia houkuttivat ne metsäreitit ja erilaiset temppuilumahdollisuudet. Rattikelkalla laskimme laskettelurinteitä yhtenä iltana, se on jotenkin hurjaa puuhaa. Kujalan porotila järjesti pääsiäisenä ilmaisen munajahdin, joten ajelimme sinne pitkäperjantaina etsimään Kindereitä. Aika kiva juttu oli! Ja porojakin näimme.
Pääsiäisen aikaan alkaa muuten olla huikeat alennukset talvivaatteissa ja päivitin omat hanskat sekä lasten ensi talven vaatteita.
Tuttu ihana Ruka ja lukuisat kohtaamiset
Monomestassa oli meille tuttu työntekijä, jota oli kivaa nähdä. Itse Ruka on mielestäni aika kompaktin kokoinen ja nyt kun olemme olleet siellä monta kertaa, ovat rinteet tutut. Lapset alkavat olla jo niin isoja, että oli helppo mennä välillä eri suuntiinkin. Rinnemajoitus oli ehdoton, oli niin helppo käydä syömässä tai lepäämässä ilman, että tarvitsi ajella edestakaisin tai että kaikkien olisi tarvinnut lähteä tauolle.
Menimme pääasiassa omin eväin laskupäivät ja Saaruan taukotupa oli ykkössuosikki. Maston taukotuvan piippu vetää niin kovaa, että makkaroiden lämpöiseksi saaminen oli haastavaa. Ylipäätään taukotuvat ovat todella siistejä ja lämpöisiä vessamahdollisuuksineen.
Kirjoitinkin jo Instagramissa aiemmin, että kahdeksan päivää sisälsi niin kivoja kohtaamisia, että ammensin niistä valtavasti virtaa. Gondolissa tuli juteltua ihmisten kanssa ja taukotuvissa tuli aina vaihdettua elämäntarinoita. Kun laitoimme koko perhe naamiaisasut päälle rinteeseen, saimme jatkuvaa kommentointia. Näistä kaikista kohtaamisista jäi niin hyvä mieli!
Viime vuonna näihin aikoihin, huhtikuun lopulla ajelimme Rukan Wappulounaalle, jota voin sitäkin suositella suurella lämmöllä. Sen verran tuli laskettua, että kotona tietyt kohdat jalasta särkivät muutaman päivän. Kahdeksan rinnepäivää ehti kertyä ja kotiin ei olisi malttanut millään.
Kiitos ihana Ruka jälleen ja kiitos Scandic ihan mielettömästä yllätyksestä sekä todella ystävällisestä asiakaspalvelusta. Jäi todellakin mieleen!
Kylläpä tuli haikea olo tätä kirjoittaessa. Varmasti jälleen yksi vuoden parhaista viikoista vietettiin Rukalla!