Ylpeä tyttö

”Minä ajattelin aina, että olet vähän ylpeä ja pidät itseäsi muita parempana”

Siinäpä yksi lause, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Peräisin lukiokaveriltani, jonka hän sanoi joskus pari vuotta lukiota käytyämme. Ensi vaikutelma minusta oli ylpeä ja itsevarma. Järkytyin, että saatoin näyttää siltä, sillä pelkäsin ja jännitin lukioon menoa hirveästi, luokallani ei ollut ketään tuttua. En halunnut puhua kenellekään mitään, sillä pelkäsin punastuvani ja ajattelin, että sitten huomaavat minun olevan oiva kohde kiusaukselle. Tunsin saaneeni uuden startin vuosien kiusaamisen jälkeen, kiusaajat lähtivät muihin oppilaitoksiin ja minä olin kasvattanut kuoren, jonka sisällä olin turvassa. Se ei tarkoittanut sitä, etten olisi halunnut tutustua tai että olisin ollut ylpeä. Olin kauhusta jäykkänä.

marksandspencer+converse marksandspencer+mango+converse

Eilen vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää ja katselin somesta erinäisiä tyttöjä kannustavia kuvia ja lauseita. Istuin miettimässä omaa kasvatustehtävääni kahden tyttölapsen kanssa. Olen heille esimerkki, äiti, hoivaaja, kasvattaja, naisen malli. Tämä vastuu on saanut miettimään omaa epävarmuuttani moneen otteeseen ja olen viime vuosina tullut enemmän ja enemmän rytinällä ulos sieltä turvakuorestani. Siinä, missä olen kaksi vuosikymmentä ajatellut, että minussa oli joku vika, kun ekaluokkalaisena sain aina samoilta tytöiltä lumipesut kotimatkalla olen vasta nyt herännyt ajattelemaan, että eikä ollut. Minä en pienenä ekaluokkalaisena ollut tehnyt heille, vuotta vanhemmille tytöille yhtään mitään. En edes tuntenut heitä, kuin nimeltä (kyllä, muistan nimet hyvin vieläkin, siksi kivana pitämäni Elli ei ollut vaihtoehto omille tytöille). Silti olen aina syyttänyt itseäni kiusaamisesta. Ujona, syrjään vetäytyvänä tyttönä olin helppo kohde. Punastelukaan ei kai ollut oma vikani, lievä ylipaino ehkä sinällään jo oli, hammasraudoillekaan en mitään voinut. Kaikesta syytin silti itseäni.

Toimiessani roolimallina olen joutunut kohtaamaan lapsuuden demoneja tuhannet kerrat. Haluan seisoa selkä suorassa tyttöjeni edessä, kasvattaa heistä ihmisiä, jotka tietävät olevansa äärettömän hyviä ja arvokkaita vaikka mikä kohtaisi. Se ei ole ihan helppo tehtävä, kun on itse ollut niin pitkään epävarma ja itsetunto on nujerrettu sinne johonkin pimeimpään nurkkaan. Välillä tekisi mieli kasvattaa tyttöni ns. tynnyrissä, etteivät he kohtaisi kovaa maailmaa. Miten pystyn heitä suojelemaan kiusaamiselta?

Viime vuodet olen pakottanut itseni kohtaamaan jatkuvasti tilanteita, joita ennen olisin väistellyt ja hitaasti, mutta varmasti jopa alkanut nauttimaan esiintymisestä. Matkaopastyöstä opin nauttimaan, vaikka siinä esiintymistä tuli urakalla. Olen rohkeasti puhunut epävarmuudestani ja taustoistani, vaikka se on hurjan pelottavaa. Puran muurit ympärilläni puhumalla suoraan, mutta koen, että näin käyttäytymistäni saattaisi olla helpompi toisinaan ymmärtää. Se ei ole ylpeys, se on arkuus mikä sieltä paistaa.

Varsinaisestihan tyttöjen päivän tarkoitus on muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet.  Sinällään tyttöjen päivä nostaa siis esiin koulutuseroja ja muuta syrjintää, mutta se sai jälleen minut miettimään asemaani tyttönä, naisena ja kahden tytön kasvattajana. Omia epävarmuuksiani. Jos olisin ollut poika, olisinko käynyt nyrkkitappeluun? Kirjoittaminen ja päiväkirjat olivat tyttönä minun kanavani purkaa pahaa oloa.

marksandspencer+kukkapaita marksandspencer1 marksandspencer+flowers
paita MARKS & SPENCER/ farkut MANGO/ tennarit CONVERSE/ neuletakki VILA/ korvikset UHANA DESIGN/ takki H&M

Lauantaina kohtasin jälleen yhden pienen hetken, jolloin minun piti ylittää epävarmuusalueeni. Menimme järkkäilemään kirppiskamoja pöytään ja juttelin miehen kanssa, että jos ei kaatamalla sada, napataan asukuvat paidasta, joka päällä olen mennyt koko viikon. Sovimme, että otetaan kuvat kirppiksen edessä ja kun saavuimme, Noora ja Matti kuvailivat tuossa. Istuin autossa hokien ”en voi mennä Nooran ja Matin eteen kuvaamaan”. Mies ei ymmärtänyt ollenkaan, Noorahan on ottanut minusta kuviakin. Joo mutta se on eri juttu, kun se että sinä otat ja he katselevat, jännittää! No pyydä Nooraa ottamaan kuvat, mies ehdotti.

Lopulta nielaisin, astuin autosta ulos ja totesin heille, että en meinannut uskaltaa asukuviin kun katselette. Siis kuvitelkaa. Noora ja Matti kohteliaasti katselivat pääasiassa muualle ja minä tajusin kameran eteen astuttuani, että voi äly mikä järki oli tätäkin jännittää.  Mitä tutumpi tyyppi, sitä enemmän jännitän. Eikö sen pitäisi mennä toisin päin? Ja samalla taas ajattelen: minä olen niin huono tässä ja nuo kaikki parempia. TAAS se sama raivostuttava itsensä vähättely ja syyttely, mistä niin kovasti opettelen eroon.

Koen, että tyttöys ja naiseus on lahja ja on edelleen etuoikeutettua syntyä juuri Suomeen tyttönä. Olkaamme ylpeitä itsestämme, tyttöydestämme, naiseudestamme, olkaamme inhimillisiä toisia kohtaan. Jokainen meistä on yhtä arvokas, mutta jokainen meistä on niin erilainen. Syystä tai toisesta. Toisen sisuksiin on niin vaikeaa nähdä.

Saitteko kiinni lyhyen tekstin myötä ajatuksistani? Onko sinulla esimerkiksi kiusaamistaustaa? Entä innostiko kukkaprintti?

Toivon, että torstaistasi tulee erittäin onnistunut!

Sininen asu ja sairas viikko

Onpahan ollut kipeä viikko. Kuopuksemme sairasteli vähän koko lokakuun, söi antibiootit korviin ja yski ja yski edelleen. Sitten alkoi esikoinen yskiä. Ei mitään muuta, kuivaa yskää joka valvotti öisin, väsymystä ja kiukkua. Maanantaina minä ja mies todettiin, että nyt on lenssu meissä, miehessä vähän kovempana, minä lähinnä olin äänettömällä kurkunpääntulehduksen kanssa. Esikoinen jatkoi yskimistä. Lopulta päätin viedä hänet lääkäriin ja järkytykseni oli suuri, kun molemmat korvat olivat tulehtuneet ja se aiheutti ärsytysyskää. Minun reipas, joka on vaan touhunnut eikä sanallakaan sanonut korvista. Oma olo oli kurja jo lenssun takia ja kun tajusin että korvissa on ollut vika pidemmän aikaa, ratkesin itkemään. Se vain tulla purskahti, kun tuli niin paha mieli reippaan pieneni puolesta. Miksen vienyt aiemmin lääkäriin? Miksen tajunnut että kummalliset yöt johtuvat korvista? Kun meillä on näitä kummia öitä riittänyt. Kyyneleet pulpahtivat silmistä ennalta-arvaamattomasti lapsen jatkaessa höpötystään ja kysellessään saako täältä taas sisiliskon. Huh, äitiys nostattaa tunteet pintaan joka käänteessä, jälkikäteen vähän nolotti.

blue2 blue3

Sen jälkeen tuli silmätulehdusta ja kaikki yskimme edelleen. Sellainen viikko täällä siis takana. Näin se vain on, että useampi lapsi näköjään tuplaa pöpötkin, edellisestä korvatulehduksesta on nimittäin kaksi vuotta, itse en ole ollut kipeä kuin odotusaikoina. Enpä muista milloin olisi viimeksi jääneet harrastukset väliin, mutta nyt jäi niin kerhopäivät kuin bodyattack-tunnit. Yhdessä blogitilaisuudessa piipahdin eilen ja se kyllä kannatti, olipa ihanaa tunnelmaa, siitä lisää myöhemmin.

blue5 blue1

Mutta silti tämä viikko on ollut ihan poikkeuksellinen. Sanoin, että se tuntuu kuin joululta, kun hissuttelimme kaikki villasukissa menemään, ulkona oli kylmää ja valkoista ja päälle oli vielä kunnon pahvisotku kuin avatuista paketeista konsanaan, sillä meillä tehtiin pienimuotoinen remontti tai kasvojenkohotus yhteen tilaan. Tästä(kin) lisää myöhemmin, voin kertoa nyt sen, että asia nostatti onnenkyyneleitä silmiini.

Välillä sitä täytyy pysähtyä ja sitä on tehty tällä viikolla. Olemme syöneet vähän mitä sattuu, yskineet yöt, juosseet monen monta kertaa lääkärissä mutta toisaalta olemme olleet yhdessä, kun kenelläkään ei ole ollut kiire. Olen naputellut monen monta postausta talteen ja suunnitellut teille kivoja arvontoja joulukuulle joulunodotukseen. On vuokrattu läjä Disneyn leffoja, jokohan tytär on nähnyt ne kaikki, hih! Kyllä liikkumattomuus syö ihmistä, mutta toisaalta oli ”ihanaa”, että mies oli yhtä aikaa kipeänä, eikä tarvinnut yksin pärjätä.

Otsikon asupuoli tulee siis täysin sinisestä asusta, joka kuvattiin 1,5 viikkoa sitten. Oli pimeää ja synkkää, oli pitkä tukka joka valui päätä myöten ja oli täysin siniset vaatteet. Ennen vierastin sinistä, mutta nyt olen löytänyt sen. Nämä kuvat olivat viimeinen sysäys saksille. Ja nyt kun katselin näitä kuvia, tuli pitkää ikävä. Morjens mikä tuuliviiri! :D Hiemanko on keli viikossa muuttunut, nyt on jo hyvin kylmä ja pakkasta. Haluaisin lähteä ulkoilemaan, mutta kylmän pakkasilman hengittäminen tuntuu karsealta. Ehkä yritämme hetken.

blue4

neule & sukkikset MARKS 5 SPENCER/ hame GARCIA JEANS/ takki second hand/ korvikset CORUU (saatu)

Sen verran asuun liittyen täytyy vielä vinkata, että nuo Marks&Spencerin merinovillaa sisältävät sukkikset ovat huippulämpöiset, sieltä löytyy ihan mahtavia sukkahousuja. Jopa sellaiset, jotka lämmittävät sisällä vähemmän kuin ulkona (en uskonut itse tämän olevan mahdollista ja ostin vain ihan merinovillaiset). Jos siis kaipaat värisukkiksia tai lämpöisiä sukkiksia, ota suuntima sinne!

Sellainen viikko täällä takana, sitten kohti viikonloppua! Oletteko pysyneet terveinä? Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille, käykäähän osallistumassa eilen julkaisemaani arvontaan!