Alkuun pahoittelut Instagram-seuraajilleni siitä, että paukutin eilen urakalla vanhoja matkakuvia. Kun kotiäidin matkakuume ja halu meren äärelle lähtee käsistä, ei auta kun osallistua kaikkiin matka-aiheisiin kisoihin mitä eteen tulee. Järkyttävää oli huomata, että yksi kuva oli 10 vuoden takaa, häämatkasta on kesällä aikaa 10 vuotta. Huih! Tässä siis selitys kuville, yritän vain päästä reissuun. :D
Sitten asuun. Jostain vaatteista tulee itselleni vahva assosiaatio johonkin paikkaan. Yhtä lailla kun Desigualin takki tarvitsi mielestäni rouheaa graffittitaustaa, tämä mekko toi mieleeni opettajat. Ehkä kuvaamataidon opettajan kukkamekossa tai alakoulun luokanopen. Se vaati päästä kuvattavaksi koulun pihaan. Tykkään kovasti mekon yksinkertaisesta ulkonäöstä, mutta silti tuo kukkakuosi kahdessa kohtaa tuo aika paljon siihen jujua ja kukkakuosi katkeaa kropalle edullisessa kohdassa.
Koulun pihalla sitä ajautuu väkisin muistelemaan menneitä, vaikka minä en ole edes Tampereella koulujani käynyt, mutta jotain samaa kaikissa kouluissa on. Erityisen hienoja ovat tällaiset vanhemmat koulut, jotka huokuvat arvokkuutta ja vanhaa aikaa. Voni kuvitella kuinka tuossa samaisella ovella on seisonut opettajatar tiukassa mekossaan tukka nutturalla. Tai rehtori joskus 1900-luvun alussa. Kyllä, tämä kyseinen koulu on yli 100 vuotta vanha! Siksi tämä kuvasarja vaati mielestäni alkuun seepiakuvan, joka vie fiilikset ajassa kauas taaksepäin.
mekko Anna Field/korvikset Retroke/kengät Marco Tozzi/laukku Desigual
Olen huomannut, että Helsinki Design Schoolin opintojen myötä olen alkanut ajattelemaan enemmän kuvien järjestystäkin. Ettei kaikki ole otettu samalta puolelta, on istualtaan ja seisaltaan, vasemmalta ja oikealta… Sitä se editorialien analysointi teettää.
Meinasin muuten ratketa kuvatessa nauramaan ihan joka kuvassa. Syynä oli tämä pallero, joka halusi kanssani kuviin, virnuili isänsä vieressä ja touhotti menemään. Hieman laajemmalla rajauksella kuvat olisivat siis saattaneet näyttää tältä:
Todellinen behind the scenes. Nähtyään nämä kuvat taapero huusi ”sysän pois” (tarkoittaen että sydän pitää ottaa pois naaman päältä) ja kun sanoin etten ota, hän huusi sen olevan jumissa. Voi ei mikä ihana pieni, äiti pilasi hänen kuvansa!
Tuleeko teille kukkamekosta opettajar-fiiliksiä?
Iloista tiistaita kaikille!
Iloista tiistaita kaikille!
Pink it’s my favorite crayon
Pink it’s the color of passion
’Cause today it just goes with the fashion
’Cause today it just goes with the fashion
Olen joskus miettinyt kuinka kovasti rakastan musiikkia ja aika laajalla skaalalla. Aina kun mietin otsikkoa postaukselle, ponnahtaa mieleeni joku biisi. Kyllä, tällä kertaa se oli Aerosmithiä. Tämä se sitten soi ja soi 1990-luvulla kyllästymiseen asti, olin tämän ilmestymisen aikaan ripari-ikäinen. Se näissä biiseissä kai parasta onkin, ne oppii etu- ja takaperin eikä halua kuulla enää ikinä, mutta auta armias kun kuuntelee 17 vuoden jälkeen. Toimii ja fiilikset nousevat kattoon!
Miten tämä johtaa asukuviin? Ihan vain sillä, että paitani on pinkki. Jos joku on minun värini violetin lisäksi, niin se on kyllä tällainen vadelmanpunainen. Love it!
Nämä kuvat ovat Helsingistä reilun viikon takaa, eikö se nyt ole ihan normaalia istua tammikuussa pihalla lukemassa Elleä ilman takkia…? Opiskelijakollegani Misorella heilui kameran takana ja hän on aina sitä mieltä, ettei osaa käyttää kameraani. Minä olen eri mieltä, mielestäni hän onnistuu todella hyvin. Eikä sano että haloo höperö, jos kiipeän tolpan päälle puolustusministeriön edessä kykkimään. :D
kauluspaita Seppälä/neule Hampton Rebulic KappAhl/housut BikBok/
kengät Maro Tozzi/korvikset Pieces/kaulakoru H&M/kello Guess
Tässä asussa ovat taas mukana nuo lemppariksi nousseet BikBokin pöksyt ja muutenkin asu on mukava ja minun näköiseni. Vai mitä tuumaatte?
Putoaako teille pinkki? Tai Aerosmith?
Heipä hei pitkästä aikaa, Desigual!
Tiedättekö mistä blogini nimi tulee? Jos nyt sen perustaisin, nimeäisin sen kyllä eri tavalla. Kolme vuotta sitten blogini perustaessa olin kuitenkin niin höyrähtänyt Desigualiin, että blogin nimikin kumpusi sen perustajan, Thomas Meyerin, sanoista.
Meyer nimittäin kehitti malliston, jonka sanoi kuvaavansa onnellisuutta, optimismia ja energiaa ja vaatettavan ihmisiä, ei vartaloita.
Kuka on ollut matkassani kolme vuotta ja muisti tämän? :D
Värikkäissä ja kirjavissa vaatteissa sekä näyttävissä printeissä on se miinus, että niihin saattaa jatkuvassa käytössä kyllästyä. Kun innostuin Desigualista, ne vilisivät blogissakin aika tiuhaan tahtiin, eikä muutama vuosi sitten niitä näkynyt vielä katukuvassa samaan tapaan kuin nykyään. Edelleenkin ahkerassa käytössä ovat olleet Desigualin takit, huivit sekä laukku, mutta nämä trikoomekot ovat olleet hetken aikaa vähemmällä käytöllä. Osaksi pienen kyllästymisen takia, osaksi sen myötä, että heti raskauden jälkeen välttelin trikoovaatteita ja tuo moodi jäi päälle. Onneksi päätin viime viikonloppuna vetäistä pitkästä aikaa Desigualia päälle, sillä kyllä näistä vaatteista vain hyvä mieli tulee.
Sulaneen lumen tilalle oli saatu juuri uutta valkoista, joka oli paikka paikoin täysin koskematonta. Leikkisä mekko ja koskematon lumi, pitihän sinne vielä mennä hetkeksi makaamaankin. Pieni valkoisuus antoi ihanan kontrasti siniselle mekolle, siinä missä bambit, seeprat, polkupyörät ja kukat puolestaan oikean sysäyksen lapsenmielisyydelle!
mekko Desigual/kengät Marco Tozzi/takki Vila/huivi Becksöndergaard
Josko kaivaisin näitä useamminkin jatkossa esiin, sen verran ihania ovat!
Onko Desigualin väri- ja printtiloisto itsellesi liikaa, tykkäätkö heidän kuoseistaan?