Tai ehkä huijasin, sillä olen lukenut vain kolme neljästä kirjasarjan osasta ja viimeistä vielä jonotan kirjastosta. Mutta kolme ensimmäistä kirjaa on todellakin mennyt ahmien, vain parissa päivässä olen lukenut jokaisen. Siinä ne nyt odottelevat palauttamista ja minusta tuntuu, kuin menettäisin ystävän kun palautan ne. Tiedättekö, ihan kauhulla sitä odottaa jo tunnetta, kun neljäs osa on luettu. Tuleeko näitä lisää?
Ninni Schulman ja Magdalena Hansson
Mikä sarja on siis kyseessä? Totta kai ruotsalainen dekkarisarja, tuntuu kyseinen genre uppoavan minuun kuin häkä eikä loppua näy. Mikä tekee tästä sarjasta sitten koukuttavan, mitä erilaista siinä on kuin muissa pohjoismaalaisissa dekkareissa?
Ensimmäiseksi nostaisin esiin samaistuttavuuden. Kirjan päähenkilö, jonka elämää eniten avataan sarjan ensimmäisessä osassa on Magdalena Hansson, Tukholmassa asuva toimittaja, jonka elämä saa uuden käänteen. Schulman kertoo jotenkin kipeän samaistuttavasti siitä, kuinka äidin pitäisi taas kirjoittaa ja lapsi on surkeana läppärin takana, kuinka Magdalena herää eloon kun pääsee kiinni kirjoitushommiin ja toisena päivänä ei näe läppäriä aivosumulta, kun väsymys painaa. Urahaaveista ja lapsiperheen velvollisuuksista ja äitiyden tuomasta huonosta omatunnosta kerrotaan jotenkin hyvinkin samaistuttavasti.
Sama pätee sarjan muihin henkilöihin, joita avataan enemmän kirja kirjalta. On ehkä hieman mammanpoika poliisi Christer, toinen poliisi Petra, jonka lapset ovat jo vanhempia ja avioliitto uudessa vaiheessa. On Magdalenan nuoruudenrakkaus Petter ja paljon hyvin samaistuttavia arkikuvioita, joista eri elämänvaiheessa olevat lukijat pystyvät uskoakseni ammentamaan.
Tyttö lumisateessa, Poika joka ei itke sekä Vastaa jos kuulet
Nämä kolme osaa olen ahminut läpi, eikä kyse todellakaan ole vain ihmissuhteista ja arjen samaistumisesta. Koska kyseessä on dekkarit, jokaisessa kirjan osassa homma aloitetaan ruumiilla. Apua, olikohan tämä rajusti kirjoitettu. Todella mielestäni hyvän maun rajoissa käydään läpi rikoksia ja alussa heitetään niin sanotusti verkko vesille. Ensimmäisestä kappaleesta olet koukuttunut siihen, mitä tällä kertaa tapahtuu pienessä Värmlandin kylässä, johon Magdalena Hansson muuttaa sarjan ensimmäisessä osassa. Kun kyseessä on pieni kylä, kaikki tuntevat kaikki ja ihmissuhteet nivoutuvat mielenkiintoisesti toisiinsa. Monesti sitä on joku aavistus siitä, kuka on syyllinen tai mikä voisi olla tapahtumasarjan takana, mutta näissä kirjoissa en ole kyllä sitä keksinyt millään kerralla.
Ja samalla osa osalta päähenkilöiden tarina etenee ja elämä soljuu eteenpäin, mikä mielestäni tekee sarjasta jotenkin helposti lähestyttävän ja yllättävän uskottavan, vaikka ovathan tapahtumat aika villejä pieneen kaupunkiin.
Tekisi mieli kertoa vaikka mitä kirjoista, mutta yritän pitää spoilerit poissa ja sanoa vain, että lue tai laita varaukseen! Ensimmäiset osat ovat ainakin aika hyvin saatavilla ja on ollut ihan mahtavaa lukea sarja juuri näin, että seuraavan osan on saanut pian käsiinsä ja on tuoreessa muistissa mitä edellisessä jaksossa tapahtui. Olen varasijalla 33 neljännessä osassa, joten kohta saan senkin käsiini. Meneeköhän sekin kahdessa päivässä kuten edeltäjänsä? Tiedättekö tunteen, ahmit kymmenen sivua aamupalalla, illlalla valvot liian myöhään kun on pakko saada tietää kuinka tässä käy? Parasta!
Mitä sinulla on lukulautasella? Onko itselläsi ensi viikolla syyslomaa, jota voi viettää muun muassa lukien?
Olen kirjoittanut aika liudan vuosien varrella lukuvinkkejä, joten jos kaipaat syksyysi lukemista, kurkkaa ainakin tämä, tämä ja tämä postaus! Elokuussa vinkkasin ihan hulvattomasta kirjasta, pitkästä aikaa nauroin ääneen lukiessa! Nämäkin suositukset parin vuoden takaa toimivat, vaikka ehkä ovat monelle tuttuja.