Avainsana-arkisto: maanantaimalli

Miksi viikko oli täysi napakymppi?

20.1.2019
4

Olen ollut tällä viikolla ihan hirveän onnellinen. Siihen on monta syytä. Ja pelkään sanoa tätä ääneen, sillä pelkään aina, että jos sanon olevani onnellinen tapahtuu jotain pahaa. Siis oikeasti, mistä tällainen ajatusmalli? Lipsautin sen nyt varovasti, olen ollut tällä viikolla onnellinen.

Mitä on sitten tapahtunut? Paljonkin, pieniä ja isoja asioita. Olen tsempannut treenien kanssa ja tehnyt muutakin kuin juossut. Eiliseen mennessä juoksukilsoja viikolla oli 24 kilometriä, hiihtoa 16 kilometriä ja mikä parasta yksi muokkausjumppa ja yksi bodybalance! Melkein itkin siellä balancessa, niin ihanalta tuntuu tasapainoilla, venyttää rankaa ja jalkoja auki ja niin ihana ohjaaja on GoGon Mirka, se hyvä olo toisista ihmisistä vaan tarttuu. Lupasin jo loppuvuodesta, että käyn balancessa kerran viikossa, mutta niin se aina vain jää. Miksi!

Tällä viikolla iltataistot uhmiksen kanssa ovat olleet aina hyvin hanskassa ja hän on ollut yleensä 21.15 mennessä unessa! Se tuntuu jo pitkältä illalta meille kaksin, jos taistelua ei tarvitse jatkaa yli kymmeneen. Hän on mennyt hienosti nukkumaan, mikä myös on onnenkyynelten paikka. Keskiviikko-torstai yönä tapahtui lisäksi jotain kummaa: molemmat tytöt nukkuivat täyden yön. Sitäkään ei tapahdu ikinä, eikä ole tapahtunut sen jälkeen. Seuraavana yönä kolmelta taas pieni kaivautui väliimme ja sama painajais- yms.meno jatkui, mutta yksi kokonainen yö tällä viikolla tuli. Tietysti se, kun itselläni kello soitti 5.30 kun ponkasin kohti Matkamessuja, muttei haitannut yhtään – olin nukkunut sikeästi siihen asti!

Yks kaks tällä viikolla puhelin soi usemmankin kerran ja moni työkuvio loksahti kohdilleen. Olen nyt hetkellisesti täystyöllistänyt itseni kaikella pienellä silpulla ja erilaisilla projekteilla. Tai no, täystyöllistänyt, tarhapäiviä on se 10 kuussa eli operoin niiden puitteissa, mutta esimerkiksi illat ja viikonloputkin menevät monesti työn touhussa. Olen täynnä iloa, intoa ja tarmoa ihan kaiken suhteen, vähänkö kivaa kokea olevansa ”haluttu”!

Kelitkin ovat pääasiassa olleet ihan hulppeat. Tampere olikin sitten torstaina se paikkakunta, joka sai eniten lunta Suomessa käyneessä lumipyryssä. Pyryssä, josta ei tullutkaan mitään kaaosta. Lunta on 15 cm enemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan ja hiihtoladut sekä luistinkentät ovat priimaa. Olen iloinnut ihan hurjasti siitä, että lapset hyppivät lauantaiaamuna tasajalkaa, kun olivat niin innoissaan lähdössä hiihtämään!

Sitten oli vielä historiallinen ilta eilen – palkkasimme lastenvahdin neljäksi tunniksi illaksi ja menimme kavereille syömään. Emme ole vuosiin käyneet ilman lapsia kavereilla kylässä. Kaikki lapsivapaa aika on vietetty lenkkipolulla tai käyty kaksin pyörähtämässä jossain. Viimeksi muistaakseni kävimme kaksin illalla jossain synttäreilläni lokakuussa. Varasimme lastenvahdin illaksi jo pari kuukautta etukäteen ja pessimistisesti mietin, että näinköhän ilta toteutuu. No, pienin olikin jo lauantaina nuhassa, mutta pari vuotta meillä käynyt hoitaja selviää kyllä nuhaisesta pienestä. Tuntuu ihan mielettömältä saada yksi ilta pitkästä pitkästä aikaa niin, ettei esimerkiksi hoida nukutusta tai stressaa, että kuinka pitkään miehen tarvitsee istua lastenhuoneen lattialla.


huppari HM X MOSCHINO/ farkut CUBUS/ takki H&M/ pipo ja kaulahuivi SILVERJUNGLE/ hanskat A+ MORE/ korvikset MAANANTAIMALLI/ kengät Prahasta

On siis ollut paljon iloisia hetkiä ja onnistumisia tällä viikolla ja toivon, että fiilis välittyy näistä kuvistakin. Minun piti oikeasti kirjoittaa teille arjen palapelistä ja siitä väännöstä, miten haastavaa on jakaa viidelle viikolle 10 tarhapäivää niin, että saan kaiken lupaamani hoidettua, kun tukiverkkoja Tampereella ei ole. Piti kertoa, miten joustamaton systeemi on ja miten hiihtoloman hoidontarve pitäisi jo päättää. Mutta istuessani alas minusta kumpusi vain ilo ja kiitollisuus tästä viikosta ja aloin sitten horisemaan siitä toivoen, että tartutan teihinkin iloa. Kyllä ne hommat taas jossain välissä hoidetaan ja hiihtolomakin lutviutuu varmasti. Ja jos tuo nuha pienellä menee taas korviin niin kuin joulukuussa, lääkäreitä on joka puolella. Kaikki selvinnee.

Mieleeni jäi pyörimään tällä viikolla myös perjantai-illan lausahdus, jälleen hierojani suusta, kun hän kysyi, olenko aina ollut tällainen. Ihmettelin, että millainen, johon hän vastasi että elohiiri. Aina tekemässä jotain. En osannut vastata, mutta kerroin mihin suuntiin äitini oli viikolla höyrynnyt, kerroin pikkuveljeni hiihtokuvista ja vauhdista töissä ja hän totesi, että taitaa olla geeneissä. Kysyi, mistä tuon energian saa ja mietin silloin, että näin on hyvä. Kun puuhailee sitä sun tätä, ehtii kaikkea. Olen myös ehtinyt ihastella niin auringonnousua – kuin laskua lasteni kanssa hiihtoladulla ja pysähtyä kirja kädessä sohvalle. Lämmin kiitollisuus tästä viikosta mielessä.

Toivon oikein paljon hyvää mieltä sunnuntaihisi!

Arvostetaanko muuta kuin aikaansaamista?

15.1.2019
12

Vähän liittyen siihen, että meillä on usein suhteellisen aktiviista elämää, on facebookiin pompsahtanut kavereiden linkkaamia juttuja siitä, kuinka pitäisi vain olla. Nollata aivoja ja vaan tuijottaa ikkunasta ulos. Vapauttaa aikaa illoista ja antaa se lapsille. Esimerkiksi tämän jutun vanhemmat luopuivat omista harrastuksistaan ja näin aikaa vapautui illoista lapsille. Joilla ei muka ole harrastuksia. Mikä sitten lautailu ja laskettelu on, kysynpä vain?

Perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia, toisille riittää vähempi, toiset haluavat enemmän. Paljon on kyse tottumuksista. Minä olen esimerkiksi harrastanut liikuntaa aina, enkä ajatellut, että lasten myötä luovun siitä. Olemme miehen kanssa molemmat myös aika kilpailuhenkisiä ja tavoitteellisia ihmisiä, joilloin tykkäämme piiskata itseämme vähän kovempiin urheilusuorituksiin ja ilmoittautua erilaisiin kisoihin. Se, että juoksukisoihin ilmoittaudutaan yhdessä, antaa hurjasti motivaatiota treenaamiseen ja yhdistää meitä taas pariskuntana. Minä en olisi valmis laittamaan harrastuksiani tauolle, jotta saisin joka ilta samoilla metsässä lasten kanssa, voin sen sanoa ihan suoraan.

Sitten taas – meidän elämäntilanteemme on sellainen, että se mahdollistaa esimerkiksi treenaamiseen aika hyvin. Mies on pääsääntöisesti virka-ajat töissä – ei ole poissa työmatkojen takia ja on lähes aina illat paikalla. Tarhapäivinä minä olen usein treenannut päivällä, joka on mahdollistanut sen, että viimekin viikolla lähdimme illalla kavereiden kanssa pulkkamäkeen, koko perhe. Viikonloppuisin pyrimme tekemään yhdessä, perjantaina luistelimme porukalla, eilen kun olimme kolmistaan tyttöjen kanssa hiihtämässä, mies pääsi lähtemään töistä aiemmin ja hurautti paikalle kannustamaan tyttöjään. Jos olisimme molemmat hektisessä työssä, ei treeneille jäisi niin paljon aikaa.

Tytöt ovat myös suurimman osan viikosta edelleen kotona. Tarkoittaa esimerkiksi tänä tiistaiaamuna sitä, että rauhassa halaillaan, syödään aamiaista ja katsotaan lempparipiirrettyämme Sofiaa. Vaikka on paljon aktiivisuutta, on paljon myös ns. löllöaikaa lasten kanssa, jonka mahdollistaa oma tilanteeni. Siinä on hyvät ja huonot puolensa olla työntekijä, onneksi osa-aikahommia on jo irronnut! Pidämme kuitenkin päivissä kiinni lasten ruokarytmeistä ja iltarutiineista, viimeistään puoli yhdeksältä olemme iltasatua lukemassa. Sydämeeni nimittäin pisti eilen kaverin kommentti siitä, että lastemme yöheräily johtuisi liian hektisestä rytmistä ja vanhempien kiireestä. Eilen emme poistuneet kilometriä kauemmas kotoa, tänään aloitamme aamun piirretyillä. En tiedä mistä lasten yöheräilyt aina johtuvat, mutta tuo kommentti hieman ahdisti, kun yritän rauhoittaa illat ja pitää niitä löllöpäiviä. Kotona olokin on ihan eri asia, kuin päiväkodin kuormittavuus.

Sitten siihen aikaansaamisen arvostukseen. Minä en tee moniakaan asioita elämässäni siksi, että joku arvostaisi sitä, mitä olen saanut aikaan. Rakastan liikuntaa ja eilen olin ihan solmussa, kun en tiennyt lähteäkö juoksemaan, hiihtämään vai mitä. Kun kaikki on niin kivaa! Tuossa Kodin Kuvalehden artikkelissa mainittu luonnossa kävely täyttyi kyllä illan hiihtolenkillä – olin lähes ainoa lähiladulla pimeässä, katselin kaunista maisemaa kauempana ja keskisykkeeni oli 126, siis hyvin rauhallista menoa. Jollekin näyttäytyisi hiihtämissuorituksena, mutta oli itse asiassa hyvin rauhallinen, kävelylenkkiin verrattava luonnossa liikkuminen. Asiat eivät välttämättä ole aina sitä, miltä näyttävät.

paita INCH/ farkut CUBUS/ kengät Prahasta/ takki ESPRIT/ huivi ja pipo SILVERJUNGLE/ korvikset MAANANTAIMALLI

Toki välillä olen itse ihan solmussa siitä, mitä pitäisi saada aikaiseksi. Koti odottaa siivousta, lapset tarvitsevat ruokaa ja pihalla on täydellinen keli. Silloin yleensä ulkoilu voittaa, niin kesällä kuin talvella. Ruoaksi saattaa päätyä pinaattiletut ja imurointi siirtyä, koska on niin täydellistä lähteä hiihtämään tai laskettelemaan näillä keleillä. Emme todellakaan lähde eri paikkoihin suorittamaan tai saadaksemme aikaiseksi, vaan siksi, että nautimme siitä. Ja olen sanonut tämän monta kertaa – lapsemme ovat pihalla eri ihmisiä kuin sisällä. Riidat jäävät sisälle ja ulkona kaikki vain toimii paremmin ja olemme tyytyväisempi perhe.

Myönnän, että aikamme on hyvin suorituskeskeinen ja ehkä se, että mekin tykkäämme tähdätä urheilukisoihin tekee osaltaan liikunnasta suorittamista. Työmaailman paineet ovat hyvin hektisiä ja sen päälle ei varmasti ole viisainta repiä joka ilta maksimisuoritusta, vaan nollata vaikka kävelylenkillä. Meille kuitenkin urheilu on ollut se perheen juttu ja oman ajan juttu – toisille se on vaikka käsityöt. Itse inhoan kutomista, maalamista ja piirtämistä. Sytyn liekkeihin kun saan treenata, missä muodossa vain. Kirjoittaa tai lukea. Lukeminen kulkeekin itselläni rauhallisena vastapainona muulle hötkyämiselle.

Tällä hetkellä on ulkona ihan maailman parhaat kelit. Minä aion heilua siellä juoksemassa, hiihtämässä tai pulkkailemassa. Tiistai-ilta on meillä aikatauluilta, sillä molemmilla tytöillä on harrastus. Kuopus sai yhden oman omasta pyynnöstään ja halusimme sen samalle illalle kuin esikoisen uinnin, jotta joka ilta emme suhaisi johonkin.

Perheet ja nautinnot ovat erilaisia. On hyvä pysähtyä ajattelemaan oman elämän arvoja, hektisyyttä tai aikatauluja, mutta siinä missä toisille sopii aikataulutus, toiset eivät sitä kestä ja se on hyvä muistaa. Lepokin on äärimmäisen tärkeä muistaa ja meillä pidetään kiinni siitä, ettei ikinä esimerkiksi valvoskella arkena yli puolille öin. Kännykkä jää itselläni aina eri kerrokseen nukkumaan kuin minä itse. Sillä saa iltoja rauhallisemmaksi.

Näissä kuvissa oli myös ihan täydellinen talvikeli, upea auringonpaiste ja taas suomalaisten firmojen juttuja, joita tykkään kovasti nostaa esille. Tämä asu on oikea kotiäitiyden univormuni, vietin näissä kuteissa hyvin paljon aikaa vauvavuonna 2016 ja edelleen yksi lempparipaitojani. Laitoin tarkoituksella kehiin vähän ylivalottuneita kuvia sekä ”irvistys”kuvia, toivat niin esiin sen upean paisteen!

Mitä sinä olet mieltä tästä aiheesta? Suoritetaanko yhteiskunnassamme liikaa? Osaatko pysähtyä? Onko lapsilla viisi kertaa viikossa aikataulutettu harrastus?