Kaupunki värityskirjana – luvallista spraymaalausta

Pakko vielä tuoda teille kuvia katsottavaksi eilisestä, vaikka ovatkin nyt poikkeuksellsesti ihan kännykällä kuvattuja, kameraa en ottanut mukaan. Ystävien yritys, Sirkusrakkauspumpum tekee niin hyvää duunia saadakseen kaupunkia  värikkäämmäksi, että tulin kertomaan teillekin ilosanomaa. Moni on varmasti bongannut Tampereella maalattuja sähkökaappeja, joissa esiintyy muun muassa erilaisia lintuja. Tänä syksynä ja loppukesästä uutta väriä pintaan ovat saaneet alikulkutunnelit. Sen lisäksi, että niitä ovat ammattilaiset tehneet, ovat lapset päässeet apuriksi mukaan. Katselin jo elokuun lopussa eräänä sunnuntaina Leinolan alikulun maalausta ja mietin, että pitäisi mennä lasten kanssa mukaan, silloin vain pyöräilin ohi viedessäni ja hakiessani lasta kaverisynttäreiltä. Eilen meillä ei ollut mitään suunnitelmia päivässä, joten suuntasimme osallistumaan maalaushommiin. Ja olipa paikalla paljon innokkaita!

Kaupunki värityskirjana – alikulkutunnelitaidetta Tampereella

Muun muassa Kaukajärven saunalle johtava alikulku on saanut uuden ilmeen ja eilen oli vuorossa Messukylän koulun alikulku, ensi sunnuntaina pääsee mukaan maalaamaan Takahuhdissa. Kaupunki värityskirjana on hanke, jossa tavoitteena on saada väriä kaupunkiin betoninharmaan tilalle. Ja miten kaunista jälkeä on tullut! Alikulkua ovat maalanneet sirkusaiheiksiksi ammattilaiset viime viikon ajan ja eilen lapset pääsivät muun muassa värittämään spraypurkein erilaisia kuvioita, joita oli maalattu alikulkuun ja saivat osallistua portaiden maalaamiseen. Viiden lapsen ryppäissä ensiksi harjoiteltiin spraymaalin käyttöä harjoitusseinään ennen tositoimia. Tarjolla oli suojapuvut kenkineen, käsidesiä ja ohjaajilla maskit, eikä mitään pahoja ryysiksiä päässyt syntymään.

Taide tekee hyvää

Sen lisäksi, että lopputulos on upea, vaikutti jokainen paikalla ollut lapsi hyvin innokkaalta osallistumaan maalamiseen. Hymyilytti, kuinka innoissan kuopuksemme oli spraymaalin käyttämisestä, hänen mielestään homma oli superkivaa ja hän näytti ihan Munamieheltä puvussaan! Hellyttävä näky kohtuu suuressa one size fits all-suojapuvussaan hän oli ja kovin tarkkaan keskittyi hommaan. Molemmat lapset olivat hyvin hiljaa ja maalasivat heille osoitettua porrasaskelmaa hiljaisuuden vallitessa. Touhussa huomasi, miten hyvää lapsille tekee päästä tekemään käsillään ja tekemään luovaa hommaa värien keskellä. Paikalla oli iloinen tunnelma ja aurinko paistoi lämmittäen selkää. Minä katselin hymyillen tyttöjen touhua samalla kun kävin ihailemassa sirkusaiheisia kuvia.

Suosittelen lämpimästi osallistumaan ensi sunnuntaina Takahuhdissa, josko mekin menemme uudelleen, sillä kuopus ei olisi halunnut lopettaa hommaa. Toivotaan, että nämä teokset pysyvät kauniina eikä kukaan saa päähänsä töhertää niihin päälle, niin upeasti ne värittävät kaupunkikuvaa.

Onko joku jo bongaillut valmiita alikulkuja?

Ajattelitko maalata ulko-ovesi! Harkitse vielä!

Hahhah, oikeasti olen kiroillut jo aika moneen otteeseen vain reilun viikon kestäneen ulko-oven maalaukseni kanssa. Tämä kyllä kertoo ehkä jotain omasta kärsivällisyydestäni ja luonteestani. Minähän olen sellainen vauhdilla tekijä, jonka pitää saada heti valmista siinä missä mies tekee todella tarkasti kaiken, hirmuisella pieteetillä ja… Siinä kestää. Totta kai on järkevää tehdä kerralla hyvin, mutta itselläni ei monesti hermot riitä.

Olen pitkään puhunut siitä, että ulko-ovemme pitäisi maalata. Oven edusta on pihamme kuumin paikka, jossa jo koirammekin tykkäsi huhtikuussa lämmitellä. Mittarin näyttäessä 7 astetta oli siinä jo ihan t-paitakeli. Tämä täysi porotus tekee tietenkin pahaa ovelle, joka kai joskus oli kirkkaan punainen. Hätkähdin nähdessäni FB-muiston seitsemän vuoden takaa – siinä koira paistetteli auringossa oven vieressä. Se siis oikeasti oli ihan punainen! Nyt se oli hieman… Hailakamman värinen. Lisäksi edelliset omistajat olivat kiinnittäneet siihen koiratarroja ja naulanneet useita kylttejä, jotka eivät tuntuneet lähtevän millään.

Pohjatyöt ovat avainsana oven maalauksessa. Ja oikeat välineet!

Ajattelin siis, että kun viime kesänä maalasin terassin, sitä edellisenä kaikki piha-aidat, että helppo homma, valkoista maalia ja suti käteen. Mies toppuutteli, että kuule, pohjatyöt pitää tehdä hyvin. Joo joo, no teen lupasin. Hän haki minulle rautakaupasta tarvikkeita ja aloin hioa ovea. Hermot meni puolen tunnin kuluttua, miten tylsää on hioa!

Mies välillä auttoi ja lopulta oli pinta hiottu. Sitten kuulemma piti kitata ne ruuvinreiät ja lohjenneet kohdat, että tulee tasainen pinta. Ja sitten laitoin sitä kittiä liikaa ja piti sitten hioa sitä seuraavaksi matalammaksi. ”NO MINÄ HION!” mies tuli auttamaan kun marisin että kädestä loppuu voimat. Meillä oli jo pieni tappelu pystyssä pihalla aiheesta hionta. Vaaleanpunaista pölyä oli joka puolella ja otti niin päähän koko projekti. Miksi läksin, kun en osaa tehdä käsillä ja hermostun heti.

Olin todella onnellinen, kun päästiin vaiheeseen, että sain teipata ikkunanreunat suojaan maalarinteipillä. Kohta tulee maalia pintaan, vihdoin tulee valmista oi joi! Sudin vimmalla valkoista ulkomaalia oveen miehen katsellessa vieressä. ”NO SANO NYT JOTAIN OHJEITA ÄLÄKÄ PYÖRITTELE SILMIÄSI SIELLÄ!”. Taas oltiin riidan partaalla. Oven kaikki kolot ottivat maalia vastaan aika epätasaisesti ja ensimmäisen maalauskerran jälkeen ovi oli niin hirveän näköinen, että meinasin itkeä. ”Maalauskuiva 16 tunnin kuluttua sanoi purkki”. Ei auttanut kuin mennä nukkumaan, hävetti koko ovi ja aloin suunnitella mitä sateenkaaria alan maalata siihen päälle. Näin siitä jopa unta.

Seuraavana päivänä uusi kerros maalia. Parempi, muttei häävi. Taas seuraavaan päivään ja kerros maalia. Parempi. Neljäntenä päivänä taas kerros maalia. AIKA HYVÄ HEI JO! UUUUU! Tuulettelin ihan onnessani, mä onnistuin! Enää tarvitsee kuivumisen jälkeen poistaa ne maalarinteipit.

Lauantaina miehen ollessa kaupassa päätin irrottaa ne teipit. Senkus vetäsen ne pois ja homma valmis. Otin kiinni teipistä ja nykäisin. Sain irti noin millin palan. Teipit eivät irronneet mihinkään. Mutisin itsekseni ääneen pihalla ja toistelin mielessäni miehen ohjetta ”NE PITÄÄ SITTEN IRROTTAA VAROVASTI”. No mitenköhän tämän voisi tehdä ”ei varovasti”, millin paloja nykiessäni kirosin. Vaivuin hetkelliseen epätoivoon, olen vuosisadan tumpelo! Ettei teipitkään irtoa!

Mies tuli kaupasta ja huuteli auton luota, olenko jäänyt lukkojen taa? TÄH? No kun siinä hameessa seisot? No kun en nyt vaihtanut vaatteita kun tulin viidessä minuutissa IRROTTAMAAN NE TEIPIT! Näin että miestä nauratti. Rouva ei saa edes teippejä irti. Niinpä. Tuli itse toteamaan tilanteen ja sanoi ”OHO. Luulin että halpa teippi ennemminkin käpristyisi irti, mutta sulikin kiinni. Eihän tämä irtoa”. NO NIINPÄ, EI IRTOA EI!

Entäs sitten se maalarinteippi?

Siis. Opimme, että halpa maalarinteippi ei voi olla ikkunassa viikkoa putkeen täydessä auringonpaahteessa. Se liima todellakin suli ikkunoihin kiinni. Yhdessä lauantai-iltana näpräsimme niitä millin paloina irti lasten katsoessa leffaa. Apuna meillä oli keraamisen lieden ”raappa” (mikä sen virallinen nimi on?). Aika jännä, aika jännä höpisi mies. Mmmm. On se jännä kyllä.

Lopulta eilen vikat liimat oli nypitty irti ja enää karmit tarvisee naulata takaisin. Oli kyllä haastavampi projekti kuin ikinä uskoin ja yhden illan mökötin oviriidan takia. OIKEASTI! :D Korona-aika on vähän hurjaa perheissä. Mutta on kyllä niin paljon paremman näköinen ovi nyt, vitsi haluaisin siihen jonkun koristeen tai kyltin. Mitä ovissa on muuta kuin joulukransseja? Sukunimi? En minä sitä halua, onko ideoita?

Mutta olkaa varovaisia projektien kanssa, niissä saattaa kestää ja tulla ihme mutkia matkaan. Ja jos ryhdytte varoituksistani huolimatta (onhan se lopputulos hieno), niin ostakaa ulkokäyttöön tarkoitettua teippiä. Ei mulla muuta, kivaa uutta viikkoa!

Kun aikuinen fanityttö pyörän sai

En usko, että ruudun takana on enää ketään, joka ei tietäisi miten kauheasti olen tykännyt tai tykkään Apulannasta. Vai onko? Parhaita fanitusvuosia olivat ne vuodet 1990-luvun puolivälissä, kun pojat päästivät faneja takahuoneeseen, vastasivat fanikirjeisiin ja ennen keikkoja sai ottaa heidän kanssaan kuvia tai kiivetä lavalle Tonin syliin keikan jälkeen. Siis oikeasti, eikö tunnu nyt hullulta! Keikkalippu maksoi 10 markkaa ja pojat kiittivät, kun olimme tulleet heidän keikalleen. Meitä ei ollut vuonna 1995 monta. Sinä vuonna tilasin myös Apulanta-fanipaidan, en muista mistä sain puhelinnumeron mihin soittaa, mutta soitin ja pyysin lähettämään sähkönsinisen Apis-paidan. Ai että, se päällä istuin sitten Tonin syliin keikan jälkeen.

Rakkaus bändiin on säilynyt siis yli 20 vuoden ajan, edelleen keikoilla saa suurimmat hepulit niistä ysärihiteistä. Olen miettinyt, olisinko kuunnellut bändiä niin uskollisesti sen kasvaessa ilman tuota alkutaipaletta ja sitä, miten mahtavasti kohtelivat fanejaan ja selkeästi olivat innoissan, kun heitä kuunneltiin? Tiedä häntä.

Mutta siis, nykypäivään, aikaan, jossa olen ollut 14 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka on pakko tehdä käsillään jotain. Aina on joku projekti, joko harrastusprojekti tai joku talonkorjausjuttu. Käsillä tekeminen on mahtavaa vastapainoa toimistotyölle ja arvostan hänen taitojaan suuresti, sillä itse olen ihan urvelo mitä tulee mihinkään tuunaushommiin. Suorastaan pelkään, jos pitäisi yrittää edes askarrella.

No, mies tarvitsi sitten projektin talveksi ja halusi hajottaa pyöräni palasiksi ja maalata sen. Olin vähän hämmentynyt ja minulta tietysti kyseltiin väristä. Saimme suorastaan tappelun aikaiseksi, kun mies ehdotteli ihmeellisiä liukuvärjäyksiä ja kuvioita, jotka saivat lähinnä oman pääni särkemään. Mutten osannut ehdottaa mitään parempaa. Lopulta, matkalla Apulannan Areena-keikalle helmikuussa tokaisin, että eikö se voisi olla vain pinkki? En tiedä pettyikö mies ettei saa taiteilla enempää, mutta pinkkiin päädyttiin. Heitin oikeasti ihan vitsillä, että sitten vielä Apulannan yhdestä lempibiisistä, Maanantaista sanat siihen kylkeen ja avot.

Huhtikuussa ajoin ensimmäistä kertaa maalatulla pyörälläni ja minua kyllä hihitytti. Siinäpä on nyt sitten nelikymppisen perheenäidin pyörä, karkkipinkki pyörä, jossa on päällä vielä glitterilakka, eli se kimmeltää auringossa aika villinä. Ja kyllä, ne sanatkin löytyy molemmin puolin runkoa, eri pätkät, sama biisi. Ne sai tulostaa tarrakoneella puolestaan kälyni, mies pisti siskonsakin hommiin pyöräprojektissaan.

Onhan se täysin hämmentävää, että hän osaa pistää pyörän palasiksi ja koota sen takaisin. Takarengaskin kuulemma vaihtui (arvatkaa olisinko huomannut) ja kaikenlaisia yksityiskohtia hän väänsi tarroja ja maalauksia myöten. Kysyin vinkkejä tekemiseen, jos joku innostuu pyöränmaalailusta, tässäpä pari yleistä, vinkkejä olisi tullut vaikka kuinka, mutta meni jo itselläni yli hilseen.

Ennen maalausta pyörä hiottiin, jotta vanha maali irtoaisi. Maalit hommaan tilattiin spraybikesta, jossa myydään erityisesti tähän hommaan tarkoitettuja maaleja. Kuulemma vahva suositus, jos meinaa pyörää maalailla vs. että ostaisi vain jonkun maalin Motonetistä. Fluorovärit olivat omaan silmään parhaita, joskin niillä voi olla haastavinta saada tasainen lopputulos aikaiseksi. Kuulemma perusvärit ovat helppoja, fluorot vaativat vähän enemmän ravistelemista, mutta lopputuloksena on kauniin kiiltävä väri. Omaan pyörääni tarvittiin kaksi purkkia. Sen jälkeen kun oman pyöräni värit valittiin, on valikoimiin tullut mahtavia metallivärejä, kuinka hienoja nekin ovat! Ehdottomasti mies suositteli myös hommaamaan kunnon suojat kasvoille, maali on aika tiukan hajuista. Hän osti kasvosuojan sekä suoja-asun parilla kympillä Motonetistä. Suositteli maalaamaan pihalla jos mahdollista, mutta jos yhtään tuulee ja roskaa lentää niin tiedätte… Hän maalasi varastotiloissa suojavaruisteissaan ja meinasin saada hepulin, kun näin että kaikki lumilaudasta lautakenkiin ovat myös pinkkinä. Mutta se oli vain pölyä, joka lähti ulkotiloissa ilman sen kummempia toimenpiteitä. Huh!

Ilmeisesti vähän kuumottelemaan jäi, että lastenkin pyörien pitäisi vaihtaa väriä. Minä tykkään ihan hirveästi pyöräni uudesta ilmeestä, mutta samalla mietin viikonloppuna keskustassa pyöräilessäni, että apua, nolottaakohan samalla vähän. Saahan sitä edelleen tykätä pinkistä, glitteristä ja erityisesti Apiksesta? Olisin itkenyt onnesta yläasteella tällaisesta fanipyörästä, kannatti siis ehkä toteuttaa haaveitaan, vaikka siihen meni 20 vuotta. Kiitos mieheni!

Mitä pidätte? Onko innostusta alkaa tuunailemaan omaa pyörää?