Vinkki äitienpäivälahjaksi, joka sopii tähän kevääseen!

Ihanaa maanantaita ystävät! Uusi viikko starttasi jälleen ja sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Onko sinulla tapana muistaa äitiä kenties kukkakimpulla tai yhteisellä aterialla? Tänä keväänä monelta varmasti jäävät suvun yhteiset ateriat väliin, sillä sehän se paras äitienpäivälahja on. Yhteinen aika. Niin, että on omat lapset mukana samoin kuin oma äiti. Bonuksena ehkä vielä mummokin matkassa ja koko neljä sukupolvea!

Mietiskelin itse, mitä toivoisin eniten lahjaksi niiden pienten käsien kaulan ympärillä ja korttien esittelyn lisäksi. Olen aina sanonut, että aamiainen vuoteeseen olisi minulle kauhistus, en halua syödä sängyssä, mutta sen sijaan siivouslahjakortti olisi kyllä tosi kova juttu! Että kerran kävisi joku kuuraamassa koko kodin, oi joi! Muutenkin varmasti yhteinen aika on ihana lahja, oli se sitten lahjakortti kylpylään, konserttiin, hotelliyöhön tai vaikka lahjakortti luontoretkelle.

Eilen me suuntasimme toista kertaa Isojärven kansallispuistoon isovanhempien kanssa. Taas oli pari viikkoa siitä, kun olemme nähneet ja ajateltiin, että kiva jutella luonnon helmassa taapertaessa samoin kuin saan luovutettua äitienpäivälahjan samalla. Olimme ajatelleet suunnata Lortikan luontopolulle tällä kertaa, mutta siellä olikin puomi vastassa. Toki siitä olisi voinut jatkaa kävellen, mutta matkaa oli noin 2,5km suuntaansa ja sen päälle vielä luontopolku: 8-9 km:n taivallus olisi ollut nelivuotiaalle liikaa. Kuulemma tässä tilanteessa avaimen voi saada Heretyn puolelta ja ajaa lähemmäksi, sillä mökkiläisiä ei Lortikassa ole. Mutta kuulemma sitä ollaan laittamassa poiskin koko luontopolkua, eli varsinaisia opasteita ei kai enää ole. Saas nähdä ehdimmekö sen vielä nähdä!

Päädyimme siis kiertämään saman Heretyn luontopolun kuin viimeksi, nyt vain eri suuntaan. Se tuntuu muuten yllättävän erilaiselta, kumpaako suuntaan reitin menee. Vastaamme tuli muutama seurue ja yhden kohdalla nelivuotias loikki kiven taa (turvaväli!) ja huuteli sieltä, että varokaa, siellä on kohta peikkokuningas! Kyllä, soliseva vesi kivien alla kuulosti lapsista ihan peikkokuninkaan jylinältä, joten sitten loppumetrit kipitettiin murisevaa peikkokuningasta karkuun.

Nuotiopaikalla oli jälleen hyvin tilaa, kiva niin. Oli siis tilaa paistella makkarat ja laulaa sekä ojentaa äitienpäivälahja ja mummille tehdyt kortit. Koska äitini on kova liikkumaan luonnossa ja käymään jumpissa, ajattelin että hänelle ja tähän kevääseen sopii hyvin SIGGin juomapullo, jonka saa teetettyä omalla kuvalla. Yleensä haluan muistaa äitiäni jollain pienellä, mutta sitä pientä asiaa on välillä tosi vaikeaa keksiä! Törmäsin sattumalta kyseiseen tuotteeseen Ifolorin sivuilla haahuillessani ja päätin tilata. Parissa päivässä se oli jo minulla! Olen käyttänyt todella paljon monen vuoden ajan SIGGin tuotteita ja ollut niihin tyytyväinen samoin kuin olen aina ollut tyytyväinen Ifolorin painojälkeen. SIGGin Alumiinipullo on kestävä, mutta siihen voi laittaa myös mm. hiilihapollisia juomia, ilman että alumiinista irtoaa mitään hajuja tai makuja tai kemikaaleja veteen toisin kuin muovista. Äitini on aina kantanut työmatkoillaan junissa, jumpissa ja metsässä niitä kaupan muovipulloja ja ajattelin, että josko saisi ekologisemman ja terveellisemmän pullon kuvalla, joka hymyilyttää. Mitä tykkäätte ideasta? Minusta oli tosi kiva ylläri löytää tällainen!

Ja toinen kiva ylläri eilen! Heretyn kämppäkahvila oli auennut vappuna ja on auki tiistaista sunnuntaihin kello 11-17, toimii siis sekin take away-periaatteella. Muu porukka testasi munkit ja itse kokeilin nokkospiirakkaa. Olipa muuten hyvää! Nokkosta, kauraa ja riisiä sisältänyt piiras oli todella maukas, käykää ihmeessä tilaamassa jos päädytte Isojärvelle! Mies intoili suuresti myös kajakeista, joita viedään pian rantaan vuokrattavaksi. Onkohan seuraava retkemme tuonne siis melomisreissu? Olisipa sekin varmasti ihanaa!

Niin ja tiedättekö mitä? Viimeksi kun ajoimme pois Isojärveltä seisoi keskellä tietä peura ja eilen tien ylitti kaksi hirveä, eli ajakaa varovasti kun menette sinne!

Joko siellä on suunnitteilla, miten muistat äitiäsi viikonloppuna? Entä miten meni edellinen viikonloppu? Moni tuntui käyneen metsässä, kävittekö te?

*pullon kuva MR Photo/Marina Rotkus Photgraphy

Isojärvi oli parasta aikoihin!

Aurinko siivilöityi upeasti puiden läpi, lintujen sirkutus oli käsittämättömän kovaäänistä ja lapset mennä juoksivat, kun olimme eilen retkellä Isojärven kansallispuistossa. Siinä tallustaessani eteenpäin en voinut olla miettimättä, miksemme järjestä tällaista useammin? Emme ole ikinä vielä tehneet isovanhempien kanssa kansallispuistoretkeä, vaikka vanhempani retkeilevät paljon ja mekin rakastamme ulkoilua. Kaikkea ne poikkeusolot teettävät!

Eilen lähdimme kohti Isojärveä, se valikoitui paikaksi, koska on aika tasan puolivälissä Tampere-Jyväskylä matkaa. Sinne olisi molemmista suunnista noin tunnin ajo. Olemme käyneet puistossa miehen kanssa kerran, olisiko ollut noin vuonna 2007. On siitäkin hetki! Treffit oli sovittu Heretyn parkkipaikalle. Heretyn infopisteessä on normaalisti myös majoitusta, kuulemma todella kiva kahvila ja saunakin löytyy. Ihanaa, sinne täytyy vielä joskus päästä, nyt kaikki paikat olivat ymmärrettävästi kiinni.

Olimme jännittäneet, onko paikassa hirveästi ihmisiä, kun artikkeleita siitä, että kansallispuistot ja laavupaikat täyttyvät on näkynyt. Siksi meillä oli mukana valmiiksi keitetyt teet ja kahvit ja emme ottaneet esimerkiksi lasten pyytämiä vaahtokarkkeja mukaan, jos kävisi niin, ettei nuotiopaikalle pääsisi.

Reitiksi valitsimme 3,9 kilometriä pitkän luontopolun, jonka ajattelimme olevan lapsille sopiva. He ryntäsivät sellaisella innolla metsään ettei paremmasta väliä. Ihastelivat luonnon kauneutta ja muurahaisten määrää ja juoksivat edes takaisin. Montakohan askelta heille kertyi reissussa? Maasto tuolla reitillä on suhteellisen vaikeakulkuista tai jalkoihinsa saa katsoa, sillä juurakkoa, kiviä ja kaatuneita puita riittää. Sen sijaan kuraa tai märkää ei ollut oikeastaan ollenkaan, mitä olin pelännyt. Ja niitä ihmisiä? No ei kyllä. Mihin lie levittäytyivät metsässä, sillä parkkiksella oli yli 10 autoa kyllä.

Kerran piti pitää evästauko matkalla ja näin tytötkin jaksoivat loppuun asti, eli hyvin lähellä parkkipaikkaa olevalle Kannuslahden nuotiopaikalle. Yllätyimme saapuessamme sinne – olimme ainoita paikalla! Nuotiopaikka oli todella siisti ja uudehkon oloinen, oli kahvipannut, makkaratikut, nuotiopuut ja kirveet tarjolla. Siispä pilkkomaan puita ja tekemään makkaratulia. Juuri kun omamme alkoivat olla valmiita, tuli paikalle kaksi muutakin pariskuntaa. Eipä ollut ongelmaa, ihmiset odottivat ulkopuolella ja kun me siirryimme kauemmas syömään nuotiopaikalta, pääsivät seuraavat laittamaan makkaroitaan tulille. Ei siis todellakaan ryysistä tai kylkeen pakkautuvaa porukkaa, vaan muutamia pariskuntia, joista kaikki tuntuivat käyttäytyvän juuri tilanteen vaatimalla tavalla. Mahtavaa! Ainoa mikä harmitti, oli lukea vieraskirjasta joidenkin viedeen pois muiden roskia. Jos ne asiat jaksetaan sinne metsään kantaa, niin pidetäänhän huolta, että kannetaan omat roskat poiskin, jooko!

Me olimme liikenteessä tietenkin turvavälein, omin eväin varustautuneina ja käsidesit repuissa keikkuen, mutta myös ajatuksella, ettemme käy vessoissa sen enempää matkalla kuin puistossa. Nappasimme siis potankin auton perään lapsia varten, jotka syystä tai toisesta vihaavat puskapissahommia. Näin reissun kontaktit jäivät aika nolliin.

Vaikka meillä on ollut isovanhempien kanssa videopuheluita, eivät lapset jaksa niihin hirveän pitkäksi aikaa keskittyä. Tuli juteltua ihan eri asioita luonnossa kävellessä ja mieltä lämmitti nähdä kuinka isäni nauroi ääneen kuopuksen touhotukselle ja jutuille. Oli helpottavaa, kun metsä oli tyhjä, siellä oli tilaa olla ja hengittää. Kuunnella puiden narinaa toisiaan vasten, lintujen ääntelyä, lasten kiljahtelua ja jutella vanhempiensa kanssa niitä näitä. Oli ehkä parasta mitä olemme tehneet viikkoihin. Aivan ihana puisto, hyvässä kunnossa, kivan haastavilla maastoilla ja upeilla maisemilla. Täytyy tehdä tämä uusiksi, oli poikkeusolot tai ei! Mies huomasi siellä risteilevät maastopyöräreitit ja innostui välittömästi ja pyysi, että lähtisin kanssaan pyöräilemään niitä, kun olot normalisoituvat (eli voimme pyytää jonkun lapsenvahdiksi tytöille ja karata testaamaan noita pyöräreittejä).

Olipa hurjan kiva päivä! Ja olin ylpeä, että lapset jaksoivat kolme tuntia juosta pusikoissa, kyllä oli muuten hiljainen kaksikko kotimatkalla. Lähinnä kuorsaus kuului. <3

Näistä tunnelmista on hyvä aloittaa uusi viikko, ihanan lämpöistä on luvattu! Iloista alkanutta viikkoa!

*kuvien SIGG-tuotteet saatu

Ylä- ja alamäkiä 18 vuoden ajan

Terkkuja metsästä taas! Voi mikä into on ollut iltarasteilla parina viimeisenä viikkona, porukkaa on ihan hirveästi suunnistushommissa. Johtuukohan siitä, että Jukola on tänä kesänä Kangasalla, eli moni on suuntaamassa sinne? En muista nähneeni tällaista rynnistystä rasteilla aiemmin!

Me olemme miehen kanssa päässeet nyt kahtena peräkkäisenä maanantaina rasteille sen ansiosta, että äitini on ollut Tampereella työreissussa ja meillä yökylässä. Viime maanantaina vielä yskin tosissani flunssan jämiä, eilen oli jo hyvä mennä. Minä olen ihan todella surkea suunnistaja, enkä varmasti yksin löytäisi rasteja, mutta intoa ryntäillä pitkin metsiä on sitäkin enemmän! Huomasitteko eilisillalta innostuneet juoksuni Kaupin metsässä, joissa huusi meneväni täysiääää? Tajusin, että hommastahan saa ihan huikean intervallitreenin (ja olisin siinä varmaan kipittänyt rastien ohi, jos mies ei olisi ollut se kartanlukija).

Metsässä täytyy loikkia jatkuvasti kivien, kantojen, juurien ja ojien yli, joten tasaisesti paukuttavalle juoksulle se on aika vaihtelua. Myös hyvin haasteellista tällaiselle asfalttijuoksijalle! Välillä pääsee spurttaamaan ihan pururataa pitkin ja välillä menee kävelyksi, kun mäet ovat niin jyrkkiä. Monesti maastoissa mennään vuorotellen ylä- ja alamäkiä, joten suunnistus on ihan hurjan hyvä intervallitreeni ja tahti voi olla mitään vaan täysillä menosta kävelyyn. Omat sykkeeni menivät eilen ylämäkeen juostessa lukemaan 176, mutta keskisykkeeksi jäi vain 124, sen verran sitten pysähdyttiin, mietittiin ja käveltiinkin. Aloittelijoita molemmat, joten tahti ei ole päätä huimaava.

Koska mies otti ja ilmoittautui Jukolaan, minä sanoin että saa harjoitella ja enemmänkin peesaan menossa. Toki katselin välillä karttaa ja hahmotin, että nyt mennään vesitornia kohti Kaupissa ja niin pois päin, mutta kuten sanoin, rastit olisivat jääneet löytymättä yksin. Luulisin.

Siinä kun jolkotin miehen perässä ylös ja alas, mietiskelin samalla kaikenlaisia vertauskuvia päässäni. Kuten että olemme olleet ensi viikolla 18 vuotta yhdessä ja kohdattu noiden vuosien aikana aika monet ylä- ja alamäet. Ja kyllä siihen yhdessä pysymiseen ovat auttaneet paljon yhteiset harrastukset, olisi vaikeaa edes kuvitella, ettemme puuhaisi jotain yhdessä.  Mietin tuota asiaa ilmeisen paljon, sillä näin yöllä unta toukokuusta, kun kävelimme ensi kertaa käsi kädessä. Oi ihana toukokuu!

Iltarasteja voi valita helposta reiteistä haastaviin, mutta haastavinta tuntuu välillä olevan maasto. Tampereen Kauppi on yhtä pientä polkua joka suuntaan ja asettaa kyllä omat haasteensa kartan tulkitsemiseen! Mutta voin lämpimästi suositella, älyttömän hyvää vaihtelua juoksutreeneihin. Ei ihme, että suunnistajat ovat niin hyviä juoksijoita, sitähän menee miljoonaa tasaisella, kun on tottunut kirmaamaan kivien välissä. Huikeaa touhua, tuo metsäily!

Oliko joku eilen rasteilla? Tai onko joku suuntaamassa Jukolaan? Onko teillä joku yhteinen harrastus pariskuntana?