Vinkki äitienpäivälahjaksi, joka sopii tähän kevääseen!

Ihanaa maanantaita ystävät! Uusi viikko starttasi jälleen ja sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Onko sinulla tapana muistaa äitiä kenties kukkakimpulla tai yhteisellä aterialla? Tänä keväänä monelta varmasti jäävät suvun yhteiset ateriat väliin, sillä sehän se paras äitienpäivälahja on. Yhteinen aika. Niin, että on omat lapset mukana samoin kuin oma äiti. Bonuksena ehkä vielä mummokin matkassa ja koko neljä sukupolvea!

Mietiskelin itse, mitä toivoisin eniten lahjaksi niiden pienten käsien kaulan ympärillä ja korttien esittelyn lisäksi. Olen aina sanonut, että aamiainen vuoteeseen olisi minulle kauhistus, en halua syödä sängyssä, mutta sen sijaan siivouslahjakortti olisi kyllä tosi kova juttu! Että kerran kävisi joku kuuraamassa koko kodin, oi joi! Muutenkin varmasti yhteinen aika on ihana lahja, oli se sitten lahjakortti kylpylään, konserttiin, hotelliyöhön tai vaikka lahjakortti luontoretkelle.

Eilen me suuntasimme toista kertaa Isojärven kansallispuistoon isovanhempien kanssa. Taas oli pari viikkoa siitä, kun olemme nähneet ja ajateltiin, että kiva jutella luonnon helmassa taapertaessa samoin kuin saan luovutettua äitienpäivälahjan samalla. Olimme ajatelleet suunnata Lortikan luontopolulle tällä kertaa, mutta siellä olikin puomi vastassa. Toki siitä olisi voinut jatkaa kävellen, mutta matkaa oli noin 2,5km suuntaansa ja sen päälle vielä luontopolku: 8-9 km:n taivallus olisi ollut nelivuotiaalle liikaa. Kuulemma tässä tilanteessa avaimen voi saada Heretyn puolelta ja ajaa lähemmäksi, sillä mökkiläisiä ei Lortikassa ole. Mutta kuulemma sitä ollaan laittamassa poiskin koko luontopolkua, eli varsinaisia opasteita ei kai enää ole. Saas nähdä ehdimmekö sen vielä nähdä!

Päädyimme siis kiertämään saman Heretyn luontopolun kuin viimeksi, nyt vain eri suuntaan. Se tuntuu muuten yllättävän erilaiselta, kumpaako suuntaan reitin menee. Vastaamme tuli muutama seurue ja yhden kohdalla nelivuotias loikki kiven taa (turvaväli!) ja huuteli sieltä, että varokaa, siellä on kohta peikkokuningas! Kyllä, soliseva vesi kivien alla kuulosti lapsista ihan peikkokuninkaan jylinältä, joten sitten loppumetrit kipitettiin murisevaa peikkokuningasta karkuun.

Nuotiopaikalla oli jälleen hyvin tilaa, kiva niin. Oli siis tilaa paistella makkarat ja laulaa sekä ojentaa äitienpäivälahja ja mummille tehdyt kortit. Koska äitini on kova liikkumaan luonnossa ja käymään jumpissa, ajattelin että hänelle ja tähän kevääseen sopii hyvin SIGGin juomapullo, jonka saa teetettyä omalla kuvalla. Yleensä haluan muistaa äitiäni jollain pienellä, mutta sitä pientä asiaa on välillä tosi vaikeaa keksiä! Törmäsin sattumalta kyseiseen tuotteeseen Ifolorin sivuilla haahuillessani ja päätin tilata. Parissa päivässä se oli jo minulla! Olen käyttänyt todella paljon monen vuoden ajan SIGGin tuotteita ja ollut niihin tyytyväinen samoin kuin olen aina ollut tyytyväinen Ifolorin painojälkeen. SIGGin Alumiinipullo on kestävä, mutta siihen voi laittaa myös mm. hiilihapollisia juomia, ilman että alumiinista irtoaa mitään hajuja tai makuja tai kemikaaleja veteen toisin kuin muovista. Äitini on aina kantanut työmatkoillaan junissa, jumpissa ja metsässä niitä kaupan muovipulloja ja ajattelin, että josko saisi ekologisemman ja terveellisemmän pullon kuvalla, joka hymyilyttää. Mitä tykkäätte ideasta? Minusta oli tosi kiva ylläri löytää tällainen!

Ja toinen kiva ylläri eilen! Heretyn kämppäkahvila oli auennut vappuna ja on auki tiistaista sunnuntaihin kello 11-17, toimii siis sekin take away-periaatteella. Muu porukka testasi munkit ja itse kokeilin nokkospiirakkaa. Olipa muuten hyvää! Nokkosta, kauraa ja riisiä sisältänyt piiras oli todella maukas, käykää ihmeessä tilaamassa jos päädytte Isojärvelle! Mies intoili suuresti myös kajakeista, joita viedään pian rantaan vuokrattavaksi. Onkohan seuraava retkemme tuonne siis melomisreissu? Olisipa sekin varmasti ihanaa!

Niin ja tiedättekö mitä? Viimeksi kun ajoimme pois Isojärveltä seisoi keskellä tietä peura ja eilen tien ylitti kaksi hirveä, eli ajakaa varovasti kun menette sinne!

Joko siellä on suunnitteilla, miten muistat äitiäsi viikonloppuna? Entä miten meni edellinen viikonloppu? Moni tuntui käyneen metsässä, kävittekö te?

*pullon kuva MR Photo/Marina Rotkus Photgraphy

Isojärvi oli parasta aikoihin!

Aurinko siivilöityi upeasti puiden läpi, lintujen sirkutus oli käsittämättömän kovaäänistä ja lapset mennä juoksivat, kun olimme eilen retkellä Isojärven kansallispuistossa. Siinä tallustaessani eteenpäin en voinut olla miettimättä, miksemme järjestä tällaista useammin? Emme ole ikinä vielä tehneet isovanhempien kanssa kansallispuistoretkeä, vaikka vanhempani retkeilevät paljon ja mekin rakastamme ulkoilua. Kaikkea ne poikkeusolot teettävät!

Eilen lähdimme kohti Isojärveä, se valikoitui paikaksi, koska on aika tasan puolivälissä Tampere-Jyväskylä matkaa. Sinne olisi molemmista suunnista noin tunnin ajo. Olemme käyneet puistossa miehen kanssa kerran, olisiko ollut noin vuonna 2007. On siitäkin hetki! Treffit oli sovittu Heretyn parkkipaikalle. Heretyn infopisteessä on normaalisti myös majoitusta, kuulemma todella kiva kahvila ja saunakin löytyy. Ihanaa, sinne täytyy vielä joskus päästä, nyt kaikki paikat olivat ymmärrettävästi kiinni.

Olimme jännittäneet, onko paikassa hirveästi ihmisiä, kun artikkeleita siitä, että kansallispuistot ja laavupaikat täyttyvät on näkynyt. Siksi meillä oli mukana valmiiksi keitetyt teet ja kahvit ja emme ottaneet esimerkiksi lasten pyytämiä vaahtokarkkeja mukaan, jos kävisi niin, ettei nuotiopaikalle pääsisi.

Reitiksi valitsimme 3,9 kilometriä pitkän luontopolun, jonka ajattelimme olevan lapsille sopiva. He ryntäsivät sellaisella innolla metsään ettei paremmasta väliä. Ihastelivat luonnon kauneutta ja muurahaisten määrää ja juoksivat edes takaisin. Montakohan askelta heille kertyi reissussa? Maasto tuolla reitillä on suhteellisen vaikeakulkuista tai jalkoihinsa saa katsoa, sillä juurakkoa, kiviä ja kaatuneita puita riittää. Sen sijaan kuraa tai märkää ei ollut oikeastaan ollenkaan, mitä olin pelännyt. Ja niitä ihmisiä? No ei kyllä. Mihin lie levittäytyivät metsässä, sillä parkkiksella oli yli 10 autoa kyllä.

Kerran piti pitää evästauko matkalla ja näin tytötkin jaksoivat loppuun asti, eli hyvin lähellä parkkipaikkaa olevalle Kannuslahden nuotiopaikalle. Yllätyimme saapuessamme sinne – olimme ainoita paikalla! Nuotiopaikka oli todella siisti ja uudehkon oloinen, oli kahvipannut, makkaratikut, nuotiopuut ja kirveet tarjolla. Siispä pilkkomaan puita ja tekemään makkaratulia. Juuri kun omamme alkoivat olla valmiita, tuli paikalle kaksi muutakin pariskuntaa. Eipä ollut ongelmaa, ihmiset odottivat ulkopuolella ja kun me siirryimme kauemmas syömään nuotiopaikalta, pääsivät seuraavat laittamaan makkaroitaan tulille. Ei siis todellakaan ryysistä tai kylkeen pakkautuvaa porukkaa, vaan muutamia pariskuntia, joista kaikki tuntuivat käyttäytyvän juuri tilanteen vaatimalla tavalla. Mahtavaa! Ainoa mikä harmitti, oli lukea vieraskirjasta joidenkin viedeen pois muiden roskia. Jos ne asiat jaksetaan sinne metsään kantaa, niin pidetäänhän huolta, että kannetaan omat roskat poiskin, jooko!

Me olimme liikenteessä tietenkin turvavälein, omin eväin varustautuneina ja käsidesit repuissa keikkuen, mutta myös ajatuksella, ettemme käy vessoissa sen enempää matkalla kuin puistossa. Nappasimme siis potankin auton perään lapsia varten, jotka syystä tai toisesta vihaavat puskapissahommia. Näin reissun kontaktit jäivät aika nolliin.

Vaikka meillä on ollut isovanhempien kanssa videopuheluita, eivät lapset jaksa niihin hirveän pitkäksi aikaa keskittyä. Tuli juteltua ihan eri asioita luonnossa kävellessä ja mieltä lämmitti nähdä kuinka isäni nauroi ääneen kuopuksen touhotukselle ja jutuille. Oli helpottavaa, kun metsä oli tyhjä, siellä oli tilaa olla ja hengittää. Kuunnella puiden narinaa toisiaan vasten, lintujen ääntelyä, lasten kiljahtelua ja jutella vanhempiensa kanssa niitä näitä. Oli ehkä parasta mitä olemme tehneet viikkoihin. Aivan ihana puisto, hyvässä kunnossa, kivan haastavilla maastoilla ja upeilla maisemilla. Täytyy tehdä tämä uusiksi, oli poikkeusolot tai ei! Mies huomasi siellä risteilevät maastopyöräreitit ja innostui välittömästi ja pyysi, että lähtisin kanssaan pyöräilemään niitä, kun olot normalisoituvat (eli voimme pyytää jonkun lapsenvahdiksi tytöille ja karata testaamaan noita pyöräreittejä).

Olipa hurjan kiva päivä! Ja olin ylpeä, että lapset jaksoivat kolme tuntia juosta pusikoissa, kyllä oli muuten hiljainen kaksikko kotimatkalla. Lähinnä kuorsaus kuului. <3

Näistä tunnelmista on hyvä aloittaa uusi viikko, ihanan lämpöistä on luvattu! Iloista alkanutta viikkoa!

*kuvien SIGG-tuotteet saatu

Jälleen uusi kotoiluviikko edessä – kiva puuhavinkki perheille ulos!

Jälleen alkaa uusi viikko kotiviihdytyksen parissa! Miten teillä jaksellaan, sujuuko kotoilu hyvin vai oletko töissä? Viime viikolla tuli tieto, että Tampereen kaupunki tekee ruoat lapsille, jotka voi hakea kotiin, sillä esimerkiksi eskarille kuuluu lounas arkisin. Arvoin mitä vastaan tulleeseen kyselyyn, sillä ruokaahan tarvitsee olla vähän koko ajan ja valmiit lounaat helpottaisivat kyllä niin työmäärää kuin rahan menon määrää, ruokaa kuluu nyt paljon. Mutta miten ne saadaan jaettua järkevästi, jos kymmenet tuhannet koululaiset valitsevat ruoan ja jakopisteitä ei ollut kovin montaa? Meneekö siinä tämän kotoilun idea kun käy niitä hakemassa pari kertaa viikossa? Onko muissa kaupungeissa tätä mahdollisuutta, miten olet ratkaissut asian?

Ruoasta niihin puuhavinkkeihin. Kuten ehkä muistatte, olemme käyneet iltarasteilla siitä asti, kun esikoinen oli vauva ja pomppi kantorepussa mukana. Viime vuonna esikoinen alkoi harrastaa suunnistuskoulua ja iltarasteilla käytiin satunnaisesti. Nehän perinteisesti alkavat näin keväällä ja erityisesti viime vuonna, kun Jukola oli Pirkanmaalla, tuntui rasteilijoita olevan ruuhkaksi asti ja parkkipaikat olivat välillä piukassa. Joten ymmärrettävistä syistä hommaa ei pyöri samalla tapaa tänä keväänä.

Mutta! Omatoimisesti pyöriikin! Itse asiassa todella kiva, ettei olekaan siihen maanantai-iltaan ja kellonaikaan sidottu homma. Tietenkin esimerkiksi ajanotto puuttuu, eli sen saa hoitaa itse, jos haluaa kelloa vastaan juosta. Iltarastit alkavat joka maanantai uudesta paikasta ja pysyvät paikallaan viikon ajan. Tuon viikon ajan paikalle voi mennä milloin itselleen sopii ja tulostaa kartan matkaansa netistä. 3 kilometrin lenkin kartta kustansi 3 euroa. Tällä viikolla rastit ovat Niihamassa, siellä on niin kivat ulkoilumaastot, että pakko mennä.

Eilen kiersimme Kangasalan rastit viikon viimeisenä päivänä ja olipa kiva metsäreissu! Vaikkakin lapset tykkäävät vielä enemmän kiivetä kiville ja hyppiä alas sekä mennä puiden alle piiloon, ei tuo haittaa mitään. On joku tietty reitti mikä kiertää, uusia polkuja ja paikkoja ja ehkä heille jää joku karttamerkkikin mieleen. Metsässä tulee niin valtava määrä liikuntaa, luonnon ihastelua ja kunnon metsäparkour, ettei mielestäni parempaa voi olla! Pari tuntia hujahtaa hetkessä perheen kanssa ulkoillessa.

Reppuun oli tehty leivät matkaan ja vesipullot oli mukana, niiden kanssa lapsetkin jaksoivat hyvin kiertää metsää. On kyllä kivaa puuhaa, vaikka joku pieni jännitys siitä ehkä jää puuttumaan (vanhempien mielestä), kun ei saa leimata emitiä ja tutkia sijoitustaan jälkikäteen netistä. Hahhah, pientä kilpailuhenkeä pukkaa. Mutta kyllä metsässä ulkoilu on parasta mitä voi tällä hetkellä perheen kanssa puuhata. Hieman muuten yllätti lumen määrä metsässä, kun Tampere on ollut niin lumeton. Olipa paljon, laskettiin jopa pyllymäkeä!

Siispä kohti uutta viikkoa, nyt onkin kaksi viikkoa putkeen, kun täytyy olla vain 4 päivää viikosta ainoa viihdyttäjä päivisin. Ajattelin, etten odota pääsiäistä tänä vuonna, mutta näköjään odotan ihan samalla tavalla miehen vapaapäiviä. Tosin tätäkin asiaa nimeltään työ arvostaa tällä hetkellä lomautusten edessä ihan eri tavalla. Onneksi eivät ole tällä hetkellä hirveän pitkiä, mutta ajat saattavat muuttua.

Siis, mennään metsään! Kuinka olen kiittänytkään joka päivä, että saadaan se tehdä! Onko siellä suunnistusintoilijoita?