Päivän surullisin uutinen

Olen joskus ennenkin mielestäni otsikoinut postauksen kohtuullisen samoin sanoin. Silloin kirjoitin siitä, kuinka kurjaa on, kun Nanso lopettaa Nokialla. Olin päässyt itse tutustumaan tehtaaseen, nähnyt ne motivoituneet, vuosikymmeniä tehtaalla töitä tehneet naiset, jotka jäivät nyt tyhjän päälle. Ollut kova ”fani” merkin suhteen ja surullisena luin uutisia ja mietin, miten porukan käy.

Nanson tuotanto siirrettiin ulkomaille, selvitin tällä viikolla, että vain 5% onneksi tuotannossa tapahtuu Kiinassa, loput esim. Virossa ja Portugalissa. Kuitenkin sovittaessani parin sadan arvoista neuletakkia I love me-messuilla en voinut olla hämmentymättä – sain putsata farkkujani pitkään siitä nukan ja lankojen määrästä, mitä vaatteesta lähti. ”Se tekee noin aluksi”, sanottiin messupisteellä. Kun höpötin asiasta IGn puolella, sain asiantuntevalta seuraajalta kommentin, että lanka on huonoa ja halpaa jos noin käy. Ei sitä pitäisi lähteä alussakaan. On hienoa, että Nanso työllistää suomalaista suunnittelua, mutta kyllä minulta jäävät tuotteet kauppaan, kun ne lentävät tänne Kiinasta asti ja laatu on tuollainen.

Lähes yhtä surullisia olivat uutiset kuluneella viikolla. Toki maailmassa tapahtuu paljon hirveitä asioita, mutta se mediahehkutus mikä kulutushysterialle annettiin oli mielestäni järkyttävää. Kuten kaikki varmaan tietävät, Mall of Tripla avasi ovensa Pasilaan ja hehkutus oli suuri. Mediat somevaikuttajista iltapäivälehtiin nostivat hyvänä asiana esille sen, että meillä on nyt lisää halpismerkkejä kuten RESERVED. Ihan mahtavaa! Kyseisellä merkillä mallisto vaihtuu KAHDEN VIIKON välein ja voitte vain kuvitella, millainen koneisto tekee ja millä laadulla sitä kamaa. Paljonko sitä jää myymättä. Paljonko se rasittaa ilmastoa. Vaateteollisuus tuhoaa ilmastoa enemmän kuin lentäminen.

Mutta suunnilleen kaikki uutiset mitä näin, huusivat isolla suomalaisten tekemiä ostoennätyksiä, hei me ostettiin enemmän kuin Lontoossa konsanaan menee vaatetta. JES! Onneksi soraääniä löytyi joukosta, mutta se kriittinen pohdinta tuntui kadonneen kokonaan. Me emme tarvitse enää yhtään Zaraa, Reservedia tai muuta halpisketjua. Ylipäätään on syytä pysähtyä ja miettiä hyvin tarkkaan, mitä vaatetta tarvitsee. Se halpa ei monesti olekaan halpa, koska kestää niin vähän aikaa ja joudut ostamaan niitä useamman.

Nettiostaminen on toinen kamaluus. Ihmiset tilaavat tavaraa muun muassa Wishiltä Kiinasta, koska on niin halpaa. Niin varmaan on joo, mutta kuinka se on valmistettu ja kuinka hirveästi se rasittaa maapalloa, valmistustapa ja lennättäminen? Ja sitten saa parhaimmillaan jotain aivan kuraa, jonka tunkee roskikseen. En ikinä ole tilannut Wishiltä ja vannon, etten tilaakaan. Ylipäätään nettiostaminen on haasteellista, koska monesti siinä klikkailee enemmän vaatetta ostoskoriin kuin kivijalkakaupassa ja palauttaminen saattaa jäädä.


paita LUMOAN/ housut PART TWO/ kengät MINNA PARIKKA/ takki GLOBAL ACCESSORIES/ neuletakki ESPRIT/ korvikset Kroatiasta paikalliselta taitelijalta suoraan ostettu

Minä en ole mikään malliesimerkki asiassa, tarkoitukseni ei ole kiillottaa omaa kruunua vaan herätellä keskustelua. Koska blogini on paljon pohjatunut asukuviin, minulla on varmasti vaatetta enemmän kuin tarpeeksi. Kokoni on blogiaikana vaihdellut 20 kilon verran puoleen ja toiseen, joten sekin tekee omansa, ettei aina ole mennyt samat koot päälle ja sitten kaikki on ollut liian isoa. Olen aina hyvin onnellinen, kun voin ottaa kuvia, joissa minulla on Uhanaa, Papua, Lumoania, Maanantaimallia tai muita upeita suomalaisia merkkejä. Koruissa olen pitkään pyrkinyt tukemaan juurikin suomalaista käsityötä. Mutta esimerkiksi lasten nopea kasvu ulos vaatteista, heidän kuluttamansa leggarien määrä kun ne kaatuillaan rikki ja omat rahavarannot kotiäitinä ovat saaneet monesti hakemaan kasan leggareita H&M:ltä.

Kaiken tämän manian keskellä vielä Stockmannkin julkisti uuden kantisohjelmansa, jossa voi edetä tasoille ja tasojen merkkinä on eri värisiä kangaskasseja. Koko uutinen oli minusta niin hullu, että luin useampaan kertaan kun mietin onko se edes totta? Oli se. Jos ostat Stockmannilta 25 000 eurolla, saat violetin värisen kassin. Tämä motivoi Stockmannin mukaan ostamaan lisää, kun innostuu yrittämään seuraavalle tasolle. HEI JES! Voi sitten erottua rahvaasta sillä violetilla kangaskassilla. Oikeasti aika yököttävä uutinen. Mies kommentoi, että voihan sieltä ostaa vaikka auton. No, kuka auton ostanut haluaa erottua rahvaasta kangaskassilla? En voi ymmärtää. Miksi buustataan ostamista, kun sitä pitäisi hillitä?

Sama kriittinen kuluttaminen koskee niin ruoka-, lelu kuin kaikkea ostamista, kaikki tuntuu välillä olevan niin hankalaa. Samalla kun en itse syö lihaa seison kaupassa miettimässä onko avokadojen ostaminen ok. Miksi ne parhaat kirsikkatomaatit pitää pakata muovipurkkiin? Ja lista jatkuu loputtomasti. Yritän itse jatkuvasti miettiä valintojani ja välillä onnistun valitsemaan hyvin, välillä en. Esimerkiksi ensi viikolle sain kutsun outletin avajaisiin ja tilaisuus kuulosti aika hienolta. Päätin olla menemättä, sillä outletit jos mitkä osaltaan myös lisäävät ostomaniaa. Millä sitä muulla voi äänestää kuin jaloillaan tässä asiassa? Tänä syksynä päätin myös jättää kosmetiikkakalenterit kauppaan sen roskan ja turhan tavaran määrän vuoksi.

Minkälaisia ajatuksia Mall of Triplan uutisoinnit herättivät sinussa? Tai ylipäätään tämä kulutushysteria ja maapallon tuhoutuminen?

Tampereen ylpeys!

Kuumia kastanjoita, höyryäviä glögimukeja, meheviä joululaatikoita. Lämpimien pähkinöiden huumaavaa tuoksua, perinteisiä joululauluja, upeaa valoloistetta. Hyvää mieltä, herkkuja, lahjaideoita ja käsitöitä. Suukkoja kuusen edessä, halauksia piparipoikaa katsoessa. Niistä on Tampereen joulutori tehty, jo 11. kertaa tänä vuonna. Keskustori on muuttunut iloiseksi joulukeitaaksi, jossa tarttuu joulumieli vaikka väkisin.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi blogiani lukiessa, voin kertoa, että rakastan joulunodotusta. Joulukuun kuudetta päivää, Suomen 101. syntymäpäivää viedään ja olen ehtinyt leipoa pipareita, lähettää joulukortit, katsoa Aikuisen naisen joulukalenteria (ja tunnistaa vähän itseäni), laittaa esille jouluvalot, ostaa hyasintin ja maistella glögejä. Niin ja tällä kuudetta päivää auki olevalla torilla olen käynyt kolme kertaa jo. Se on vaan parasta, tämä odotus ja fiilistely!

Tähän postaukseen keräsin teille kuvia eri kerroiltamme torilla, pari kuvaa on viime joulukuulta. Tori on ihana paikka fiilistellä valojen loisteessa vaikka kojut olisivat jo kiinnikin. Kuusi on upea ja tunnelma rauhaisa. Eilen nappasin torilta mukaan ensimmäisen perunalaatikkoni – Edun keitaan tekemät laatikot ovat mahtavia!

Torilla voi fiilistelyn lisäksi ostaa herkkuja kahvista kastanjoihin ja majoneesista munkkeihin (Ruoveden herkun majoneesit sekä sinapit ja Pyynikin munkit, kokeile!). Voi istahtaa isoon ja lämpöiseen glögitelttaan kuumalle juomalle ja riisipuurolle tai ostaa ihania käsitöitä joululahjaksi. Minusta nuo minikokoiset raastinraudat mausteille oli huikean suloisia! Esikoisen ehdoton toive oli vanhanajan tikkunekku, jonka nappasimme matkaamme heti avajaisissa.

Torilla on myös erilaista ohjelmaa, avajaisissa oli laulamassa Anne Mattila ja löydettiinpä joulupukkikin, jolle tyttäreni ja Anne esittivät saman toiveen yksisarvisesta. Neiti löysi sattumalta avajaisista rakkaan päiväkotikaverinsa ja touhottivat niin pukin perässä, että tuli varmasti selväksi niin toiveet kuin kiltteys, uskoisin. Seuraavana päivänä torilta löytyi upean Juhlaprinsessan Elsa ja Anna (tämä oli tärkeää, että Elsa oli juuri se sama upea meidän synttäreillä käynyt!) sekä mahtava skeittaava koira! Tänään torin toiselta laidalta löytää puolestaan Samuli Edelmannin ja ilotulituksen ammutaan ilmaan juhlassa, joka on tänään kello 17-17.30. Joulutorilla voi puolestaan tavata mm. joulupukin kello 16-18 välillä. 

En tiedä montako kertaa puurolla voi taas käydä, mutta aion kyllä olla torin suurkuluttaja tänäkin vuonna. Se pelkkä tuoksu ja laulut saavat minut hymyilemään, vaikka vettä vihmoisi taivaalta ja joulumieli voisi olla muuten jotenkin hakusessa.

Tämä on meidän mielestä ehkä yksi parhaita Tampereen joulujuttuja Tallipihan ja Koiramäen rinnalla. Paikka, jonne voi palata vaikka päivittäin hoilottelemaan itsekseen joululauluja ja juttelemaan iloisten torimyyjien kanssa. Kiitos Tampere, tästä voidaan olla ylpeitä! Hipsi sinäkin kuusen läpi ja anna joulumielen vallata itsesi!

Tori on auki aina 22.12.2018 asti ja täältä löydät mm. tarkemmat aukioloajat.

Kuinka moni on jo käynyt tai menossa? Ihania torihetkiä ja niin, oikein rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

P.S. Tänään ehdit mukaan vielä ensimmäiseen upeaan joulukalenteriarvontaan, klik!

Lumoan myrskyssä

Kyllä on taas tullut pohdittua kaikenlaista, kun palasi joulun jälkeen kotiin. Vaikka haikailen aina ja ikuisesti ilmeisesti takaisin Jyväskylään ja sydämeni itkee kun lenkkeilen ympäri Jyväsjärveä, olin helpottunut päästessäni kotiin. Kyllä se neljän hengen matkalaukkuelämä ja vessoihin jonotus alkaa ”uuvuttaa” ja koko ajan on jotain hukassa. Kotona on yhtäkkiä hurjan helppoa, vaikka sitten menetti ne apukädet. Niiden ansiosta pääsimme miehen kanssa kaksin juoksemaan Jyväsjärveä ympäri ja kävimme ottamassa parit asukuvat kaksin. Joulupäivän iltana kävimme kävelyllä ja aatonaattona hoidimme loput ruokaostokset kaksin. Olisin tullut hulluksi lasten kanssa siinä Prisma-ryysiksessä, mies jonotti saadakseen siikaa 40 numerolapun verran ja onnistui, sai Prisman viimeiset siiat!

lumoan+vila+parttwo lumoan+paita boomerang+parttwo+lumoan

Eli vähän ristiriitaiset tunteet, niin ihanaa on kun on ihmisiä ympärillä, apukäsiä, äiti puuhaamassa ruokaa ja tutut Jyväskylän maisemat ympärillä. Tämäkin alkaa jo kuulostaa hullulta, sillä minä olen asunut Jyväskylässä 13 vuotta ja Tampereella nyt 16 vuotta lukuun ottamatta ulkomaanvuosia. Kai ne nuoruusmuistot ja siellä olevat sukulaiset tekevät sen, että sydän sinne kaipaa. Olin joulun jälkeen kuitenkin hyvin kiitollinen siitä, että meillä on perhe ympärillä jouluna, sillä luin facebookista useamman tarinan yksinäisyydestä. Sitäkin niin hirveästi juhlapyhinä on. Mielessä oli jo viettää joulu omassa kodissa Tampereella, mutta tuli paniikki. Tuntuisiko se joululta, olisimme nelistään, ikävöisin veljiä ja laskisin samaa pulkkamäkeä kuin aina.

Toivottavasti tämä ei kuulosta siltä, että olisin jotenkin joka paikassa tyytymätön, vaan kaikessa on puolensa. Joulu oli hyvä ja lapsen yhteenveto oli siitä ”joulussa oli kivaa ihan kaikki” ja 1-vuotias karjui minulle eilen ”en halua kotiin, mennään mummilaan!”. Että taisivat viihtyä.

Aatonaattona me lähdimme miehen kanssa innoissamme juoksulenkille Jyväsjärven ympäri, sillä oli meidän ekan yhteisen juoksulenkkimme vuosipäivä. Edessä oli reilu 10 kilometriä ja noin kahden kilometrin jälkeen alkoi sataa lunta. Olimme toki lukeneet myrskystä, mutta sen piti tulla vähän myöhemmin. Totesimme kolmen kilometrin kohdalla sakeassa lumipyryssä, että tämä maisemahan on kuin suoraan sellaisesta ravistettavasta joulupallosta, tiedätte? Viiden kilometrin kohdalla tuuli tuli pipon läpi ja lumi tuli sellaisella voimalla, että pisteli kuin neulat naamaan. Kahdeksan kilometrin kohdalla teki mieli luovuttaa, jalat sotkivat sohjossa, paleli vaikka juoksi, eteensä ei nähnyt ja tuuli painoi ihan kenoon. Ei muuten ollut paljon vastaantulijoita! Mutta emme voineet sinnekään jäädä, joten loppuun asti painettiin. Pari tuntia myöhemmin palasimme asukuvaamaan Jyväsjärven rannalle, pahin lumimyräkkä ja tuuli oli ohi, mutta aika hujussa silti sissinä kuvattiin. Yleensä tuon vastarannan maisemat näkyvät nätisti, mutta ei aatonaattona.

lumoan+boomeranguus lumoan+parttwo
paita LUMOAN/ housut PART TWO/ kengät GRACELAND/ takki VILA (alessa täällä, mainoslinkki)/ korvikset SNÖ OF SWEDEN/ neuletakki BOOMERANG

Minä rakastan niin näitä harmaita housuja, mutta niihin on todella vaikeaa keksiä kenkiä mukaan! Vuoden viimeisiin asukuviin tulikin sitten vielä yksi Lumoan matkaan, asuni väripilkku myrskyssä. Olipahan aikamoinen keli!

Kuka jakaa näitä ristiriitaisia tunteita, kun ei tiedä missä haluaisi asua? Jouduitko aatonaattona ns. myrskyn silmään?

P.S. Coruu-arvonnan voittaja arvottu ja arpaonni suosi tällä kertaa Krisseä! Vielä on auki Remingtonin arvonta sekä fb:n puolella arvonnassa Matkamessulippuja, käy osallistumassa!