Avainsana-arkisto: lukuvinkki

Toinen puoli sydäntä

10.6.2019
3

Lukeminen on ihanaa. Tiedätte miten sitä rakastan. Rakastan pelkkää kirjaston tuoksua. Joku juttu, johon oppi lapsena kirjastossa ”asuessaan” ja vieläkin kun avaan kirjaston oven, hengitän aina ekana syvään sisään. Ne kirjat tuoksuvat. Tiedättekö?

Käymme kirjastossa nykyään hyvin usein, sillä iltasatuja luetaan joka ilta ja niitä tarvitsemme koko ajan lisää. Useimmiten nappaan jotain itsellenikin mukaan, mutta usein sitä ei myöskään keksi, mitä lainaisi. Uutuuksia olen tosiaan jonottanut nyt jo yli 6 kk!

Reissuun lähti yksi kirjaston kirja sekä yksi oma. Lentokentällä mietiskelin, että kyllähän minä nyt kahdessa viikossa kolme kirjaa luen ja ex tempore-ostoksena nappasin kentän Suomalaisesta kirjakaupasta mukaan Sofia Lundbergin kirjan Toinen puoli sydäntä.

Avasin kirjan tokana lomapäivänä ja kolmantena olin jo lukenut sen. Ajattelin, ettei edes kolme kirjaa riitä ja nappasin hotellin respasta yhden lainaan. No, sittemmin on ollut lukuhetket vähissä, kun jäin useamman kerran yksin lasten kanssa sairaalahommien takia, autoiltiin ja niin edespäin, mutta eka lomakirja ja 400 sivua meni kahdessa päivässä! Te tiedätte tunteen, kun on ekat 100 sivua lukenut, jonka jälkeen kirjaa lukee illalla ennen nukkumaanmenoa (vaikka venyy liian myöhään), vessassa, ihan missä välissä vain. Se on hyvän kirjan merkki.

Toinen puoli sydäntä kertoo Elinistä, menestyvästä ja liikaa suorittavasta New Yorkissa asuvasta naisesta, jonka mies ja 17-tytär ovat saaneet tarpeekseen siitä, että työ on aina tärkein. Joka toinen hetki hypätään Elinin lapsuuteen, joka sijoittuu 1970-luvun Gotlantiin. Kesken lapsuuden Ruotsissa tapahtui jotain, jonka takia Elin halusi unohtaa kaiken, aloittaa uuden elämän ja jonka vuoksi hän ei ole parinkymmeneen vuoteen käynyt kotimaassan. Mies ja lapsi eivät edes tiedä, että hän on sieltä kotoisin. Sitten hän saa kirjeen lapsuudenystävältään, joka avaa kaikki padot ja kauhut menneisyydestä.

Olen aiemminkin kertonut, että itseeni vetoaa paljon enemmän kirjat, joiden sielunmaisema menee tutuissa maisemissa kuin ne, jotka sijoittuvat paikkaan, johon ei ole kosketusta. Gotlannin kuvaus ja lapsuus maalla ovat todella samaistuttavia asioita pohjoismaalaiselle ja itse koin jonkinlaista tarttumapintaa Elinissä, joka yrittää olla täydellinen ja suorittaa niin, että omakin perhe hermostuu.

Elinin tarina ja se, mitä oli tapahtunut menneisyydessä oli niin hämmentävä, että itkin hetkellisesti suorastaan ääneen tarinaa lukiessa. Sanotaanko, että ainakin äitinä tuntui ihan hirveältä. Lopussa, kun tarina lähti rullaamaan ja avautumaan, sanoisin, ettei se lopulta todentuntuinen ollut, niin uskomattomia käänteitä tarinassa oli. Mutta ainakin itseni oli pakko saada tietää, mitä Elinille oli tapahtunut ja tulisi tapahtumaan. Kirja oli järkyttävän koukuttava ja se sai ainakin itseni lukemaan sen mahdollisimman tauotta kannesta kanteen. Ihana kesäkirja!

Oletko lukenut? Innostaako? Ja hei, heittäkää kommentteihin hyviä kesän lukuvinkkejä!

Pakkaspäivien hyggeilyä

19.1.2019
8

Itselläni on läpi elämän säilynyt lukeminen yhtenä ykkösharrastuksista. Rakastan ahmia kirjoja ja luuhata kirjastoissa. Tampereella tehtiin juuri kiva uudistus: VIP-lainat saa pitää nykyään kaksi viikkoa! Tämä on todella kiva juttu, sillä jos niitä haluaa mukaan esimerkiksi viikon reissuun, niin nyt se on mahdollista. Viikko saattaa monesti olla vähän tiukka väli lukeakin kirja, mutta kahdessa se kyllä onnistuu. Lämpimiä ajatuksia siis uudistuksista Tampereen päättäjille! Lisäksi kirjastoon pääsee aikaisin aamulla tai esimerkiksi sunnuntaisin sisään omalla kortilla sen ollessa muuten suljettu, tämäkin on ihan mahtava juttu!

Nyt on yhtä lailla niin mielettömät ulkoilukelit, kuin samalla ensi viikolla vähän turhankin kipakat pakkaset. Silloin onkin ihanaa vetää villasukat jalkaan, sytyttää kynttilöitä tai takkatuli ja tarttua kirjaan. Minä olen alkuvuonna ahminut muutaman teoksen, joista ajattelin vinkata teille.

CAMILLA GREBE: LEMMIKKI

Jonotin tätä teosta kirjastosta neljä pitkää kuukautta ja uuden vuoden aattona sain sen. Tykkäsin hirveästi Camillan ensimmäisestä teoksesta Kun jää pettää alta ja se kannattaakin lukea ensimmäiseksi, sillä samoja poliiseja on tässä uudessakin teoksessa. Kirja lähtee vauhdilla liikkeelle ja etenee samalla tavalla kuin ensimmäinen teos, eli aina yksi henkilöhahmo kerrallaan kertoo asioiden kulusta omasta näkökulmastaan. Kirjassa hypitään nykyajassa ja menneisyydessä ja se tempaa hetkessä otteeseensa.

Lemmikki vie lukijan kuvitteelliseen Ormbergin tuppukylään ja uskon, että varsinkin suomalaiset lukijat pystyvät samaistumaan jäiseen ja pimeään pikkukylään sekä tapahtumiin siellä. Totesin miehelle, että tätä fiilistä ja sielunmaisemaa olisi ihan mahdoton selittää aurinkomaassa asujalle, mutta suomalaiselle se varmasti aukeaa heti.

Kirjassa uusi poliisi, Malin palaa kotipaikkakunnalleen Ormbergiin selvittämään kauan sitten löytämänsä pikkutytön ruumiin mysteeriä. Muitakin mysteerejä tulee eteen ja pikkuhiljaa menneisyys paljastuu. Kirja on mukaansatempaava dekkari, samalla se ottaa vahvasti kantaa muun muassa Ruotsin maahanmuuttokysymyksiin. Kirjassa pienen kylän tehdastyöläiset ovat jääneet työttömiksi ja vaille tukea ja samalla Ormbergiin on perustettu iso vastaanottokeskus. Siinä on asetelmaa erilaisille konflikteille. Kirjassa kuvataan myös vahvasti teini-ikäisen Jaken filistä siitä, millaista on kasvaa pienessä kylässä erilaisena. Ensimmäisessäkin kirjassa esiintyneen poliisin Hannen tuskaa muistisairaudesta kuvataan niin elävästi, että itseäänkin alkaa ahdistaa ja pelottaa muistisairaudet.

Kirjassa alkaa loppua kohti olla vähän ehkä epäuskottavia kuvioita, mutta viimeiset 100 sivua täytyy ahmia vauhdilla, kirjaa ei enää vain pysty laskemaan käsistään. Vahvin tunto jää kuitenkin siitä, mitä kerrotaan ruotsalaisen yhteiskunnan tilasta ja pienen kylän tunnoista. Kirja herättää paljon ajatuksia ja suosittelen sitä lämpimästi monestakin syystä.

SISKO SAVONLAHTI: EHKÄ TÄNÄ KESÄNÄ KAIKKI MUUTTUU

Nappasin tämän VIP-hyllystä suurin odotuksin, sillä olin Instagrammista bongannut joulun aikaan useamman kertovan tämän olevan hyvä ja koukuttava kirja. Sisko Savonlahden esikoisteos kertoo kolmekymppisestä Kalliossa asuvasta freelance-toimittajasta, jonka poikaystävä on jättänyt ja jonka ideat erilaisista artikkeleista eivät kelpaa enää lehtiin. Hän etsii töitä, kaipaa epätoivoisesti poikaystäväänsä, syö järjettömän paljon sipsejä (alkoi ärsyttää montako kertaa kirjassa lukee sipsi!!), on koukussa Thai-cubeihin ja zero colaan. Ystävät tekevät menestyvää uraa ja päähenkilö möläyttelee työhaastattelussa vähän sopimattomia asioita.

Monessa otteessa samaistuin kirjan samanikäiseen päähenkilöön, joka pläräsi työilmoituksia läpi, kirjoitti juttuja kahvilassa, yritti vältellä Zero Colaa ja lämmitti mikrossa thai-cubeja (oikeasti, graduni ei olisi valmistunut aikanaan ilman niitä!). Hän haaveilee pukeutuvansa fiksusti ja käyttää työttömänä liikaa rahaa kuivashampooseen. Koska päähenkilö on itseni ikäinen ja kirja juuri ilmestynyt, siinä on paljon nykymaailman menoa mukana, johon voi samaistua.

Sitten taas – teksti oli aika löyhää ja luin kirjan parissa päivässä. En jotenkaan saanut kiinni kirjan syvemmästä ajatuksesta ja aloin jo ärsyyntyä saamattomaan päähenkilöön, joka söi jatkuvasti sipsejä ja teki siitä taidetta. Odotin koko ajan, että loppua kohti tulee joku oivallus tai käänne, muttei tullut. Minua kiinnostaisikin kuulla tämän lukeneilta kommentteja, miksi tämä teos on niin kehuttu ja palkintojakin voittanut? Oli se ihan kiva ahmaista, mutta vähän ärsyyntynyt fiilis jäi teoksesta. Mitä en tajunnut?

DAVID LAGER-GRANTZ: TYTTÖ JOKA ETSI VARJOAAN

Ahmaisin aikanaan ihan hetkessä Stieg Larssonin Millenium-sarjan osat sitä mukaa kun ne ilmestyivät. Ne olivat hurjan koukuttavia ja varmaan kaikki ovat kuulleet Lisbeth Salanderista viimeistään, kun leffojakin alkoi ilmestyä. Minä lainasin tämän kirjan kesällä ja se on puoli vuotta maannut yöpöydällä ja olen sitä uusinut. Nyt tartuin siihen vihdoin. Täytyy sanoa, että Davidin tekstit ovat kaukana alkuperäisistä Millenium-teoksista ja kirja on tungettu vähän liikaa täyteen yksityiskohtia. Se on ihan menettelevä dekkari, mutta sortuu liikaa kikkailuun ja pyörittelyyn niin, että sen sijaan että ahmisit sitä, meinaa ote vähän herpaantua. Mitä mieltä olet itse näistä jatko-osista eri kirjailijan alla, oletko lukenut?

Hyvää hyggeilyä pakkaspäivien ratoksi nämä ovat kaikki, ei mitään tajunnanräjäyttäviä teoksia kuitenkaan. Meillä on nyt hiihtoloma lähestymässä ja minä olen edelleen syksyllä varaamissani teoksissa jollain varasijoilla 155, eli sinne täytyisi keksiä jotain muuta luettavaa kuin varauksissa on. Mielelläni otan suosituksia taas vastaan, varasin viimeksi siltä istumalta kaikki suosituksenne, kiitos! Miehelle ostin joululahjaksi Tarja Virolaisen Juoksijan sielun ja hän kehui sitä kovasti, eli taidan ottaa sen seuraavaksi lukulistalle, vähän erilaista menoa dekkareiden sekaan.

Huikatkaa siis kirjavinkkejä! Oliko näissä sinulle tuttuja teoksia? Meinaatko rynnätä viikonloppuna ulos vai kaivautua peiton alle? Itse suunnittelin, että aloitamme hiihdosta ja sitten hyggeilemään. Ihanaa lauantaita!

Kolme kotimaista kuukaudessa

23.11.2018
4

Nyt kun painetaan hiki hatussa Black Fridayn keskellä ja kaikki kanavat toitottavat kuluttamista, halusin tuoda teille juuri tänä päivänä pysähtymisen hetken. Ekologisen lahjaidean, kotimaisen jutun ja hetken itselle. Nimittäin kirjasuosituksia! Eikö ole ihan parasta näin pimeänä aikana uppoutua kirjaan tai saada hyvä kirja joululahjaksi? Jos vielä haluaa olla ekologisempi, kuuntelee kirjan toki äänikirjana, minä en vieläkään niihin pysty yrityksestä huolimatta. Kirjan tulee olla kosketeltavissa ja sitä pitää voida kantaa mukana!

Kun edellisen kerran kirjoitin kirjavinkkejä loppukesästä, pyysin, että vinkkaisitte jotain uutta luettavaa minulle. Nämä kaikki kolme kirjaa löytyivät muistaakseni kommenttiboksista (vai oliko niin, että kaksi sieltä ja kolmannen bongasin Aamulehden suosituksista?) ja ilman sen kummempia tutkimisia laitoin ne silloin varaukseen kirjastoon. Parin kuukauden päästä tekstiviestejä kilahteli ja nuo kaikki kolme varausta sapuivat samalla viikolla! Olin hieman hämmentynyt ja varma, etten saa niitä luettua neljässä viikossa, sillä toki ne ovat varauksessa taas. Mutta ehdin, viimeinen näistä oli sen verran ohut, että lukaisin sen kahdessa illassa. Kaikki kirjat olivat kotimaisia, kaikki olivat tyyliltään erilaisia kuin yleensä lukemani jännärit, mutta kaikki tulivat jotenkin iholle. Oliko se sitten suomalaisuus, mikä sai samaistumaan, ikäiseni kirjan päähenkilöt vai mikä, mutta kaikki nämä kolme koskettivat omalla tavallaan, vaikka olivat hyvin erilaisia. Siispä uskallan niitä varauksetta suositella!

SATU VASANTOLA: EN PALAA KOSKAAN LUULEN

Tämä teos vähän junnasi itselläni alussa, kunnes pääsi vauhtiin. En saanut oikein kiinni siitä, mistä kirja kertoo – siinä käsiteltiin niin ysikymppisen mummon, Martan, pojan kuolemaa kuin pakolaisongelmaa, joka sai jonoja aikaan Pasilan poliisiasemalla. Kun kirja pääsi vauhtiin, sitä alkoi päästä paremmin päähenkilöiden elämään sisälle. Kirjassa eniten äänensä sai kuuluviin 1920-luvulla syntyvä Martta ja paljon sivuja annettiin monelle hänen sukulaiselleen, ehkä eniten lapsenlapselle. Kirjassa hypittiin ajassa edestakaisin, mentiin niin nykypäivässä kuin sodanjälkeisissä ajoissa, jolloin Martan mies palasi sodasta.

Kirja sijoittuu Pohjanmaalle sekä Helsinkiin ja koska se on tänä vuonna ilmestynyt, se käsittelee hyvinkin ajankohtaisia asioita niin pakolaiskauhuista kuin ikääntyvästä kansasta. Siinä käsitellään rasismia, alkoholismia ja muita Suomen ”ihanampia” puolia, mutta eniten itseäni vavahdutti se, miten tarkkaan kerrottiin Martan vaiheista ja elämästä. Omat mummoni ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa, joten pala kurkussa mietin heitä tätä lukiessani. Kuinka erilainen maailma on ollut kuitenkin niin vähän aikaa sitten, kuinka oikeasti synnytettiin saunassa ja murehdittiin nyt lastenlastenlasten elämää ja koulunkäymistä. Kirja oli suhteellisen melankolinen, mutta silti siinä oli jollain tapaa onnellinen sävy. Vaikuttava kaiken kaikkiaan.

LAURA HONKASALO: VIE MINUT JONNEKIN

Tämän kirjan myötä teki mieli vetää peitto pään yli ja vajota maan sisään, niin paljon nolotti. Kirjan pääosassa on kolmekymppinen Nella, joka kipuilee sen kanssa, haluaako koskaan äidiksi. Tuttu tarina varmasti monelle ikäiselleni ja hyvin samaistuttava kipuilun aihe. Se ei ollut se nolo juttu, vaan sivujuonteena mukana kulkenut Elsa, Nellan pikkusisko ja ammattibloggari. Elsalla on 2- ja 6-vuotiaat lapset, eivätkä vieraat pääse käsiksi lastenjuhlien tarjottaviin, kun Elsa heiluu kameransa kanssa. Elsa varmaan ostaisi vaaleansinistä skumppaakin, jos sitä olisi tarjolla, sopisi koristeluihin. Elsan 6-vuotias tytär kommenteineen oli niin samaistuttava esikoiseeni, että oma tytär sanoi seuraavana päivänä lähes samat sanat vessaseurasta, kuin mitkä olin illalla lukenut kirjasta.

Kirjailija on kuulemma koukussa lifestyle-blogeihin ja se kyllä näkyi. Bloggaamiselle ei suoranaisesti naureskeltu, vaan kerrottiin, miltä se näyttää ulkopuolisen silmillä katsotuna – ja olihan se aika naurettavan oloista. Jotenkin ahdisti kirjoittaa postauksia kirjaa lukiessa! Koska tämäkin kirja on uusi, sieltä oli jopa tunnistettavissa joitakin postauksia, kuten viittaus kristalleilla koristelluista imurista tehtyyn postaukseen. Tämä kirja oli niin omaa elämää kolmekymppisen työttömyys, bloggaus ja muusta kipuilusta, että tätä oli ihan hämmentävää lukea! Joku kirjoitti omasta elämästäni kirjan! Uppoaa varmasti parhaiten ikäiseeni lukijakuntaan, veikkaisin.

VEERA NIEMINEN: EI MUISTETA PAHALLA

Tämän kirjan luin kahdessa illassa. Se oli kevyt ja kohtalaisen ohut. En ole lukenut Veeran edellistä teosta Avioliittosimulaattoria, jota on kuulemma kehuttu paljon. Aloin lukea tätä hieman väsyneenä ja nauroin ääneen, jutut olivat ihan hulvattomia. Kirjassa miesystävänsä jättämä Piiamari lähtee kostoretkelle ja kuviot olivat täysin uskomattomia. Taas samaistuin, voisin kuvitella käyttäytyväni vähän arvaavattomasti yllättäen jätettynä, tosin kirjassa mentiin aika pitkälle. Hihitin illalla yölampun valossa ja luin siltä istumalta ekat 140 sivua.

Lopussa päin mentiin vähän surullisempaan suuntaan ja kirjan loppu oli… Ehkä hämmentävä. Suosittelen silti yllättäväksi, kepeäksi lukemiseksi pimeän keskelle!

Nämä kolme kovaa kotimaista kirjaa luin kuluneen kuukauden aikana ja tykkäsin kovasti! Jos siis kaipaat suosituksia joululahjaksi tai omalle lukulistalle, nappaa vinkit ylös. Itse sain jonottaa pari kuukautta kaikkia, mutta äitini oli saanut saman tien lainattua Jyväskylän kirjastosta keskimmäisen teoksen, eli vaihtelee varmasti kaupungittain.

Edelleen otan mielelläni vinkkejä vastaan hyvistä kirjoista ja kiitän teitä, jotka jätitte edelliseen postaukseen vinkkinne! Minulla oli hulvattomia ja tunteellisia hetkiä näiden kirjojen parissa, taisin itkeä jokaisen kirjan kanssa.

Rauhallista ja aurinkoista, toivottavasti ei kovin mustaa perjantaita!