Nämä kuvat ovat odotelleet pari viikkoa koneella, koska en itse tykännyt niistä ja meinasin jättää julkaisematta. Valitettavasti pimenevän syksyn, sadekelien ja kuvaajan puutteen vuoksi asukuvia ei todellakaan ehdi ottamaan usein kuten kesälomalla ehti, joten kuvien puutteessa päätin käyttää nämäkin. Itse kuvaustilanne oli kamala, sillä kuvien ulkopuolella oli isäni, veljeni ja tyttäreni, jotka remusivat ja huutelivat ”eikö ne kuvat jo riitä”. Oma pokka ja keskittymiskyky eivät meinanneet piisata. Seuraavaksi ammattiopistolta purkautui junnutyttöjä jostain turnauksesta, jotka alkoivat huutelemaan ”toivottavasti tulee hyviä kuvia”. Minä ja itsetuntoni halusimme painua maan alle.
Vaikka sinällään tykkäsin asusta, totesin jälkeenpäin paidan vetävän rumasti ja korkean hameen sekä vaakaraidan olevan epäedullisia omalle kropalleni. Mutta raitapaita toi sen ihanan väripilkun tähän muuten niin synkkään asuun ja tekonahka, se on ehdoton syksyn juttu!
Mitä niihin Viisasten kiviin tulee, niin se on tuon taideteoksen nimi.
”Jokainen voi nähdä teoksessa oman kuvansa osana ympäristöä. Katsomalla peiliin voi tutkia asenteita, kyseenalaistaa ajatuksia ja löytää tuoreita näkökulmia. Opiskelu ja oppiminen on arvokasta. Haluan rohkaista jokaista katsojaa etsimään tietä hyvään elämään ja löytämään oman viisasten kivensä”, sanoo taiteilija Risto Pentikäinen.
No nythän tuli viisas olo, sen sijaan että kyseenalaistin ajatuksiani näin tässä hauskan asukuvien taustan ja tuijottelin sieltä onks tukka hyvin. Ei ollut, lopputuloksena kampaaja sai raksia siitä noin 7 senttiä tällä viikolla pois. Seuraavan kerran palaan Jyväskylään Viisasten kiville, istun ja tuijottelen peiliin ja mietin jotain ihan muuta, nyt tuli niin pinnallinen olo. Minä ja itsetuntoni painumme mietiskelemään uusi näkökulmia elämään. Ainakin olen päättänyt mennä eteenpäin hammasta purren, tuli mitä tuli.
Kyllä jokaisesta päivästä löytyy hyvää, jos vaan pysähtyy itkun keskeltä näkemään sen. Tämän päivän iloisin hetki oli, kun saimme muskarissa laulaa ja tanssia lapsen lempparibiisin ”Hiiri mittaa maailmaa”. Voi sitä naaman loistetta, hyppimisen ja tanssin määrää. Kyllä siinä äitikin hymyili. <3
Mitä mieltä asusta, toimiiko yhtään? Kuka on käynyt Viisasten kivillä tuijottelemassa peiliin?
Leppoisaa alkavaa viikonloppua!
P.S. Koska ”rajapyykki”, 200 lukijaa bloggerin kautta on kohtuullisen lähellä, päätin järkätä isompaa arvontaa kun se määrä napsahtaa täyteen. Käykäähän klikkailemassa itsenne mukaan lukijaksi! :)
Merkkejä ilmassa
Nämä kuvat napattiin viime viikolla ja laskeva aurinko toi niihin ihanan valon ja jotenkin muiston kesästä. Tuosta elämäni ensimmäisestä merkkilaukusta on syyttäminen Curiouser-Nooraa, joka vinkkasi Fashionstoren lopettamisesta. Laukku oli hurjassa alessa ja pakkohan minun oli se tilata siltä istumalta! Söpöt kynäkorvikset ovat puolestaan tamperelaista suunnittelua ja Mariel Designin käsialaa. Ovat muuten legokorvisten ohella vähän lapsimagneetit, ”äiti tolla tädillä on kynät korvissa”. Hih. :D
Syksyn myötä ovat myös blogini kävijämäärät laskeneet ja tähän olisi aina kivaa tietää syy. Indiedaysin uudistus, juttujeni taso vai syksyn myötä tulleet kiireet? Olen aika paljon pyöritellyt ajatuksia asukuvien mielekkyydestä, kun moni blogi ja Facebook täyttyvät pakolaiskriisin kannanotoista, mutten kuitenkaan ole osannut ottaa asiaan kantaa täällä. Uskon, että auttamisväylät ovat tulleet montaa reittiä esiin. Paljon asiasta on tullut kuitenkin puhuttua ja olen useamman kerran pysähtynyt katsomaan lastani leikeissään ja miettinyt, miten erilainen lapsuus voisikaan olla. Kyllä tämä kaikki pakottaa pysähtymään ja miettimään.
Viikonloppukin on takana ja uusi viikko edessä. Täytyy sanoa, että viikonloppu ”korjasi” minun mielentilani taas uutta viikkoa varten. Selailin perjantai-iltana somea ja se vilisi onnellisia illanviettokuvia, babyshower-juttuja, hääkuvia, polttareita, kuvia tyttöjen illasta, lukuisia hymyileviä naamoja Gloria Fashion Show’ssa ja lista jatkuu. Tunsin itseni pohjattoman yksinäiseksi perjantaina. Yksinäisyys on hassu sana, sillä minulla on jatkuvasti ihmisiä ympärilläni, en pelkää mennä täysin vieraiden ihmisten sekaan ja höpötellä kaikille. En usko, että vaikutan ulospäin yksinäiseltä. Silti, kun elokuu on ollut minulle vaikeaa aikaa, olisin halunnut useamman kerran tarttua puhelimeen ja soittaa jollekin. Se joku on ollut sitten äiti tai aviomies. Perjantaina mietin, että antaisin mitä vaan, jos voisin järjestää vaikka tyttöjen leffaillan ja keksin sata syytä ja vikaa itsessäni ja valinnoissani siihen, miksi tilanteeni on tämä, etten tietäisi ketä tuollaiseen iltaan pyytäisin. Sitten kului kaksi päivää Jyväskylässä, jonka aikana nähtiin ihmisiä, veljeä, mummoa, vanhempia, ystäviä ja lopulta oli ihanaa olla ihmishulinassa Pomp de Lux-kutsuilla eilen. En tuntenutkaan oloani enää yksinäiseksi ja totesin, että keskityn olemaan onnellinen siitä, mitä minulla on. Perhe ja koti. Siinä on jo niin paljon, mitä monella maailmalla ei ole.
Silti tuo paha olo perjantaina sai miettimään somen mielekkyyttä. Se pitäisi jättää välillä avaamatta. Mietin myös bloggaamisen mielekkyyttä, sitä kuinka kyttään lukijamääriä ja pahoitan mieleni, kun en onnistu koukuttamaan ihmisiä jutuillani.
Aikamoisen ajatusvyyhdin sainkin tähän postaukseen, huh! Punainen lanka katosi aikapäivää sitten. Heitä siis mielipiteesi että saadaan keskustelua kehiin, asusta, mustavalkoisuudesta, pakolaiskriisistä, yksinäisyydestä, somesta, bloggaamisen mielekkyydestä, mistä vain mitä nämä horinani nostivat mieleesi!
Mukavaa uutta viikkoa kaikille, kivaa kun olette siellä ruudun takana!
P.S. Tänään päättyy myös arvonta, käyhän osallistumassa!