Lauantaiaamuna starttasimme innokkaiden takapenkkiläisten kanssa kohti Helsinkiä. Viikonloppureissua ja Linnanmäkeä kummien kanssa oli odotettu pitkään ja hartaasti ja siitä oli puhuttu kaikille naapureillekin. Muuten, Lintsin rannekkeissa säästää muutaman euron, jos ne ostaa etukäteen Prismasta!

Ajattelin, että elokuussa lomat ovat jo ohi ja ihmiset keskittyneet johonkin muuhun kuin Linnanmäkeen, mutta ajattelin väärin. Lähes helteinen lauantai kirvoitti paikalle ihan hirveän määrän ihmisiä! Emme olleet varmoja, täyttääkö esikoinen maagista 120 cm:n rajaa, joten etukäteen katsoin, että hän pääsee ainakin Linnunradalle, sisällä vesitornissa olevaan vuoristorataan. Omassa lapsuudessani siellä meni hitaasti juna ja katseltiin aina ne samat muovieläimet, nyt siellä on yllättävänkin hieno vuoristorata. Sitä hän odotti kovasti, ”isompien” laitetta.

Linnunrataan oli koko päivän, sinne kello 20.30 asti tunnin jono. Arvioimme tämän siis kylteistä, joita pihalla on ja jotka kertovat, montako minuuttia jono suunnilleen kestää. Lapsuuden lempparilaitteiseen, eli heppoihin jonotimme puoli tuntia. Samat minuutit Hypyttimeen. Lähes joka paikkaan oli niin hirveä jono, että käännyimme ympäri, ei pieni lapsi jaksa sellaista jonoa. En muista, että olisin ikinä ollut huvipuistossa tuollaisessa ryysiksessä. Metrilakuakin mies jonotti parikymmentä minuuttia lasten hurvitellessa enonsa kanssa Rekkarallissa.

Vasta iltapäivällä kävimme infossa tsekkaamassa pituuden ja kyllä, se maaginen 120cm oli juuri täynnä! Siitähän riemu repesi. Jonot alkoivat hieman lyhentyä iltaviiden jälkeen, joten suuntasimme äkkiä muun muassa Tulirekeen ja siihen vanhaan ja aitoon puuvuoristorataan. Esikoisen jännitys oli aivan ihanaa, kun hän hermoili ekassa nousussa, kuinka korkealle laite nouseekaan. Yritin ottaa häntä kainaloon ekaan laskuun, niin sain kiljaisun ”ei saa koskea” ja sitten mentiin. Kyllä lapsuus palaa mieleen, kun haistaa puisen vuoristoradan ja sukeltaa tunneliin ties monettako kertaa. Oli todella ihanaa jakaa tämä nyt oman lapsen kanssa, kun kuopuksellekin oli seuraa ja pääsimme yhdessä matkaamaan. Esikoiselle painui ehkä parhaiten mieleen se, että vuoristorata on vanhempi kuin hänen ukkinsa. Kummitädilleen hän kertoi ajelun jälkeen ”olisin laittanut silmät kiinni mutten ehtinyt”.

Hurjapäämme jatkoi vielä Enterpriseen, jonka nimi ei ole todellakaan enää tuo, mutten muista sen suomalaista nimeä. Se on ollut Lintsillä aina, pyörii siis ympyrää ja menee aina pää ylösalaisin. Kurkin maasta pientä isänsä sylissä ja nyt kyllä ehti laittaa silmät kiinni, hurjaa kyytiä oli.

Minua alkaa aina näissä paikoissa ihan hirveästi lapsettaa. On pakko päästä hepoilla ratsastamaan, on pakko saada joku herkku ja kiljua. Pakko halata pelleä ja vähän tekisi mieli hypähdellä kävellessään. Joku ilo ja lapsekkuus paikassa tarttuu sydämeen. Kun olimme karusellin jonossa, kerroin esikoiselle, että äiti halusi aina pienenä norsun tai kirahvin kyytiin, mutta en ikinä ehtinyt, kun ne menivät aina ekana. Kuinka ollakkaan, jäimme jonossa ensimmäiseksi ja rynnistimme kyytiin. Esikoinen pääsi norsuun, minä könysin kirahviin. Katselin lastani ja mietin, että nyt hän on jo tuonkin kokenut, mistä itse haaveilin 30 vuotta. Esikoinen riemuitsi, että äiti, vihdoin sä pääsit mihin halusit. Kunnes maailmani romahti. Työntekijä tuli kertomaan, ettei kirahvi kestä aikuisen painoa, tule alas. No, ehkä juuri ja juuri pääsin yli tästä, minun elämäni meni nyt sitten ilman kirahvikyytejä.

Söimme illalla Keidas-ravintolassa, Lintsillehän tuli paljonkin uusia ravintoloita tänä vuonna. Muistelen lukeneeni kehuja blogeista keväällä järjestetyn blogitilaisuuden myötä, mutten ollut itse ihan vaikuttunut. Ruoat jäivät aika mauttomiksi, paperia yms. ei ehditty ruuhkassa täyttää, odotusaika sen sijaan oli ihanan lyhyt ihmismäärään verrattuna.

Kaiken kaikkiaan Lintsi-päivä oli hyvin onnistunut ja siellä hurahti hetkessä seitsemän tuntia, kun jonoja piisasi. Veikkaan, että esikoinen muistaa aika pitkään tämän reissun ja kuopuskin nautti kikattaen kaikesta, ehkä eniten enonsa kanssa vesilabyrintissa kurvaillessaan!

Onko sinun kesääsi kuulunut Lintsi-päivä tai vieläkö olet menossa? Mikä on lempparilaitteesi?