Avainsana-arkisto: liikunta

Talviloman parhaat Jyvässeudulla (lapsella tai ilman, lumella tai ilman!)

7.2.2020
2

*kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa

Loma tulossa eikä mitään tekemistä? Viikonloppu, että haluaisit ottaa irtioton johonkin, ei liian kauas, ehkä lähimatkailua suosien? Minulla on ilo jakaa teille nyt iiiiso läjä suosituksia Jyvässeudulta kiitos viime viikonlopun. Suurin osa paikoista on sellaisia, että toimivat myös vaikka pariskuntana ilman lapsia ja ihan kaikki kohteet ovat lapsiperheen unelmakohteita, varsinkin jos on touhunpesiä perheessä! Lisäksi näitä on siitä kivaa jakaa, että toimivat jos on kaunis luminen talvipäivä, mutta jos taivaalta roikaa vettä ei hätää – monta vinkkiä niillekin päiville löytyy!

Meillä oli odotettu viime viikonlopun reissua todella hartaasti. Esikoinen odotti ehkä eniten aikaa kaksin äidin kanssa, mutta myös suosikkilajejaan laskettelua ja uimista. Hän hoki koko viikon voi kun olisi perjantai ja minä mielessäni hiljaa ”anna hänen säilyä terveenä”. Ja matkaan päästiin! Tervetuloa reissutunnelmiin mukaan, napatkaan teidän lomaan sopivia vinkkejä!

BEACH JUMP & PARK

Perjantai aloitettiin Beach & Jump Parkista, josta löytyy trampoliineja, hiekkakenttä jossa voi pelata vaikka lentopalloa ja pienimuotoinen kuntosali, jossa voi vanhempi treenata lasten pomppiessa. Kiva idea! Jo ensimmäisessä kohteessa lapseni totesi, että ihanaa kun reissusta saa uusia kavereita ja alkoi mennä ja touhuta Yli pyykkivuorten Hannan tyttären kanssa. Suloiset tytöt! Trampoliiniparkki on Seppälänkankaalla, noin 7 kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.

PEURUNKA

Kun on tarpeeksi saatu hiekkaa varpaisiin on aika siirtyä uimaan. Siirryimme siis Peurunkaan Laukaaseen, jossa meitä odotti illallinen sekä tietenkin kylpyläpuoli. Peurungasta olen useasti teille kertonutkin, se on oikea pieni aktiviteettiparatiisi mistä löytyy lenkkimaastot, hiihtoladut, fatbiket, jumpat ja kuntosalit, mutta toisaalta myös hemmottelupaikka, josta löytyy kauneushoitola, infrapunasauna ja porealtaita. Yllättäen lapseni ei suostunut juoksemaan Suomen pisintä vesiliukumäkeä ylös ja alas, vaan siirtyi kavereiden kanssa leikkimään kun äitinsä yritti rikkoa ennätystään. Kisasin itseäni vastaan, eikä muuten ollut eka kerta kun teen näin Peurungassa! Wibit-rata on myös hitti, siinä on kivaa niin äidin kuin lapsen kiipeillä. Siirryimme kylpytakeissa huoneeseen, jossa lakkasimme varpaankynnet turkooseiksi ja söimme parit matkaan ostetut karkit. Lapsi vaikutti ihan superonnelliselta (ja väsyneeltä, käväisin vessassa ja vastassa oli nukkuva tyttö <3).

Peurungassa oli ihan hurjan hiljaista ja ihanaa nukkua ja tein jotkut omat nukkumisennätykset tuona yönä. Siltä pohjalta olikin hyvä ponnistaa seuraavaan aktiviteettiin kohti Laajavuorta! Laajavuori eli Laajis on ihan huikea paikka monesta syystä – siellä on hyvät rinteet niin pienille kuin isoille, hyvä vuokraamo ja sijainti on mieletön, vain nelisen kilometriä keskustasta. Paikallisella Linkillä pääsee suoraan eteen hetkessä! Hiihtoladut lähtevät suoraan rinteen alta, jos osa poppoosta haluaa mäkeen ja toiset ladulle.

LAAJIS

Olen laskenut Laajiksessa monet kerrat ysärillä, mutta noista ajoista keskus on kehittynyt hurjasti. Kahvilassa on todella kiva lasten leikkipaikka, kesällä Laajiksessa toimii seikkailupuisto ja lapsille on niin naru- kuin mattohissi. Muistan kuinka kaiuttimista soi isollaan Neon 2-bändin Kemiaa, kun olimme koulun kanssa rinteessä ja hymyilytti, kun nyt radiosta soi isollaan No Doubtin iso 1990-luvun hitti Don’t Speak, kun laskin alas. Ihanat muistot tulvahtivat mieleeni!

Laajikseen saapuivat meidän kanssamme laskemaan myös mies ja kuopus ja olimme erinäisillä kokoonpanoilla rinteessä. Anoppi otti kuopuksen hoiteisiinsa kahvilan leikkipaikalla kun hän väsyi ja pääsimme kolmistaankin mäkeen. Rinteet olivat niin upeassa kunnossa, ettei parempaa olisi voinut toivoa. Oli todella ihanaa olla pitkästä aikaa laskemassa ja älyttömän hyvä idea olla siellä sillä hetkellä, kun rinteet aukeavat. Ei jonoja ja koskematonta lunta piisasi! Lapset saivat Laajis-pipot muistoksi ja muuta pipoa esikoinen ei ole tällä viikolla eskarissa pitänyt!

AALTO ALVARI

Posket punaisina ulkoilusta ja suupielet ruskeina kaakaosta siirryimme Aalto Alvariin, joka sijaitsee noin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Vuonna 1955 avattu Aalto Alvari oli yksi Suomen ensimmäisistä uimahalleista. 1991 sinne avattiin kylpyläpuoli ja täytyy sanoa, että kokonaisuus on huikea. On aaltoallas, vesiliukumäki, uimaratoja, koskiallas, poreita ja hyppypaikkoja. Vastikään rempatut pesutilat ansaitsevat hatun noston siisteydestään – jopa sunnuntaina siistijä kävi paikalla jatkuvasti! Kun lapsena pääsin koulun kanssa aina uimaan tähän kaupungin uimahalliin, luulin, että kaupungin uimahallit ovat näin upeita aina. Hämmästyin kun tajusin Tampereella, että kaupungin halleissahan on monesti vain ne perusaltaat. Aalto Alvari on lapsenkin mielestä huippupaikka, olemme siellä välillä mummilan reissuilla käyneet.

ALEXANDRA + FRANS & SANDRA

Laskettelu ja uinti uuvuttivat ja mietin, jaksaako lapsi illallista. Siirryimme keskustaan hotelli Alexandraan, jossa meitä odotti hotellin tervehdys, smoothieta ja karkkeja. Ja hotellissa näkyi Disney junior-kanava! Uutta virtaa tuli hetkessä, kun sai pötkötellä ja juoda smoothien. Lapsi huudahti ovelta, että äiti täällä on vain yksi sänky ja luulin, että se on huono juttu. ”Lohduttelin”, että ei hätää, kyllä me siinä pärjäämme ja hän totesi, että ei kun se on IHANAA! Voi pientä!

Illallisen söimme alakerran Frans&Sandrassa, jossa oli jälleen ihan mielettömän ihana palvelu ja herkullinen ruoka. Lapsi tykkäsi erityisesti lastenlistan alkuruoasta friteeratuista kukkakaaleista ja kaikki kehuivat annoksiaan. Allergiat otettiin upeasti huomioon ja illallinen oli todella onnistunut.

Ajattelin, ettei lapsi jaksaisi enää mitään, mutta niin me vetäisimme kylpytakit niskaan ja menimme vielä Alexandran saunaan. Siellä ei ollut ketään ja tiesin sen olevan todella ihana, joten halusin näyttää paikan lapselle. Saunassa on todella hyvät löylyt, siellä on Lumenen hoitotuotteita ja lainauikkareita. Saunan ulkopuolella on poreammeet, hedelmiä ja vettä. Ihan luksuspaikka hotellin saunaksi, käy ehdottomasti jos yövyt siellä!

Tarviiko sanoa, että kaaduimme sänkyyn päivän jälkeen ja nukuimme jälleen todella sikeästi? Alexandran aamiainen on kaupungin parhaita – millaista oli aloittaa sunnuntai vihersmoothiella, haudutetulla teellä, mielettömän hyvällä puurolla ja lähituottajien leivillä? Lapset halusivat olla yhdessä lasten pöydässä, joten nautin aamiaiseni rauhassa lehtiä lukien. Ihan mahtava sunnuntain startti!

HUTUNKI

Startin jälkeen suuntasimme kohti Vaajakoskea ja Hutunkia, joka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä keskustasta. Aivan käsittämätöntä, etten ole ikinä siellä käynyt. Vannoin innostuneena, että tulen isovanhempien ja lasten kanssa ainakin keilaamaan, miten kivaa! Hutungissa voi keilata, pelata salibandya, sulkapalloa, kiipeillä, pelata hohtominigolfia ja jumppiakin näytti olevan. Kiipeilyseinä nousi aina 15 metriin asti ja sai minun polveni lyömään loukkua, kun katsoinkin ylöspäin. Wau! En ole koskaan tajunnut, että Hutunki on niin korkea. Keilakenkiä löytyi jopa koossa 26, joten ehdottomasti haluaisin perheen kanssa keilailemaan. Keilarata tunniksi, mihin nelihenkinen perhe hyvin mahtuu maksaa 22 euroa. Ei paha!

HÄKÄRINTEET

Keilailu jäi vähän kesken, kun aika oli jo jatkaa matkaa Hankasalmelle ja Häkärinteille, noin 50 kilometrin päähän Jyväskylästä. Olen käynyt siellä kerran 1990-luvulla, enkä muistanut paikasta enää paljoa. Siellä olikin alkamassa Dumle-laskukisa, jossa tarkoitus oli laskea kaksi kierrosta mahdollisimman samaan aikaan ja kaikki lapset innostuivat osallistumaan! Hissejä löytyi sompahissistä naruhissiin ja ankkureihin. Ja ruoka! Se yllätti! Häkärinteillä on lähi- ja luomuruokaa buffassa tarjolla ja se oli todella hyvää. Paikan omistaja Jukka kertoi, että heillä on paljon erilaisia tempauksia keskusessa – lauantaina oli ollut hiihtokoulu kympillä, sunnuntaina sitten Dumle-kisa. Hän näytti luotsaavan Häkärinteitä täydestä sydämestä!

Dumle-tikkari suussa sanoimme heipat rinteille ja iloisena lapseni kyseli ”mihin sitten mennään?”. Jouduin kertomaan reissun olevan ohi ja hän oli todella pettynyt, intoa olisi vielä piisannut. Kun olen yrittänyt kysellä mikä oli kivointa, ei yhtä suosikkia ole noussut. Kaikki oli kuulemma ihan mielettömän kivaa. No niin oli minustakin!

Ja tiedättekö mitä? Tämä viikko on ollut jotenkin erilainen. Lapsi on lähestynyt minua ihan eri tavalla. Jutellut jotenkin eri tavalla. Pitänyt enemmän kädestä. Tuo viikonloppu kaksin lähensi meitä niin paljon ja avasi silmiäni, että täytyy ottaa jollain tapaa tavaksi. Sillä oli niin valtavan suuri merkitys, kun isompi on jäänyt uhmailujen keskellä vähän paitsioon, etten etukäteen osannut arvata. Ehkä paras blogireissu minkä olen ikinä tehnyt. Korvaamaton. Se hetki kun kaikki oli ohitse ja lapselta pääsi itku.

Toivottavasti saitte inspiraatiota Jyväskylän seudulle matkaamiseen ja ideoita mitä kaikkea siellä voi puuhata! Onko suunnitelmissa talvilomaa Keski-Suomessa?

Kiitos seurasta bloggaakollegat ja minityypit! Reissulla oli mukana Yli pyykkivuorten, Ready Steady Flow, Valkoisen vuoren rinteillä sekä Outdoor family-bloggaajat lapsineen. Täältä voit lukea toisen jo ilmestyneen jutun reissustamme, jonka Johanna ehti kirjoittamaan!

Miksi minä juoksen?

22.12.2018
4

Oletteko muut jo ihan joulufiiliksissä? Olen niin jouluhössöttänyt kuukauden ajan, että takki on jo tyhjentynyt ja höpötän pari päivää ihan muista jutuista. Palaan pian taas joulufiiliksiin!

Kuten ehkä olette huomanneet, minulla menee homma kuin homma helposti suorittamiseksi. Tykkään mitata asioita, tykkään kyttiä lukijatilastoja ja vaadin aina itseltäni enemmän ja parempaa, puhutaan melkein mistä vain asiasta. Aina pystyy parempaan, ajattelen. Tämä on vähän huono ajattelumalli, sillä siinä uupuu äkkiä ja unohtaa nauttia hetkestä. Yritän siis nykyään fiilistellä, nauttia hetkestä ja olla miettimättä, että voisin olla parempikin. Koska olen jo riittävän hyvä näin.

Mutta kiitos suorittajaluonteeni, sai juoksuharrastuksenikin aikanaan vauhdikkaan alun. Huomenna, aatonaattona tulee maagiset kaksi vuotta siitä, kun juoksin ensimmäisen lenkin. Toki olen urheillut aiemminkin ja paljonkin, eli pohjakuntoa oli, mutta juoksua inhosin. Tappavan tylsää ja sillä tavalla, tiedättekö. Olen kertonut tarinan monta kertaa. Juoksimme hupsua parin kilsan ympyrää Jyväskylässä, koska en tiennyt paljonko jaksan ja päädyimme juoksemaan kahdeksan kilometriä. Ja jäi nälkä juosta lisää.

Juoksenneltuamme muutamia lenkkejä (tai no siis mies oli juossut jo paljonkin, minä muutaman lenkin) olin minä meistä se, joka sanoi, että kyllä mä nyt yhden puolimaratonin juoksen, joo joo. Ja siitä se ajatus (ja ilmoittautuminen) sitten lähti. Rakastan tavoitteita, rakastan piiskata itseäni parempaan ja tavoitetta kohti oli kivaa (ja lopussa stressaavaa, voi lastentautien määrää) juosta. Nälkä kasvoi koko ajan syödessä. Vuosi sitten aatonaattona juoksimme vuosipäivälenkin ihan hirveässä hirveässä lumipyryssä ja kilsoja viime vuonna kertyi noin 1000km. Tänä vuonna tiesin määrän olevan enemmän, veikkaisin noin 1300km. Minähän olen mitannut joka lenkin. Ja sitten…

En koskaan jaksa liittää Suuntoa tietokoneeseen, sillä näen sen lenkin tiedot kellosta suoraan ja se riittää. Tiedän syketason, vauhdin, matkan ja nämä piisaavat. Päätin alkuviikosta kuitenkin kurkata, mikä on kokonaissaldo vuoden kilometreissä ja miten kuukaudet jakautuvat (veikkaan että elokuussa tai marraskuussa kilsoja tuli eniten). Ja miten kävi. Suunnosta oli loppunut muisti, eli se pitäisi synkronoida useammin ja maaliskuun alusta syyskuun alkuun juoksutulokseni oli 0km. Siis niitä ei ollut kellossa.

Teki mieli hakata päätä seinään. Otti päähän ihan hirveästi, vaikka samalla kysyin itseltäni, että miksi? Ne treenit on tehty, mitä se mittaaminen niitä muuttaa? Olisi ollut kivaa tietää, mutta toisaalta, ei ollut iso asia. Poljin jalkaa ja sanoin, etten juokse enää ikinä harmittaa niin. Hah, seuraavan aamun lenkillä pohdin mennessäni sitä, että ei sillä mittaustuloksella tosissaan ole väliä. Olen jäänyt juoksuun koukkuun monesta syystä ja tuona tiistaiaamuna mietin niistä ehkä yhtä tärkeimmistä. Rakastan olla ulkona, liikkua luonnossa ja hengittää raitista ilmaa. Tiistaiaamuna valo siivilöityi todella kauniisti pilvien lomasta ja nautin suunnattomasti maisemasta. Montako auringonlaskua ja nousua sitä on nähnyt juostessaan? Montako erilaista järveä on kiertänyt, katsellut sorsia ja joutsenia? Nauttinut ukkoskuuron raikastamasta ilmasta, juossut Lapinjärven maaseudulla haistellen kaurapeltoa, väistellyt Agia Napassa Kyproksella aamulenkillään baarista palaajia? Juossut aamuseiskalta Kyproksella merenrannassa muiden innokkaiden kanssa ja nauttinut lämmöstä ja heräävästä päivästä. Jutellut miehen kanssa ummet ja lammet pitkillä lenkeillä, sillä niillähän jutellaan tauotta. Ei ole kännyköitä tai muuta, on luonto, tossut ja juttelu.

Ne ovat aivan täysin korvaamattomia juttuja. Sellaisia, mitä en saa jumppasalista, en saa kävelylenkiltä (en ehdi tarpeeksi pitkää matkaa), en saa kotisohvalta. Juoksulenkkarit ovat lähteneet mukaan jokaiselle reissulle ja juostu on yhtä lailla Kyproksen kuin Prahan katuja, Jyväsjärveä ympäri, Helsingin lapsuudesta tuttua Keskuspuistoa on tullut koluttua ja Tampereen reittejäkin on kertynyt. Olen nähnyt vuodenajat paremmin kuin koskaan, saanut aimo läjän happea ja punaisia poskia.

Lisäksi juoksen, koska siinä näkee jotenkin paremmin kehityksen kuin esimerkiksi jumpassa. Toki tiesin, jos jaksoin punnertaa bodyattackin 100 punnerrusta suorin jaloin, että töitä alle on tehty. Ei muuten menisi enää, en punnerra enää ikinä. Mutta muuten sitä kehitystä ei jotenkaan huomaa samalla tavalla kuin juostessa. On mielettömän ihana tunne, kun 15 kilometriä menee nopeasti ja se ei vaadi älyttömiä ponnisteluja. Siitä tietää, että kehitystä on tullut.

Ja hei! Ihan hassu, mutta iso syy. Kahden lapsen myötä alkoi juoksu ja kahden lapsen myötä mökän määrä kotona lisääntyi. Olen monesti ollut viisikin päivää viikossa kahden lapsen kanssa päivät yksin ja päivän jälkeen sitä kaipaa hiljaisuutta. Menin joskus jumppaan, stressaannuin jo matkalla ruuhkissa etten ehdi ja kun ohjaaja karjaisi jaksaa jaksaa menetin hermoni. Teki mieli huutaa ole hiljaa. Lenkillä saa olla yksin ja hiljaa vauhdikkaankin päivän päätteeksi ja se on arvokasta ja lisää suuresti omaa jaksamista.

Ja aika. Juoksen myös ajan takia. Siis sen puutteen takia. Kaksi lasta, heidän harrastukset, omat harrastukset ja kaikki muut velvollisuudet jättävät tiukkoja välejä urheilla. Välillä äkkäät, että minulla on 45minuuttia yksin ja sehän riittää. Tossut jalkaan ja ovesta ulos. Ei kyttäilyjä jumppa-aikojen suhteen, ei tuskailua matkojen suhteen.

Siksi minä juoksen. Eniten luonnon ja nautinnon takia, paljon myös sen takia, että rakastan mitata tuloksia ja tehdä paremmin. Juoksusta on tullut elämäntapa ja toivon kovasti, että paikat kestävät, nimittäin juuri toissapäivänä juttelimme hierojan kanssa syystä, miksi koko ajan saan pakaran piriformikseni täysin jumiin. Liekö syynä raskaudet, mittaero jaloissa (jota on kyllä leikkauksella korjattu, mutta jota jäi) vai askellukseni? No, niin kauan kun kestää niin kaikki ok, täytyy muistaa se kehonhuoltokin.

Kuvat ovat erinäisiltä lenkeiltä kahden vuoden aikana. 30 asteen helteestä ja 15 asteen pakkasesta. Aina on hymy naamalla (ainakin lopuksi).

Oletko sinä hurahtanut juoksuun tai johonkin toiseen lajiin? Miksi itse harrastat juuri sitä?

Mistä saan virtaa?

26.7.2018
13

Siinäpä kysymys, jonka olen kuullut usein. Mistä saan virtaa ja onko minulla enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla, kun teen koko ajan. Ja että vaikutan energiseltä ja aktiiviselta, mikä on salaisuuteni.

Tunnustan, että olen välillä vähän levoton (välillä, siis aina) ja äitini hermostuu aina kun olemme heillä ja toteaa ”eikö nyt vain voisi olla?”, kun heittelen ilmoille seuraavaa ideaa liittyen alpakkakahvilaan tai pyöräreissuun tai muuhun. Saahan sitä aikaiseksi kun on tällainen levoton sielu, mutta välillä olisi todellakin hyvä vain olla.

Eilen oli ihan kamala aamu. Lapset tappelivat, väsytti, mikään ei sujunut. Pudotin puhelimeni niin, että koko lasi on nyt mäsänä ja instastoriesit aika sumuisia. Iltaan mennessä olin kuin uudesti syntynyt. Monestakin syystä, mutta yhtenä suurimmista tekijöistä oli liikunta. Kävin juoksulenkillä.

Liikunta on minulle aina se, mistä saan virtaa. Saatan olla väsynyt, huonotuulinen ja ties mitä ennen liikuntaa, mutten koskaan sen jälkeen. Olen harrastanut säännöllisesti jotain liikuntaa lähes koko elämäni ja jos en pääse useampaan päivään tekemään jotain, aineenvaihdunta tyssää, maha ei toimi, ruokahalu on ihan eri, uni on erilaista ja mieliala erilainen.

Olen kausiliikkuja, eli hurahdan aina johonkin juttuun, teen sitä täysillä ja vaihdan seuraavaan. Tiedätte, että nyt on juoksukausi menossa. Sitä ennen oli pitkään jumppakausi, kävin viisikin kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla. Oli joogaputki, talvella ihan hurja hiihtoinnostus. Nuorena pyöräilin ihan joka paikkaan, koulumatkat, kaikki. Oli oma hevonen, koristreenejä, nuorisoaerobic ja potkukelkkailu. Liikuin talvisin ties mihin potkukelkalla!

En voi kyllin ylistää sitä, miten hyvää liikunta tekee. Se täytyy muistaa pitää monipuolisena, täytyy muistaa levätä ja täytyy muistaa, ettei aina tarvitse liikkua täysillä, myös kävely metsässä on liikuntaa ja tekee hyvää niin kropalle kuin mielelle. Minä vaikutan varmasti ihan sekopäältä, kun välillä juostessa jammailen ja laulan kovaan ääneen biisejä, joita luureista kuuntelen. On vaan niin hyvä fiilis kropassa ja endorfiini virtaa.

Olen myös onnekas sen suhteen, että mies tykkää liikkua, me olemme edelleen pitäneet mahdollisuuksien mukaan viikko-ohjelmassamme yhden pitkän juoksulenkin yhdessä, kun lastenvahti on meillä. Se on ollut vähän kiikun kaakun nyt kesällä reissujen takia ja miehen jalkavamman takia, hän on enemmän pyöräillyt ja uinut ja minä kipittänyt. Tänään lenkkimme on vähän vaakalaudalla +30 helteen takia, mutta katsotaan miten käy! Se on meille ehkä parasta laatuaikaa, jolloin ei kosketa puhelimiin, jutellaan, nautitaan luonnosta ja jalat rullaavat juosten samalla. Molemmilla on aina hyvä mieli lopussa (no joo, ollaan me pari kertaa tultu tapellen eri reittejä takaisin).

Välillä ärsyttää miten paljon liikunta vie aikaa, kun käymme miehen kanssa erikseen peräkkäin liikkumassa, mutta toisaalta se on se asia, mille haluamme repiä aikaa. Nyt kesällä mies on saanut vetää uintitreenejä järvessä ja me muut olemme tehneet sillä aikaa rannalla hiekkakakkuja. Olen juossut aamuseiskalta ennen reissuun lähtöä, kun muuten ei ehdi. Olen juossut kampaajalta kotiin, hierontaan ja etsinyt aikaa sille, mitä haluan tehdä. Nyt viime aikoina juoksu ja hiihto ovatkin nousseet ykköslajeiksi, sillä niitä on niin helppo tehdä missä vaan ja napata lenkkarit mukaan.

Tunnin lenkin jälkeen olen hikinen, onnellinen ja hyvällä tuulella. Jaksaisin puuhata loputtomasti mitä vaan, jaksan tarttua kotihommiin, nukuttaa lapset ja ruoka maistuu. Olen kerta kaikkiaan eri ihminen liikunnalla kuin ilman. On niin pienestä kiinni, että liikuntaa pystyy harrastamaan, siksi jokaisesta juoksulenkistä täytyy nauttia. Aina ei todellakaan kulje, mutta tuleepahan oltua pihalla ja haukattua happea. Viime viikonloppuna juoksin kympin keskellä päivää liian vähällä nestetankkauksella – olo oli hirveä monta tuntia, eli ei mennyt sekään nappiin.

Liikunnan ei tarvitse tähdätä mihinkään kilpailuihin (jotenkin tuntuu, että nyt keski-ikäistyvässä kaveripiirissä tavoitteelliset treenit ja kilpailut ovat yks kaks yleistyneet), vaan se voi olla pelkkää hauskanpitoa. Temppukoulu taaperon kanssa ja vauvajumpat ovat olleet nekin aivan ihania! Raskausaikana kävin mm. raskausajan pilateksessa ja uskon saaneeni siitä voimia synnytykseen ja siitä palautumiseen. Joka ajalle ja tilanteelle löytyy lajinsa. Olen ollut todella iloinen, kun esikoinen oppi ajamaan ilman apupyöriä, olen saanut kaverin lenkille. Hän polkee ja minä juoksen, viime viikonloppuna vedettiin 7 kilometriä kaatosateessa ukkoskuurossa. Ja kivaa oli!

Siitä minä saan virtaa, sitä minä rakastan. Liikuntaa. Sen jälkeen saan aikaiseksi mitä vaan.

Mikä on sinun virtalähteesi? Tai lempiliikuntalajisi? Nautinnollista liikuntapäivää, lähdetkö tänään lenkille, jumppaan tai kenties varjoisaan metsään kävelylle?

P.S. Vihasin koululiikuntaa ja lintsasin yläasteella niin monta liikuntatuntia, että sain ehdot. Siinä sitten poljin ylimääräistä lenkkiä pitkin Jyväskylää liikunnanopen vahdatessa perässä autolla. Se ei siis kerro mitään, onko koululiikunnasta tykännyt, homma helpottui heti kun sai valita itse lajinsa ja suorituksia ei koko ajan mitattu!