Kivuttomuutta ja 6-vuotias aarre

Perjantaita ystävät. Tunteikas päivä, kuusi vuotta sitten minusta tuli tuplaäiti. Oli hirmuisen keväinen keli, lumet olivat lähteneet ja tunnissa lapsi oli maailmassa. Täydellinen pieni, joka näytti niin täydellisesti isosiskoltaan, että ihan hätkähdin. Kuusi upeaa vuotta olemme saaneet tutustua. Joka päivästä olen hurjan kiitollinen. Olin jo synnytyssalissa niin käsittämättömän helpottunut, ettei sitä voi selittää. Koko odotuksen jatkunut verenvuoto ja viikolla 32 sairaalaan joutuminen tekivät odotuksesta pelottavaa, stressaavaa ja päivät olivat pitkiä. Ja siinä hän oli, potrana nelikiloisena sylissäni. Tarttui tissiin niin tomerasti, että muistan ajatelleeni hänen ensimmäisillään minuuteillaan maailmassa, että tässä tytössä on tahtoa. En ollut muuten väärässä!

6-vuotias

Kuusivuotiaat ovat ihanassa iässä. Jo niin valtavan omatoimisia ja taitavia. Sujuu sängyn petaaminen, pukeminen ja lehden hakeminen lukollisesta laatikosta. Sujuu uiminen ja lautailu. Samalla he ovat vielä siinä iässä, että syliin on päästävä joka päivä ja monta kertaa. Äiti, isä ja sisko ovat vielä maailman napa. Samalla kavereita jo kysellään joka päivä ja heistä on tullut koko ajan tärkeämpiä. Mikä rikkaus on, että samalla kadulla asuu kolme parasta kaveria päiväkodista!

Vaikka kuusivuotias osaa valtavasti, hän osaa myös ajatella edelleen hyvin lapsenomaisesti. Mielikuvitusta riittää ja viimeksi toissapäivänä päiväkodista piti tuoda kotiin keppi. Kaunis erikoiskeppi, joka löytyi päiväkodin pihasta. Kun olimme lautailemassa viikko sitten, tuttavaperheen äiti ihmetteli, mistä isoja kiviä tuli useita ravintolan lattialle. Tajusimme, että kuopuksemme toppatakin taskuista. Takkihan painoi ties kuinka paljon, kun taskut olivat täynnä ”munamieskiviä”. Myös roskat saattavat olla suuria aarteita.

Kuusivuotias on jo vaihtanut useita hampaitaan, etuhampaatkin ovat vaihtuneet jo päiväkotiaikana, kun esikoisella ne vaihtuivat ekaluokan lähestyessä. Hän on kasvanut silmissä mielestäni nyt alkuvuodesta. Poissa on sellainen vauvamainen vartalo, yhtäkkiä jalat ovat pitkät ja sellaiset… Ei vauvamaiset. Tiedätte. Kärrynpyörä nousee koko ajan korkeamalle.

Kuusivuotiaasta haluaisin säilyttää ikuisesti aitouden. Hän nauraa kun naurattaa, kikattaa täysillä kun saa hepulin, itkee kun itkettää. Saattaa vääntää naamansa aivan väärinpäin kun elämä on ”epää” (siskolta opittu termi, ennen sanottiin epistä tai epäreilua, nyt on epää) ja seuraavassa hetkessä naama loistaen selittää iloisena juttujaan. Kuusivuotiaalta tulee myös viiltäviä arviointeja ”äiti, voisitko olla hiljaa, sinun iltalauluääni on ihan kiva, mutta älä muuten laula jooko” ja ravintolassa hän pamauttaa kyllä erittäin suoraan kommenttinsa ruoasta. Kuusivuotiaalle olen usein sanonut, että voit olla ihan mitä haluat ja hän vastaa ”kyllä minä sen tiedän” ja hymyilee. Valtava aarteemme, pikku pippurinutturamme, aurinkomme ja käkättäjämme. Rakastamme koko perhe tätä junioria niin että sattuu. Onnea pieneni!

Polvikipu hellittää

Tämä ei liity nyt mitenkään kuusivuotiaan synttäreihin, mutta aivan pakko kertoa. Tasan kaksi kuukautta sitten alkoi polvessa kipu. Polven ulkosivussa, sellainen viiltävä kipu. Tuntui erityisesti taittaessa (eli juostessa, portaissa, kävellessä yms.). Kipu alkoi, kun olimme miehen kanssa lautailemassa kolme päivää putkee Sappeessa ja lopullisesti jalka meni tukkoon, kun makasin muutaman päivän kyljelläni koronaa sairastessa.

Aika pian tiesin, ettei kipu ole polvessa, vaan reiden ja säären kalvoissa sekä jumittavassa pakarassa ja lonkan alueella. Mikä siihen johti? Ensinnäkin pitkät ajat ankkurihississä, joka lautaillessa saa vasemman reiden ulkosyrjän jännittymään. Hissi vetää pitkälti etummaisen jalan varassa. Toisekseen vasemmalla kyljellä makaaminen. Ylipäätään makaaminen. Olen hakenut vaivaan erilaisia apuja ja urheiluhieroja sanoi, että on yllättävän ”vaarallista”, kun päivittäin liikkuva ihminen yhtäkkiä makaa useita päiviä. Siinä menee keho tukkoon ihmetyksestä.

Lisäksi istun nykyään huomattavasti enemmän kuin entisessä elämässä ja istuminen on myrkkyä jalalle. Liike on lääke. Vihdoin jäiden sulaessa olen uskaltanut taas juosta ulkona ja juoksin kolmena päivänä putkeen 9 kilometrin lenkin. Ekana päivänä irvistin kivusta, seuraavana päivänä vähemmän, kolmantena en juuri ollenkaan. Eilen kävin tunnin lihaskuntojumpassa ja juoksin matolla sen jälkeen 4 kilometriä.

Ja aivan uskomatonta. Ei mitään tuntemuksia polvessa. Juoksu oli uskomattoman kevyttä ilman kipua, on ihan ihmeellistä kävellä portaita ilman kipua yms. Taidan siis jatkaa juoksemista ja jumppia, kun näin kävi (ja toki sitä kehonhuoltoa, se vinkkaamani bambukeppihieronta auttoi myös todella!).

Liikunta on niin tärkeä osa elämää, että jatkuva kipu on vetänyt mieltä matalaksi. Puhumattakaan vaikeuksista kotona, kun portaita on paljon. Tällaiset pienet asiat, kuten jalan kipu ovat kuitenkin tuntuneet niin mitättömiltä asioilta ns. oikeiden sairauksien ja kamalan maailmanmenon rinnalla, että olen ollut suht hiljaa asiasta tämän kaksi kuukautta. Nyt kuitenkin oli niin onnellinen olo kiitos kuopuksen syntymäpäivän ja jalan, että rohkenin kirjoitella ihan vain tällaisen vanhan kunnon höpöttelypostauksen ilman sen kummempia vinkkejä tms.


haalari VIMMA/ kengät DR.MARTENS/ takki PBO/ korvikset IIRISKUKKAKORU

Toivottavasti kukaan ei pahastunut tästä, vaan iloinen kuusivuotias toi aurinkoa päiväänne. Kuvat lapsista harvenevat selkeästi iän myötä, saatte tyytyä minuun ja maailman ihanimpaan haalariin. Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Innosta lapsi liikkumaan – kiitos jälleen Kangasala triathlon!

Muistatteko, mun lapset ja mies osallistuivat viime kesänä Kangasala triathloniin? Minä ajattelin, että 4-vuotias on aivan liian pieni hommaan, mutta hyvin selviytyi maaliin. Lapset olivat aivan tohkeissaan siitä, että pääsivät maaliin, että kaikki osallistuneet saivat mitalin ja että oli vielä tikkaripussi yllärinä! Se jätti lähtemättömän vaikutuksen heihin. Mitalit ja osallistujalaput askarreltiin kiinni vaatekaappien oveen, missä ne ovat olleet jokaisena päivänä muistuttamassa hienosta tsempistä kisassa. Kun näimme ensimmäisen mainoksen siitä, että Kangasala triathlon on tänä vuonna 11.7., kysyin lapsilta kiinnostaako mennä uudelleen? Kuopukseni sanoi ”vähän tyhmä kysymys äiti, TOTTA KAI me mennään!”. Asia selvä. Tällä kertaa tytöt menivät eri sarjoihin ja esikoinen vähän pidemmille matkoille ja heitä oli vähän helpompi kannustaa ja seurata.

Kangasala-triathlon – lapsilähtöinen tapahtuma

Tapahtumanjohtaja Simo Hillo vapaaehtoisjoukkoineen näkee valtavasti vaivaa tapahtuman järjestämiseksi. Aina tulee ehkä jotain sanomista, mutta minä nostan Simolle ja muille hattua. Tällä kertaa vaihtopaikaksi oli otettu rannan sijaan aikuisten kisan vaihtoalue, mikä teki vaihtomatkoista kohtuu pitkät, mutta ei se mielestäni haitannut.

Alkuinfossa Simo sanoi lapsille, että minulle te olette kaikki voittajia. Että menkää päiväkotiin syksyllä mitali kaulassa. Kuopus mietiskeli, että taitaa mennäkin. Meidän lapset eivät ole triathlonia treenanneet sitten sen edellisen kesän. Toki pyöräilevät ja juoksevat ja harrastavat uintia, mutta esimerkiksi vaihdot olivat treenamatta. Ei se mitään, hyvin meni ja vanhemmat saivat näitä pienempiä vielä auttaa vaihtoalueella. Minulle nousivat kyyneleet silmiin, kun näin esikoisen juoksevan vaihtoalueelle pyörän kanssa hymyillen ja kuopus virnisti jokaisessa suorituksessa onnellisena. Pääasia, että oli kivaa!

Osallistumismaksuun kuuluu tosiaan vielä ruoka ja mitali ja tälläkin kertaa yllätyskassi. Vesaniemi Kangasalla on paikkana todella kiva ja kuopus häipyi leikkipuistoon esikoisen nostaessa jalkoja ylöspäin, oli antanut kaikkensa.

Innostus triathloniin syntyi

Kävellessämme kohti autoa pois alueelta esikoisemme mietti, että haluaisi treenata muutakin kuin uintia, miten se onnistuisi? Sanoin, että kyllä lapsille on treeniryhmiä lajissa, haluatko kokeilla. No joo haluan, vastasi. MÄKIN huusi 5-vuotias. Nokialta löysimmekin triVAteamin, jossa on ryhmät molempien iässä. Ensi viikolla mennään siis testaamaan treeneihin, lähteekö tästä pysyvämpi innostus. Lisäksi löysimme kahden yön triathlonleirin Tampereen Triathlon Klubin puolelta, jonne esikoinen halusi lähteä. Sen sijaan, että lenkkarit ja pyörät olisi paiskottu kisan jälkeen, syttyikin valtava innostus, tätä lisää. Se kertoo tapahtuman onnistumisesta!

Ja mikä tunneskaala äidillekin on, kun näkee jännityneen lapsen uinnin lähtöpaikalla ja maaliin tulee tuulettava pienempi ja isompi puolestaan puhkesi itkuun jännityksen lauettua, kun ylitti maaliviivan. Ymmärrän hyvin, olen monesti tullut itse puolimaratonilta silmät sumeina maaliin. Se fiilis!

Jos siis yhtään mietit kisaa, missä olisi kivaa aikuisen tai lapsen kokeilla miten uinti, pyörä ja juoksu sujuu, tämä on tapahtuma paikallaan. Henki on todella mukava ja paikka kiva. Lämmin suositus ja iso kiitos!

Perheen yhdessä liikkumisen riemua!

Kaupallinen yhteistyö Bikesterin kanssa

Liikunnan ilo, suorastaan riemu ja sen kehoon tuomat endorfiinit ovat jotain ihanaa. Siihen jää koukkuun! Liikunnan ilon voi aistia kauas, kun päästää meidän lapset ulos. Kun menimme ottamaan näitä kuvia urheilukentälle, eihän lapsista näkynyt kuin viuhtovat jalat, halusivat ehdottomasti juosta kenttää ympäri helteestä huolimatta. Olen joskus miettinyt, pitäisikö heitä ohjata muiden kuin liikunnallisten harrastusten pariin, jotenkin olemme ajatuneet aina erilaisiin sporttiharrastuksiin. ”Vaatimuksena” meillä on ollut, ettei laji olisi liian totinen ja tähtäisi vaan kilpailemiseen vaan yleisesti kehittävä, jossa voi pitää hauskaa. Temppukerho pienemmällä ja parkour isommalla ovatkin olleet todella mieleisiä harrastuksia, nyt kesällä lapset ovat käyneet urheilukoulussa, mistä ovat kovasti tykänneet. Uinti on myös hyvin rakas harrastus, eikä ole onneksi vielä mennyt kilpailuksi!

Perheiden kannattaa liikkua yhdessä

Minusta ihan paras tapa viettää perheen kanssa aikaa on harrastaa jollain tapaa liikuntaa. Sen ei tarvitse olla mikään mitattava ”hieno” suoritus, vaan hyötyliikkua voi lasten kanssa loputtomiin. Me valitsemme hyvin usein auton sijaan kävelyn tai pyöräilyn ja pääsemme liikkumaan perheenä paikasta toiseen pyörillä. Lapsetkin aina kysyvät, mennäänkö pyörällä tai kävellen, eli heille on selvää, ettei auto ole aina ykkösvaihtoehto. Perheen kanssa voi myös samoilla metsissä loputtomiin, lapset rakastavat metsää. Siellä he juoksevat ja kiipeilevät huomaamatta naama hymyssä – koskaan en muista, että metsässä olisi tullut raivareita. Siellä on ihmisen hyvä olla!

Vaikuttaako vanhemman esimerkki?

Uskoisin että vaikuttaa. Itse harrastin lapsena kaikenlaisia lajeja sekaisin – ratsastin, kävin nuorisoaerobicissa ja aloitin koriksen peluun. Äitini kävi ahkerasti jumpissa ja niin minäkin päädyin nuorisoaerobiciin, hirveän ylpeänä menin jumppapuvussa ja äidin kutomissa säärystimissä! Kuka muu on jumppaillut säärystimet jalassa, se oli niin kova juttu aikanaan. No, ei säärystimistä enempää, mutta arvatkaa miksi päädyin pelaamaan koripalloa? Koska isäni pelaa sitä edelleen ja pelasi tuolloin. Sanoisin siis, että vanhempien esimerkki vaikuttaa. Muistan hyvin, kuinka isäni kävi juoksulenkeillä ja minä olin mukana pyörällä – tätä komboa olen nyt harrastanut sitten omien lasten kanssa aikuisena. Lapset liikkuvat hyvin luonnollisesti ainakin vielä näin nuorena, joten heitä ei tarvitse vielä usuttaa liikkumaan. Lähinnä päästää vapaaksi urheilukentälle, harmi kun en voi näyttää miten loputtomiin naama punaisena kirmasivat menemään! Yhdessä tekeminen on huippukivaa!

Mistä tilata urheiluvaatteita ja -välineitä?

Meillä on ehkä vähän liikaa tai ainakin äidillä urheiluvaatetta. Lenkkareita kuluu ja minulla taitaa olla niitä viisi paria tällä hetkellä kuistilla. Urheiluvaatteet on saanut hellekeleillä pestä joka urheilukerran jälkeen, joten nekin kuluvat ja ovat kovassa käytössä. Lisäksi kuistiltamme löytyy muun muassa monenlaisia uimalaseja, sillä uinti on isossa roolissa perheessämme – kaikki muut jatkavat taas syksyllä uimakoulua paitsi äitinsä. Pitäisiköhän minunkin alkaa opetella?

Meillä on myös kaikilla muilla paitsi minulla ns. nopeat lasit, niin he niitä kutsuvat. Kevyet urheilulasit, jotka päässä on helppo pyöräillä ja juosta. Olen pitänyt vähän turhana, mutta nyt hellekeleillä lainasin miehen laseja  ja kuulkaa – juoksu oli kevyempää kun ei tarvinnut irvistää tauotta auringossa! Pitäisiköhän minunkin tilata lasit, huomaatte juoksukuvasta että erotun joukosta!

Näissä kuvissa meillä on useampia juttuja, jotka ovat tilattu Bikesterista. Vaikka luulisi nimen perusteella sen olevan pelkkä pyöräkauppa, niin ei, sieltä löytyy ihan älyttömästi välineitä eri urheilulajeihin. Juoksu, uinti ja pyöräily, juuri ne mitä meillä tehdään eniten on todella hyvin katettu kaupassa. On uikkareita, kypäriä, lenkkareita, toppeja, trikoita ja onpa muuten urheilujuomiakin. Tein meille pienen tilauksen, johon jokainen perheenjäsen sai jotain. Esikoinen sai SIGMAN uuden pyörämittarin (veti muuten juuri aamulla mäkeen huutaen ”MEEN YLI KOLMEAKYMPPIÄÄÄÄ”) ja pikkusiskonsa sai vanhan mittarin. Meillä ollaan vähän mittaushulluja, joten pyörämittari laskee niin matkat kuin vauhdit.

Mies sai puolestaan uudet juoksu/urheilushortsit, jotka ovat suhteellisen napakkaa mitoitusta, vinkiksi jos meinaat tilata. Itselleni tilasin uuden juoksupaidan, joka ainakin kuuden kilometrin jälkeen osoitti paikkansa – on niin kevyttä materiaalia, että pystyin juoksemaan hihattomassa. En yleensä pysty, vaan hihattoman paidan saumat hinkkaavat käsiin hiertymät, joten t-paita on valintani, mutta tämä Asicsin toppi ei hiertänyt! En ole itse vaatteissa mitenkään merkkiuskollinen, paitsi Niken tossuja on kyllä kertynyt, olen kokenut ne parhaaksi kapeaan jalkaan. Mutta vaatteissa menee kaikki!

Pikkunaisemme sai puolestaan ne omat nopeat lasit Alpinalta, joissa on hyvä remmi, etteivät lasit häviä lapselta. Ja lisäksi tilasin urheilujuomaa, joka on samanlaisessa muodossa tablettina kuin esimerkiksi c-vitamiinijuomat. Ei tarvitse sotkea jauheiden kanssa, vaan saa heitettyä tabletin juomapulloon. Ja on muuten kulkenut juoksuvyö ja juomapullo mukana lenkeillä viime aikoina, helteessä ei vaan pysty juoksemaan ilman nestettä ja urheilujuoma on parempi vaihtoehto kuin pelkkä vesi.

Minulla ei ole huonoa sanottavaa tilauksesta – sivusto on helppo ja sieltä voi hyvin määrittää mitä lajia varten hakee vaatetta, naiselle, miehelle vai lapselle ja koonkin voi määrittää. Koska tavaraa verkkokaupassa on valtavasti, koin sivut vähän hitaiksi, mutta toimivat kuitenkin moitteetta. Tilaus tuli postiin alle viikossa ja palautus on myös ilmainen, jos ongelmia tulisi. Ja arvatkaa mitä! Huomasin, että Bikester myy jopa vaihtorannekkeita Suunnon kelloon – olisi ehkä aika päivittää oman kelloni ranneke, joten voi olla, että uusi tilaus lähtee tänään.

Toiveissa on kesän reissuilla käydä niin juoksulenkillä yksin kuin pyöräreissulla perheen kanssa. Tällä hetkellä pihalla viritetään kuopuksen pyörää kiinni isänsä pyörään tangolla. Tiedättekö sellaisia liitossysteemejä? Yritämme varautua tällä siihen, että kun pienimmästä pyöräilijästä loppuu puhti, ei matka ihan heti katkeaisi. Niin ja tiedättekö mikä on ihan must, kun lasten kanssa retkeilee? EVÄÄT! Voi mikä kiukku iskee, jos nälkä yllättää ja sehän vauhdilla liikkuville kasvaville lapsille tulee usein. Nyt onkin aika paljon viileämpää keliä luvassa, joten säilyy eväätkin repussa. Odotan kovasti uusia pyörämaisemia ja luonnossa liikkumista yhdessä – ehkä paras tapa viettää kesää vai mitä olette mieltä?

Tulin niin hyvälle mielelle tästä, kun pääsi aurinkoiselle urheilukentälle ja sai puuhata kuvia pienen hetken perheen kanssa. Oli todella kivaa! Minä olen kyllä ehkä onnellisimmillani lenkkarit jalassa – tai paljain jaloin. Lenkkarikuvat oli parasta ja ihana muisto jäi!

Onko itsellesi Bikester tuttu kauppa? Mitä lajeja teillä harrastetaan?

Postauksen kaikki kuvat Saara / Mimi & Nöde Photography