Sunnuntaita ystävät! Minulla on jäänyt pitkästä aikaa blogi ihan ”unholaan” monestakin syystä. Luulin jo saaneeni loppuviikosta oksennustaudin, kunnes se muuttui flunssaksi ja äänen menetykseksi. Kuulin apteekissa käydessäni, että tätä on liikkeellä, pahasta olosta alkavaa flunssaa. Taistelin loppuviikon siis karmeassa olossa ja makasin kyydissä, kun suuntasimme Disney on Iceen perjantaina. Viikonlopun ajan meillä on ollut veljeni perhe sekä isovanhemmat kylässä ja aika on mennyt perheen kesken. Apua mikä vauvakuume on iskenyt veljen nyyttiä katsellessa! Ja samalla surettanut, että kuopuksen vauvavuosi meni niin vauhdilla ja esikoisen kanssa puuhatessa, etten saa oikein palautettua mieliin aikaa, kun hän oli viisikuinen!
No, mutta täältä lenssun keskeltä ponnistan nyt virtuaaliääntä kuuluviin, kun oma ääni lähtee. En ole muuten vuoteen sairastanut flunssaa, tämä olotila on ihan uusi! Ja aina kun sairastan, olen äänetön – siitä lienee kiittäminen sitä, että minulta puuttuu sekä kita- että nielurisat. Ja tiedättekö, olemme varmaan vuoden puhuneet myös miehen kanssa, että pitäisi mennä leffaan, mutta aina se kääntyy juoksulenkiksi, jos yhteistä aikaa tulee. Flunssan se vaati, että leffaliput saatiin varattua!
Mutta virtuaaliäänellä minun piti tulla kiittämään teitä lukuisista viesteistä, jotka sain koskien Changen yhteistyötä. Te sanoitte kuvien olevan kauniita (kiitos rakas mieheni!) ja minun olevan rohkea. Eilen pyyhin jopa kyyneleitä, kun liikutuin niin viesteistänne Instagrammin puolella. Kiitos ihmiset. Kerroinkin teille Instassa ja olen monesti aiemminkin avannut elämääni sen suhteen, miten vaikeaa itseni hyväksyminen on minulle. Olen ollut koulukiusattu ylipainosta ja jopa terveydenhoitaja lähetti kotiin lapun, että painoa pitäisi tarkkailla ja sitä on liikaa. Olin tuolloin 8-vuotias. Muistan painon ja pituuden tuosta lapusta edelleen. Minut jätettiin ekaluokkalaisena käytävään istumaan, kun läskiä ei päästetty luokkaan. Kasvoin kiinni ajatukseen, että olen vääränlainen ja lihava. Olen omissani silmissäni edelleen huono ja vartaloni jollain tapaa aina se läski.
Olen opetellut kovasti sitä, että tykkäisin itsestäni. Esimerkiksi urheiluun liittyvät suoritukset tuovat onnistumisen oloa ja kasvattavat sitä, että tykkään itsestäni. Työnhaku puolestaan ei kasvata sitä, sätin itseäni siitä, että olen höpöhöpömaisteri enkä ole edennyt urallani, enkä kelpaa mihinkään. Äitiyden myötä olen lopettanut joka aamuisen vaa’alla käynnin, painon kyttäämisen niin neuroottisesti ja opetellut olemaan reippaasti esimerkiksi alasti uimahalleissa. Haluan kasvattaa tytöistäni mahdollisimman iloisesti ja lempeästi itseensä suhtautuvia tyttöjä, enkä siirtää omia traumojani heille. Mutta myönnän, että nyt flunssan aikana on todella vaikeaa syödä, kun ei voi liikkua.
paita LEVIS/ farkut ja neuletakki ONLY/ takki VILA/ kengät PALMROTH (saatu) / korvikset CORUU (saatu)/ huivi ja pipo SILVERJUNGLE
Te sanoitte, että olen rohkea, kun poseerasin alusvaatekuvissa. Viestien määrä yllätti minut, sillä monesti olen hyppelehtinyt kuvissa bikineissä – onko se jotenkin neutraalimpaa, sillä silloin viestejä ei ole sadellut. Enkä tiedä oliko siinä mitään rohkeaa, mutta itselleni se oli suurempi teko, kuin mitä ehkä ulospäin näkyy. Opettelen niin paljon hyväksymään oman vartaloni ja näkemään siinä hyviä puolia. Pakotan itseni heittäytymään ja yritän unohtaa epävarmuuteeni itseni suhteen. Itkin, kun joku sanoi minulla olevan täydellinen vartalo – se on kaukana täydellisestä, mutta sen pitäisi olla ystävä eikä vihollinen, kuten monesti sen koen olevan. Se jaksaa, se on antanut kaksi upeaa lasta ja se on osa minua. Niin kovin vaikeaa on muuttaa identiteettiä, kun on kasvanut ajatukseen huonommuudesta ja läski-haukkumisista.
Siksi tuo edellinen postaus itketti, nostatti hikikarpaloita ja jännitti. Kiitos hirveästi viesteistänne, ne merkitsivät minulle paljon. Muistetaan rakastaa itseämme. Onko sinun vaikeaa hyväksyä itsesi?
Leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille!
