Otsikko juontaa juurensa biisistä, joka Les mills-ohjelmissa on soinut aikanaan. Tiedättekö, kun kuulet kaupassa jonkun hittibiisin ja sinun tekee mielesi tehdä askelkyykkyhyppyjä, tiedät käyneesi aika monta kertaa uudessa bodyattack-ohjelmassa. Meille kävi äitini kanssa Kroatiassa näin, radiosta tuli biisi ja molemmat totesivat ”jumppabiisi”. Tahkottu on.
Lyhyt treenihistoriani. Pulleasta ja ylipainoisesta lapsesta tuli urheiluhullu pikkuhijaa teiniaikoina. Treenasin korista 3-4 kertaa viikossa, kävin tallilla, pyöräilin joka paikkaan, lenkkeilin äitini kanssa, jopa hiihdin (tämä on nykyään käsittämätöntä, hiihdin viimeksi vuonna 2001…). Lukioaikoina aloitin säännöllisesti käymään jumpassa. Silloin vielä jokainen ohjaaja keksi tuntisisällöt itse, nykyään tahkotaan Les Mills-tunteja saleilla ympäri maailman. Tylsää välillä, mutta tähän on sopeuduttava. Olin muuten bodypump-tunnilla 1990-luvun lopussa kun se tuli Suomeen, siellä olivat kyllä kaikki täysin ulalla. Hauska kokemus!
Salijäsenyyden otin Tampereella vuonna 2003 ja siitä asti on Les Mills-tunteja tahkottu, jäsenyys on ollut tauolla kun olemme olleet ulkomailla ja vuonna 2011 vaihdoin salia muuton vuoksi. Suosikkini ovat tällä hetkellä (nämä ovat muuten suosikkijärjestyksessä) bodyattack, bodystep, bodypump ja bodycombat. Lisäksi käyn säännöllisesti muokkaustunnilla ja satunnaisesti kahvakuulassa, cxworksissa ja bodybalancessa.
Attackissa minua kiehtoo sen yksinkertaisuus sekä hyppiminen. Siis tiedättekö miten mahtavaa on ponnata niin korkealle kuin pystyy? Entisenä koripallon harrastajana suunnilleen nauran ääneen ja itken ilosta, kun saa hyppiä attackissa. En ikinä lähde juoksulenkille yksin, vihaan juoksemista. Mutta attack-tuntihan on juoksua? Nii-in, tämä on mystistä. Ohjaajan kannustamana ja hyvän musiikin siivittämänä juoksen täysillä, hyppään korkealle ja punnerran kovaa. Jos urheilisin yksin, olisin jo luovuttanut. Siinä missä toiset vihaavat ryhmäliikuntaa, minulle se on ehdoton ykkösliikuntamuoto. Porukka ja ohjaaja kannustavat ja liikkuminen yksin ryhmässä sopii minulle äärimmäisen hyvin.
Arkiaktiivisuus on myös erittäin tärkeä osa elämääni. Pyöräilen ja kävelen aina kun voin, taaperon kanssa pyöräily onneksi onnistuu, vaunulenkit eivät enää. Kävelen portaat kuin mahdollista ja teen pieniä juttuja, kävelen kauppaan monesti auton sijasta ja niin edespäin.
Iltarastit ovat olleet myös kiva juttu, olemme käyneet maanantaisin toukokuusta asti niillä. Työnjako menee hyvin, kun mies kantaa taaperoa selässä ja minä ryntäilen sitten hakemaan rasteja. Sykemittari on paukuttanut 180 kun olen juossut kohti rastia, olen kaatunut kerran jyrkässä mäessä kunnolla, lähes jokaisella kerralla olen tullut metsässä läpimärillä kengillä. Superhauskaa silti. Aluksi mies oli sitä mieltä, että tärkeintä on yhdessäolo ja ulkoilu, mutta kun tajusi kuinka kilpailuhenkinen olen (tulokset kun on nähtävissä jälkikäteen netissä), on hänkin hölkännyt parhaansa mukaan taapero kantorepussa. Pisteet hänelle, mahtaa 12 kiloa selässä hapottaa jonkin verran.
Mikä minua liikuttaa? Endorfiinit. Hiki. Se fiilis kun lähdet väsymyksestä huolimatta jumppaan, pomppaat kattoon bodyattackin hypyissä ja huomaat, kuinka väsymys jäi jumppaan. Ulkonäkö. Onhan se kivaa, että olkapäiden lihaksissa huomaa kasvua tai keskivartalo tuntuu tiukemmalta. Kuntoasiat. Ei ole ongelma tehdä miestenpunnerruksia, nostella taaperoa, juosta taaperon perään tai sotkea pyörällä taaperokärry perässä. Jaksan tehdä paljon asioita, pysyn virkeänä ja elinvoimaisena. Ruoka maistuu paremmin ja voin syödä suklaata välillä surutta. Uni tulee paremmin. Siinäpä muutamia asioita, jotka minua liikuttavat.
Mikään liikuntaviikkoni ei näytä samanlaiselta. Esimerkiksi viime viikolla kävin bodystep+cxworks-yhdistelmässä, bodystepissä, attackissa sekä LesMills-maratonissa (sisälsi pumppia, steppiä, attackia, combatia sekä bodyjamia, joka on henk-kohtainen ”yöks” tuntini). Lisäksi pyöräilin muskari- ja kyläilymatkoja.
Paras treenikaverini (anteeksi nyt te, kenen kanssa olen käynyt jumpassa, tämä ei ole henkilökohtaista!) on sykemittari. Se kertoo jos menen liian kovaa (välillä huomaan mittarista lämppäribiisissä repiväni liian lujaa ja tajuan himmata) ja toisaalta se kannustaa menemään kovempaa. Se kertoo jälkikäteen millä alueella treenasin, paljonko kulutin ja sieltä on mielenkiintoista tutkia jälkikäteen suorituksiaan. Jos mittari unohtuu, en saa jumpasta läheskään niin paljon irti. Sykemittari on kulkenut suorituksilla mukanani vuodesta 2000 asti ja jokainen on ollut Polarin mittari. Onneksi muovinen sykevyö vaihtui jossain vaiheessa kankaiseen. Minulta kysyttiin joskus vinkkiä siitä, mikä on paras sykemittari, mutta enpä osaa tähänkään vastata muuta kuin, että Polarissa ei ole ollut valittamista.
Liikunta on osa minua. Se on niin itsestäänselvyys elämässäni, että löydän sille aikaa lähes aina. Hankalinta on pitää lepopäiviä ja venytellä, siinä pitäisi parantaa ja isosti. Keskimäärin käyn jumpissa 4 kertaa viikossa ja mieheni kysyy yleensä aina, olenko miettinyt seuraavalle päivälle jumppaa, se kuuluu elämäämme siinä missä nukkuminen, syöminen tai muut elämän perusasiat. Ilman liikuntaa en ole minä. Olen pahalla tuulella, väsyn ja kiukuttelen. Jumpasta kotiin palaa aina iloinen Katja. Lapsen myötä liikunnan harrastaminen vaatii vielä enemmän sumplimista kuin ennen, emme enää käy yhdessä perjantai-iltaisin pumpissa, mutta vuorotellen sitten. Raskaana ollessa minulle oli juuri vaikeinta tämä liikunnan muuttuminen; en voinut enää riehua päivittäin kovassa jumpassa maksimisykkeillä, vaan kävelin koiran kanssa, kävin sekä äitiyspilateksessa että -joogassa ja olo oli ahdistava. En osaisi sanoa, että harrastan liikuntaa, vaan liikunta on tärkeä osa elämäämme.
En tiedä miten treenijuttuja pyytänyt olisi halunnut että käsittelen aihetta, mutta pureuduin siihen nyt aika yleisellä tasolla. Jos on toiveita, että erittelen tarkemmin uusimman pumpin, attackin tai muun tunnin, toki voin näinkin tehdä. Jos on toiveita saada vinkkejä liikkeistä salilla, venyttelyohjeita tai treenaajan ruokavaliosta vinkkiä, älkää kysykö minulta. ;)
Pump & packing
Tykkään kauheasti tosta ”korusta” mikä sen kaulukseen on ommeltu kiinni.
Mikä sitten on toi hirveä kaaos tuolla takana? Lähden muutamaksi päiväksi reissuun ja pakkaan. Pakkaan aina niin, että läjäytän hirveän kasan vaatteita sängylle, tuijotan niitä ja alan karsia. Nyt pakkasin ekaa kertaa niin kuin aikuiset: SILITIN pari silkkipaitaa ja parit housut ja viikkasin ne sen jälkeen matkalaukkuun. Normaalisti myttään ne mukaan ja yritän ruiskia paikan päällä vettä niille ja vetää suoraksi. Ai miten niin ei toimi? Olen todellakin kolmekymppinen, siis silitin vaatteita. Hämmennyin itsekin. :D
Illan aikana käytiin miehen kanssa myös testaamassa uusi bodypump. Se mentiin Adidaksen kamoissa, kun eilen pompin Niken vaatteissa.
Joo, siellä se kaaos on taustalla edelleen… Uusi pumppi oli musta helppo, vaikka väsymystä eilisestä attackista oli lihaksissa havaittavissa. Vedin sen näillä painoilla:
lämppäri: 2 x 5 kg
kyykky: 2 x 12,5 kg
rinta: 2 x 7, 5 kg
selkä: 2 x 7,5 kg
ojentaja: 2 x 6 kg
hauis: 2 x 5 kg
askelkyykky: 2 x 10 kg
olkapää: 2 x 3 kg käsipaino
Ainakaan vähentää ei noista tarvitse, ehkä lisään joihinkin painoa, kun ohjelma tulee tutuksi. Tylsät musat tosin oli!
Sitten takas pakkaamiseen. Se näytti ekaksi tältä:
Kuvassa mm. Desigualin hame, Vero Modan ”suorat” shortsit, Vilan hame, Vilan jakku, Vero Modan neule, Your Facen silkkipaita, Christelle & co:n silkkitoppi yms. Sitten se alkoi näyttämään tältä:
Treenikuteita ja uutta Les Millsiä!
Laskin tänään siellä jumpassa ollessani 15 pinkkiä treenipaitaa ja parit pinkit shortsit. Pitäis ehkä olla vihreä paita, jos haluaisi erottua massasta. :D Testasin näissä jumpissa myös uutta treenipaitaa, lisäksi mulle saapui postissa uusia treenipöksyjä, mutta niitä en vielä testannut. Vaatteet olivat ale-tuotteita täältä: http://www.startfitness.co.uk/. Erittäin hyviä kamoja ja tosi hyvät hinnat. Testissä oli siis Adidaksen toppi, tässä kuvassa myös uudet Adidaksen pökät:
Alemmassa kuvassa ovat uudet Niken pökät, vähän tylsät, mutta hyvät muuten. Mä en jostain syystä pysty jumppaamaan pitkillä lahkeilla, vaan lahkeet täytyy aina olla pätkäistyt.
Tänään vedin attackin sitten uudessa topissa ja vanhoissa shortseissa:
Toppi siis läpäissyt testin, kiva on ja valkoisessa ei muuten hiki näy! :) Tosin se paistaa inasen verran läpi, mutta ei häiritsevästi. Sunnuntaina kun olin miehen kanssa kaupungilla, sain hänet ostamaan oranssin treenipaidan mustien ja tummansinisten jatkoksi ja voi että se näytti musta hyvältä. Nam mikä väri!
Se siis treenikuteista. Mä kyllä elän niin noista kovista tunneista, yhden attackin jälkeen olo on väsynyt, onnellinen ja samaan aikaan haluaisi vetää toisen samanmoisen putkeen. Ihanaa rääkkiä!
Mitä tulee muuhun pukeutumiseen, niin eilisen asu on ehdottomasti varmasti erikoisin vaate, mikä mun vaatekaapista löytyy. Tästä saan kiittää vanhempiani, jotka toivat sen mulle Kroatiasta viime kesänä. Kyseessä on siis farkkumekko (?), jossa on erikoinen kaulus:
Pahoittelen tota kuvaa, jotta olisin saanut kauluksen näkyviin, otin kuvan vasemmalla kädellä ja siitä tuli ihan vino. Mutta näette mistä oli siis kysymys. Kaverina sillä oli violetti trikoopaita, sukkikset sekä joulutorilta ostetut violetit huopapallokorvikset korvissa. Tota pukiessa saa oikeasti miettiä miten päin se kuuluu pukea ja onko kaulus oikein vai väärinpäin ja ja… Hassu vaate. Trikoopaita on Espritin ja sukkikset Promodista.
Tänään menin samassa mekossa töihin kuin lauantaina leffaan ja se on vähän siinä rajoilla, onko se liian lyhyt työympäristöön. Ei se kyllä tässä kuvassa paksujen mustien sukkisten kanssa näytä musta pahalta. Saatte nyt sitten ihailla mun treenikassiakin, halusi näköjään tunkea tonne kuvaan mukaan ja päiväpeittokin on mykkyrällä. Huomaako näistä kuvista, että juoksen nappaan kuvan, vaihdan lenkivaatteet ja juoksen koiran kanssa pihalle, juoksen hakeen jumppakamat ja ryntään salille? Ehkä. Pikkuvikoja, onneksi mä en yritäkään olla täydellinen. :D
Mekko oli siis Espritin, neule Vero Modan, huivi Pieces. Noista sukkiksista täytyy mainita, että ne ovat aivan ihanat vai oonko mä jo sanonut tämän? Stockalta syksyllä ostetut bambusukkikset, joita olen käyttänyt koko talven, pessyt paljon ja käyttänyt paljon. Ovat kestäneet mainosti, ovat ihanan pehmeät, lämpimät ja ties mitä! Miksi musta tuntuu, että olen jo höpissyt sukkahousuista? Ja näistä bambusukkahousuista? Ehkä mä olen nähnyt niistä unta? Unta sukkahousuista? Mä lähestyn selkeästi keski-ikää… Uskokaa kuitenkin, bambusukkikset ovat ihanat!
Nyt täytyy vetäytyä yöpuulle, mulla on huomenna aamuvuoro koiran kanssa, koska iltapäivällä tapahtuu jotain odotettua: pääsen kampaajalle. Kampaaja oli pitkään reissussa ja tätä maaliskuun ensimmäistä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa, jotta pääsee laittamaan tän kuontalon kuosiin. En mene huomenna jumppaankaan, vaan istun kampaajalla, luen Seiskoja ja juon teetä. Aaah.
Viikonloppua kohti!
– Amanda