Piparkakkutalomme vuonna 2020 – samanlaista ei tule vastaan!

Kylläpä on ollut aikamoista piparihulluutta kulunut viikko! Leivoimme koko viime lauantain pipareita ja lapset koristelivat niitä superinnoissaan. Sunnuntaina mies totesi, että vielä on tämän vuoden talo tekemättä, pitäisikö..? Totesin, että anna mennä, minullahan ei siis ole minkäänlaista kärsivällisyyttä piparitaloja kohtaan, enkä ole ikinä yhtään kasannut. Mies on jaksanut niiden kanssa väkästellä joka vuosi. Lapsi oli vähän flunssainen ja olimme koko päivän kotona, niin mitäs sitä muutakaan!

Tuntia myöhemmin katselin, kun esikoinen isänsä kanssa nyhräsi tietokoneella jotain ja kysyin, mitä puuhaavat. ”Suunnitellaan piparitaloa” vastasivat. Siis mitä? Kyllä, suunnittelu alkoi ns. nollista, eli arkkitehtinä toimi esikoinen.

Piparitalo 3D-mallinnuksena

Esikoinen piirsi talon, mikä olisi hänestä hieno. Ehdottomasti pyöreä ikkuna, kaksi tornia ja parveke! Parveke! Isänsä sitten tietokoneella 3D-mallinsi parhaansa mukaan piirustusta ja lopulta valmis talo pyöri koneella. Sitten alkoi kaavojen piirtäminen, missä vaiheessa esikoinen luovutti homman. Mies piirsi kaavat ja alkoi leipoa. Minä sentään hain taikinan kaupasta kuten koristeetkin, mutta onnistuin mokaamaan senkin. Ostin nimittäin vahingossa vegaanista taikinaa, josta puuttuu kananmuna! Se repeili aivan eri tavalla kuin ns. tavallinen taikina ja mies lähti sitten itse kauppaan hakemaan voilla leivottua taikinaa. Leipoi ja leipoi, osa osista meni pilalle ja keko kasvoi.

Illalla noin klo 20 alkoi talon kasaaminen. Perinteisesti sulatetulla sokerilla. Klo 22 mies luovutti, jonkinlainen talo alkoi olla pystyssä.

Piparitalo Frozen-hengessä

Mutta ei se taloon jäänyt! Mies innostui tekemään (kun sitä taikinaa riitti) ympärille seuraavana päivänä aidan. Sitten alkoi syntyä pieniä yksityiskohtia, kuten parvekkeen tukia, ikkunalautoja ja savupiippu. Siinä missä minä olen ”kaikki valmiiksi heti”-henkinen, miehellä ei ollut mikään kiire. Huomenna jatkuu, lupaan että ensi viikonloppuna on valmis hän totesi.

Koristelu oli suht hidasta sekin, sillä mies halusi tehdä tiilet englanninlakuista. Ne piti paloitella ja liimata pala kerrallaan. Kauhean hidasta hommaa, huih! Mutta kyllä se valmistui ja eteni koko ajan.

Eilen oltiin lopulta vaiheessa, mihin minä halusin osallistua – laitoin talon asukeiksi tyttöjen legoprinsessoja ja päälle tomusokeria! Hurja panos! Kuviin halusin valoköynnöksen mukaan, mutta siitä oli johto rikki. Mies sitten vielä meni autotalliin ja juotti johdon uusiksi ja tadaa – pääsin kuvaamaan.

Valmis on! Ja mikä tunnearvo, kun on lapsen piirustuksesta herätetty henkiin. Eihän tätä kukaan ehkä koskaan syö, mutta voi miten ihanaa on katsella sitä ruokapöydällä. Mieletöntä sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä toisilla on, ei voi tällainen täpisijä käsittää.

Mitä pidätte esikoisen ja isänsä luomuksesta? Onko teillä tehty piparitaloa?