Mutta ei siitä sen enempää. Muistatteko haukkupaidan muutaman postauksen takaa, jonka ostin Zarasta? Se oli ekaa kertaa torstaina päällä (jatkan pastellilinjalla näköjään). Koska kotona on koira, tuntui pakolliselta kuvata haukkupaitaa oman haukun kanssa. Tosin paidassa on pikkuisia ranskanbulldogeja, minulla on kotona 40 kilon lapukka. Koira kun koira sanon minä!
Aloitimme siis kuvaukset. Mua nauratti koiran asennot niin, että unohdin ajatella täysin omaa asentoani, mutta olipa meillä hauskaa!







RHCP in pink

Toinen kesälomaostos, Zaran pinkki jakku pääsi tositoimiin Red hot chili peppersien keikalla keskiviikkona. Lähtiessä oli todella lämmin, mutta yön pimetessä aloin jo täristä kylmästä tässä jakussa. Ihana se silti oli. :) Pääsin parimetrisen pikkuveljen reppuselkäänkin hetkeksi ja sain paremmat näkymät.





Toppi on Vero Modan, farkut New Yorkista ja kengät Vagabondin. Korvissa ja ranteessa legoja. :)
Keikka itsessään oli ihan jees. En ole mikään superhyperfani, mutta kyllä Under the Bridge kuulosti kauniilta ja Right on Time sekä Californication toivat muistoja mieleen. Liikaa biisien välissä oli peruspoljentaa, joka vähän tylsistytti. Lisäksi meinasin ärsyyntyä joka puolella tupakoiviin ihmisiin, kentällä ollessa sai seistä savussa. Kiva elämys silti! Ja sisälle ei tarvinnut jonottaa, tästä olin aivan hämmentynyt jonotettuani joskus Metallican keikalle tuntikausia. Vessajonot sen sijaan olivat aivan hurjat!
Oliko kukaan muu keikalla? Mitä piditte? Entä mitä kivaa kuuluu tulevaan viikonloppuun, vielä kesäjuttuja?
Ballerinahiippailua ja lastenvaatekutsuja


Paita ja farkut on Vero Modasta, kengät Skopunkten ja pinkit korut olen ostanut kesätorilta.
Tänään menin taas aika pinkeissä.


Paita ja vyö ja farkut Vilasta, kengät Vagabond. En ole tajunnut miten paljon minulla on Vilan vaatteita, enkä tajunnut että tänäänkin lähes kaikki on sieltä, kunnes tähän kirjoitin. Hassua. Korvissa tietysti legot. Kuulin muuten tänään Me&I-kutsuilla, että tollanen vyö on tissivyö. Muah. Se on aika haastava vyö, kun se puristaa ylhäältä ja farkut alhaalta niin siihen keskelle jää istuessa – makkara. Pikkuvikoja! Ilman vyötä paita oli liian teltta.
Nuo korkkarit on muuten ne, jotka äitini bongasi puoleen hintaan. Hymyilytti, kun luin jostain blogista (oliko se Tuijan Muotisalonki-blogi?), että nuo kengät ovat mummomaiset. Näin siis Tuijalle oli kommentoitu (anteeksi jos muistan väärin, mistä luin tämän!). Onhan ne aika peruskorkkarit, mutta ihanat jalassa ja olen mummomaisempia kenkiäkin onneksi nähnyt. Vähän liukkaat ne tosin sisällä olivat. Mutta ihanat.
Illalla ponkasin sitten bodypumpin kautta Me&I-kutsuille. Ajattelin, että kun kutsun sain niin menen, vaikkei minulla lapsia olekaan. Ja onhan mallistossa aikuistenkin vaatteita. Ihastuinkin yhteen mekkoon, mutta ei se minun pituiselle ollut enää mekko vaan tunika. Tunika taas tarvitsee leggingsit ja minä en suostu tunika&leggings-yhdistelmää käyttämään, joten se siitä ”mekosta”. Jos olisin lyhyempi niin olisin sen mekkona saattanut ostaakin!
MUTTA! Ostimme kaverin kanssa samanlaiset pipot ja pääsemme tiimilenkille. Ne olivat aivan ihunat!