Jatketaan vielä toinen päivä synttäriteemalla! Täytyy sanoa, että niiden megabileiden jälkeen on ollut älyttömän leppoisaa järjestää kahdet pienet lastenkemut. Enemmänhän sitä aina on leiponut esimerkiksi aikuisia varten ja keittänyt kahvia ja laittanut hopeita pöytään. Lasten kanssa menin ilman pölyjen pyyhkimistä, leipomista, itse olin paljain jaloin ja molemmat tykkäsivät juhlistaan kovasti!
Sekin pienissä juhlissa oli kivaa, että yleensä olen paahtanut huoneesta toiseen, vaihtanut sanan yhden vieraan kanssa, sitten joku lapsi on tarvinnut apua, joku on keittiöstä loppu ja lahjojen avausta en ehdi näkemään. Eilenkin tytöt istuivat pienessä piirissä ja avasivat lahjat porukalla niitä ihastellen ja jutellen. Ehdin nähdä mitä lahjoissa on ja kysellä vähän erinäisistä leluista, alan pudota jo kärryltä koululaisten jutuista!
Oli myös hauskaa ehtiä tarkkailemaan ekaluokkalaisia pöydässä. Vitsi ne ovat jo ”isoja”. Se rauha millä istuivat pöydän ympärillä jutellen oli ihan uskomaton. Katselin heitä vallan sydän pakahtuen. Ja pikkusisko siellä seassa oli mainio. Kun koululaiset juttelivat ”mä oon nähnyt youtubessa sellaisen” ”joo niin mäkin, tehdäänkö silleen” niin kuopus suureen ääneen osallistui ”mä en kyllä ole mitään sellaisia juutuubista katsonut, mutta mä voin kertoa että…!”. Pidäteltiin taustalla isänsä kanssa naurua. Ihanat tytöt!
Tiedekan tiedesynttärit – kotikemiaa keittiössä
Viime vuonna esikoinen oli kaverinsa tiedesynttäreillä Tiedekan tiloissa Ilvestiellä ja niistä riitti juttua kotona pitkäksi aikaa. Oli todella innoissaan. Ajattelinkin tutkia, olisivatko ne sopivat synttärit meillekin ja teemoja löytyi monta erilaista, myös sankarin mukaan teemaa voidaan räätälöidä. Juhlat voi järjestää Ilvestiellä tai ohjelman voi tilata kotiin. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, helpompi ehkä laittaa kotona tarjoilut esille kuin viedä niitä muualle. Toki tarjoilut voi tilata heiltäkin suoraan, tasoja on erilaisia. Kurkkaa lisää täältä!
Niinhän siinä kävi, että juhlia edeltävän iltana siirtyi Pirkanmaa leviämisvaiheeseen ja vetäjä Soile viestitti, siirretäänkö juhlat vai haluatteko esimerkiksi Zoomin kautta. Mietin asiaa hetken, kakku oli jo jääkaapissa, lapset kuitenkin koulussa keskenään… Siirto vaikutti vähän huonolta vaihtoehdolta, joten valitsimme Zoomin. Mietin jaksavatko lapset keskittyä olemaan niin hiljaa, että kuulemme ohjeet.
Kun eilen synttärijuhlia ennen tulin kotiin lenkiltä, oli mieheni kantanut telkkarin keittiöön. Pisti tietokoneen siihen kiinni ja itse asiassa saimmekin niin isolle näytölle ohjaajan ja äänet kovalle, että toimi älyttömän hyvin. Lapset olivat rauhallisia ja jaksoivat katsoa ja kuunnella ja me miehen kanssa autoimme heitä kokeissa, kaksi aikuista riitti ihan hyvin avustamaan. Sen sijaan kemiaosuudesta ei kertynyt kauhean hyviä kuvia, sen verran täynnä kätemme olivat auttaessa lapsia.
Mitä tarvitaan tiedesynttäreille?
No tässä tapauksessa ei yhtään mitään! Soile toimitti päivällä ovelle ison kassin, jossa oli pipettejä, koeputkia, valmiiksi pilkottua punakaalia, sokeria, elintarvikevärejä ja ihan kaikki tarvittava. Meidän piti ne huuhtaista juhlien jälkeen ja pakata takaisin ja Soile haki ne pois. Siis kuinka älyttömän helppoa ja toimivaa! Etäjuhlien hinta oli alempi kuin se, että ohjaaja olisi paikalla ja itse asiassa jäin tätä vähän pohtimaan – hän joutui käymään ovellamme kahdesti ja yhtä lailla olemaan koneen ääressä ohjaamassa, aikaa ja vaivaahan meni suorastaan enemmän kuin että olisi ollut itse paikalla. No kuumaa vettä tarvittiin minkä keitin vedenkeittimessä, mutta onnistuuhan tuo liedelläkin tarvittaessa!
Teimme noin tunnin ajan erilaisia kokeita, söimme herkkuja ja tytöt tutkivat lahjoja. Meni todella äkkiä parituntinen ja mielestäni oli todella kiva ilta. Voin lämmöllä suositella! Mitään ei hajonnut tai kaatunut, ainoa vahinko oli tippa elintarvikeväriä yhdellä juhlamekolla. Tajusin vasta jälkikäteen, että kutsussa lukenut ”tiedesynttärit” ei välttämättä kerro mitään, olisi ollut parempi kirjoittaa kutsuun, että ei parhaita vaatteita päälle tai essu mukaan tms. Tämä siis vinkiksi, jos innostut teemasta. Voi muuten myös olla, että isät innostuvat touhusta ja kovasti. ;)
Tiedekakun juhliin loihti tietenkin Anna ja muuten mentiin hyvin samoilla tarjoiluilla kuin edellisenä päivänä pikkusiskon juhlissa.
Mitä lahjaksi 8-vuotiaalle?
Koulusta alkaa tulla niin omia juttuja, etten itsekään ole täysin kärryillä kaikesta, mikä on nyt pinnalla. LOL-nuket toki, esikoinen oli erityisesti toivonut poikaa, että saisi perheellä leikkiä. Oli poni, jonka mukana tuli slime (apua, näillä varmaan jotain virallisiakin nimiä) ja oli Blume, josta kasvaa joku trolli-tyylinen hahmo kun sitä kastelee. Huomaatteko miten pihalla jo olen? Mutta tytöt auliisti selittivät kun kyselin mikä tämä on ja mitä tällä tehdään? Soivia vihkoja tuli kaksi ja lisäksi ihka ekat korvikset, jotka päästään sitten vaihtamaan kun harjoituskorvisten aika on ohi. Tuli karkkia, pääsiäismuna ja kirjepaperia sekä -kuoria. Todella mieleisiä kaikki ja oli suhteellisen vaikeaa saada lapsia luovuttamaan leikkejä illalla tai malttamaan kouluun aamulla.
Iloisista tytöistä on kuvia ja leikit jatkuvat tänään, joten ehkä me onnistuimme synttäreissä. Voin todella lämmöllä suositella Tiedekaa ja toimi ainakin tällä porukalla hyvin Zoominkin kautta. Siellä pyörii myös tiedekerhoja synttäreiden lisäksi.
Miltä vaikuttaa, innostaisiko järjestää tiedesynttärit?