Voi että miltä tuntui eilen taputtaa teatterissa! Käsiin vain sattui, kun hakkasin niitä yhteen. Viimeisen biisin kohdalla ihmiset alkoivat taputtaa biisin tahdissa ja se oli jotenkin tunteellinen hetki. Vihdoin taas teatterissa, porukassa, jossa vieraiden ihmisten kanssa taputamme biisin tahtiin. Näyttelijöistäkin paistoi riemu ihan selkeästi. Upea kesäilta ja hikinen urakka roolivaatteissa oli ohi ja Hotelli Satuhahmon ensi-ilta oli purkissa. Se ei jättänyt ketään kylmäksi lauseen monessakin merkityksessä.
Hotelli Satuhahmo – koko perheen musikaali
Eilen koin Hotelli Satuhahmon ensi-illan kolmen pikkunaisen kera, kriitikkoni olivat iältään 5-, 8- ja 9-vuotiaita. Oli ihanaa päästä kesäteatteriin, sanoin juuri miehelle, että olen istunut kesäteatterissa niin kaatosateessa kuin toppatakissa – eilen fiilisteltiin kuumaa, ostettiin vesipulloja ja jätskejä. Tampereen Komediateatterin kesäteatterin ensi-illassa olivat ihmiset hyvällä tuulella, mutta yhtä lailla tilaa oli todella hyvin, eli turvavälit katsomossa oli helppo säilyttää.
Hotelli Satuhahmo oli aivan mahtavan iloinen hyvänmielen esitys ja sen musiikit on säveltänyt Costello Hautamäki. Ohjauksesta vastaa puolestaan Panu Raipia. Jotain popedamaista biiseissä oli, niitä olisi laulanut mukana jos olisi osannut sanat. Erittäin tarttuvia ja iloisia biisejä.
Musikaali kertoo hotellista, joka on satuhahmojen suuri salaisuus, sinne mennään lomalle, eikä sinne saa tulla muita ihmisiä kuin kaksi työntekijää. Siitä on oltava hiljaa! Paniikki iskee, kun itse vuokraisäntä, rakennuksen omistaja on tulossa tarkastamaan mikä tämä homma oikein onkaan. Satuhahmot ovat hädissään ja siitähän syntyy kaikenlaista kohellusta. Mukana on muuten aika hauskoja viitteitä erilaisiin vain aikuisille aukeaviin juttuihin kuten Marilyn Monroeen, eli kannattaa mennä ihan koko poppoolla katsomaan tämä!
Röllinä puuhaavaa Tuukka Huttunen ihastutti valtavasti
Eniten tilaa esityksessä saa ehkä Rölli, jota esittää Tuukka Huttunen. Uskon, että moni muukin nelikymppinen on Allu Tuppuraisen Röllit katsonut tarkkaan lapsuudessa ja ilahduin valtavasti, kun huomasin miten Huttunen on harjoitellut Röllin tyylin puhua. Meni aivan täydestä! Röllin eleet, ilmeet, habitus, kaikki olivat aivan nappisuoritus ja hyvä etten tirauttanut kyyneltä, kun tuli niin oma lapsuus mieleen. Aivan huikea hahmo! Kuten huomaatte loppukumarruksista, rooli ei pudonnut päältä niissäkään. Rölli murjotti kun ei saanut ruusua ensimmäisten joukossa.
Laulua, naurua, jännitystä, tanssia – kaikkea mahtui reilun 1,5 tunnin esitykseen (väliaika mukaan laskettuna). Kaikki lapset jaksoivat hyvin seurata esityksen. Minusta kesäteatteri on ihana, kun hahmot ovat siinä jotenkin lähempänä ja yleisö ei istu pimeässä. Lapset saavat katsoa heitä silmästä silmään ihan eri tavalla kuin talvella teatterissa. Komediateatterin ulkonäyttämö on muutenkin valtavan kiva, se on katettu, eli toimii kelillä kuin kelillä ja samalla katsomo on tehty niin, että jokaiselta paikalta näkee hyvin.
Toivon todella, että mahdollisimman moni pääsee tämän kesällä näkemään, niin kiva esitys oli. Lapsetkin tykkäsivät kovasti. Kurkkaa täältä esitysajat, esityksiä on heinä-elokuussa!
Niin ja mitä muita hahmoja oli mukana? No muun muassa Näkymätön mies, joka löi lapset ällikällä!
Tykkäätkö käydä lasten kanssa teatterissa?
*liput saatu