Kuvat saatu Mimi & Nöde Photography
Onhan se jo perinne, mennä joulukorttikuviin. Muistatte varmasti, että vannoin, etten mitään lapsikortteja lähettele kun olin lapseton! No piti kyllä syödä hattunsa tämän vannomisen kanssa, käänsin kelkkaa aivan totaalisesti! Näistä vuosittaisista kuvista jää itsellekin todella ihana muisto jokaiselta vuodelta, nyt kuvia on jo kahdeksan joulun ajalta, yhdellä lapsella ensiksi ja aika monta jo kahdella. En ole koskaan halunnut ottaa korttikuvia itse, sillä marraskuu on ihan hirveää aikaa kuvata valotuksen puolesta. Lisäksi lapset käyttäytyvät aivan eri tavalla ammattilaisen edessä ja jaksavat usemmiten hymyillä sen lyhyen kuvausjana. Äidille sanottaisiin että ei huvita tai ilveiltäisiin. Ja se vaiva että keksit jonkun kuvauspaikan (kun ei sitä luntakaan ole nykyään marraskuussa!), saat lapset kameran eteen ja hikoilet heitä komentaessa vs. menet studioon missä on hyvät valot ja valmiit setit ja homma on nopeasti ohi ja voit luottaa, että joku kuvista onnistuu – se on hintansa väärti ehdottomasti!
Mimi & Nöde Photographyn & Catchlight Collectiven jouluminikuvaukset
Ensimmäistä kertaa koskaan lapseni olivat Saaran kameran edessä neljä vuotta sitten. Muistan tilanteen vieläkin todella hyvin. Oli lauantaiaamu, muistaakseni muuten isänpäiväviikonloppu silloinkin, josta lähdimme suoraan Jyväskylään viettämään viikonloppua. Kuopuksemme oli vielä vähän sellainen horjuva tapaus mitä tulee paikallaan pysymiseen ja vauvat nyt saattavat reagoida ihan miten vain kuvaukseen. Kuvaus oli niin nopeasti ohi, että jäin miettimään, ehtikö tuossa ajassa saada kaksi lasta onnistumaan! No kyllä, 10 kuvaa sieltä tuli ja kaikki hymyilyttivät kovasti. Yksi näistä on ollut siitä asti seinällämme!
Ammattilaisen kamera käy vauhdilla, hän tietää kuvakulmat, valot ja osaa ottaa tilanteessa lapset huomioon. Lapsemme ovat olleet suhteellisen usein Saaran kameran edessä, sillä viime vuonna kävimme kuukausittain Viikarin vuosi-kuvauksissa ja tuosta setistä teetin 12 kuvan kollaasin seinälle. Taulu, jonka eteen pysähdyn usein hymyillen. Tytöt tietenkin oppivat jonkin verran tuntemaan Saaraa ja minä opin luottamaan siihen, että aina tulee hyviä kuvia. Tuli, vaikka joskus tuntui että pienempi murjotti läpi kuvauksen. Se ei montaa sekuntia vaadi saada kuva. Sitä paitsi, jos sinä päivänä on murjotusolo, niin sitten ikuistetaan se hetki. Lapset ovat ehkä parhaita kuvattavia juuri sen takia, etteivät poseeraa kuin kone vaan hassuttelevat, nauravat, kikattavat ja mököttävät aidosti, jos ei ole hyvä hetki. Saara sai omista lapsistani aina läsnäolollaan ja jutuillaan hymyjä esiin ja vuodesta jäi kiva muisto!
Varaa kuvaus ajoissa, tee tilanteesta rento ja muista, että se on minikuvaus!
Tuntuu, että se joulukorttikuvaus meinaa aina unohtua tai ainakin ajan varaaminen, sillä kuvat otetaan suhteellisen aikaisin, jotta ehdit saada kuvat ja teettää niistä vielä kortitkin. Lokakuun lopulla aloin tutkia aikoja ja tajusin olevani jo vähän myöhässä! Ertyisesti nämä minikuvaukset ovat erittäin kysyttyjä ja moni muukin heräilee myöhässä hommaan, vielä avattiin uusia aikoja ensi viikonlopun kuvaukseen! Me saimme ajan isänpäiväviikonlopulle, ainoan vapaan, joka oli vasta puoli seiskan aikaan illalla. Kaiken lisäksi kuopuksella oli kello 18 loppuvat kaverisynttärit alla ja ajattelin, että mitäköhän kuvauksesta tulee toisen ollessa väsyneenä sokerihepuleissa. Voi mikä ilo oli huomata, että lapseni ovat jo ”niin isoja”, että tutun ihmisen ollessa kameran takana he handlasivat homman kotiin väsyksissäkin.
Minikuvauksen kuvausaika on yleensä 10 minuuttia ja näitä kuvauksia tarjoaa aika moni kuvaaja nykyään. 10 minuuttia riittää yleensä muutamaan korttikuvaan, mutta onhan se lyhyt aika, jos lapsi ei halua kameran eteen tai sattuu huono hetki. Tahti on tiukka, mutta minusta Saara teki nytkin ison työn porukan ohjauksessa. Emme pyörineet ympäri studiota vaan oli selvä, että kameran edessä ovat lapset, minä, minä ja mies, koko perhe. Saara ohjasi asennot ja sai kuvauksen soljumaan luonnollisesti ja samaan aikaan vauhdikaasti.
Olen suosinut parit viime joulukuvaukset pyjamia juuri sen takia, etten ryntäile nykimässä mekon helmaa suoraksi tai että saan lapselle mahdollisimman rennon ja välittömän fiiliksen. Tänä vuonna Saara Mimi&Nöde Photographysta sekä muut Catchlight Collective-kuvausporukassa mukana olleet kuvaajat, Roosa Blom Photography sekä Ihanakuvauksen Johanna Sallinen olivat tehneet upean joulumaailman pimeyden keskelle. Oli lumikone ja tekolunta ja kuusia ja… En tiedä kuka oli eniten innoissaan rekvisiitasta, ehkä jouluhöperö minä, mutta kyllä lapsetkin innostuivat. Mietin kyllä, onko tämä on nyt vähän liikaa, kun lompsimme keskustaan samispyjamissamme, mutta hylkäsin aatteet – överi on kuvissa hyvä ja tänä vuonna kaikesta kivasta pitää ottaa kaikki irti!
Valokuvat ovat äärettömän arvokkaita muistoja
Meillä on ihan järjetön määrä valokuvia ulkoisilla kovalevyillä, tietokoneella, teetettynä seinillä ja kuvakirjoissa. Olen huomannut, että nyt jo hätkähdän katsoessani kuopuksen vauvakuvia – vain muutama vuosi siitä, kun hän oli noin pieni! Puhumattakaan esikoisesta! On ihana palata muistoihin kuvien muodossa, kun ihan kaikkia kasvuvaiheita ei muista ja varsinkin vauvavuodet ja pikkulapsiaika menevät välillä aikamoisella automaatiolla eteenpäin.
Mutta! Sen lisäksi, että lapsia ja heidän kasvuvaiheitaan kannattaa taltioida, myös perhekuvat ovat minusta ihania muistoja. Siksi kysyinkin Saaralta, ehtiikö ottaa pari kuvaa myös meistä perheenä ja kuvia syntyikin lyhyessä hetkessä ihan mahtava määrä. Ei sitä jouluhössötyksessä välttämättä muista kuvata koko perhettä yhdessä tai lapset eivät malta kuviin joulupukkia odottaessa, joten nämä kuvat ainakin jäävät muistoksi. En pyytänyt meistä pariskuntana kahdestaan kuvaa, mutta Saara huikkasi, että menkää kameran eteen kaksin. Olen katsonut kuvaa hymyillen – meillä on 20. yhteinen joulu edessä. Kaikki joulut on vietetty samassa paikassa yhdessä, mutta tästä tuli sellainen ensimmäinen virallinen joulukuva kaksin. 20 vuoden kunniaksi. Mahtavaa Saara, että keksit tämänkin ottaa!
Joulukortteja vai ei?
Joulukortit ovat minusta suuren suuri ilo. On ihanaa nähdä miten kavereiden lapset ovat kasvaneet, monen kanssa on erityisesti tänä vuonna nähty älyttömän vähän. Ripustan kortit ikkunaan ja niitä katsellaan loppiaiseen asti siinä. Mietitään kiitollisena, ketkä muistivat meitä. Toki kortteihin menee jonkin verran rahaa postien kallistuessa koko ajan, moni valitseekin hyväntekeväisyyden korttien sijaan.
Muistatteko kun viime vuonna iski joulun alle postilakko? Ajattelin, etten lähetä kortteja, jotta eivät jää johonkin jumiin ja annoin lähinnä naapureille kortin tai vein päiväkotiin. Viimeisinä päivinä ennen joulua alkoi tullakin meille kortteja ja olo oli kamala, kun en ollut laittanut heille. Ajattelin, etteivät ne liiku ennen joulua. Tänä vuonna lähtee erityistoivotuksin ja ennätysmäärä!
Joulukortit on tilattu ja voi olla, että näistä teetetään jotain muutakin. On kiva, että kuvia on sekä lapsista yhdessä että erikseen, niin saan päikkyyn kortit teettyä vain kuopuksesta ja opelle esikoisesta.
Mikä muisto jäikään lyhyestä hetkestä! Oletko itse käynyt kuvaajalla joulukuvissa, lähteekö sieltä joulukortteja?
