Mitä odottaa näytelmältä, jonka nimi on Peter Pan menee pieleen? Pelkkää kohellusta, noloja tilanteita vai naurunpurskahduksia? En ollut kuullutkaan tällaisesta näytelmästä, jonka alkuperäisversio Peter Pan Goes Wrong seitsemän vuoden takaa saattaa olla teille tuttu. Sen ovat kirjoittaneet Henry Lewis, Jonathan Sayer sekä Henry Shields. Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät lue juuri televisio-, kirja- tai teatteriarvosteluja vasta kuin jälkikäteen, sillä pelkään aina spoilaantuvani liikaa juonesta.
Miten päädyimme sitten katsomaan koko perhe Peter Pania viime viikolla Tampereen Teatteriin? Vanhempani olivat huhtikuussa menossa katsomaan sinne Disneyn Notre Damea, jonka mekin näimme viime syksynä, mutta tiedätte miten kävi. He päättivät sitten mennä katsomaan jotain vähän saman genren teatteria syksyllä ja tulivat meille syyskuussa päivänäytöksestä hehkuttaen, että olipa hyvä ja siellä oli paljon lapsikatsojiakin, jotka kikattivat ääneen. Varasin siis tuon suosituksen perusteella perheelleni liput ja luin jälkikäteen vasta senkin, että näytelmää suositellaan yli 6-vuotiaille. No, hyvin jaksoi paikallaan 4,5-vuotiaskin eikä esimerkiksi pelästynyt yhtään kohtausta.
Peter Pan menee pieleen – loistava näyttelijäkaarti saa vatsalihakset kipeiksi
Siis ihan oikeasti nauroin niin paljon, etten muista ikinä, ikinä nauraneeni teatterissa näin. Mieheni takanani nauroi tauotta ääneen niin kovaa, että ajattelin hänen putoavan penkiltä jossain välissä. Lapsetkin hihkuivat ja nauroivat välillä, mutta toki näytelmässä on monia viittauksia, jotka menevät näin pieniltä ohi. Ei se tuntunut heitä haittaavan. Näytelmän jälkeen oli ihan ”hepuliolo”, nauratti vielä kadullakin. Siis ei mikään näytelmä toimi näin täysillä synkkään ja erikoiseen syksyn aikaan. Tuli niin tarpeeseen!
Näytelmässä on rakennettu näytelmän sisään toinen näytelmä. Kyseessä on Pirkanmaan Polyteknisen Draamaseuran Peter Panin ensi-ilta. Näytelmän ohjaajaa sekä Kapteeni Koukkua esittää iki-ihana Mikko Nousiainen ja aivan hulppean monta hyvää roolia vetää Mari Turunen, joista ehkä lasten suosikki oli vähän totutumpaa topakampi Helinä-keiju. Sitten esitys saa alkaa, meidät toivottaa tervetulleeksi teatteriin Polyteknisen Draamaseuran ohjaaja Lari Halmetoja eli Nousiainen.
Ykkösnaurut sai aikaan Ville Majamaan roolit Peterin varjona, perheen koirana Nanana, merirosvona ja esityksen apulaisohjaajana. Hän oli aivan hulvaton ja todella kivaa seurattavaa. Nauroin muuten kyllä aivan kippurassa myös lähes aina kertojan, eli Ola Tuomisen ollessa lavalla. Mielettömän vakuuttava hahmo ja ääni! Kukaan näyttelijöistä ei jättänyt kylmäksi ja parasta olikin heidän saumaton yhteistyönsä, jokainen kohtaus tuntui olevan täynnä yllätyksiä ja sai vähintään suun hymyyn, jos ei hekottamaan ääneen. Mitä tapahtuu kun edessä on taianomainen lentokohtaus, jossa lapset lähtevät taivaalle Peter Panin kanssa kohti Mikä-mikä-maata? Käykää katsomassa. Uskoisin, ettei kukaan pety. Enempää en uskalla kertoa, sillä parasta ovat esityksessä tulevat yllätykset!
Hallittua koheltamista ja upeita lavasteita
Kyllähän varsinkin lopussa tuntuu todellakin kaikki menevän pieleen, mutta hallitusti. Katsoja pysyy hyvin mukana ja löytää erilaisia kohtia missä nauru irtoaa, vaikka hetkellisesti väliajan jälkeen tuntui, että saadaanko tähän vielä uutta potkua. Kyllä saatiin. Marjatta Kuivasto ja Lasse Männikkö ovat luoneet todella upeat lavasteet, jotka ihastuttivat niin lapsia kuin aikuisia. Lavalla nähdään englantilainen koti, satumainen metsä ja tarina saadaan kuin saadaankin vietyä loppuun asti. Ammattimaisuus näkyy, vaikka kuinka kohellusta olisi lavalla, näyttelijöiden pokka pitää ja show jatkuu.
Tämä on kyllä ehdottomasti sitä, mitä tähän talveen kaivataan. En voi kuin lämmöllä suositella. Nautimme hirveästi. Maski päässä istuminen alkaa olla tuttua ja katsomosta oli poistettu penkkejä sen verran, että olimme käsivarren mitan päässä toisistamme perheenäkin. Se ei tuntunut haittaavaan lapsia, vaikka hekin olivat sitä mieltä, että takana istunut isi nauroi kyllä aika kovaa. Ehkä se on parasta kiitosta näyttelijöille.
Tekisi mieli mennä uudestaan, niin iloinen olo esityksestä jäi. Parhaat naurut aikoihin, kiitos ohjaaja Mika Eirtovaara sekä upea näyttelijätiimi! Olipa aivan ihanaa käydä koko perheen voimin nauttimassa kulttuuria ja nauramassa ääneen!
Onko joku nähnyt tämän tai vielä menossa?